Raskaana enkä tiedä mitä teen

[hyi kuvotusta]

"Laita silmät kiinni ja hyppää".. Oletko sinä ottamassa vastaan? Hoidat lasta, kun ap yksin yrittää pärjätä? Tarjoat turvaverkon ja tukea, kun väsyttää? Hoidat lasta ap:n koulupäivien ajan? Tarjoat taloudellista tukea? Jos et, niin älä neuvo päättömyyksiin.

Mene sinä jo muualle siitä hönkimästä näitä naurettavia aborttiviekottelujas, joilla täällä hoidat sitä omaa aborttitraumaas ja yrität vimmasesti saada muitakin tekeen saman virheen kun sinä!!! Ap on sinua järkevämpi ja selvästi lapsensa elämän puolella, eikä hänen kannata todellakaan kuunnella enää sunkaltasia sairaita katkerikkoja!

 

[vieras-]

Ei, ei ole paras lähtökohta. Minäkin olen sitä mieltä, että tottakai olisi hyvä laittaa perusasiat kuntoon ennen lapsen saamista.
Mutta jos multa kysytään, otanko kannettavaksi henkiset tuskat vasten tahtoa tehdystä abortista lopuksi ikää, vai sen, että ainakin muutaman vuoden mennään hampaat irvessä penniä kiristäen pienen lapsen kanssa yksin, niin valitsen lapsen. Tämä on kuitenkin Suomi ja täällä saa apua ja tukea kun sitä osaa pyytää. En ole KENELTÄKÄÄN naiselta kuullut, että olisivat katuneet lapsen pitämistä, vaikka olisivatkin jääneet lapsen kanssa yksin ja olisi ollut rankkaa. Useammalta olen kyllä kuullut miten ovat katuneet aborttia ja tulevat aina katumaan.

Et ole kuullut naisista, jotka ovat antaneet syntyneen lapsensa pois? Tai vielä pahempaa?

No mutta sinä olet ilmeisesti päätöksesi tehnyt, joten toivotan vilpittömästi onnea tulevaan. Lupaa kuitenkin, että hoidat itsellesi ammatin ja töitä. Olet niin nuori, että tulevaisuuteen satsaaminen kannattaa ihan varmasti ja on lapsesikin parhaaksi. Tsemppiä.

 

["Muuan"]

"Laita silmät kiinni ja hyppää".. Oletko sinä ottamassa vastaan? Hoidat lasta, kun ap yksin yrittää pärjätä? Tarjoat turvaverkon ja tukea, kun väsyttää? Hoidat lasta ap:n koulupäivien ajan? Tarjoat taloudellista tukea? Jos et, niin älä neuvo päättömyyksiin.

Mä en ymmärrä tuota asennetta, että lapsen henki on NOIN halpa. Käytännön asita järjestyvät, kun vain luottaa siihen että elämä kantaa. Ongelmat joita maalailet ovat lähinnä luottamuspulaa ympäröivään yhteiskuntaan, läheisiin yms...

Ja kyllä, voisin hoitaa vauvaa jos äiti väsyneenä hänet minulle toisi hoitoon.

Elämää ei koskaan voi suunnitella etukäteen. Aina tapahtuu yllättäviä asioita. Varma avioliitto voi päättyä eroon tai toisen kuolemaan. Hyvätuloinen voi jäädä työttömäksi, eikä uutta työtä välttämättä löydy vuosiin. Voi alkaa sota. Voi olla että lapsi jää orvoksi, kun vanhemmat kuolevat kolarissa.

Ihan mitä vain voi tapahtua. Elämäänsä ei kuitenkaan voi elää peläten koko ajan. On vain luotettava että elämä kantaa.
Loppupelissä elämä on aina hyppy tuntemattomaan silmät kiinni. Jokainen valinta voi osoittautua katastrofiksi tai onnenpotkuksi.

 

[vieras-]

Mene sinä jo muualle siitä hönkimästä näitä naurettavia aborttiviekottelujas, joilla täällä hoidat sitä omaa aborttitraumaas ja yrität vimmasesti saada muitakin tekeen saman virheen kun sinä!!! Ap on sinua järkevämpi ja selvästi lapsensa elämän puolella, eikä hänen kannata todellakaan kuunnella enää sunkaltasia sairaita katkerikkoja!

