raha-asioiden hoito?!?!?

[Pinja]

Niin , olen yrittänyt neuvotella mutta ei enää hyötyä siitä eli hankin kaiken yksin. Ei tarvi olla design Mut en huoli mitään euron kippoja kuitenkaan. Haluaisin myös toki taulu TV:n sun muuta, mutta kun on toimiva telkku eikä astioita eikä edes keittiössä lamppua niin......tosiaan ottaa päähän ettei MITÄÄN voi yhdessä hankkia. ostais sit edes niitä taulutelkkuja....
kattokaas kun eihän lamppuakaan tarvi, hyvinhän se valaisee kun roikkuu pelkkä hehkulamppu katosta. Muut lamput olen huusholliin hankkinut kaikki yksin, olkoot mun puolesta sit hehkulamppu paljaana keittiössä.

 

[Osapäiväretku]

Meillä on yhteinen tili, jonne molempien palkka menee. Sieltä maksellaan yhteiset menot (talon lyhennykset, lastenhoito, vakuutukset - siis kaikki) ja kumpikin ostaa mitä tarttee sen mukaan miten tilillä on rahaa. Ylimääräinen pannaan yhteiselle sijoitustilille, jonka käytöstä päätetään yhdessä.

Yksi pelisääntö meillä on: Jos jommalla kummalla on joku niin iso henk. koht. ostos, että tili tyhjenisi kokonaan, niin siitä pitää infota toista ja tarvittaessa neuvotella ajoituksesta. Hyvin on toiminut.

Mun palkka on n. kaksi kertaa vaimon palkka, satunnaisia pääomatuloja molemmilla silloin tällöin.

Ajattelen perheen yhteisenä yrityksenä, jossa ei pelata omaan pussiin. Silloin kun vaimo hoiti kotona lapsia tai oli opintovapaalla, elimme pelkästään minun palkallani. Välillä opiskelin itse, ja silloin elettiin vaimon palkalla.

Molempien suvussa on pariskuntia, jotka jakavat jokaisen kauppalaskun sentilleen. Jatkuvaa pulaamista ja setvimistä, joka minusta tuntuu ihan naurettavalta pelleilyltä, kun ihmiset ovat eläneet samaa taloutta jo vuosikymmeniä. Kukaan ei saa täältä mitään mukaansa ja yhteiset lapsethan meidät lopulta perivät. Asia voi olla hiukan kinkkisempi uusioperheissä. Mutta niissäkin varmaan vois tehdä avioehdon aiemmasta omaisuudesta ja elää sitten yhteisestä pussista.

Arvoistahan rahasysteemin valinta tietenkin riippuu. Jos raha ei ole tärkein asia elämässä, niin silloin yhteisen tilin käyttö on helppoa. Mutta jos oma onni mitataan rahassa, tai jos toinen auttamaton huikentelija, joka hassaa viimeiset talousrahatkin, niin silloin lienee syytä pitää rahat ainakin osittain erillään - yhteinen taloustili ja sitten omat tilit, joiden käytöstä ei tarvitse piolisolle tiliä tehdä.

Kysyjälle sanoisin, että jos pidätte rahat erillään, tehkää selkeä sopimus siitä, miten lainat ja eläminen maksetaan kun toinen on kotona lapsia hoitamassa, sairastuu pidemmäksi ajaksi tai joutuu työttömäksi. On aika ikävä joutua velkavankeuteen ja kerjätä almuja puolisoltaan kun hoitaa kotona yhteisiä lapsia. Velanhoidon ja mut kulutkin kannattaisi sopia tulojen suhteessa.

 

[yhteistä]

Ei ole koskaan ollut ongelmia raha-asioissa.
Olin kotona monta vuotta, miehen tuloilla elettiin, ne oli yhteisiä. Kun menin töihin, miehen palkalla elettiin kuten ennenkin ja minun palkkani (paljon pienempi) meni säästötilille taloa varten.

Muutaman vuoden päästä rakensimme ja sama jatkui, lainanlyhennys meni kuukausittain sama summa (entistä vuokraa vastaava) meni miehen tilitä. Kun saamamme aravalainan lisälaina tuli kerralla maksuun (se oli hyvä laina, koroton) 7 vuoden päästä, minun oalkkatuloni riittivät hyvin siihen.

varsinainen aravakin tuli helposi maksettua ja ehdimme kerätä säästöjäkin, kunnes minun työpaikkani teki konkurssin.
Olen siitä lähtien ollut pätkätöissä ja työttömänä. Eletty on ihan kuin ennnenkin, miehen palkalla. Minun pienet tuloni ovat menneet säästöön.

Kaikki tilimme olivat yhteisiä, kunnes vastikään jaoimme säästöt tasapuolisesti molemmille helpottamaan mahdollista kuoleman jälkeistä perinnönjakoa.

Eletään ihan kuten ennenkin, miehen palkka on yhteinen. Kumpikin on tosin järkeviä, ei ole erimielisyyksiä kulutukssessa.
esim. minulla on visakortti miehen rinnakkaiskorttina, en kai saisi henkilökohtaista, koska ei ole vakituista työtä. (hullua, koska varoja on!)


Esim. tänään ostin vaatteet lakkiaisjuhliin, ei mies edes kysy mitä maksoi...

