Pysyisikö keskustelu asiallisena lasten pienistä ikäeroista?

[hoya bella]

Toiseksi, mielestäni varsinkin alle 2-vuotias mutta vielä ehkä alle 3-vuotias ANSAITSEE saada olla vauva. Sen ikäinen on vielä hyvinkin kiinni vanhemmissaan ja vaikka omatoimisuutta harjoitellaankin, niin silti vanhemman antama tuki ja turva on ihan ehdottoman tärkeää. Useampi ystäväni on jälkikäteen surkutellut sitä miten esikoinen joutui "aikuistumaan" niin nopeasti. Että kun vauva syntyi, esikoiselta alettiin odottamaan jo sellaista itsenäistä toimintaa mitä ei muuten olisi edellytetty. Monet on myös valittanut syyllisestä olosta koska esikoinen joutuu monesti "syrjään" ja "pärjäämään" yksin. Musta se vaan tuntuu liian suurelta vastuulta niin pienelle, että "pakotetaan" itsenäistymään vaikka ei olisi siihen vielä valmis.

Peesi. Yhdellä tutulla on 3 alle 4v lasta. Ei siinä jää paljon aikaa huomioida ja keskittyä jokaiseen pieneen.

 

[chef]

Ymmärrän ap:n pointteja.

Varmasti monessa perheessä vanhemmat saattavat olla hyvinkin uupuneita lasten pienen ikäeron vuoksi mutta uskallan silti väittää, että varsin monessa perheessä näin ei tapahdu.

Meillä on tulossa lapset 1v2kk ikäerolla ja minun on äärimmäisen vaikeata kuvitella että tulisin olemaan loppu tms. En vain ole sen tyylinen ihminen/äiti joka palaa loppuun omien lasten kanssa. Lisäksi mieheni ottaa täysillä osaa lasten ja kodin hoitoon eli meillä on täällä kotona 2 syliä joihin lapset voivat kiivetä. Toki mieheni on 8h päivässä töissä, mutta lopun aikansa hän aika hyvin pyhittää perheelleen.

Kun saimme tietää tulevasta pikkukolmosesta, niin alkuun olinkin hieman surumielinen kun mietin sitä miten pienenä kakkonen joutuu vauvapaikastaan luopumaan uuden vauvan tullessa taloon. Mutta kun asiaa enemmän pohdin, niin ei sen todellakaan tarvitse mennä niin.

Ei siitä isommasta vauvasta ole pakko ISOA leipoa vaan hänen voi antaa edelleen olla vauva. En toistaiseksi ainakaan keksi mitään mistä kakkosen on luovuttava kun kolmas tulee taloon. Kun ikäero on näinkin pieni, ei mustasuukkaisuuttakaan yleensä ilmene. Ja kyllä puolivuotias jo isomman kanssa leikkii, eli ei sitä leikkimistä tarvitse montaa vuotta odottaa.

 

[vieras]

mutta itselläni on 3½v. ja 4kk vauva. Ja harmittaa, että odotin näinkin kauan.. Esikoisella ON NYT erittäin kova uhmaikä ja voit varmaan kuvitella mikä tilanne oli kun vauva syntyi.. Tuon ikäinen kaipaa jo kovasti aktiviteettia ja tekemistä, vauva vaatii taas ihan toisenlaista..

Paremmin saisin soviteltua elämänrytmejä esikoinen viihtyisi vielä ajelemalla esimerkiksi potkumopolla tai kasaamalla palikoita mutta... nyt mamma yhdellä kädellä koittaa ahertaa askarteluja ja käydä kavereilla ja hakea kavereita ja kuskata.. kun toisella kädellä koittaa imettää... Sekavaa varmaan, mutta ei se niin yksinkertaista ole

 

[M Y R K K Y]

Mulla kokemusta kaksosista ja pienestä ikäerosta.
Enkä mene sanomaan kumpi olis rankempaa,toisessa on toiset hyvät puolet,esim kaksosissa se että heillä on suunnilleen samat rytmit,ovat samassa kehitysasteessa-ei tarvitse keksiä toiselle leikkimistä tms.Voi jättää lattialle jos viihtyvät.
Pienessä ikäerossa se että toinen monasti nukkuu paremmin,ei tarvitse kahden kanssa yöllä herätä.