Imepä paskaa. Ja jos aikaa jää, niin opettele keskustelemaan asiallisesti. Minä en ole ollut osallisena yhteenkään aborttiin minään osapuolena, enkä aio olla tulevaisuudessakaan, joten huti.

 

[vieras...]

Olen seurannut tätä ketjua alusta asti ja ajatukseni kuulostavat aivan samalta kuin omani olisivat samassa iässä olleet. Olet harkitseva ja huomioit asioita monelta kantilta. Ratkaisua ei kuitenkaan voi viivyttää ja kun on kyse parisuhteessa tapahtuneesta "vahingosta" tulee kumppanin kanssa keskustella perusteellisesti. Vaikutat itse jo olevan aika selvillä valinnastasi, nyt vain täytyy saada selville, lähdetkö uuteen elämänvaiheeseesi yksin vai puolison kanssa. Anna miehelle aikaraja, vaikka tämän viikon loppuun. Kysy, onko tilanne se, että jos pidät lapsen niin suhde päättyy. Sano, että tarvitset tietää sen nyt etkä synnytyslaitoksella, että voit varautua tilanteeseen ja järjestää asiasi. Tämä ehkä konkretisoi tilanteen miehellesi. Kerro kuinka et itse kykene aborttiin, kerro vaikka minkäkokoinen alkio on (jos tuntuu että haluat sellaista kertoa) nyt, kerro raskausoireistasi, että jo niistä tiedät ettet ole enää yksin. Ja edelleen, kerro, ettei tämä ollut sinullekaan ihan se toivottu juttu, just nyt ainakaan, mutta totea myös, että (jos näin siis on) toisaalta, tämän miehen lapsiahan toivoit joskus sitten tulevaisuudessa saavasikin. Jos päädytte parina aborttiin, mutta pysytte yhdessä, tulette viimeistään myöhemmin elämässänne saadessanne "toivottuja" lapsia miettimään, että niin, meillähän oli silloin se yksi. ...Pystyisitkö jatkamaan suhdetta abortin jälkeen? Ajattele sekin ääneen.
Älä ensimmäisenä korosta sitä, että sinun kroppa, sinun päätös vaan sitä, että se olette pariskunta, pieni perhe ja teette ratkaisunne yhdessä.

En ole erityisen pro-life. Ajattelin ennen itsekin, että abortti sitten vaan jos vanhinko osuu kohdalle. Omassa elämässä aborttipäätöksen pelko on johtanut siihen, että mieheni kävi kahden lapsen jäämisen jälkeen sterilisoitavana, ettemme ikinä joutuisi siihen tilanteeseen, että joutuisimme päättämään abortista.

Kaikkea hyvää, mihin ratkaisuun ikinä päädytkin. Olet älykäs nuori ihminen ja pärjäät varmasti.

 

[en osaa päättää]

Et ole kuullut naisista, jotka ovat antaneet syntyneen lapsensa pois? Tai vielä pahempaa?

No mutta sinä olet ilmeisesti päätöksesi tehnyt, joten toivotan vilpittömästi onnea tulevaan. Lupaa kuitenkin, että hoidat itsellesi ammatin ja töitä. Olet niin nuori, että tulevaisuuteen satsaaminen kannattaa ihan varmasti ja on lapsesikin parhaaksi. Tsemppiä.

En pystyisi antamaan omaa lastani pois. En voisi ensin 9kk olla raskaana ja sitten lapsi annettaisiin adoptioon. Tottakai lapsi varmasti pääsisi hyvään kotiin, mutta olisin itse niin sirpaleina sellaisesta etten uskalla edes ajatella mitä tapahtuisi.

EHDOTTOMASTI aion käydä koulut loppuun ja hommata töitä. Mulla ei ole tarkoitus elämääni viettää "elämänkoululaisena" joka vain nostelee sossuntukia ja asuu suurimman osan elämästään kaupungin hikisessä neukkutyylisessä 70-luvulta peräisin olevassa homeisessa vuokrayksiössä örisevien juoppojen naapurissa.

 

[en osaa päättää]

[QUOTE="Muuan";30130328]Mä en ymmärrä tuota asennetta, että lapsen henki on NOIN halpa. Käytännön asita järjestyvät, kun vain luottaa siihen että elämä kantaa. Ongelmat joita maalailet ovat lähinnä luottamuspulaa ympäröivään yhteiskuntaan, läheisiin yms...