Olemme kai vanhanaikaisen kasvatuksen saaneitä. Perhe on yksikkö, jossa kaikki on yhteistä.
Elämämme on ihan normaalia, riidelläänkin, mutta ei rahasta.

 

[Mies]

""Esim. tänään ostin vaatteet lakkiaisjuhliin, ei mies edes kysy mitä maksoi...

Olemme kai vanhanaikaisen kasvatuksen saaneitä. Perhe on yksikkö, jossa kaikki on yhteistä.
Elämämme on ihan normaalia, riidelläänkin, mutta ei rahasta.""

Kivasti kirjoitit, mutta miksi piti mennä möläyttämään että mies ei edes kysele sun rahankäytön perään. Sekö nyt sitten on mahtavaa? Mitäpä jos miehesi ostelisi jotain, niin kyselisitkö sinä hänen rahankäytön perään, vai voisitko edes kysyä?

Teillä näin muilla muuten. Varmasti olette tyytyväisiä, molemmille sopii tyylinne ja tuskinpa on montaa naista jolle ei sinun asemasi sopisi..kieh. Totta turiset, että perhe on yksikkö, mutta sekin koostuu tulosyksiköistä(mies nainen), suurista(talo,auto,remontii) ja pienistä menoeristä(lapset,ruoka,teidän vakuutukset,harrastukset) jne. Minun maailmassani se jolla on suuremmat tulot on suuremmassa vastuussa perheen materiaalisesta hyvinvoinnista(nakkikeittoa vaiko useammin myös jotain fiinimpää ruokaa ja vaikkapa joskus esim. ravintola, harrastukset ja lomien rahoitus), sekä vakuutuksista ja terveydenhuollon maksuista, sekä autosta. Kyllähän näistä herkästi saa riidan aikaiseksi jos käsitykset rahankäytöstä eroavat tarpeeksi.

Jos minulta kysytään niin on fiksumpaa lähteä sillä kannalla, että molemmilla on omat tulot ja sitä rahaa sitten kerätään yhdelle yhteiselle tilille josta hankinnat tehdään. Eli sellainen välimuoto ei kumpikaan ääripää. Tällä tyylillä kun ihmiset lähtisivät uusiin parisuhteisiin niin luulenpa, että moni olisi huomattavasti onnellisempi.

""Kumpikin on tosin järkeviä, ei ole erimielisyyksiä kulutukssessa.""

Mitäköhän tässäkin koiti sanoa. Tän vois kääntää päälaelleen: Jos toisella on erimielisyyksiä kuinka varoja tulisi käyttä niin sun logiikan mukaan jompikumpi ei tällöin ole järkevä? Oletusarvoisesti siis teette molemmat aina oikeat päätökset? Eli suomeksi sanottuna neuvottelette ja päädytte molempia miellyttävään ratkaisuun.

 

[Nami]

Mä olen kotonani tottunut siihen, että kaikki on yhteistä. Isälläni on kaksi kertaa isommat tulot kuin äidilläni, mutta heille tämä järjestely sopii. He eivät kysele toisiltaan saanko ostaa uudet housut tyyppisiä -juttuja, isoimmista jutuista kuten talvirenkaat tietysti infotaan.

Nykyisessä avosuhteessani meillä on omat tilit ja yhteinen tili, johon siirrämme rahaa ruokamenoihin, vuokraan yms. Järjestely toimii melko hyvin paitsi, että sinkkuajoista MINUN ruokamenoni ovat kaksin kertaistuneet, koska mieheni on isompiruokainen ja hanakampi ostamaan ns. ""laatua"". Olen asiasta maininnut, mutta asia kuitattiin tyyliin ""älä niuhota"". Nipo varmaan olen, mutta ennemmin käytän rahani esim.kampaajalle kuin siihen, että saan laadukkaampaa pastaa.

 

[Lelle]

Niin ja miehesi mieluummin syö laadukkaampaa pastaa kuin satsaa trendikampaajaan. Mun mielestä ihan tasapuolista. Tuo kuullostaa siltä että on ok sun laittaa kampaajaan vaikkapa 90,- ja toisaalta viitosen pasta on liian kallista kun Torinoa saa 19 sentillä?

 

[Satu]

Alkuperäisellä onkin edessään kinkkinen tilanne, tosi vaikea on varmasti sovitella niin erilaisia käsityksiä rahan käytöstä.
Itse en osaa kuvitellakaan eläväni avioliitossa, missä kaikki ei olisi yhteistä. Meillä ei ole ikinä riidelty rahasta, sen käytöstä tai sen puutteesta. Molempien palkka napsahtaa omille pankkitileilleen, joihin on molemmilla käyttöoikeus. Toiselta tililtä lyhennetään lainoja, toiselta maksellaan muita laskuja. Talo velkoineen on molempien nimissä, samoin auto. Säästöön napsahtaa kummaltakin tililtä joka kuukausi pieni summa.
Molempien lapsuudenkodeissa on ollut käytössä sama systeemi, joten tämä on ollut varsin luonteva malli meille molemmille. Varmasti meidän molempien vanhemmat kuolisivat nauruun, jos heille ehdottaisi erillisiä rahoja tai että jompikumpi puolisoista ”lainaisi” toiselta rahaa

