Pyydän kommenttejanne tähän

[no]

Miehen aivoitusten sijaan sinun kannattaisi miettiä sitä, mihin ihastuit miehessä? Mikä hänessä vetosi sinuun? Miksi jatkoit, vaikka huomasit, ettet saa sitä, mitä haluat? Sitä on turha vatvoa, miksi et saanut yhtä paljon kuin itse annoit ja yritit, sen sijaan voisit miettiä, miksi ihmeessä yritit niin paljon. Miksi et myöntänyt jo aikaisemmin, että suhteestanne ei tule mitään ja jatkanut matkaasi viisaampana. Omaa itseäsi ja omia toiveitasi, ajatuksiasi, miettimällä voit oppia tuostakin kokemuksesta jotain.

Katso eteenpäin ja tee sellaisia asioita, jotka tuntuvat sinusta hyvälle ja jotka piristävät sinua. Ole iloisten ja positiivisten ihmisten seurassa. Valoisaa uutta vuotta!

On muuten hyvin vastattu!

 

[Emmi_1]

Niin oli, kiitos. Tuohon kynsilaukkaajattaren kommenttiin ei pyydetty vastausta eikä mitään tyhjentävää vastausta ole antaa juuri nyt... Funtsin juttua ihan liikaa, mutta tämä on minun tapani päästää irti. Joskus kyllästyn tähän ja sitten pääsen eteenpäin. Luulen, että jäin suhteeseen niin pitkäksi aikaa siksi, että mies oli luotettava omalla tavallaan. Halusin hyvän kumppanin (tällainen mies oli ennen yhteenmuuttoa), lapsia, perhe-elämää. Sitten oltiin muutettu yhteen ja mies muuttui. Oli nimenomaan töykeä ja ikävä ihminen (samoin kuin isänsä on äitiään kohtaan). Jotenkin vain ajattelin, että ihana alkuaika voisi palata enkä tajunnut että minä olin samanlainen kuin alussa mutta mies ei. Niinpä, kaikesta voi oppia

 

[kokemus paras opettaja]

Emmi_1, ajatuksesi ovat ihan luonnollisia - päätellen siitä, että itse kuin moni muukin tuntemani nainen olisi ajatellut ja toiminut samoin =). Mutta voi silti kysyä itseltä, mikä sai yrittämään vielä pettymysten jälkeenkin? Miksi hakkaa päätänsä seinään toistuvasti? Miksi toimii niin, että itseluottamus ja itsetunto alkavat kärsiä, eikä edes enää tiedä, mitä itse haluaa, koska on vain niin kiltii ja alistuva ja pyrkii elämään toisen mieliksi? Voi myös kysyä, mksei ole itsekkäämpi, vaadi ja halua ja sano suoraan?

Tunnistan kuvauksista itseni liiankin hyvin. Samoissa tilanteissa on mieleen tullut myös ajatus, miksei osaa, voi olla itsekkäämpi, vaativampi. Olen suorastaan kateellinen naisille, jotka pystyvät sanomaan oman halunsa missä vain, kassajonolla, sisustusasioissa ja muussa. Pakottamaan toisen, miehenkin tekemään oman halunsa mukaan, vaikkakin lopulta aika huomaamattomasti esim, käyttämällä puheessaan toistuvasti ilmaisua "minä haluan"... Jos toinen ei tee, avaa tilanteen panemalla yksinkertaisesti toimeksi. Miksi ihmeessä pitäisi kaikkeen olla aina toisen suostumus ja hyväksyntä?

Oma vääritynyt ajatusmallini on usein ollut juuri tuo toisen hyväksynnän hakeminen, yhteinen, sopuisa päätös. Nykyään tosin osaa jo hieman paremmin kyseenalaista tuollaisen ajattelun. Moni mies oikeastaan taitaa toivoa ja haluta naiselta, että tämä vain tekee turhia kyselemättä, vaikka hienovaraisemmin ajatellen se ei olekaan empaattista ja toista huomioivaa. Vai onko sittenkin =)?