Ja kyllä, voisin hoitaa vauvaa jos äiti väsyneenä hänet minulle toisi hoitoon.

Elämää ei koskaan voi suunnitella etukäteen. Aina tapahtuu yllättäviä asioita. Varma avioliitto voi päättyä eroon tai toisen kuolemaan. Hyvätuloinen voi jäädä työttömäksi, eikä uutta työtä välttämättä löydy vuosiin. Voi alkaa sota. Voi olla että lapsi jää orvoksi, kun vanhemmat kuolevat kolarissa.

Ihan mitä vain voi tapahtua. Elämäänsä ei kuitenkaan voi elää peläten koko ajan. On vain luotettava että elämä kantaa.
Loppupelissä elämä on aina hyppy tuntemattomaan silmät kiinni. Jokainen valinta voi osoittautua katastrofiksi tai onnenpotkuksi.[/QUOTE]

Kiitos noista sanoista. Olet oikeassa, elämää ei voi suunnitella. Tai voihan sitä, mutta ei se yleensä niiden suunnitelmien mukaan mene. Aina voi käydä jotain. Voi käydä niin, että sairastuu, jää työttömäksi, koti palaa maan tasalle, mitä tahansa. Tai voi käydä niin, että tulee raskaaksi, siitä huolimatta että käytti ehkäisyä. En toden totta ollut suunnitellut tällaista elämänmuutosta vielä tässä iässä ja elämäntilanteessa. Olin ajatellut, että jos tulen raskaaksi, niin teen abortin. Mutta ei se aina ole niin helppoa eikä se niin mene että kaikki sujuu niinkuin on aiemmin suunnitellut.

 

[osu ja uppos]

Imepä paskaa. Ja jos aikaa jää, niin opettele keskustelemaan asiallisesti. Minä en ole ollut osallisena yhteenkään aborttiin minään osapuolena, enkä aio olla tulevaisuudessakaan, joten huti.

Ime ite vaan. Jos ap uskois sun tyhjänpäiväsiä pelotteluhölinöitäs ja tappais lapsensa, niin juu, "etpä" ois ollenkaan osallinen.... noinko vakuuttelit kun käskit lääkärien murhata omas?

 

[en osaa päättää]

Olen seurannut tätä ketjua alusta asti ja ajatukseni kuulostavat aivan samalta kuin omani olisivat samassa iässä olleet. Olet harkitseva ja huomioit asioita monelta kantilta. Ratkaisua ei kuitenkaan voi viivyttää ja kun on kyse parisuhteessa tapahtuneesta "vahingosta" tulee kumppanin kanssa keskustella perusteellisesti. Vaikutat itse jo olevan aika selvillä valinnastasi, nyt vain täytyy saada selville, lähdetkö uuteen elämänvaiheeseesi yksin vai puolison kanssa. Anna miehelle aikaraja, vaikka tämän viikon loppuun. Kysy, onko tilanne se, että jos pidät lapsen niin suhde päättyy. Sano, että tarvitset tietää sen nyt etkä synnytyslaitoksella, että voit varautua tilanteeseen ja järjestää asiasi. Tämä ehkä konkretisoi tilanteen miehellesi. Kerro kuinka et itse kykene aborttiin, kerro vaikka minkäkokoinen alkio on (jos tuntuu että haluat sellaista kertoa) nyt, kerro raskausoireistasi, että jo niistä tiedät ettet ole enää yksin. Ja edelleen, kerro, ettei tämä ollut sinullekaan ihan se toivottu juttu, just nyt ainakaan, mutta totea myös, että (jos näin siis on) toisaalta, tämän miehen lapsiahan toivoit joskus sitten tulevaisuudessa saavasikin. Jos päädytte parina aborttiin, mutta pysytte yhdessä, tulette viimeistään myöhemmin elämässänne saadessanne "toivottuja" lapsia miettimään, että niin, meillähän oli silloin se yksi. ...Pystyisitkö jatkamaan suhdetta abortin jälkeen? Ajattele sekin ääneen.
Älä ensimmäisenä korosta sitä, että sinun kroppa, sinun päätös vaan sitä, että se olette pariskunta, pieni perhe ja teette ratkaisunne yhdessä.

En ole erityisen pro-life. Ajattelin ennen itsekin, että abortti sitten vaan jos vanhinko osuu kohdalle. Omassa elämässä aborttipäätöksen pelko on johtanut siihen, että mieheni kävi kahden lapsen jäämisen jälkeen sterilisoitavana, ettemme ikinä joutuisi siihen tilanteeseen, että joutuisimme päättämään abortista.