Myös kokemusta isosta ikäerosta,6 v ja 4,5 v.
Omat hyvät puolensä niissäkin.

SIlti sanon että paras ikäero on 2 vuotta.
Omalla kokemuksellani.

Vauva-aika on lyhyt,siihen ei kannata tuijottaa.

 

[pienellä ikäerolla meilläkin lapset]

Minä ainakin en edes odottanut esikoiselta kovin kummia taitoja kun nuorempi syntyi vaan hän sai olla "vauva" edelleen. Vaipat oli käytössä, syötin, autoin pukemisessa jne... ikää oli silloin 1v2kk. Varmaan joltain 3-4 vuotiaalta odotetaan toisella tapaa omatoimisuutta kun siihen on jo kerinnyt jkn verran oppia ja varmasti sitä "taantumaa" tulee vauvan syntyessä niin ei sekään varmasti helppoa ole. Eli pointtini on ettei välttämättä se vanhempi sisaruskaan ole sen itsenäisempi kun vauva syntyy, päinvastoin voi hakea sitä huomiota enemmän kuin se reilu vuosikas.

 

[vieras]

Meille sopi lasten ikäeroksi vallan hyvin 1v 8kk. Saivat olla molemmat vauvoja niin kauan kuin halusivat. Ei ne lapset oikeasti kärsi vaikka ei henk koht huomiota saakaan joka hetki. Opettaa elämää varten.

 

[vieras5]

Kahden pienen kanssa on itsestään selvästi rankkaa.

Ei ole.

Ei niin.

 

[äiti kahdelle]

meillä vauvojen ikäero on 11kk, nyt esikoinen 1v3kk ja kuopus 4kk. rankkaa toki välillä on, en sitä kiellä, mutta ei meillä ainakaan ole esikoinen joutunut "aikuistumaan" tai muutakaan, ihan vauva se meille vielä on, ja kun on vielä niin pieni niin ei sitä edes pysty vielä ajattelee isona, ei meillä esikoinen edes vielä kävele ja potalla ei suostu istuu että en itse ole vielä taaperosta oppinut edes puhumaan, vauva se on. ja koska esikoinen niin pieni ei meillä ole minkäänlaista mustasukkaisuutta ollut.
ja kaikenkaikkiaan on tosi hyvin mennyt, oma aika toki on vähissä mutta en mä ainakaan sitä edes kaipaa tällä hetkellä.

 

[vieras5]

Kun lapset syntyvät pienillä ikäeroilla heistä tulee valtavan läheisiä toisilleen, ja tämä läheisyys kestää näköjään murrosikään asti. Paras esimerkki on tuo minun teinitrio, 17, 15 ja 13, ja sellaista keskinäistä naljailua, lojaliteettia ja yhteyttä mikä heillä keskenään tänä päivänä on, ei ehkä mikään muu kuin nuo yhdessä nahistellen ja minun hermojani virutellen vietetyt vuodet olisi voineet heille antaa.

Ja siksi tuo iltatähtikin saa kaverin jouluna, heille tosin tulee ikäeroksi 2 v 4 kk.

Tämä on kyllä yleisin perustelu Mutta mitä olen kuullut, ja mulla ei ole asiasta omakohtaista kokemusta, niin lapset alkavat leikkiä keskenään useimmiten vasta sen jälkeen kun nuorin on 2v. Eli "hyödyt" tulevat vasta noin myöhään ja sitä ennen on saanut olla monen, monta rankkaa vaihetta. Perheet jotka tunnen jossa lapsilla on suurempi ikäero, 4v, niin lapset ovat hekin hyvin läheisiä keskenään. Vanhemmat lapset ovat pienestä saakkaa olleet hyvinkin suojelevia pienempiä kohtaan ja leikit on sujuneet. Eikä aikuisiällä ikäerolla ole mitään merkitystä enää. Miehen on ainakin ihan yhtä molempien sisarustensa kanssa ja toisen kanssa ikäero on 4v ja toisen vähän päälle 1v.