 

[been there, done that]

Funtsin juttua ihan liikaa, mutta tämä on minun tapani päästää irti. Joskus kyllästyn tähän ja sitten pääsen eteenpäin.

Mikäli sinulla on tapana jumittua samalla intensiteetillä muihinkin asioihin, jo se pelkästään on voinut pelästyttää toisen.

Luulen, että jäin suhteeseen niin pitkäksi aikaa siksi, että mies oli luotettava omalla tavallaan. Halusin hyvän kumppanin (tällainen mies oli ennen yhteenmuuttoa), lapsia, perhe-elämää. Sitten oltiin muutettu yhteen ja mies muuttui. Oli nimenomaan töykeä ja ikävä ihminen (samoin kuin isänsä on äitiään kohtaan).

Kun nyt olet jauhanut ja vatkannut asiaa niin hartaasti, niin oletko aivan varma, että kaikki luettelemasi piirteet olivat todella miehessä olemassa, vai halusitko vain nähdä asiat siten? Omat toiveesi olivat selvästi niin korkealla, ettet ehkä tarkastellut asioita kovin realistisesti.

Jotenkin vain ajattelin, että ihana alkuaika voisi palata enkä tajunnut että minä olin samanlainen kuin alussa mutta mies ei. Niinpä, kaikesta voi oppia

Alkuaika on alkuaikaa, eikä sellaisella vauhdilla voi suhdetta jatkaa loputtomiin - se palaa loppuun, eikä siihen ole tarkoitus jämähtää, vaan kasvaa ja kehittyä suhteessa yhdessä, mutta erillisinä olentoina. Suhteen alussa toisesta haetaan vain niitä piirteitä, jotka ovat samoja kuin itsellä tai itselle mieluisia. Alkuaikojen huuman jälkeen suhteeseen on tarkoituskin tulla suvantovaihe, jolloin sitoutuminen todella tapahtuu, aletaan huomata eroavaisuuksia ja siirrytään alkuvaiheen symbioottisesta olennosta kahdeksi yksilöksi, jotka joko haluavat olla yhdessä tai sitten eivät.

Lopputulema ei aina ole välttämättä sama suhteen osapuolilla, aivan kuten sinulle kävi.

 

[Emmi_1]

Vastaan edelliseen. Nyt kun olen vatkannut asiaa, niin kyllä miehestä tuli aika v-mäinen tapaus alun jälkeen. Olen samaa mieltä siitä, että suhteessa pitää pystyä kasvamaan ja kehittymään. Jos jatkuvasti on piikittelyn, anteeksi sarkasmin, alla eikä saa vastapainoksi positiivisia asioita, jos vahingossakaan ei puhuta _mitään_ tulevasta, tunteista tai suhteesta eikä saa rehellistä vastausta siihen, miksi näin ei tapahdu, ja jos oma elämäntila kutistuu toisen ihmisen toimesta (kun toinen ei teekän asioita, mitä itse alussa ehdotti), niin siinäpä sitä sitten kehitys pysähtyy. Tunnelma oli ankea, toinen ei päästänyt lähelle - ja hän oli käyttäytynyt näin exäänsä kohtaan, joka ratkaisi asian aloittamalla uuden sivusuhteen... Vastavuoroisuus ei toiminut jne. Olen ihan realisti ja ymmärrän, että alkuhuuma ei voi kestää. Mutta olen aiemmin ollut pitkässä parisuhteessa enkä ole koskaan kokenut tällaista. Täysi tunnekylmyys ja tosiaan - pyrin puhumaan asioista ihan rauhassa, minä-muotoa käyttäen enkä syytellen. Mutta kun ei niin ei.

 

[nähnyt]

Tuollaisia on, ja hyvä kun pääsit eroon. Mieti, millaista olisi olla naimisissa nalkuttajaukon kanssa! Lasten tulo yleensä vielä pahentaa asiaa (kun ei ole pelkoa, että niin kevyesti hyppäät toisen matkaan).