Kaikkea hyvää, mihin ratkaisuun ikinä päädytkin. Olet älykäs nuori ihminen ja pärjäät varmasti.

No, minusta tällaiset asiat pitääkin käydä läpi joka kantilta. Miettiä hyvät ja huonot puolet asioista. Se vaan, että tällaisesta asiasta pitää päättää niin nopeasti. Muutama viikko aikaa pohtia asiaa, joka tulee muuttamaan oman elämän seuraavaksi 18 vuodeksi, tai no, loppuelämäksi, mutta ainakin sen 18 vuotta lapsi on vanhempiensa hoidettavana.

Pakkohan se on miehellekin tehdä selväksi, että vaikka asia nyt on vaikea ja tilanne myös niin päätöstä ei hirveästi voi pitkittää. Että minä olen tainnut tehdä oman päätökseni, mutta tarvitsen hänenkin päätöksensä.. Jos hän päättää ettei halua jatkaa elämäänsä minun, ja yhteisen lapsemme kanssa, niin tottakai olen surullinen asiasta, mutta se on hänen päätöksensä enkä voi, enkä haluakaan häntä pakottaa ryhtymään isän rooliin jos hän ei oikeasti siihen tunne olevansa valmis vielä aikoihin.

Sitten on vain pakko alkaa toimia oman elämän järjestämiseksi. Varata aika neuvolaan ja alkaa etsiä asuntoa. Jos miehestä ei ole esim. muuttoavuksi (uskon kyllä että hän auttaisi minua siinä tilanteessa) niin aivan lähistöllä jo asuu muutama ystäväni joilla on auto ja peräkärry käytössä ja he ovat jo kerran muutossa jelppineet.

Aikamoinen hyppy tuntemattomaan tämä on, mutta tehtävä mikä tehtävä... Tietysti paras tilanne nyt olisi, että mieskin haluaisi tilanteeseen jäädä, ja sopeutuisi tilanteeseen, mutta jos jään yksin niin sitten asiat sen mukaan.

 

[vieras-]

Ime ite vaan. Jos ap uskois sun tyhjänpäiväsiä pelotteluhölinöitäs ja tappais lapsensa, niin juu, "etpä" ois ollenkaan osallinen.... noinko vakuuttelit kun käskit lääkärien murhata omas?

No noinpa juurikin.

 

[en osaa päättää]

Ime ite vaan. Jos ap uskois sun tyhjänpäiväsiä pelotteluhölinöitäs ja tappais lapsensa, niin juu, "etpä" ois ollenkaan osallinen.... noinko vakuuttelit kun käskit lääkärien murhata omas?

En tekisi aborttia sen takia, että joku jossain netin keskustelupalstalla siihen käskee.. Eikä minusta tuo henkilö aborttiin painostanut vaan teki selväksi, ettei tilanne ole parhain lapsen saamiseen ja tiedän sen itsekin ja kirjoitin siitä jo suunnilleen ekassa viestissäni. Tajuan kyllä, että jos lapsen pidän niin helppoa siitä ei tule, etenkään silloin jos jään yksin lapsen kanssa. Mutta tuntuu, että vielä vaikeampaa tulisi jos pitäisi yrittää entiseen malliin jatkaa elämää niin, että samalla mieltä painaa ehkä koko lopun elämää päätös abortista. Lapsen kanssa ei varmasti ole helppoa, siihen tarvii voimia, rahaa, tukea, mutta ei se ole mahdotonta ja minä en ole ensimmäinen nainen tässä tilanteessa.

 

[Onnea!]