Mun mielipide siis on yksinkertaistetusti se, että se "hyöty" jonka usemmat luulevat tuosta pienestä ikäerosta saavan, ei mun mielestä korvaa sitä rankkuutta ja sitä mitä se tekee esikoiselle.

Meillä on leikkinyt keskenään jo paljon nuorempana. Nytkin nuorin on 9kk ja leikkii monesti isoveljien kans.

 

[vieras]

Olen ehkä tosi saamaton ja tumpelo äiti mutta mielestäni 2½-vuoden ikäero on aika pieni lapsilla. Meillä on tuo ikäero ja näin jälkeen päin olisin ehkä toivonut pidempää ikäeroa. Ihan vain siksi, että esim. 4-vuotias on jo niin paljon isompi ja omatoimisempi kuin 2½-vuotias. Lisäksi meillä iski esikoiselle ihan tajuton uhmis kuopuksen synnyttyä ja oli tosi rasittavaa, kun en pystynyt olemaan kunnolla kummankaan kanssa. Esikoinen olisi kaivannut ja ansainnut huomattavasti enemmän apua ja joustamista kuin oli mahdollista vauvan kanssa antaa. Jos meille vielä joskus tulee kolmas niin ikäero saa todellakin jäädä ainakin 3-vuoteen, mielellään lähemmäs neljää.

 

[vieras]

Ihan ensimmäisenä, tämä ei ole kohdistettu kenellekään yksittäiselle nikille vaikka joku saattaakin "tunnistaa" itsensä. Toiseksi, mun tarkoitus ei ole arvostella tai pitää omaa mielipidettäni ainoana oikeana. Tarkoitus on lähinnä keskustella asiasta nyt joidenkin kanssa jotka ovat eri mieltä kuin minä. Voisin ehkä jopa oppia ymmärtämään heitä paremmin

Lyhyesti, mun mielestä perheelle ei ole "hyväksi" lasten pieni ikäero (alle 3v). Sen kummemmin erittelemättä, mutta täällä lukemani kertomukset ja tosielämässä kavereiden suusta kuulemani tarinat on saanut mut olemaan vahvasti tätä mieltä. Syy on ehkä se, että en ymmärrä miksi joku haluaa tarkoituksella tehdä elämän itselleen niin rankaksi. Toinen syy on sitten mielestäni esikoisen hyvinvointi.

Ensimmäinen syy on musta aika selvä Kahden pienen kanssa on itsestään selvästi rankkaa. En ymmärrä miksi joku haluaa, päällekkäin kokea uhmaiän ja pikkuvauvaiän. Yhteenkin menee jo niin paljon voimia ja resursseja. Järjestäen, nämä äidit ovat väsyneempiä, useimmat potevat enemmän syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita, parisuhteessa on useimmiten suurempia kriisejä, yksinkertaisesti perhe näyttää voivan huonommin.

Toiseksi, mielestäni varsinkin alle 2-vuotias mutta vielä ehkä alle 3-vuotias ANSAITSEE saada olla vauva. Sen ikäinen on vielä hyvinkin kiinni vanhemmissaan ja vaikka omatoimisuutta harjoitellaankin, niin silti vanhemman antama tuki ja turva on ihan ehdottoman tärkeää. Useampi ystäväni on jälkikäteen surkutellut sitä miten esikoinen joutui "aikuistumaan" niin nopeasti. Että kun vauva syntyi, esikoiselta alettiin odottamaan jo sellaista itsenäistä toimintaa mitä ei muuten olisi edellytetty. Monet on myös valittanut syyllisestä olosta koska esikoinen joutuu monesti "syrjään" ja "pärjäämään" yksin. Musta se vaan tuntuu liian suurelta vastuulta niin pienelle, että "pakotetaan" itsenäistymään vaikka ei olisi siihen vielä valmis.