Ja jos ihan rehellinen olen, niin minä en kyllä jaksa ymmärtää parisuhdetta, jossa pitää niin tiukasti pitää omastaan kiinni tai että kuinka hyvä voi olla suhteessa, jossa toisella on ihan järjettömästi rahaa millä mällätä ja toinen joutuu pihistelemään jopa perusasioista. En itse ainakaan kykenisi tuhlaamaan senttiäkään, jos toinen kärvistelisi vierellä. Paljon mukavampi törsätä yhdessä tai sitten kitua kaksistaan

 

[aa]

Lelle:

Meilläkin mies ostaa kalliimpaa ruokaa kuin minä, joka taas laittaisi mieluummin sen 90 euroa kampaajalle. Ja huom näissähän onkin kyse ihan eri asioista. Sillä ruokakulut maksetaan puoliksi yhteiseltä taloustililtä, kun taas kampaajakulut maksaa jokainen omasta pussistaan. Toisin sanoen, se kampaajalla käyvä nainen maksaa myös ruoasta enemmän kuin haluaisi, mutta mies elää ihan kuin aina ennenkin. Mitä tasa-arvoa tämä sitten on...

 

[Ansku]

Minun mielestäni lapsiperheellä, jossa on yhteiset lapset, on myös yhteiset rahat. Ymmärrän kyllä, jos jommalla kummalla on ennen pariutumista omaisuutta, että sen haluaa suojata avioehdolla, mutta silloin mielestäni kyseessä on poikkeus. Yhteisen elämän aikana ansaitut tulot ovat käytetään yhdessä perheen hyväksi.

Minun on ehkä helppo puhua, sillä me olemme molemmat kohtuullisen hyvätuloisia (ja ""sama""tuloisia poislukien äitiyslomat) ainakin siihen nähden, että olemme myös varsin tarkkoja rahankäytössä. Tästä syystä ei ehkä koskaan ole tullut sellaista oloa, että toinen tuhlaa yhteisiä rahoja vaikkei kaikkia toisen mielihaluja ymmärräkään.


En kerta kaikkiaan ymmärrä sellaisia perheitä, joissa toinen venyttää penniä ja toisella on rahaa runsaasti ja käytteleekin sitä kaikenlaisiin tolkuttomuuksiin. Tosi tiedäön kyllä pariskuntia, jotka tällä systeemillä ovat onnellisia, sillä ""molemmat saavat ostaa mitä lystäävät, kunhan on rahaa"".

Alunperin meilläkin oli omat tilit, omat rahat ja sitten yhteinen käyttötili, josta yhteiset kulut maksettiin. Siinä vaiheessa kun lapsi oli tuloillaan menimme naimisiin ja totesimme, että molempien taloudellinen tilanne on jokseenkin sama, joten päädyimme yhteisiin rahoihin. Nyt olemme käytelleet toistakymmentä vuotta yhteisiä rahoja ja rahat lienevät yksi niistä harvoista asioista, joka ei aiheuta riitaa taloudessamme

 

[Tepa]

Tuolla Oma Elämä palstalla oli keskustelu samasta aiheesta, kopioin siellä antamani vastauksen tänne:

Mä olen myös jo lapsuuden kodissani tottunut siihen, että perheessä rahat ovat yhteiset. Näin on myös omassa avioliitossani ollut alusta asti, siis siitä asti, kun muutettiin yhteen.

Kummallakin meillä on omat tilit, mutta rahat ovat kuitenkin yhteiset. Säännöllisiä laskuja on jaettu niin, että osa menee toiselta ja osa toiselta. Muut laskut maksellaan sen tililtä, jolla sattuu sillä hetkellä olemaan enemmän rahaa. Jos toiselta rupeaa tili vähenemään ja palkkapäivään on vielä aikaa, niin toisen tililtä sitten siirrellään niin, että kummallakin on rahaa. Asuntolaina on yhteinen, ei siis ole sun ja mun lainaa. Yhdessä lyhennetään sitä yhteistä lainaa.

Olin viime vuoden kotona lapsen kanssa ja luonnollisestikin elettiin lähinnä miehen tuloilla. Kun saa kotihoidontukea 290 euroa/kk, niin ei tietenkään pysty maksamaan puolia kaikista menoista, lainasta, yhtiövastikkeesta, ruoista, lapsen vaatteista jne. Jos lapsikin on yhteinen ""projekti"", niin ei kai voi ajatella, että siitä aiheutuvat taloudelliset rasitteet kasautuisivat vain toisen niskaan!

Meille tämä järjestely sopii hyvin, koska olemme hyvin samoilla linjoilla rahan käytöstä. Kumpikin voi ostaa itselleen vaatteita ym. tarpeellista toiselta kysymättä, jos katsoo sen tarpeelliseksi. Isoista menoista ihan luonnollisesti keskustelemme ensin yhdessä. Koskaan emme ole rahasta riidelleet.

Mielestäni perheessä ei voi olla eri henkilöillä eri elintaso. Kyllä käyttövarat on oltava yhteisiä. Eri asia on, jos toisella on jotain vaikka kiinteää omaisuutta ennestään, nehän voi halutessaan suojata vaikka avioehdolla.

 

[näin meillä...]

Elikäs esim. mieheni palkasta maksamme vuokran. Se mitä vuokran jälkeen jää jaetaan tasan,että molemmilla on saman verran rahaa tilillä. Minun palkastani maksetaan kaikki laskut ja sama homma mitä jää niiden jälkeen jaetaan tasan...Toimii meillä.