Luin läpi kaikki 6 sivua ja täytyy sanoa, että melkoisessa myllerryksessä varmasti olet ajatustesi kanssa. Minä nyt olen jo 30 ja toista lastani odotan syntyväksi hetkenä minä hyvänsä. Esikoisen sain "oikeaan aikaan". Ikää 27, miehen kanssa yhdessä 10 vuotta, tutkinnot ja hyvät vakityöpaikat, auto, asunto jne. Kaikki meni siis suunnitelmien mukaan. Mutta muistan kun sinun iässäsi ajattelin, että jos tulisin raskaaksi niin pitäisin lapsen, koska tiesin ja uskoin että pärjäisimme, vaikka kaikki ei olisikaan "valmista". Meillä tosin myös mieheni oli samoilla linjoilla. Nyt ajattelen että vaikka lapsi olisi tosiaan tullut silloin, niin elämä olisi mennyt eri tavalla, mutta ei välttämättä yhtään se paremmin tai huonommin ainoastaan eri tavalla. Selviät aivan varmasti lapsesi kanssa ja epäilen että miehesikin kyllä kypsyy ajatukseen, että elämä meni nyt näin. Ja jos ei kypsy niin ei se lapsesta johdu vaan suhde olisi ehkä kariutunut johonkin muuhun myöhemmin. Masennus voi iskeä, mutta yhtä hyvin se voi iskeä, vaikka kaikki on täysin "valmista" ja "toivottua". Lähipiiristä löytyy kokemusta tästäkin. Ja kuten joku sanoikin niin pelot ja epävarmuus iskee, kun raskaustesti näyttää plussaa tai myöhemmin raskauden aikana oli tilanne mikä hyvänsä. Se on osa sitä äidiksi ja isäksi kasvamista. Eikä se tunteiden ja järjen vuoristorata siihen syntymäänkään lopu, vaan kyllä siihen vanhemmuuteen kasvaa koko ajan, mutta niin sen kuuluukin olla. Eli se mitä yritän sanoa on se että aina voi olla ns.oikea tai väärä aika, mutta jälkeenpäin et voi tietää miten asiat olisi menneet, vaikka olisit valinnut toisin. Eli kannattaa tehdä se päätös joka tuntuu oikealta ja jonka pystyy itse hyväksymään. Silloin on parhaat lähtökohdat olla onnellinen ja nauttia elämästään, vaikka se ei ihan "aikataulun" mukaan menisikään. Onnea tulevaan, vaikutat määrätietoiselta nuorelta naiselta ja pärjäät varmasti!

 

[vieraas]

hei!
kuulostat minusta vastuulliselta ja järkevältä naiselta, jota tottakai pelottaa suurin mullistus naisen elämässä edessä.

voin kertoa, että vaikka joku pariskunta on lasta toivonut ja kauan, ja kun testi näyttää vihdoin plussaa, samat kysymykset nousevat pintaan ja sama epävarmuus nostaa päätään vaikka lasta on toivottu

sen kuuluukin mennä niin, onhan se järjettömän suuri vastuu ja sen kuuluu herättää pelkoja ja kysymyksiä, olethan vastuussa elävästä ihmisestä lopun ikäsi

itse sain esikoiseni 22 vuotiaana, ja nyt tyttö on jo 8v täyttävä tokaluokkalainen

alku oli raskasta ja välillä vieläkin, tottakai, mutta oikeasti elämä kantaa

päätät mitä tahansa, onnea raskaudesta, lapset ovat aina lahja, niitä ei niin vain tehdä kuin itselle sopii, nimin. sekundäärisesti lapseton, toista yritetty vuosia :/

Noi juuri
Kuuden lapsen äitinä ja jokainen tullut toivotusti niin aina kun testi on plussa niin mietin noita et miten pärjätään ja onko aika juuri nyt sittenkään sopiva. En tiedä mistä ajatukset kumpuavat. Aina on kuitenkin pärjätty ja toisten ajatukset meistä unohdettu.
Tsemppiä ap! Pärjäätte varmasti ja olen itsekin opiskellut uuden ammatin itselleni reilu 30-vuotiaana

 

["Mie"]

Kiva että tulit päivittämään tilannetta. Minusta sinä olet miettinyt asiaa järkevästi kaikilta kanteilta alusta asti. Ja ekasta viestistäsi lähtien minusta on tuntunut, että sulle oikea ratkaisu on pitää lapsi, koska aborttia katuisit myöhemmin. Elämäntilanteesi ei ole paras mahdollinen, mutta fiksusti olet mun mielestä asioita pohtinut ja pärjäät varmasti lapsen kanssa, yksin tai yhdessä miehesi kanssa. Pidän peukkuja, että miehesikin kääntyy positiiviselle kannalle kun on saanut asiaa hetken miettiä rauhassa! Kuten täällä jo on todettukin, elämää on turha suunnitella liian tarkasti, koska ikinä ei tiedä mitä vastaan tulee. Onnellista odotusta.