Pahoittelen jos kuulostin kovin saarnaavalta, se ei ollut tarkoitus. Halusin vaan tuoda mun mielipiteen esille ja nyt voisin kuunnella teidän

Hyvin järkevä ja pohdittu kirjoitus ja olen apn kanssa tismalleen samaa mieltä . Tuo lasten pieni ikäero johtuu HYVIN usein siitä, että ei ole huolehdittu ehkäisystä tai luotettu imetykseen ehkäisijänä, joten HYYYYVIN usein pikkukakkonen on silkka vahinko, joka on kuitenkin otettu vastaan, kun "sitten joskus" on kumminkin ollut esikoiselle tarkoitus sisarus "tehdä" .

Näin on käynyt hyvin monelle pariskunnalle lähipiirissäni. Eikä tarvitse heitellä mätiä kanamunia...Tottakai se kakkonenkin on vanhemmilleen äärettömän rakas kiistämättä, mutta olosuhteet, jossa hän on saanut alkunsa ovat hyvin usein nuo edellä mainitsemani .

Itsekin ihmettelen lasten pientä ikäeroa, joskus perheessä on 2 vaippaikäistä!

Esikoinen ei saa tarpeeksi huomiota ja kunnolla aikaa olla pieni, kun vanhempien sylin valtaa uusi vauva. Surullista .

 

[Kowalski]

Tuosta esikoisen liian varhaisesta "aikuistumisesta"....

Tottakai perheessä esikoisen ja kuopuksen rooli on erilainen. Oli ikäero mitä tahansa. Esikoinen on se tienraivaaja, suunnannäyttäjä, joka saa olla iso. Kuopus on perheen nuorimmainen, vauva. Sehän on vain luonnollista. Ihminen on laumaeläin jolla on laumassaan tietty rooli, ja se rooli voi vaihdella tilanteen mukaan.

Jakamatonta huomiota ei mun mielestäni pitäisi esikoisenkaan saada. Äidin kuuluu huomioida myös isää ja isän äitiä. Äiti ja isä pitävät sylissään kummilastaan, sisarustensa lapsia, tms. Sen sellaista. Ainut lapsikin oppii, tai siis mun mielestäni pitäisi oppia, siihen että hän ei ole kaiken huomion keskipiste aina ja kaikkialla. Useamman lapsenkin kanssa taas on täysin mahdollista antaa jokaiselle huomiota tasapuolisesti, yhdessä ja vuorotellen. Jos perheessä on useampi lapsi, joutuu joku joskus odottamaan, mutta sekään ei ole lainkaan huono juttu.

 

[vieras]

Riippuu ihan vanhempien persoonasta ja jaksamisesta ja tietysti siitä, minkälaisia lapsia sattuu syntymään. Minulla esikoinen oli sellainen tapaus, että olisi ollut kaikkia kohtaan väärin tehdä toinen perään. Lasten väliin tulikin viisi vuotta.

Erittäin paljon posittivisia puolia näin isossa ikäerossa, enemmän kuin uskoin etukäteen. Esikoinen ei ole mustasukkainen ja leikkii mielellään pienen kanssa. Välit näyttävät muodostuvan läheisiksi, vaikka ikäeroa on. Liikkuminen ja meneminen on helppoa ja on mukavaa, kun molempien lasten elämässä on vähän erilaisia juttuja meneillään. On myös ihanaa olla kotona lapsen eskarin ja ekaluokan ajan.

Hyvä ikäero on sellainen, joka kullekin perheelle sopii Tuttavilla on ollut eniten mustasukkaisuusongelmia n. 3-vuotiaiden kanssa. Minä en jaksaisi, mutta toiset jaksavat paremmin.

 

[neljä-ilman-viidettä]

Ihan ensimmäisenä, tämä ei ole kohdistettu kenellekään yksittäiselle nikille vaikka joku saattaakin "tunnistaa" itsensä. Toiseksi, mun tarkoitus ei ole arvostella tai pitää omaa mielipidettäni ainoana oikeana. Tarkoitus on lähinnä keskustella asiasta nyt joidenkin kanssa jotka ovat eri mieltä kuin minä. Voisin ehkä jopa oppia ymmärtämään heitä paremmin

Lyhyesti, mun mielestä perheelle ei ole "hyväksi" lasten pieni ikäero (alle 3v). Sen kummemmin erittelemättä, mutta täällä lukemani kertomukset ja tosielämässä kavereiden suusta kuulemani tarinat on saanut mut olemaan vahvasti tätä mieltä. Syy on ehkä se, että en ymmärrä miksi joku haluaa tarkoituksella tehdä elämän itselleen niin rankaksi. Toinen syy on sitten mielestäni esikoisen hyvinvointi.