 

[RE]

Jos meillä olisi yhteiset tilit, en koskaan raaskisi käydä kampaajalla tai ostaa itselleni yhtään mitään kun ajattelisin koko ajan että voidaan tarvita se johonkin tärkeämpäänkin.

Ehdottomasti minulle pitää joka kuukausi jäädä jokunen satanen OMALLE tilille, josta vastaan vain minä ja kukaan muu ei käy siellä. Saattaa olla etten kuluta sitä ollenkaan muutamaan kuukauteen ja sitten pistän tonnin menemään kerralla vaikka vaatteisiin tai johonkin reissuun kun sinne on kertynyt. Tai avustan aikuisia lapsiani muutamalla satkulla.

Minusta olisi aika kurjaa, jos joutuisin sanomaan miehelle, että kampaajani maksoi 90 euroa tai että hei, ostin tänään parin sadan euron farkut ja samanhintaisen laukun ja tää takki maksoi 300 niin että nyt meidän tili on tyhjä. En ikinä halua tehdä miehelle tiliä, minne omat rahani tuhlaan.

Puolella osallistun tietysti yhteisiin menoihin, niitä varten on oma tili.

 

[Annukka]

Mielenkiintoinen ketju, kiitos siitä. Olisi kiva tietää, onko ap saanut jotain selkoa omiin ajatuksiin tämän kautta?

Kun tapasin tulevan mieheni, aluksi tietysti kummallakin oli oma tili. Oltiin kovatuloisia molemmat, joten todennäköisesti siitäkin syystä rahaa ei koskaan laskettu mistä se menee. Muistelen, että mies maksoi yhteisen vuokran. Laskut, bensat, illanistujaiset maksettiin kumpi milloinkin.

Mies on kasvanut köyhässä kodissa, jossa raha oli tarkalla ja on kohtuullisen säästäväinen ihminen. Itse tulen varakkaasta kodista, jossa rahaa ei näkynyt, siitä ei puhuttu, mutta aina sitä oli. Ja en todella osaa säästää. Nuorempana olin umpipihi, tarkka ja säästin säästämistäni. Kai kun sitten olin hyväpalkkaisessa työssä ja rahaa tuli, vanhat geenit palaili

Sitten alkoi tulla karhulaskuja ja alkuperäiset löytyivät milloin mistäkin miehen taskusta. Hän kun maksoi, kun muisti Mies ehdotti yhteistä tililä ja minusta tuntui, että oma identiteettini rapisee sen myötä. Käytännön syistä suostuin ja nyt ollaan pian 20 vuotta menty näin. Hassua sanoa, mutta olisipa outoa jos mies yhtäkkiä haluaisi eri tilit.

Mentiin naimisiin ja molemmat olimme sitä mieltä, että jos lapsia tehdään, toinen vanhemmista jää kotiin. Olin urallani etenemässä huimaa vauhtia, mutta parhaankin matemaattisen laskelmiemme mukaan mies tienasi melkein puolet enemmän, joten ratkaisu oli helppo. Kun lapset lähestyivät kouluikää, menin viikonlopputöihin ja mies oli lasten kanssa sen ajan.

Kuulostaa varmaan monesta lukijasta oudolta, meille kertakaikkisen hyvin toiminut systeemi. Minulle ura ei ole tärkein, vaan lapset. Miehelle taas tienaamansa raha ei ole tärkein, vaan lapset. Jos mietin meidän talouttamme, onhan tämä aika erikoinen tilanne:

yhteisestä tilistämme maksan ensin laskut. Ruokakaupassa käy yleensä mies, yhteisestä tilistä. Lopuilla ostamme mitä ostamme. Jos mies on ostanut talvirenkaat, ei hän sitä minulta tule kyselemään. Uskon, että autossa on liian kuluneet ilman selitystäkin. Jos minä ostan lapsille 200:den euron talvitakit, miehellä ei karva värähdä, koska molemmat haluamme pukea lapset hyvin.

Suurin osa rahoistamme meneekin lapsiin: vaatteisiin, harrastuksiin, vapaa-aikaan yms. Mies on jopa minun mielestäni liian pihi, mitä tulee hänelle itselleen tulevaan rahaan: ei raskisi ostaa mitään, vaan ""kyllä tällä pärjää"". Ollaan kuitenkin oltu jo niin kauan yhdessä, että tiedän tarkalleen mistä hän pitää ja käyn hakemassa. Eilen juuri kävin ostamassa hänelle kesäksi sandaalit, joiden hinta 150 euroa. Hinta siksi, että itseensä hän ei ikimaailmassa laittaisi noin paljon rahaa, vaan kävisi jostain alehallista hakemassa 20:den euron läpyskät.

Saatan käydä itse kosmetologilla ja laittaa sinne pari sataa. Eipä siitä koskaan sen kummempia kyselyjä tule, saatan sanoa että huomenna olen sinne menossa ja mies sanoo jaa.

