Pystyisikö joku jättämään lapsena uppoavaan laivaan,palavaan taloon jos vain sinä voisit pelastua?

[örri]

Eli vaihtoehtona olisi, että sinä pelastat itsesi ja pelastut, mutta lapsiä jää uppoavaan laivaan,palavaan taloon tms. Vai jäisitkö lapsesi vierelle?

Itse en voisi kuvitella IKINÄ jättäväni poikaani mihinkään, joten jäisin lapsen kanssa.

 

["Laura"]

En jättäisi. Mä en ikinä jättäisi lastani. En voisi kuvitellakaan. Ottaisin lapsen syliin ja ruokoilin vaan. Siunaisin lastani.

 

["Kerttuli"]

Sama juttu. En pystyisi. En sukuntiakaan edes miettisi jättäväni lasta. Varmasti vain rukoilisin ja pitäisin lasta tiukasti sylissäni.

 

[bigreed]

en. luultavasti sylissä pitäisin ja rauhoittelisin. eihän miula olis elämää enää ilman lastani.

 

[Silja.S]

Totuus on kuitenkin se, ettette tiedä millaista on, kun kuolemanpelko ja kauhu sumentaa järjen. Kauhu on siinä mielessä järisyttävä tunne, että se saa ihmiset tekemään asioita, joita ei ikinä uskoisi tekevänsä. Käyttäytymään tavalla, johon ei uskoisi pystyvänsä. Helppohan sitä täällä on sanoa ja uhota, kun ei talo pala ympärillä.

 

["hmmm"]

Totuus on kuitenkin se, ettette tiedä millaista on, kun kuolemanpelko ja kauhu sumentaa järjen. Kauhu on siinä mielessä järisyttävä tunne, että se saa ihmiset tekemään asioita, joita ei ikinä uskoisi tekevänsä. Käyttäytymään tavalla, johon ei uskoisi pystyvänsä. Helppohan sitä täällä on sanoa ja uhota, kun ei talo pala ympärillä.

entäjos on sinut ajatuksen kanssa että itse kuolee?
mulle ainakin suurin pelko on oman lapsen/lapsien menettäminen, oman hengen ei niinkään.

 

[isoäiti mölykylästä]

no en jättäis omiani, vaikka mikä olis

 

[DaLin]

En jättäisiä omiani. En ikinä.

 

["realisti"]

Totuus on kuitenkin se, ettette tiedä millaista on, kun kuolemanpelko ja kauhu sumentaa järjen. Kauhu on siinä mielessä järisyttävä tunne, että se saa ihmiset tekemään asioita, joita ei ikinä uskoisi tekevänsä. Käyttäytymään tavalla, johon ei uskoisi pystyvänsä. Helppohan sitä täällä on sanoa ja uhota, kun ei talo pala ympärillä.

Niinhän se juurikin on. Itse en halua tuollaisia tilanteita edes ajatella, alkaa vaan ahdistamaan. Mutta suurimmalle osalle ihmisistä iskee aidossa vaaratilanteessa ns. yli-minä päälle, ja osaa paniikista huolimatta tehdä juuri ne oikeat ratkaisut ja pelastuu. Olette varmaan kuulleet niitä juttuja kuinka äiti nosti auton lapsensa päältä adrenaliinihuuruissaan, näissä jutuissa on aina yli-minä ohjissa. Mun exäni yritettiin joskus tappaa juna-asemalla, joku narkkari tuli ja alkoi mätkimään kirveellä. Itse olen sellainen vellihousu että oisin varmaan kuollut kauhusta sydänkohtauksen takia siihen paikkaan, mutta mun exässä heräsi yli-minä, eikä hän vieläkään osaa selittää mistä hän keksi pyöriä karkuun penkin alle, ja niin edelleen. Ihan kauhea tilanne, mutta hän selvisi hengissä 32 kirveeniskusta...

Joten en tiedä, mitä oikeasti tekisin tuollaisessa ap:n kuvailemassa tilanteessa. Voi olla että jäätyisin paniikissa niin paljon etten osaisi tehdä muuta kuin huutaa, tai sitten koittaisin kaikesta huolimatta täysillä pelastaa sekä itseni että lapseni.

 

[Silja.S]

[QUOTE="hmmm";25952349]entäjos on sinut ajatuksen kanssa että itse kuolee?
mulle ainakin suurin pelko on oman lapsen/lapsien menettäminen, oman hengen ei niinkään.[/QUOTE]

Ainahan sitä voi spekuloida, kun ei sen paremmin tiedä. Mutta itsekin olen sinut kuoleman kanssa, sitä lähellä olleena koen todella olevani. En siltikään tiedä miten käyttäytyisin, jos savu tunkisi keuhkoihin ja happi loppuisi, sattuisi, oksettaisi, nahka palaisi. Sitä tahtoo ajatella, että nappaisi lapset kainaloon, mutta ei voi mitenkään tietää, tekisikö niin.