Jos mies vähättelee ja mitätöi, se on sama onko sinulla väitöskirja vai nobel, tai miten hyvää pullaa paistat. Ei todellakaan kuulu hyvään parisuhteeseen tuollainen.

Pääasia, ettei noin käy uudestaan. Lue kirja nimeltä Säännöt (Rules). Kirjaa ei tarvitse noudattaa orjallisesti, mutta sieltä saat hieman osviittaa, miten hyvä mies käyttäytyy.

 

[Emmi_1]

Kiitos vinkistä... Minulla on vähän sekaisin nyt se, vaadinko mieheltä liikaa. Halusin tasa-arvoa (kotityöt tehdään n. 50-50 ja joustetaan sen mukaan kummalla on kiire), kummankin toivomien asioiden tekemistä yhdessä (tehtiin vain miehen juttuja, minun juttuja ei koskaan yhdessä), omien ystävien kanssa olemista ilman toista ja omia harrastuksia (minulla oli ystäviä, miehellä tuttuja, joita hän halusi tavata minun kanssani) ja rehellistä keskustelua - molemmat kertovat miltä tuntuu, mihin suuntaan mennään yhdessä ja millaisia toiveita itsellä on. Mikään näistä ei toteutunut

 

[Kohtalotoveri]

Sanoisin, että sinulla on eräänlainen surutyö menossa. Suhteen päättymistä voi verrata kuolemaan, on menettänyt rakastaminsa ihmisen, parisuhteen, unelmat, tulevaisuuden haaveet....yht`äkkiä koko elämä on särkynyt. Sillä erotuksella, että on vain elävän miehen leski. Surutyön katsotaan kestävän noin vuoden verra, ja sitten alkaa helpottaa kun kaikki juhlapyhät on surrut läpi.
Vaikutat perusteelliselta ihmiseltä. Kun olet käynyt tämän surutyön läpi, olet entistä vahvempi ja voimakkaampi ihmisenä. Ymmärrys ihmiselon ihanuutta ja kurjuutta kohtaan lisääntyy.

 

[Silleen]

Joten "tohtorinna lienee opintojensa parissa..." ei ole relevantti lause.

:-DD joooo..mutta voihan se tohtorin puolisokin opiskella..Mikäs sen estäis?

Voi opiskella, mutta ei kyllä nimitä itseään nykyaikana miehensä kautta "tohtorinnaksi".

ööh.. miten nämä asiat kumoavat toisensa? Ihan uteliaisuudesta? Olen minäkin insinöörin vaimo, mutta opiskelin silti ihan itse.

Kieltämättä en koskaan liittynyt Insinöörien vaimojen yhdistykseen..

Ihan sama juttu, jos sinä tituleeraisit itseäsä insinöörskäksi. Se ei siis tarkoita, että olet naispuolinen insinööri vaan insinöörin vaimo. Usein nämä "nnat" ja "skät" olivat itse täysin kouluttautumattomia, korkeintaan käytiin joku talouskoulu, että tri ja insinööri saisi parasta mahdollista palvelua kotonaan.

 

[Kaj Laitinen]

Joten "tohtorinna lienee opintojensa parissa..." ei ole relevantti lause.

:-DD joooo..mutta voihan se tohtorin puolisokin opiskella..Mikäs sen estäis?

Voi opiskella, mutta ei kyllä nimitä itseään nykyaikana miehensä kautta "tohtorinnaksi".

ööh.. miten nämä asiat kumoavat toisensa? Ihan uteliaisuudesta? Olen minäkin insinöörin vaimo, mutta opiskelin silti ihan itse.

Kieltämättä en koskaan liittynyt Insinöörien vaimojen yhdistykseen..

Ihan sama juttu, jos sinä tituleeraisit itseäsä insinöörskäksi. Se ei siis tarkoita, että olet naispuolinen insinööri vaan insinöörin vaimo. Usein nämä "nnat" ja "skät" olivat itse täysin kouluttautumattomia, korkeintaan käytiin joku talouskoulu, että tri ja insinööri saisi parasta mahdollista palvelua kotonaan.