Jos joku lukija ei ollut vielä tarpeeksi shokissa, niin meillä koko omaisuus on henkilökohtaisista syistä minun nimissäni. Tässä kovin raadollisessa maailmassa jossa vielä spekulaatioita riittää on varmaan vaikea uskoa, mutta sanon silti: jos meille ero tulisi (mikä olisi todella ihme), esim. talo jäisi miehelle. Tiedän, että se on hänelle kovin rakas, hän on rakentanut sen juuri sellaiseksi kuin halusi, sydänverellään. Sellaista kuprua hän ei minulle osaa tehdä, ettäkö edes kostoksi alkaisin sitä havittelemaan.

Joku jo mainitsikin ja luulen, että tällä kaikella on selitys: vaikka meillä miehen kanssa on erilaiset taustat, niin kasvatusperiaate on aivan sama. Sitä ""vanhan ajan"" kasvatusta. Hän on meidän lastemme isä, tunnollinen, rehellinen, ikänsä työtä tehnyt. Hän on hyvä isä ja aviomies. En edes kehtaisi lähteä rahasta kiistelemään eronkaan sattuessa, koska hän on taatusti tehnyt oman osansa - ja enemmänkin.

Saatetaan kiistellä monestakin asiasta, mutta rahasta ei koskaan. Se on yhteistä.

 

[Tepa]

Miten ""omalta"" tililtä maksettuna vaikkapa kampaaja ei ole pois yhteisistä menoista? Samalla tavallahan se on pois siitä, mitä olisi mahdollisuus yhdessä kuluttaa. Minä ainakin voin hyvin käydä kampaajalla tai kauneushoitolassa, jos haluan, vaikka yhteistä taloutta eletäänkin. Minusta ei ole vaikea kerota miehelle, paljon uusi takki maksoi. Meillä ei ole sellaisesta koskaan tullut riitaa.

Jos ajatellaan tilannetta, jossa toisella on vaikkapa kaksi kertaa paremmat tulot, niin onko oikein, että pienempi tuloiselta hupenee koko palkka yhteisiin menoihin ja isompi tuloiselta jää puolet vielä törsäiltäväksi. Hän sitten tekee matkoja tms ja toinen istuu kotona??? Ei toimisi ainakaan meidän perheessä. Jotain on pielessä, jos tällaisessa tilanteessa isompi tuloinen ei halua jakaa rahoja kaikkien käyttöön. Tai tietenkän ei tarvitse kaikkea tuhlata, mutta säästämisessäkin pitäisi mielestäni säästää koko perheelle eikä vain omiin menoihin.

 

[RE]

No kun meillä on päätetty paljonko laitetaan ""kodin menoihin"" kumpikin yhteiselle tilille ja mitä omalle jää, on vapaasti käytettävissä eikä siitä tehdä selkoa toiselle. Eli näin koen ettei se ole pois meidän yhteisistä rahoista, jos tuhlaan itseeni. Yhteisen tilin rahat riittää hyvinkin asunto, ruoka ym yhteisiin menoihin.

Minä olen juuri tuollainen kuin tuon erään mies, olen tottunut nuukaksi, että ""hyvinhän näillä vielä menee"" ja ostaisin ne 20 euron halpiskengät (jos niitäkään), jos tili olisi yhteinen ja kulkisin niillä viisi vuotta. Näin jossain vaiheessa teinkin, kampaajalla kävin ehkä kerran vuodessa, joskus en kertaakaan. Miehelläsi on onni, että vaimo sitten tuhlaa häneen, mieheni tuskin uskaltaisi minulle jotain kenkiä ostella ;-)

 

[miehelle]

Mölaytyksestäni että ostin vaatteet lakkiaisiin eikä mies edes kysynyt hintaa: Hän luottaa järkevyyteeni. Siis minä hankin mitä tarvitsin... En pidä sitä mahtava, vaan kerroin vain, ettemme kysele toisen rahankäyttöä. . Tottakai mieheni hankkii, mitä tarvitsee. Yleensä kysyy minun mielipiteeni ensin. Ei ole tähän päivään mennessä isompaa ostellut omin päin..
Kuukauden lopussa katsomme saldot molemmat, riidellä ei ole tarvinnut.

Tottakai hän jossain vaiheessa vaatteisiinkin tutustuu ja kuulee mitä maksoi.

Nyt kun olemme saaneet kerättyä säästöjä, olemme jakaneet osan molempien nimiin erikseen. Siis molemmille samansuuruinen määräaikainen talletus.

Mieheni on aina ansainnut enemmän, mutta tällä systeemillä varmaan saimme helpommin säästettyä.
Tämä on varmaan onnistunut siksi, että olemme molemmat samantyyppisiä rahankäyttäjiä, kohtuulliset ostot voi tehdä kumpi vain, mutta isoista neuvotellaan.. Monesti on ollut aluksi erimielisyyttä, mutta sopu on aina löytynyt. Kysymyksessä on varmaan toisen kunnioittaminen elämänarvoina, pohja on ehkä perinteisesti rakkaus.

Molemmilla on omat harrastukset, jotka ei tosin vie rahaa. Yhdessä matkustellaan, syödään joskus ulkona.

Meillä onnistuu näin. Molemmilla on oma Visa-kortti samalle tilille.
Mies on aina ansainnut enemmän, mutta vastaavasti minä olen tuonut perintövarallisuutta, joten erittely on turhaa.

NYt kun vanhenemme, ehkä kannattaisi eriyttää varallisuutta perintöveron takia.

Eikö se ole lopulta sama miten rahat ovat, kun ei ole avioehtoa, erotapauksessa menevät puoliksi?

