E
Ei ymmärrä
Vieras
En ymmärrä omaa äitiäni enää yhtään! Hän on mennyt viimeisen parin vuoden aikana ihan kummalliseksi.
Hän on aina ollut sellainen että kun joku ottaa päähän niin minä saan kuulla kunniani, mutta nyt viime vuosina se on lähtenyt ihan käsistä.
Asun omillani, mutta tulen vanhempiani tapaamaan melko usein ( eivät ole enää yhdessä )
Tämä viimeinen viikko on ollut ihan kamala, olen ollut äitini luona ja hän on koko ajan ollut kuin minä olisin kaiken pahan alku ja juuri.
Yksi päivä olimme menossa ostoksille, äitini oli koko päivän aukonut minulle päätään ja heitellyt sarkastisia kommentteja. Lopulta sitten autossa sanoin että pidä nyt jo pienempää suuta, että ei sitä kiukkuaan tarvitse taas minuun purkaa. Hän sekosi tästä aivan täysin ja haukkui minut idiootiksi ja että olen kuulemma tehnyt itestäni täyden hullun kaikkien silmissä ja minulla on hullunleima otsassa ( ja en ole 5 vuoteen kotipaikkakunnallani asunut )
Pari päivää sitten oli samankaltainen tapaus, hän yhtäkkiä raivostui minulle aivan täysin ja sain taas haukut niskaani. Tällä kertaa hän kuulemma olisi toivonut että minusta vielä joskus olisi tullut normaali (???) ja ties mitä.
Äsken sitten minä istuskelin tässä koneella ja hän katsoi televisiota, heitin sitten puheenaiheen että mitähän siitä tulisi jos yhden päivän pitäisi olla ilman puhelinta, konetta, televisiota jne jne. Tästäkin hän alkoi heti huutaa pää punaisena että minä en ainakaan pärjäisi päivääkään ilman konetta.
Ihan kuin olisin jotenkin loukannut häntä vaikka yritin vain saada keskustelua aikaan.
Ja tällaista tämä on koko ajan, mitään en meinaa uskaltaa sanoa kun samantien alkaa huutaminen. Hänellä on myös tapana nukkua hetken töistä tultuaan, ja sen jälkeen hän vasta kiukkuinen onkin, heti kun sängystä nousee niin hän alkaa marista minulle jostain.
Hänen kommenttinsa ovat todella loukkaavia ja käytös kummallista, tätä selostusta voisi jatkaa koko yön.
Niin ja EN sitten ole edellisen ketjun ap, vaikka sielläkin jotain äidistä puhuttiin.