Ensimmäinen syy on musta aika selvä Kahden pienen kanssa on itsestään selvästi rankkaa. En ymmärrä miksi joku haluaa, päällekkäin kokea uhmaiän ja pikkuvauvaiän. Yhteenkin menee jo niin paljon voimia ja resursseja. Järjestäen, nämä äidit ovat väsyneempiä, useimmat potevat enemmän syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita, parisuhteessa on useimmiten suurempia kriisejä, yksinkertaisesti perhe näyttää voivan huonommin.

Toiseksi, mielestäni varsinkin alle 2-vuotias mutta vielä ehkä alle 3-vuotias ANSAITSEE saada olla vauva. Sen ikäinen on vielä hyvinkin kiinni vanhemmissaan ja vaikka omatoimisuutta harjoitellaankin, niin silti vanhemman antama tuki ja turva on ihan ehdottoman tärkeää. Useampi ystäväni on jälkikäteen surkutellut sitä miten esikoinen joutui "aikuistumaan" niin nopeasti. Että kun vauva syntyi, esikoiselta alettiin odottamaan jo sellaista itsenäistä toimintaa mitä ei muuten olisi edellytetty. Monet on myös valittanut syyllisestä olosta koska esikoinen joutuu monesti "syrjään" ja "pärjäämään" yksin. Musta se vaan tuntuu liian suurelta vastuulta niin pienelle, että "pakotetaan" itsenäistymään vaikka ei olisi siihen vielä valmis.

Pahoittelen jos kuulostin kovin saarnaavalta, se ei ollut tarkoitus. Halusin vaan tuoda mun mielipiteen esille ja nyt voisin kuunnella teidän

Hyvin järkevä ja pohdittu kirjoitus ja olen apn kanssa tismalleen samaa mieltä . Tuo lasten pieni ikäero johtuu HYVIN usein siitä, että ei ole huolehdittu ehkäisystä tai luotettu imetykseen ehkäisijänä, joten HYYYYVIN usein pikkukakkonen on silkka vahinko, joka on kuitenkin otettu vastaan, kun "sitten joskus" on kumminkin ollut esikoiselle tarkoitus sisarus "tehdä" .

Näin on käynyt hyvin monelle pariskunnalle lähipiirissäni. Eikä tarvitse heitellä mätiä kanamunia...Tottakai se kakkonenkin on vanhemmilleen äärettömän rakas kiistämättä, mutta olosuhteet, jossa hän on saanut alkunsa ovat hyvin usein nuo edellä mainitsemani .

Itsekin ihmettelen lasten pientä ikäeroa, joskus perheessä on 2 vaippaikäistä!

Esikoinen ei saa tarpeeksi huomiota ja kunnolla aikaa olla pieni, kun vanhempien sylin valtaa uusi vauva. Surullista .

Mites kun meillä on ollut yhtäaikaa 3 vaippaikäistä ja tieten tahtoen hankittuna

Ja kaikista on kasvanut täysipäisiä ja vanhemmatkin on järjissään

Että HYVIN usein ihmiset yleistää tietämättä asian oikeaa laitaa ja pelkästään omaan kokemukseen (kokemattomuuteen) perustuen

 

[vieras]

Mites kun meillä on ollut yhtäaikaa 3 vaippaikäistä ja tieten tahtoen hankittuna

Ja kaikista on kasvanut täysipäisiä ja vanhemmatkin on järjissään

Että HYVIN usein ihmiset yleistää tietämättä asian oikeaa laitaa ja pelkästään omaan kokemukseen (kokemattomuuteen) perustuen

Tai sitten te ette kehtaa kellekään tunnustaa, että nopea tahti oli vahinko .