 

[vähän vastaikkaisia]

Kukaan ei voi päättää puolestasi, mutta muista että lapsi muuttaa elämää ihan perustaltaan aika lailla. Sinulla ei ole samaa vapautta enää sen jälkeen. Tarkoitan, että jos epäröit ja sitten tulevaisuudessa tuleekin vaikeuksia parisuhteessa tai lapsi on esim. vaikeampi tapaus niin voi olla hyvin vaikea pysyä päätöksessään että oli hyvä juttu tehdä lapsi ilman tiettyä varmuutta asiasta. Kyllä lapsia ehtii tehdä sittenkin kun on varma. Ja kyllä se tietty varmuus tai halu tehdä lapsi on aina edellytys lapsen tekemiselle. Abortissa ei ole mitään pahaa, vaikka se vaikea asia varmasti onkin.

 

[........]

Ja yksin lapsen kanssa jääminen ei todellakaan ole helppoa. Sinullahan ei asiasta vielä ole kokemusta. Joskus tunneratkaisu voi olla oikea, mutta jos järki sanoo ettei lasta kannata nykyiseen elämäntilanteeseen tehdä niin ei välttämättä myös kannata. Täällä on monia, joille lapsi on vääristyneestikin koko elämä ja tietyllä tavalla ei ymmärretä että lapsen tekeminen vaatii hyvin voimakasta vastuuta ja suunnitteluakin, että on siihen valmis. Lapsi muuttaa elämää ja se ei aina ole pelkästään mieluista, koska yövalvomiset, stressi, rahahuolet ja taloudellinen epävakaus on aina olemassa. Ja ehdottomasti harkitse hyvin tarkkaan teetkö lapsen ilman isän tukea tai jos isä ei halua lasta. Se on tietyssä mielessä hyvin itsekäs valinta, koska lapsi on kuitenkin teidän molempien eikä vain sinun. Sinun halusi ei riitä, vaan jos eroatte niin joudut kuitenkin sopimaan tapaamisista, taloudellisesta elatuksesta ja voi tulla riitoja, jotka eivät ole lapselle hyväksi. "Sovittu" raskaus on lapsen etu, ei sellainen että pelkästään äiti päättää haluta lapsen (uhkarohkeastikin) ja asettaa oman halunsa lapsen edun eteen. Abortti ei ole pelkästään helppo asia, mutta joskus parempi, jos tilanne ei ole vakaa ja on edes epäilys että isä ei lasta halua. Ajattele asiaa perheenä, älä itseäsi. Teistä tulee tietyssä mielessä perhe ja lapsen etu on aina se, että välit isäänkin ovat ok.

Eli mieti, pystytkö oikeasti kantamaan vastuun kaikesta? Se ei ole aina lainkaan helppoa.

 

[todella mieti]

Siis isää kohtaan on väärin tehdä lasta, jos isä ei lasta halua. Lapsi on joka tapauksessa myös hänen. Joten mieti, TODELLA mieti.

 

[en osaa päättää]

Juu, tiedän kyllä että tietty vapaus elämästä lähtee kun lapsi tulee. Mutta en ole IKINÄ ollut sellainen että juoksentelisin baareissa yms joten se ei harmita. Ja esim. juhlimaan pääsee lapsen synnyttyäkin silloin tällöin, nykyinenkin tahti on kerta pari vuodessa eli tuskinpa se harmittaa etten johonkin baariin pääse... Ja tottakai lapsen mukana tulee yövalvomiset, mahdollisesti koliikki, yms, yms yms. Kyllä minun ikäinen jo ymmärtää ettei lapsen kanssa ole aina helppoa, niin paljon on pikkuisia lähipiirissäkin, MUTTA tiedän myös näiden pikkuisten vanhempien puheista, että kukaan heistä ei ole katunut lastaan, eikä vahtaisi päivääkään pois...


Ja sitten, iloisia uutisia.. Tänään kun mies tuli töistä, hän tuli suoraan minun luokse ja halasi pitkään. Mies sanoi, että hän on miettinyt asioita, ja että hän haluaa jutella. Hän kertoi, että on miettinyt lasta ja että hänen mielestään elämäntilanne ei ole paras lapsen saantiin. Että miten minun opiskelujeni käy, ja kun ollaan aika nuoria, ja mistä rahaa, jne. Mutta hän sanoi, että oli minun päätös kumpi tahansa, niin hän pysyy tässä eikä jätä minua, koska lapsi on yhtälailla hänenkin ja hän ei voisi jättää minua yksin koska minulla olisi yksin vielä vaikeampaa lapsen kanssa.