Kuopiossa aikanaan ja vielä nykyäänkin voi arkkitehdin tutkinnon suorittaa antautumalla suhteeseen arkkitehdin kanssa.

 

[marita70]

Provon huutelijoita löytyy näköjään tähänkin ketjuun. Minä en oikein ymmärrä vissiin mikä se provo on. Mielestäni provo on keksitty tarina, jossa on jotain todella mehukkaita aineksia, tyyliin "yllätin mieheni ja siskoni sängystä, miten antaa anteeksi" tms. Tosin täytyy kyllä huomauttaa että sitäkin tapahtuu, tiedän erään tapauksen, ja myös itse jouduin kerta kaikkiaan outoon tilanteeseen kun miesystäväni suuteli äitiäni.
Mutta ap mielestäni täysin normaalilla tavalla kertaa suhteessaan olleita miinuspuolia, joita jälkeenpäin ajateltuna voi pitää jonkinlaisina hälytysmerkkeinä. Ja teen tuota itsekin koko ajan, mietin miesystävän outoa ja itsekästä käytöstä, jotta pääsisin lopullisesti eroon hänestä. Etten vain antaisi anteeksi ja päätyisi yrittämään enää uudestaan. Muuten voi ajan kanssa tulla mieleen, että ehkä minä nyt vain ylireagoin, ja mies oli sittenkin vain ihan tavallinen mies. Jolla on huomautettavaa joka asiasta, kuten syömäni ruoan määrästä, käsienpesusta (hän ei pese koskaan, ja minä olen neuroottinen)
tai kuten tänään, pyykinpesusta. Olen ollut jouluaatosta asti hänen luonaan. Suihkussa on käyty 2 kertaa, ja olen kerännyt rohkeutta kysyä saanko pestä pyykkini ennen kuin lähden huomenna. Ensin mies ärähti, että pitääkö ne joka käytön jälkeen pestä (mielestäni jos niin tahdon, minulla pitäisi olla oikeus siihenkin) mutta myöntyi sitten pitkin hampain. Luojan kiitos ei tarvitse lähteä viikon pidetyissä hikisessä t-paidassa ja alushousuissa.. Jonkun mielestä varmasti pikkuasioita, mutta kun ajattelee, että mies kontrolloi ihan kaikkea. Päättää mitä tvstä katsotaan, ja saattaa kesken katsomani ohjelman vaihtaa kanavaa, niin ettei oikeastaan edes kannata yrittää seurata mitään kun puolet jää kuitenkin näkemättä. En edes uskalla laittaa ruokaa, koska riski, että se jää syömättä, tai sitä moititaan, on niin suuri. Kerran leivoin parhaimmalla reseptilläni omenapiirakan, ja mies totesi vain sen kaipaavan vaikkapa pippuria, jotta maistuisi edes jollekin.
Minä todella ymmärrän alkuperäistä kirjoittajaa. Joskus on vain niin vaikea saada itselleen jakeluun, että todellakin, ansaitsen parempaa. Tänne saa mielestäni kirjoittaa siitä, mikä kenenkin mieltä painaa, tai jos jonkun käytös on mielestäni pöyristyttävää, on hyvä kuulla jos joku on samaa mieltä.
Siis: tuo mies kuulostaa todella sialta, onneksi olet päässyt eroon.