 

[Kirsikka]

Meilläkin oli 3 vaipan käyttäjää yhtäaikaa, tytöt ja esikoinen joka oli yökastelija 4v9kk ikään. Ja ihan myös on hengissä selvitty ja mielestäni suurinpiirtein täysjärkisiäkin. Ja KAIKKI 4 meillä, on kyllä ihan tehtyjä, vahinkoja ei meille ole sattunut. Eikä lapsillekaan näemmä ole traumoja tullut koska juuri eilen kolmonen, äskettäin 4v täyttänyt, toivoi että äiti pitäs tulla meille vauva, että se saisi leikkiä meidän kanssa hippaa. Tosi traumaantunut lapsi siis

 

[Kirsikka]

Mites kun meillä on ollut yhtäaikaa 3 vaippaikäistä ja tieten tahtoen hankittuna

Ja kaikista on kasvanut täysipäisiä ja vanhemmatkin on järjissään

Että HYVIN usein ihmiset yleistää tietämättä asian oikeaa laitaa ja pelkästään omaan kokemukseen (kokemattomuuteen) perustuen

Tai sitten te ette kehtaa kellekään tunnustaa, että nopea tahti oli vahinko .

Et oo tosissas :kieh: :headwall: Juu no voihan sitä tietty vahingoksikin kutsua kun tarkotuksella heitetään mällit tupaan ja ootetaan joka kk että joko on tärpännyt Tai en mä tiedä miten neljä-ilman-viidettä luona on tapahtunut, mutta näin meillä :wave:

 

[vieras]

Vaikka omilla lapsilla onkin enemmän ikäeroa, vähän ihmettelen miksi lapsen pitäisi saada vanhempien jakamaton huomio ensimmäiset kolme vuotta? Se ei tosiaan ole pelkästään hyväksi

 

[höpöhöpö]

en ymmärrä aloitustasi.
onhan se paljon helpompaa monessa suhteessa kahden alle 3-vuotiaan kanssa. Ei ole pakko lähteä minnekään, kun ei se isompikaan niin kauheast sosiaalisia kontakteja tarvitse.

ihan eri asia, kun toinen on 3-4v. hyppii seinille ja pakko lähteä, vaikka pienempi olisi sairas tai vaikka mitä, ilman tukiverkkoja on pakko lähteä jonnekin edes joskus. silti isompi on niin pieni että yksin ei voi liikkua.

ja aivan varmasti se uhmis saa tarpeeksi huomioita vaikka on vauva. Minun esikoinen meni hoitoon ollessaan 10 kk ja siellä oli joka päivä 3-4 muuta lasta, joista toiseksi nuorin 1½vuotta. eli ehti joka paikkaan ja täysin vahdittava. lisäksi 2-3 leikki-ikäistä, joile piti järjestää askartelut ja viedä kerhoon.

aivan höpöjuttua, että kahden pienen kanssa olisi sen vaikeampaa kuin leikki-ikäisen ja vauvankaan. tai että uhmis ei saisi huomiota. mietin nyt vähän kun toiset ovat 8-10 tuntia päivässä isossa ryhmässä hoidossa.

 

[Sprite]

Kahden pienen kanssa on itsestään selvästi rankkaa.

Ei ole.

Peesi tähän.

Meillä ikäeroa 11kk eikä tämä mitään kamalan rankkaa koettelemusta ole ollut.

Meillä muuten esikoinen sai olla ihan se vauva mikä olikin, vaikka toinenkin syntyi. Me EI odotettu esikoisen kasvavan yhtäkkiä omatoimiseksi (miten olis voinutkaan, eihän se osannut edes kävellä, saati syödä itse, jne).

Kyllä kaksi vanhempaa pystyy huomioimaan kaksi lasta niin, ettei toinen jää jatkuvasti paitsioon.

Ja meillä ainakin monta monta kuukautta lapset nukkui päikkärit eri aikaan, joten useampi tunti jäi sitä "omaa aikaa" esikoiselle.

Miehen kanssa ei ole ollut mitään kriisejä (ei me edes riidellä juuri koskaan), enkä koe olevani mitenkään väsynyt tai uupunut.
En tunne syyllisyyttä mistään, enkä koe itseäni riittämättömäksi.