Mietin siinä leikkimökkipalossakin, miksi se äiti ei juossut palavaan mökkiin hakemaan sitä 3-vuotiasta. Miten se muka saattoi niin pahasti palaa, ettei mitään toivoa ollut? Entä jos lieskat kärvensivät ihokarvat ja käpristivät nahkaa? Entä jos kipu vaan oli niin valtavaa, ettei äiti voinut...? Entä jos itsesuojeluvaisto pisti stopin päälle ja käski jättämään lapsen liekkeihin?

 

[chef]

Luultavasti jättäisin.

Mitä hyötyä siitä on, jos kuolen itsekin? Ajatuksen tasolla kovin kaunis ajatus (tai miten sen nyt ottaa) kuolla lapsensa rinnalla...mutta entäs sitten ne toiset, eloon jäävät lapset?

Mä veikkaan, että ne lapset arvostaa aikalailla enemmän sitä että edes se äiti jää henkiin. Olenhan mä lasteni äitinä heidän elämänsä tärkein ihminen isän rinnalla.

Mutta kovin vaikea ajatella tilannetta sinänsä, että missä tilanteessa voisi oikeasti käydä niin, että olisi aikaa pähkäillä sitä omaa pelastumista...jos oikeasti joutuisin sellaiseen tilanteeseen mistä en pääsisi lapsen kanssa pois, niin todennäköisesti yrittäisin väkisin...ja kuolisimme sitten molemmat. En siis usko että suostuisin yrittämättä uskomaan siihen, ettemmekö voisi molemmat pelastua. Ainakin siis yrittäisin...ja siihen sitten varmaan kuoltais molemmat.

Jos taas tilanne olisi se, että mun kaikki lapset olisivat mukana, jäisin lasten luokse satavarmana. Mun syyni olla ja elää on nämä lapset. Mulla ei ole pienintäkään halua elää ilman heitä, joten siinä mielessä kuolisin ihan jopa "mielelläni" heidän mukanaan. En tiedä mitään mikä olisi kamalampaa, kuin menettää kerralla kaikki lapset ja jäädä itse henkiin.

 

["vieras"]

Ainahan sitä voi spekuloida, kun ei sen paremmin tiedä. Mutta itsekin olen sinut kuoleman kanssa, sitä lähellä olleena koen todella olevani. En siltikään tiedä miten käyttäytyisin, jos savu tunkisi keuhkoihin ja happi loppuisi, sattuisi, oksettaisi, nahka palaisi. Sitä tahtoo ajatella, että nappaisi lapset kainaloon, mutta ei voi mitenkään tietää, tekisikö niin.

Mietin siinä leikkimökkipalossakin, miksi se äiti ei juossut palavaan mökkiin hakemaan sitä 3-vuotiasta. Miten se muka saattoi niin pahasti palaa, ettei mitään toivoa ollut? Entä jos lieskat kärvensivät ihokarvat ja käpristivät nahkaa? Entä jos kipu vaan oli niin valtavaa, ettei äiti voinut...? Entä jos itsesuojeluvaisto pisti stopin päälle ja käski jättämään lapsen liekkeihin?

No kuollut tai pahasti palanut äitihän olisi ollut paras äiti sille toiselle lapselle. Tuli tarttuu vaatteisiin ja hiuksiin. Etkö ole kuullut.

 

[Virvaliekki]

Näin tässä nojatuolissa kahvi kourassa sitä miettii, etten kuunaan voisi jättää lapsiani. Mutta mene ja tiedä silti!

Jo sellaiset tilanteet, joissa näkee lapsen kohta kaatuvan, saavat joskus minut jäätymään. En saakaan napattua lapsesta kiinni, vaikka se tuntuisi selkeältä ajatukselta etu/jälkikäteen.

Muutama päivä sitten olimme pihalla. Katolta olivat vaaralliset lumet jo tippuneet, tai niin luulin. Pieni poikani katseli kun lapioin sitä lunta. Yhtäkkiä aloin kuulla lumen rytinää katolta, ja tiesin että minun pitäisi napata lapsi alta. Mutta minulla oli lapio kädessä ja jotenkin hämmennyin siitä mihin se pitäisi viskata. Lumet tippuivat noin 10cm päähän pojasta. Ja tässä siis jäi reagointiaikaakin, koska ääni kuului aikaisemmin. Silti en tehnyt muuta kuin huusin!