 

[provoa näkyy taas pukkaavan]

Provon huutelijoita löytyy näköjään tähänkin ketjuun. Minä en oikein ymmärrä vissiin mikä se provo on. Mielestäni provo on keksitty tarina, jossa on jotain todella mehukkaita aineksia, tyyliin "yllätin mieheni ja siskoni sängystä, miten antaa anteeksi" tms. Tosin täytyy kyllä huomauttaa että sitäkin tapahtuu, tiedän erään tapauksen, ja myös itse jouduin kerta kaikkiaan outoon tilanteeseen kun miesystäväni suuteli äitiäni.
Mutta ap mielestäni täysin normaalilla tavalla kertaa suhteessaan olleita miinuspuolia, joita jälkeenpäin ajateltuna voi pitää jonkinlaisina hälytysmerkkeinä. Ja teen tuota itsekin koko ajan, mietin miesystävän outoa ja itsekästä käytöstä, jotta pääsisin lopullisesti eroon hänestä. Etten vain antaisi anteeksi ja päätyisi yrittämään enää uudestaan. Muuten voi ajan kanssa tulla mieleen, että ehkä minä nyt vain ylireagoin, ja mies oli sittenkin vain ihan tavallinen mies. Jolla on huomautettavaa joka asiasta, kuten syömäni ruoan määrästä, käsienpesusta (hän ei pese koskaan, ja minä olen neuroottinen)
tai kuten tänään, pyykinpesusta. Olen ollut jouluaatosta asti hänen luonaan. Suihkussa on käyty 2 kertaa, ja olen kerännyt rohkeutta kysyä saanko pestä pyykkini ennen kuin lähden huomenna. Ensin mies ärähti, että pitääkö ne joka käytön jälkeen pestä (mielestäni jos niin tahdon, minulla pitäisi olla oikeus siihenkin) mutta myöntyi sitten pitkin hampain. Luojan kiitos ei tarvitse lähteä viikon pidetyissä hikisessä t-paidassa ja alushousuissa.. Jonkun mielestä varmasti pikkuasioita, mutta kun ajattelee, että mies kontrolloi ihan kaikkea. Päättää mitä tvstä katsotaan, ja saattaa kesken katsomani ohjelman vaihtaa kanavaa, niin ettei oikeastaan edes kannata yrittää seurata mitään kun puolet jää kuitenkin näkemättä. En edes uskalla laittaa ruokaa, koska riski, että se jää syömättä, tai sitä moititaan, on niin suuri. Kerran leivoin parhaimmalla reseptilläni omenapiirakan, ja mies totesi vain sen kaipaavan vaikkapa pippuria, jotta maistuisi edes jollekin.
Minä todella ymmärrän alkuperäistä kirjoittajaa. Joskus on vain niin vaikea saada itselleen jakeluun, että todellakin, ansaitsen parempaa. Tänne saa mielestäni kirjoittaa siitä, mikä kenenkin mieltä painaa, tai jos jonkun käytös on mielestäni pöyristyttävää, on hyvä kuulla jos joku on samaa mieltä.
Siis: tuo mies kuulostaa todella sialta, onneksi olet päässyt eroon.

Tämä nyt ainakin on selvä provo. Eihän kukaan nainen, joka on edes puoliksi järjissään alistu tuollaiseen kohteluun! Ja suihkussakin käydään muka vain 2 kertaa puolessatoista viikossa?! JOS tuo on totta, olette molemmat varmasti jotenkin syrjäytyneitä mielenterveysongelmaisia tapauksia, joillla ei ole enää mitään käsitystä normaalista arjesta. Hakeudu hoitoon ja jätä sekopäämiehesi haisemaan ja sekoilemaan ihan yksinään.

 

[ainokainen]

Marita, ei millään pahalla mutta sun mies kuulostaa pahemmalta kuin ap:n mies.... Aivan kamalaa. Siisteysfriikkinä en voisi olla tuollaisen miehen kanssa sekuntiakaan. Miten sä kestät?

 

[kokemus paras opettaja]

..."Mutta ap mielestäni täysin normaalilla tavalla kertaa suhteessaan olleita miinuspuolia, joita jälkeenpäin ajateltuna voi pitää jonkinlaisina hälytysmerkkeinä. Ja teen tuota itsekin koko ajan, mietin miesystävän outoa ja itsekästä käytöstä, jotta pääsisin lopullisesti eroon hänestä. Etten vain antaisi anteeksi ja päätyisi yrittämään enää uudestaan. Muuten voi ajan kanssa tulla mieleen, että ehkä minä nyt vain ylireagoin, ja mies oli sittenkin vain ihan tavallinen mies. Jolla on huomautettavaa..."