Eikä meillä tosiaan ole rankkaa ollut. Tuntuu että monella kaverilla, joilla on vain se 1 lapsi, on ollut paljon rankempaa.
Lapsiakin kun katsos on erilaisia Samoin meitä aikuisia. Ihmiset jaksaa eri tavalla eri asioita.

Mun elämä on ihan täydellistä, kaikin puolin. En olis koskaan voinut kuvitellakaan, että elämä voi olla näin ihanaa :heart:
Päivääkään en vahtais pois!!

Ja meilläkin on siis tuo "rankka" vaihe hyvässä muistissa (ei siis ole mitään "aika kultaa muistot"-juttuja), muksut on 2v ja 1v1kk.


Ja kaikille tiedoksi, meillä EI kumpikaan ollut mikään vahinko, vaan ihan tietoisesti tehty ratkaisu ja haluttu asia.

 

[Meemis]

en ymmärrä aloitustasi.
onhan se paljon helpompaa monessa suhteessa kahden alle 3-vuotiaan kanssa. Ei ole pakko lähteä minnekään, kun ei se isompikaan niin kauheast sosiaalisia kontakteja tarvitse.

ihan eri asia, kun toinen on 3-4v. hyppii seinille ja pakko lähteä, vaikka pienempi olisi sairas tai vaikka mitä, ilman tukiverkkoja on pakko lähteä jonnekin edes joskus. silti isompi on niin pieni että yksin ei voi liikkua.

ja aivan varmasti se uhmis saa tarpeeksi huomioita vaikka on vauva. Minun esikoinen meni hoitoon ollessaan 10 kk ja siellä oli joka päivä 3-4 muuta lasta, joista toiseksi nuorin 1½vuotta. eli ehti joka paikkaan ja täysin vahdittava. lisäksi 2-3 leikki-ikäistä, joile piti järjestää askartelut ja viedä kerhoon.

aivan höpöjuttua, että kahden pienen kanssa olisi sen vaikeampaa kuin leikki-ikäisen ja vauvankaan. tai että uhmis ei saisi huomiota. mietin nyt vähän kun toiset ovat 8-10 tuntia päivässä isossa ryhmässä hoidossa.

Juu ja missä vaiheessa se pikku kakkonen saa ansaitsemansa kolmen vuoden jakamattoman huomion???

 

[Ihme hiippari]

Minulla on kaikki neljä syntyneet 4,5 vuoden sisään, enkä ole kokenut mitenkään erityisen rankkana kyseisiä vuosia jolloin lapsia tuli vuoden välein. Minusta jopa tuntuu että olen päässyt ihmeen helpolla, eikä tunnu olevan sen rankempaa kuin muissakaan perheissä.

En myöskään ole samaa mieltä siitä että isompi ei saa huomiota tarpeeksi kun vauva tulee tai isompi ei saa olla vauva kun uusi lapsi syntyy, minä pystyin/pystyn antamaan huomiota, syliä ja rakkautta jokaiselle.
Jokainen lapseni on erilainen ja yksilö jokaista huomioin myös yksilönä.

Meitä ihmisiä ja perheitä on monenlaisia, se mikä sopii jollekin ei sovi kaikille. Minulle ei koskaan olisi syntynyt neljää lasta jos ikäero olisi ollut kaikkien kohdalla vaikka 3vuotta, luulen että minulle paras ratkaisu oli että lapset olivat yhtä aikaa pieniä.

Vaikka ap sanoi haluavansa keskustelua ilman tappelua, niin minun mielestäni tämäkin aihe nostattaa yhtä paljon negatiivisia tunteita ja pahaa mieltä kuin nuo iänikuiset imetyskeskustelut.
Ehdottomuus on aika syvältä, luulen että vaikka kuinka tässä esittäisi eriävän mielipiteen niin ap ei sitä usko kun hänellä on oma mielikuva asiasta.

p.s Yksikään lapsistani ei ole vahinko, oli tietoinen valinta tehdä lapset pienellä ikäerolla.