 

["..."]

Eli vaihtoehtona olisi, että sinä pelastat itsesi ja pelastut, mutta lapsiä jää uppoavaan laivaan,palavaan taloon tms. Vai jäisitkö lapsesi vierelle?

Itse en voisi kuvitella IKINÄ jättäväni poikaani mihinkään, joten jäisin lapsen kanssa.

Jos olisi TÄYSIN selvää, että en pysty lasta pelastamaan, niin jättäisin. Ihan turha tällöin uhrata itseään ja jättää kaksi muuta lasta äidittömäksi.

 

[Madicken04]

En tiedä, en ole tuollaisissa tilanteissa ollut joten mahdoton sanoa miten sitä reagois. Tulta esimerkiksi pelkään joten on ihan mahdollista että pyrkisin vain pakoon.

 

[Marza1970]

jaa a ... itse olen yli 40vuotias ja pikkuisen kerinnyt elämää näkemään.Lapseni on kovin nuori ja hällä elämä edessä.Itseni uhraisin ja lapsosein pelastaisin.Toki on kurjaa että lapsella ei olisi äitiä mutta elämä jatkuisi hänen kauttaan kuitenkin.Kauheaa edes ajatella moista toivoen koskaan ei tule eteen mitään tuollaista hui

 

[Timppa]

Toki jokainen haluaa ajatella ja varsinkin sanoa ääneen että jäisi lapsen rinnalle kuolemaan. Näitä tilanteita taitaa aika harvoin tulla eteen eikä niistä ainakaan montaa ole kertomassa. Historiassa on näyttöä siitä että äidit toimivat myös päinvastoin. Kun saksalaiset erottelivat junissa tulleita juutalaisia työläisiin ja murhattaviin, äidit hylkäsivät lapsiaan, kun tajusivat että "lapselliset" naiset joutuvat tapettaviksi.

Varmasti suurin osa vanhemmista riskeeraisi henkensä lapsensa takia, jopa sellaisessa tilanteessa jossa oma henkiinjääminen olisi epätodennäköistä, jos olisi edes pieni mahdollisuus pelastaa lapsi. Mutta sellainen tilanne, jossa pitäisi valita jääminen itsekin kuolemaan lapsen rinnalla tai jäädä itse henkiin...

 

[Marza1970]

tuo timpan kirjoitus pitää kyllä paikkaansa ja se on aika mahoton lopun lopuksi edes tietää miten toimii paniikki voi olla aika melkoinen ja ihminen mennä ns shokkiin,vaikea saillain sanoa kuitenkaan ja tokihan kaikki varmaan kirjoittaa että pelastaa lapsen.Mutta miten se onkaan tositilanteessa huh ei sitä osaa sanoa

 

[trolli harmaana]

Haluaisin uskoa että jäisin lapsen kanssa. Toisaalta henkiinjäämisvietti on niin vahva ihmisellä että voipi olla että käyttäytyisin ihan toisen lailla.
Estoniasta selvinneet ovat kertoneet miten näkivät kuinka äidit ja isät jättivät lapsiaan kun juoksivat paniikissa laivasta.. Tuskin olivat kaikki huonoja ihmisiä ketkä eivät välittäneet lapsistaan?

 

[juupsis]

Chefin kanssa samoilla linjoilla. Ekan kerran kun luin tuon kysymyksen, niin vastaus oli sen enempää miettimättä, että jättäisin. Ehkä olen sitten kamala äiti/vanhempi, mutta mulla on tosiaan vastuu myös muista lapsista. Toki tekisin kaikkeni, että myös pulassa oleva lapsi pelastuisi, mutta... niin, ihan hirveää ajatella, että menettäisi oman lapsensa, eikä näitä kysymyksiä pitäisi ikinä kenenkään koskaan joutua _oikeasti_ käsittelemään tai vastaavaan tilanteeseen joutumaan. Mutta mä olen yhtälailla äiti myös muille lapsille (tai tällä hetkellä sille toiselle kun lapsia on kaksi) enkä tiedä, miksi voisi olla oikein, että riistäisin häneltä sekä sisaruksen, että äidin.

