Raivostuttava äiti!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ei ymmärrä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Ei ymmärrä

Vieras
En ymmärrä omaa äitiäni enää yhtään! Hän on mennyt viimeisen parin vuoden aikana ihan kummalliseksi.

Hän on aina ollut sellainen että kun joku ottaa päähän niin minä saan kuulla kunniani, mutta nyt viime vuosina se on lähtenyt ihan käsistä.
Asun omillani, mutta tulen vanhempiani tapaamaan melko usein ( eivät ole enää yhdessä )

Tämä viimeinen viikko on ollut ihan kamala, olen ollut äitini luona ja hän on koko ajan ollut kuin minä olisin kaiken pahan alku ja juuri.
Yksi päivä olimme menossa ostoksille, äitini oli koko päivän aukonut minulle päätään ja heitellyt sarkastisia kommentteja. Lopulta sitten autossa sanoin että pidä nyt jo pienempää suuta, että ei sitä kiukkuaan tarvitse taas minuun purkaa. Hän sekosi tästä aivan täysin ja haukkui minut idiootiksi ja että olen kuulemma tehnyt itestäni täyden hullun kaikkien silmissä ja minulla on hullunleima otsassa ( ja en ole 5 vuoteen kotipaikkakunnallani asunut )

Pari päivää sitten oli samankaltainen tapaus, hän yhtäkkiä raivostui minulle aivan täysin ja sain taas haukut niskaani. Tällä kertaa hän kuulemma olisi toivonut että minusta vielä joskus olisi tullut normaali (???) ja ties mitä.

Äsken sitten minä istuskelin tässä koneella ja hän katsoi televisiota, heitin sitten puheenaiheen että mitähän siitä tulisi jos yhden päivän pitäisi olla ilman puhelinta, konetta, televisiota jne jne. Tästäkin hän alkoi heti huutaa pää punaisena että minä en ainakaan pärjäisi päivääkään ilman konetta.
Ihan kuin olisin jotenkin loukannut häntä vaikka yritin vain saada keskustelua aikaan.

Ja tällaista tämä on koko ajan, mitään en meinaa uskaltaa sanoa kun samantien alkaa huutaminen. Hänellä on myös tapana nukkua hetken töistä tultuaan, ja sen jälkeen hän vasta kiukkuinen onkin, heti kun sängystä nousee niin hän alkaa marista minulle jostain.

Hänen kommenttinsa ovat todella loukkaavia ja käytös kummallista, tätä selostusta voisi jatkaa koko yön.

Niin ja EN sitten ole edellisen ketjun ap, vaikka sielläkin jotain äidistä puhuttiin.
 
miksi, oi miksi sinä asut äitisi kanssa? Kuinka vanka olet? Kuullostaa todella että käytte toistenne hermoille :( en ikinä suostuisi tuollaiseen, en sinuna enkä äitinäsi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja .:
miksi, oi miksi sinä asut äitisi kanssa? Kuinka vanka olet? Kuullostaa todella että käytte toistenne hermoille :( en ikinä suostuisi tuollaiseen, en sinuna enkä äitinäsi.

Lueppas vähän tarkemmin tuo juttu, en asu äitini kanssa.
 
Itse oman äitini kaatissäkkinä tiedän tuon tunteen, kun ei tiedä mitenpäin milloinkin olisi ja mitä seuraavaksi tapahtuu, kun toinen suoltaa omaa sontaansa niskaani. Toinen vaihtoehto olisi katkaista välit kokonaan, mutta lapseni takia en itse ole ainakaan vielä sitä tehnyt.
 
Miksi olet siellä vielä. Jos joku käyttäytyisi tuollatavalla minua kohtaan niin olettaisin että hän kaipaa todellakin omaa rauhaa... Saisi sitä myös, ehkäpä hyvinkin pitkäksi aikaa. :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja aiempaan ketjuun vastannut:
Itse oman äitini kaatissäkkinä tiedän tuon tunteen, kun ei tiedä mitenpäin milloinkin olisi ja mitä seuraavaksi tapahtuu, kun toinen suoltaa omaa sontaansa niskaani. Toinen vaihtoehto olisi katkaista välit kokonaan, mutta lapseni takia en itse ole ainakaan vielä sitä tehnyt.

Oletko koskaan saanut mitään selvyyttä siihen mistä tuollainen käytös johtuu? Minusta ihan tosissaan välillä tuntuu että äitini vihaa minua.

Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Alkuperäinen kirjoittaja .:
miksi, oi miksi sinä asut äitisi kanssa? Kuinka vanka olet? Kuullostaa todella että käytte toistenne hermoille :( en ikinä suostuisi tuollaiseen, en sinuna enkä äitinäsi.

Lueppas vähän tarkemmin tuo juttu, en asu äitini kanssa.

mutta jutusta saa myös sen kuvan että olet äitisi työnä tosi usein, liian usein sanon minä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja aiempaan ketjuun vastannut:
Itse oman äitini kaatissäkkinä tiedän tuon tunteen, kun ei tiedä mitenpäin milloinkin olisi ja mitä seuraavaksi tapahtuu, kun toinen suoltaa omaa sontaansa niskaani. Toinen vaihtoehto olisi katkaista välit kokonaan, mutta lapseni takia en itse ole ainakaan vielä sitä tehnyt.

Sama juttu

Sinun täytyy vetää raja, jota äitisi tulee kunnioittaa. Sinun ei todellakaan tarvitse sietää mitä vaan, koska hän on äitisi. Puhu äidillesi suoraan ja sano, että sinusta tuntuu tosi pahalle, kun hän haukkuu ym. Jos hän ei ymmärrä muuttaa käytöstään, kerrot suoraan, ettet halua enää tulla käymään, jos tilanne ei muutu.
Purkaisiko sinuun omaa eroaan?? Ovatko siis milloin eronneet?
 
Alkuperäinen kirjoittaja sara:

Olin 13 kun erosivat ja äitini sai minunkin pääni kääntymään etten pitänyt isääni yhteyttä. Sitten kun vanhempana välit isään korjaantuivat, äiti on siitäkin kiukutellut. Aina kun sanon isästäni jotain niin hän ei puhu enää paljon mitään.

niin, tuli vaan mieleen nuo vaihdevuodet, kun mun tädistä tuli niin kamala niiden takia että muuttivat erilleen miesystävänsäkin kanssa.. Ovat siis yhdessä mutta eivät voi asua keskenään ja hormoonilääkityksellä suht koht tasainen, mutta hyvin usein kumminkin aika kiukkuinen..

Kaikkihan ei reagoi vaihdevuosiin yhtä voimakkaasti, mutta joistakin saattaa tulla ihan "hirviöitä" Ei heti tarvitse dementtiaa ym epäillä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ränttis:

Tarkoitukseni ei ollut tulla mitenkään pelottelemaan dementialla, mutta joskus ärtyisyyden ja riidanhaluisuuden takana voi olla oikeasti joku sairaus, esim. masennus. Sitä paitsi ap ei sanonut ikää, tai ainakaan en sitä huomannut.
 
Yhteistyössä