 

[neljä-ilman-viidettä]

Mites kun meillä on ollut yhtäaikaa 3 vaippaikäistä ja tieten tahtoen hankittuna

Ja kaikista on kasvanut täysipäisiä ja vanhemmatkin on järjissään

Että HYVIN usein ihmiset yleistää tietämättä asian oikeaa laitaa ja pelkästään omaan kokemukseen (kokemattomuuteen) perustuen

Tai sitten te ette kehtaa kellekään tunnustaa, että nopea tahti oli vahinko .

Et oo tosissas :kieh: :headwall: Juu no voihan sitä tietty vahingoksikin kutsua kun tarkotuksella heitetään mällit tupaan ja ootetaan joka kk että joko on tärpännyt Tai en mä tiedä miten neljä-ilman-viidettä luona on tapahtunut, mutta näin meillä :wave:

NOOO, ekan ja tokan jälkeen oli toi mällit sisään ja jalat ristiin. Tokan jälkeen otin kierukan, mikä lähtikin sit pikavauhtia veks kun iski vauvakuume

Sit kun sattuu olemaan sitä tyyppiä, et ei uskalla vaatteita samassa koneessa pestä kun tulee raskaaksi, niin ei oo tarvinnu tärppiä odotella...

 

[mie]

Vaikka omilla lapsilla onkin enemmän ikäeroa, vähän ihmettelen miksi lapsen pitäisi saada vanhempien jakamaton huomio ensimmäiset kolme vuotta? Se ei tosiaan ole pelkästään hyväksi

niin ja kun sen kolmen vuoden jälkeen tehdään sisarus, niin saako sitten pikkusisaruskin sen jakamattoman huomioon siihen kolmeen vuoteen astiin? Mites sitten esikoiselle käy?

 

[no]

Enpä usko. Minun näkemät perheet joissa lapsilla pieni ikäero, ovat todella onnellisen oloisia!

Ja kaksi perhettä, joissa lapsilla isot ikäerot (4 ja 5 vuotta) ovat kehottaneet meitä tekemään lapset lyhyessä ajassa, koska ikäerot ovat tuoneet hankaluuksia heidän mielestään niin jaksamiseen kuin lapsille itselleen.

Meille tulee toinen kun tyttö on 1v9kk, ja olen iloinen päätöksestämme. Sitten on vaipparumbat ja yövalvomiset samaan syssyyn, ei tarvitse aloittaa alusta kun ensin olisi tottunut helppoon elämään. Nyt se rankkuus-ajatus tuntuu nimen omaan siedettävältä kun siihen on tottunut.
Ja kyllähän se niin on että pienellä ikäerolla lapsista on toisilleen paljon enemmän iloa, esim. leikeissä. Liian isolla ikäerolla, se monesti alkaa tuntua isommasta lapsesta taakalle, että aina joutuu "roudaamaan" pienempää mukanaan jne.
Ja olen sen verran itsekäs, että en halua itse olla ikäloppu kun lapset kasvavat. Kuopuksemme (joka jää viimeiseksemme) täyttää 18 kun olen 44 ja olen vielä silloin "nuori ja villi" ja mieheni kanssa voimme tehdä vaikka mitä vielä sitten!

Jokainen perhe tekee parhaaksi näkemänsä ratkaisun. Minusta kumpikaan tapa ei ole väärä, on vain oikeita tapoja kullekin perheelle! =)

Toivottavasti sä et nyt koe tätä syyllistämisenä, en ihan tosissaan tarkoita pahalla, mutta onko sulla mielipidettä tuohon esikoisen varhaiseen itsenäistymiseen ja "syjäyttämiseen"? Koska, mun mielestä ainakin 1v 9kk on vielä ihan mahdottoman pieni ja aikalailla vielä kiinni vanhemmissaan. En itse raaskisi sen ikäistä vaatia itsenäistymään tai jäämään vaille vanhemman "jakamatonta" huomiota Mutta oikeassa olet, ei tähän ole yhtä ainoata oikeaa ratkaisua vaan jokainen perhe tekee niin kuin kokee itselleen parhaaksi Onnea tulevasta vauvasta!

jokaisessa perheessä, jossa on enemmän kuin yksi lapsi, huomiota joudutaan jakamaan, olivat lapset sitten tehty millä tahansa ikäerolla.