Mies sanoi myös, että voitaisiin me sitten myöhemmin hommata lapsi, kun on "parempi tilanne" mutta sanoin että ei se ole sama asia ja se olisi silloin eri lapsi. Että jos nyt teen abortin ilman, että olen satavarma siitä, niin tulisin varmasti katumaan sitä, ehkä koko lopun ikääni.
Ja sanoin, että tunnen muitakin ihmisiä jotka on pärjänneet, vaikka se ei niin helppoa ole. Että kuitenkin on lapsilisät, yms, ja asiat järjestyisi kyllä, ja että opiskelutkin pystyy hoitamaan, ne vain vähän viivästyisi. Sanoin myös, että jos päädyn pitämään lapsen, en ole velvoittamassa miestä mihinkään. Mutta mies sanoi, että hän jää kyllä minun tuekseni päätin mitä tahansa <3

 

[en osaa päättää]

Niin ja lisään vielä, että painotin miehelle, että oletko nyt ihan varma, että haluat jäädä, jos pidän lapsen, koska se on kuitenkin iso asia. Mies sanoi, että kyllä jään, ei hän voisi jättää minua ja omaa lastaan yksin.

 

["myy"]

Nyt itkee palstamamma onnellisen lopun edessä, siis ihan oikeasti itken!! Onnea.

 

[vieras...]

Hurraa! Hieno juttu.

 

[mun tarina]

Minä sain esikoisen (suunnitellusti vuoden yrityksen jälkeen) 22-vuotiaana. Opiskelimme mieheni kanssa molemmat tuolloin, eli kumpikaan ei ollut töissä. Hyvin pärjättiin silti, saatiin paljon tavaraa sukulaisilta ym. Pari vuotta myöhemmin valmistuin maisteriksi ja sain heti työpaikan, ostettiin oma asunto ja auto ja saimme myös toisen lapsen Eli ei kaiken aina tarvitse olla valmista, pienen lapsen kanssa pärjää vähemmälläkin.

Olen onnellinen että sain lapset nuorena. Nyt voin rauhassa keskittyä uraani eikä työnantajien tarvits. Kolmikymppisenä minulla on koululaiset lapset joiden kanssa on jo helpompi matkustella ym.

 

[mun tarina]

Siis työnantajien ei tarvitse pelätä äitiyslomia

 

[Onnea!]

Näin arvelinkin, että miehesi tarvitsee vain aikaa sulatella asiaa ja teillä molemmilla on vielä monta kuukautta aikaa kasvaa ajatukseen perheenä. Ja se kasvu tapahtuu, voin luvata sen. Aika negatiivisia kommentteja täällä väliin tullut, mutta pärjäätte ihan varmasti siinä missä kuka tahansa muukin. Eikä mikään suunnittelu tai haluaminen ole vaatimus lapsen saannille. On paljon yllätysvauvoja, joista raskausaikana tulee erittän toivottuja ja odotettuja, ihan yhtälailla kuin suunnitelluistakin! Ja näin käy varmasti teillekin!

 

[en osaa päättää]

Voi että, oikeasti olen vaan itkenyt onnesta täällä. Että asiat järjestyy tein minkä päätöksen tahansa ja nyt se kyllä hyvin vahvasti näyttää siltä, että meille sitten tulee lapsi.. Jos kaikki siis menee nyt hyvin mutta en halua sellaisia murehtia liikaa.
Olen itse sivusta seurannut ihan teini-ikäistenkin lapsen saantia, ja nähnyt että kyllä ne tuntemani teiniäiditkin ovat ihan ypöyksin pärjänneet, ja kasvaneet huimasti lapsen myötä. Mulla ei edes ole niin hurja tilanne kuin heillä on ollut.

Ja mies jo puhuu, vaikka en siis ole satavarmaa päätöstä antanut, että pitää alkaa katsomaan isompaa asuntoa, ja totesi että "mitenkähän mummolavierailut, kun asutaan eri paikkakunnalla, aika pitkä matka vierailla". Eli näköjään hänkin vain kaipasi sitä omaa miettimisaikaa, olen niin onnellinen oikeasti siitä että hän pysyy mukana tässä