 

[miehelle\svielä]

Jäi vastaamatta kysymykseesi miten minun logiikallani pitäisi tehdä, jos mielipiteet rahan käytöstä ovat erilaiset.

Silloin valittettavasti tämä meidän tapamme ei onnistu alunperinkään, vaan käytännössä valtaa käyttää enemmän ansaitseva.

En osaa kuvitella silloin vähemmän ansaitsevaa tyytyväiseksi, hän on alistettu, vaikka yrittäisi olla tyytyväinen. Rahankäyttö on helposti riidanaihe.

Voiko sekään olla onnellista, että yhteiset pakolliset menot hoituvat ok, mutta enemmän ansaitseva pystyy käyttämään rahaa mielihalujensa mukaan?
Onhan se tosin tuttua nähdä, miehellä saattaa olla komea auto, mutta vaimolla ei omaa rahaa.

 

[sadulle]

Olen täsmälleen samaa mieltä. Alunperin tilimme olivat toisen nimissä, mutta jossain välilssä muutettu molempien nimiin Tai tileiksi.

 

[asiallista keskustelua]

Tosi mielenkiintoinen keskustelu.

Tosi mukavaa kuulla erilaisia kantoja, ja sekin, ettei tässä ole ole ollut provoja sotkemassa.

Tämä on asiallista keskustelua. lisää tälläistä

 

[Mies]

""En osaa kuvitella silloin vähemmän ansaitsevaa tyytyväiseksi, hän on alistettu, vaikka yrittäisi olla tyytyväinen. Rahankäyttö on helposti riidanaihe.""

Se on totta. Onneksi teillä asiat hoituvat kuvailemallasi tavalla. Ihan oikeasti olen tyytyväinen, mutta haluan vain tuoda toisenlaista näkökantaa asioihin.

""Voiko sekään olla onnellista, että yhteiset pakolliset menot hoituvat ok, mutta enemmän ansaitseva pystyy käyttämään rahaa mielihalujensa mukaan?""

Voi onnistua jos tämä enemmän ansaitseva ymmärtää, että hankinnat tehdään yhdessä tuumin, mutta hänellä on toki loppuviimeksi suurin päätös oikeus. Kuten sanoit toista kunnioittaen.

""Onhan se tosin tuttua nähdä, miehellä saattaa olla komea auto, mutta vaimolla ei omaa rahaa.""

Vai tuttu näky. Just just. Miksi vaimolle pitäisi tai sanotaanko tasapuolisuuden nimissä aviopuolisolle pitäisi sitä omaa rahaa antaa? Eiköhän jokainen työssäkäyvä pysty itselleen ne omat esim. Vaatteet, parturi, harrastukset ym. henk. kohtaiset asiat hoitamaan. Toki jos on kotiäitinä niin silloin pitääkin ottaa toisen omat henk.koht menot huomioon, kun hänellä ei ole omia tuloja.

[offtopic]
Naisille tuntuu olevan katkera pala tämä suurempituloisten miesten ""päätösvalta"" esim. Auton, Asunnon, lomakohteen yms. kohdalla. Kovasti täälläkin näkee tekstejä naisilta joissa kerrotaan, että ne omat unelmat murskaantuu, kun häntä ei suoranaisesti kuunnella tehtäessä isoja päätöksiä. Sitä on sitten vaikea lähteä näissä tapauksissa analysoimaan, että kuinka paljon toista on otettu huomioon. Jaa-a mitä tähän kärjistäen sanoisi: Menkää kovapalkkaiseen duuniin jos unelmat on sitä iso omakotitalo, iso perhe, 1-2kertaa lomalle vuodessa, hyvä auto luokkaa. Ei tuollaisia asioita kannat hyvä tuloisen puolison varaan laskea, monesti näitä tapauksia näkee. Ikävä kyllä ihan tuttavapiirissäkin.
[/offtopic]

Ja kiva kun totesit, että sama se miten ne rahat on jaettu jos erossa ne puoliks menee. Niinpä just. Sinun on ehkäpä helppo nähdä asia näin Mutta esim. minä en ikimaailmassa huolisi toisen rahoja tai omaisuuttaa, vaikka olisi kuinka pahasti minua satuttanut.

 

[miehelle]

Ymmärrän kyllä mielipiteesi.
Siitä olen samaa mieltä, että rahankäytössä on lopulta suurempi valta enemmän ansaitsevalla. Jos erimielisyyttä tulee..


Koko menetelmän juju on se yhteisyritys. Jos kaikki hommat hinnoitellaan, nousee kyllä naisen (siis yleensä pienempituloisen) ansiot, nehän te miehet katsotte palkattomaksi työksi!

Se heittosi naisten katkeruudesta suurempituloisen rahankäyttöön, on kyllä aiheeton yleistys. Ei välttämättä ole edes katkeruutta. Avioliitossa pitäisi olla yhteisymmärrys, tarkoittamasi systeemihän on taloudellista vallankäyttöä, eli toisen alistamista rahalla!

