K
kettuuntunut työkaveri
Vieras
Alkoi suorastaan keljuttamaan kun näki tulevan työvuorolistan, pelkästään iltavuoroja lukuunottamatta muutamaa juhlapyhää jolloin aamuvuoro. Ja tämä kaikki johtuu kolleegasta joka raskaana ja lääkärintodistuksella ei voi tehdä kuin pelkkiä aamuvuoroja. Meillä aamuvuorot 7.30/8-15.30/16 ja iltavuorot 10-18. Meillä on sen verran pieni työyhteisö että jos on yksikin joka tekee pelkkää aamua niin toisille jää sitten pelkästään iltavuoroja kun osastonhoitajakin tekee enimmäkseen aamuja.
Ymmärrän toki jos henkilö on raskaana ja tarvitsee helpotusta työhön ja joustaakin voin mutta rajansa kaikella. Itse pyöritän arkea yksin ja omat lapset 10 ja 11 vuotiaat. Ei ole kauhean mukavaa kun joutuvat viikolla joka ilta olemaan keskenään tuonne liki puoli seitsemään. Toki pärjäävät mutta ei siinä juuri yhteistä aikaa jää kun koirakin vaatii oman osansa. Turha edes haaveilla mistään omista iltaharrastuksista kun ei noita lapsia raski enää pidemmäksi aikaa keskenään jättää kun minun työn takia jo joutuvat niin paljon olemaan.
Tuolla kolleegalla ennestään pieniä lapsia joten olisi voinut aivan hyvin jatkaa hoitovapaata eikä turhaan tulla töihin kun ei kerran täyspäiväisesti pysty työskentelemään. Kohta jää kuitenkin uudelle äitiyslomalle.