 

[Timppa]

tuo timpan kirjoitus pitää kyllä paikkaansa ja se on aika mahoton lopun lopuksi edes tietää miten toimii paniikki voi olla aika melkoinen ja ihminen mennä ns shokkiin,vaikea saillain sanoa kuitenkaan ja tokihan kaikki varmaan kirjoittaa että pelastaa lapsen.Mutta miten se onkaan tositilanteessa huh ei sitä osaa sanoa

Jossain Balkanilla saksalaiset myös säästivät ampumisen vaivan, kun heittelivät kuohuvaan koskeen pieniä lapsia joiden perään äidit hyppäsivät. Tässä taas esimerkki että äidit kyllä uhraavat itsensä yrittäessään pelastaa lapsensa. Tilanteessa kyllä oli henkiinjäämisen mahdollisuus joka tapauksessa aika olematon.

 

[juupsis]

jaa a ... itse olen yli 40vuotias ja pikkuisen kerinnyt elämää näkemään.Lapseni on kovin nuori ja hällä elämä edessä.Itseni uhraisin ja lapsosein pelastaisin.Toki on kurjaa että lapsella ei olisi äitiä mutta elämä jatkuisi hänen kauttaan kuitenkin.Kauheaa edes ajatella moista toivoen koskaan ei tule eteen mitään tuollaista hui

Mutta tässä oli kysymys siitä, että pelastatko itsesi vai jäätkö kuolemaan lapsen kanssa. Lapsen pelastaminen ei ollut mahdollista.

 

[Silja.S]

[QUOTE="vieras";25952383]No kuollut tai pahasti palanut äitihän olisi ollut paras äiti sille toiselle lapselle. Tuli tarttuu vaatteisiin ja hiuksiin. Etkö ole kuullut.[/QUOTE]

Se oli esimerkki. Tuokin äiti varmaan ajatteli, että kuolisi lapsensa rinnalla, jos tuollainen tilanne tulisi. Tai hyökkäisi vaikka tulimereen pelastamaan lastaan jos pakko olisi. Mutta ei kuitenkaan sitä tehnyt. Eli tämä oli vain esimerkki noille, jotka hehkuttavat, kuinka eivät IKINÄ JÄTTÄISI LASTAAN TULEEN... Heti kun kerron esimerkin, keksitään tekosyitä "kun ne muut lapset". Ainahan niitä syitä löytyy.

 

[Champion]

Totuus on kuitenkin se, ettette tiedä millaista on, kun kuolemanpelko ja kauhu sumentaa järjen. Kauhu on siinä mielessä järisyttävä tunne, että se saa ihmiset tekemään asioita, joita ei ikinä uskoisi tekevänsä. Käyttäytymään tavalla, johon ei uskoisi pystyvänsä. Helppohan sitä täällä on sanoa ja uhota, kun ei talo pala ympärillä.

Peesi tälle. Ajatus et lapselle sattus jotain on ihan kaamea mut en osaa yhtään arvioida miten reagoisin..

Nimimerkillä: Olen tosi allerginen ampiaisille ja jätin poikani joskus autoon ampiaisen kanssa kun paniikissa itse juoksin karkuun :ashamed: (tosin amppari onneks oli tullut samalla oven avauksella ulos mun kans mut luulin et jäi autoon ja sisko meni pelastaan poikaa sieltä )

 

[HippuTAR]

Luultavasti jättäisin.

Mitä hyötyä siitä on, jos kuolen itsekin? Ajatuksen tasolla kovin kaunis ajatus (tai miten sen nyt ottaa) kuolla lapsensa rinnalla...mutta entäs sitten ne toiset, eloon jäävät lapset?

Mä veikkaan, että ne lapset arvostaa aikalailla enemmän sitä että edes se äiti jää henkiin. Olenhan mä lasteni äitinä heidän elämänsä tärkein ihminen isän rinnalla.

Mutta kovin vaikea ajatella tilannetta sinänsä, että missä tilanteessa voisi oikeasti käydä niin, että olisi aikaa pähkäillä sitä omaa pelastumista...jos oikeasti joutuisin sellaiseen tilanteeseen mistä en pääsisi lapsen kanssa pois, niin todennäköisesti yrittäisin väkisin...ja kuolisimme sitten molemmat. En siis usko että suostuisin yrittämättä uskomaan siihen, ettemmekö voisi molemmat pelastua. Ainakin siis yrittäisin...ja siihen sitten varmaan kuoltais molemmat.

Jos taas tilanne olisi se, että mun kaikki lapset olisivat mukana, jäisin lasten luokse satavarmana. Mun syyni olla ja elää on nämä lapset. Mulla ei ole pienintäkään halua elää ilman heitä, joten siinä mielessä kuolisin ihan jopa "mielelläni" heidän mukanaan. En tiedä mitään mikä olisi kamalampaa, kuin menettää kerralla kaikki lapset ja jäädä itse henkiin.

Just näin. (Eipä tarvinnu itte kirjottaa pitkästi )