Kärjistäen huomauttaisn, että on yhteiskunnallinen todellisuus palkoissa, että naisen euro on 80 senttiä! Sen miehet päättävät! Toki onkin naisia, jotka tienaavat miestään enemmän, mutta poikkeus se on tavallisessa elämässä: Huomio sinulle: naiset kyllä tekevät raskasta työtä, siitä ei makseta. Nainen huolehtii kodista.

ja se tuttu näky: sillä tarkoitin, että miehen komeat autot, stereot ,harrastukset. Käsititköhän tarkoituksella väärin.


Ja loppujaossa: ei yhdessä kerättyjä rahoja voida jakaa niin, että ne olisivat enempi toisen!
Tulee mieleen yhden miehen tokaisu: sama se on millaisella laudalla kotona makaa, kun vain turbolla ajaa!

 

[Mies]

""Se heittosi naisten katkeruudesta suurempituloisen rahankäyttöön, on kyllä aiheeton yleistys. Ei välttämättä ole edes katkeruutta. Avioliitossa pitäisi olla yhteisymmärrys, tarkoittamasi systeemihän on taloudellista vallankäyttöä, eli toisen alistamista rahalla!""

Juu totta että hieman provona sen kirjoitinkin. Ehkäpä koitin herätellä muita mukaan. Kuten sanoit se yhteisymmärrys näissä asioissa on tie onneen. (Mikä tosiaan tarkoittaa sitä, että omista periaatteista ja mieltymyksistä on joskus joustettava tai sitten on niin onnellisesti asiat, että ne ovat täysin samat)

""Kärjistäen huomauttaisin, että on yhteiskunnallinen todellisuus palkoissa, että naisen euro on 80 senttiä! Sen miehet päättävät! Toki onkin naisia, jotka tienaavat miestään enemmän, mutta poikkeus se on tavallisessa elämässä: Huomio sinulle: naiset kyllä tekevät raskasta työtä, siitä ei makseta. Nainen huolehtii kodista.""

Ähh. Sinulle on myös syötetty tätä tilasto ""kakkaa"". Tutkippa tarkemmin tilastoja niin huomaat, että esim Teollisuuden piirissä miesten ja naisten palkka erot menevät melkein tilastollisenvirheen piikkiin. Ne eivät todellakaan ole sanomaasi 1:0,8 luokka. Mutta kuten sanoit kärjistäen voi noin sanoa.

Mikä on tavallinen elämä. Minulla on ystäväpiirissä monta naista jotka tienaavat ihan samanlaista palkkaa kuin me miehet. Ainoa ero heissä näin yleistäen on se, että kun kysytään heiltä kysymykset: Haluatko enemmän palkkaa seuraavilla ehdoilla Haluatko enemmän vastuuta ja esimiestehtäviä sekä haluatko tehdä töitä stressin alaisena, haluatko epäsäännölliset työajat, haluatko tulospalkkauksen jne. He vastaavat että eivät halua, koska tykkäävät säännöllisestä ja turvallisesta työstä (kukapa ei) aika normaalia, mutta miehiltä kysyttäessä moni vastaa, että kyllä. Mistäköhän se palkka-ero näissä tapauksissa sitten johtuu? Tasa-arvo? eiku...

Tavallinen elämä? Mitä se on? Mies (Di)Insinööri ja nainen sairaanhoitaja vai? Kuten sanoin jos toinen on tosiaan kotona hoitamassa lapsia oli se sitten mies tai nainen niin toki paremmin ansaitsevan kuuluu pitää hänestä huoli.

Mitä pahaa on komeassa autossa jos se on tarkoituksen mukainen. Meinaatko sitä, että yleinen miesten käsitys siitä, että naiselle ostetaan ""kauppakassi"" ja sitten ""itselle"" se perheen matkustus auto, joka nyt siten on se komeampi. Onko tämä sinusta väärin.

Huvittava tuo sinun loppukommenttisi. Ikävä kyllä taidan olla epänormi mies. Minua ei autot kiinnosta ehkäpä stereot hieman, mutta kyllä se nukkuminen on mun mielestä yks tärkeimmistä asioista elämässä, joten kyllä minä ainakin mielummin siihen unen laatuuni panostan kuin johonkin sporttiautoon.

""Koko menetelmän juju on se yhteisyritys. Jos kaikki hommat hinnoitellaan, nousee kyllä naisen (siis yleensä pienempituloisen) ansiot, nehän te miehet katsotte palkattomaksi työksi!""

En ymmärrä? Eikö se ole niin, että jos kaikki hinnoitellaan ja maksetaan omat kulut omasta pussista ja perheen sieltä yhteiseltä niin ymmärrettävästi sille pienempituloiselle jää vähemmän käteen kuin suurempituloiselle. (hauki on kala)
Joten sitten tämä pienempi tuloinen ei välttämättä voi ostaa sitä superkomeeta autoa tai stereoita tai sitten niitä hienoja vaatteita itselleen.

[offtopic]
Tää taas lähtee ihan hanskasta, mutta tuli tosta äskösestä lauseesta mieleen, että miksi nämä stereot ja tekniset vimpaimet nähdään miehillä turhuutena ja tuhlailuna ja taas toisaalta me miehet nähdään se että kuluttaa monta sataa euroa monesti vuodessa stockmannilla uusimpaan muotiin niin turhuutena. Turha edes alkaa perustelemaan kumpi on sitten se järkevämpi tie ja kumpi on elämisen kannalta merkittävämpi asia.
[/offtopic]

 

[miehelle]

Pysyypä mielenkiintoisena tämä meidän keskustelu, muita ei näy saavan mukaan.