Ihmisen mielessä (ajatuksissa ja tunteissa) tapahtuu aina eniten. Jos haluat ajatella positiivisesti, havaitset ja korostat myöteisiä puolia, joita voi aina löytää. Meitähän on jopa tsempattu myönteiseen ajatteluun - kääntämään negatiivinen positiiviseksi ja näkemään hyvää. Turha veden läträys, peseminenhän voisi nykyään olla myönteistä ekologisuutta ja säästäväisyyttä. Ja makuasioista ei sanonnakaan mukaan kannata riidellä. Jos pippuri on herkkumauste, niin sitten on. Ja niin edelleen ja edelleen. Kaiken voi ajatuksella ja järjellä kuorruttaa näyttämään, tuntumaan, jopa haisemaan hyvältä. Paskakin haiseen joidenkin nenässä rahalta .

Aivan samoin voi omat kokemuksensa maalata mustin sävyin yrittäessään päästä pois ja eliminoidessaan kokemuksiaan. Vähättely on oiva apu. Käytetäänhän sitä muutoinkin paljon, niin miksei todellisten pettymysten pois pyyhkimiseksi. Aivan hyvin voi vähätellä omaa epäonnistumistaan ja suhtautua siihen vaikka huumorilla. Kaikki se tapahtuu kuitenkin vain omissa ajatuksissa. Se meille sallittakoon!

Miksi kuitenkaan vähätellä toisten kirjoituksia provoiksi. Provoilu voi palvella ihmisten mielenliikkeitä ja varsinkin tunnetason kokemuksia. Moni tunteella koettu tapahtuma vaatii "jutun jauhamista kunnes se on loppuun kulunut". Vaikka nämä kirjoittelut yleensä ovatkin enemmän järjellisiä ja älyllistä pohdintaa, niin taustalla on yleensä hyvin vahva tunnekokemus: pettymys, loukatuksi tuleminen, itsetunnon kolaus.

On jotenkin väärin ihmisyyttä kohtaan yrittää ohittaa omat tunteet, kuin ne olisivat niin vähäpätöisiä, että mikä tahansa positiiviseksi nimetty ajatuskuvio voi poistaa ja mitätöidä ne. Mutta sitähän täällä paljon harrastetaan. Saadaan vinkkejä ja neuvoja, miten petetyksi tulemisen tunteen voi sivuuttaa panemalla vaakakuppiin kaikenlaista "painavampaa". Mutta jokainen sielussaan tajuaa, millaista itsepetosta se vaatii. Ymmärrettävästi mikään tieto tai järjellinen ajatus ei sinänsä voi korvata tunnetta, mutta järkeilemällä saa tunteen haihtumaan ja kivettymään omaan lokeroonsa niin, ettei se haittaa arkea. Mitä nyt joskus joillakin aiheuttaa liikahtaessaan paniikkia tai raskamielisyyttä tai tulevaisuuden näkymien kaventumista.

 

[kokemus paras opettaja]

Jotta ei tulisi väärää käsitysta vähättelystä, halusin edellä nimenomaan korostaa, että oman hyvän vuoksi on osattava vähätellä myös toisen tekemisiä, sitä mikä on tuottanut pettymyksen. Oman pettymyksen tunteessa voi liioitella toisen tyhmyyttä, tekemättä jättämistä ja tunteettomuutta, koska on ollut niiden kohteena. Oman tunteen liioittelu ja kaikkien epäkohtien hakeminen oikein suurennuslasilla parantaa kummasti, koska silloin toinen mitätöityy, pienenee ja kutistuu. Ei tarvitsekaan kutistaa ja kivettää omaa tunnettaan, vaan nostaa se sille kuuluvaan arvoon itsetunnossaan.