Pääosin olemme aikalailla samalla aaltopituudella, ymmärrän kyllä eriävätkin näkemyksesi.

Minä katson siis omasta näkökulmastani. Meillä toimii tämä yhteishomma raha-asioissa. Aina ei toki olla heti samaa mieltä, keskusteltu on. Mutta joustoa on löytynyt molemmilta puolilta.

Jos sitä ei olisi, systeemi ei toimisi.

Meillä ehkä vähän erilainen mahdollisuus raha-asioiden hoidossakin, vaikka palkkatulot ovat miehellä paljon isommat, vastavuoroisesti minä olen tuonut perintöjä, metsänmyyntituloja esim. silloin tällöin. Eli ei lopulta voi sanoa kumpi tuo rahaa enempi.
Tilit oli toki alunperin erikseen, mutta käyttöoikeus molemmilla. Yhteiseksi muutettu kun piti pankkia vaihtaa Säästöpankin konkurssin takia.

Mutta säästöt on nyt jaettu molemmille erikseen, mutta käyttö- ja karttuva talletustili on yhteiset.


Olen ollut työpaikassa, jossa miehille maksettiin parempaa palkkaa, työ oli samaa. Eli i totta on.
Nainen ei joskus yksinkertaisesti voi ottaa vastuunalaisempaa asemaa, perheen takia. Itsekin olen ollut ko. valintatilanteessa.

Ei minäkään pidä ilman muuta turhuutena miesten teknisiä vimpaimia tms kuin silloin, jos muu perheen kulutus kärsii siitä. Huom. ei vaimo, paremminkin lapset.
Silloin kun on tasapaino, nehän tuovat mielekkyyttä miehen elämään.

Auton ostamisessa ei merkitystä kuin silloin, jos se tehdään siis perheen tarpeista piittaamatta.

Se tavallinen elämä on sitä perheen kanssa elämistä, ei menovoittoista juppielämää.

Suurempituloisuuden vertailusta tulee hinnoittelu mieleen, vaimot hoitavat yleensä kotityöt. Ajatustkulkua voi jatkaa.

Se loppukommennti on vitsi meilläkin. Ihan oikeasti miehen työkaveri sanoi kerran noin! Ei tarvitse paljon kärjistää kun sanon, ettei hän raski ostaa ruokaa, vaatteita yms, mutta hieno auto pitää olla!

Et ole epänormi mies, ei omaa miestänikää autot kiinnosta. Hänen uusien patjojen ostamisesta ko. kommenttikin on kuultu.

 

[hyvä menetelmä]

meillä on kummallakin oma tili, mutta ne ovat nettipankissa yhteydessä toisiinsa. Tällä hetkellä minun opiskellessani suurin osa menoísta maksetaan miehen tililtä. Jos minulla saattuu olemaan rahaa, se maksetaan sieltä.

Yhteiset hankinnat saa tehdä itsenäisesti, kun kyseessä on ns. pieni summa (olemme yhdessä sopineet € -rajan), isommista neuvotellaan.

Kaikki rahat ovat periaatteessa yhteisiä. Asunto on kummankin nimissä jne.

Kummallakin on tietysti tarve omiin menoihin. Periaate on, että mitä tahansa saa ostaa, mutta toinen saa sitten yhtä monta euroa omaan käyttöön ; ) Toimii vallan mainiosti.

Eli, riitoja syntyy joskus valitettavasti muutenkin; rahasta emme jaksa vääntää.

 

[Sama elintaso]

50/50 ajattelu toimii parisuhteessa, jossa molemmilla on suunnileen samat tulot. Jos kuitenkin tuloerot huomattavan suuret (toinen työtön/opiskelee/äitiys-/hoitovapaalla ja toinen työssäkäyvä) niin silloin ei toimi kaikki puoliksi periaate. Parisuhteessa elävillä tulisi olla sama elintaso sillä ei kovin kauan tunnu sellainen suhde enää parisuhteelta jossa rikas porskuttaa uudella autolla, matkustelee, käy ravintoloissa syömässä ja köyhä laskee pennosiaan, että riittääkö rahat loppukuun ruokaa...ja tietty molemmilla eri ruuat kun köyhällä ei ole varaa syödä kuin sitä halvinta sapuskaa.

Sanoisin, että teidän molempien olisi tultava vastaan toisianne. Otatte molemmat asuntolainat omiin nimiinne jne, mutta teidän täytyy sopia miten hoidatte kulut kun sinä hoidat lapsia. Lasten hoitaminen on kuitenkin työtä, jota miehesi tulisi arvostaa...hoidathan silloin yhteisiä lapsianne ja tällöin ei olisi lainkaan paha idea, että mies elättää silloin perhee...ja sinä voisit maksaa vaikka niillä äityisrahoilla lainaa pois. Jos yhdessä aiotte olla niin avioliitto on sinänsä hyvä ratkaisu ja toisaalta parisuhde tai perhe on yhteinen yriys, jossa molemmat kantavat kortensa kekoon siinä missä pystyvät. Itse kannatan omaa rahaa mutta myos yhteista taloustilia tai vastaavaa, johon molemmat laittavat rahaa tulojensa suhteessa...se on reiluinta että laskut maksetaan siinä tulojen suhteessa.