Raskaana varatulle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja siniharmaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Ansu-78:
Eiköhän se ehkäisyasia olisi miehenkin hoidettavissa ja varsinkin jos vieraissa käy niin luulisi olevan erittäin huolellinen ettei semmosta pääsis käymään.

Tätä mieltä mäkin noin yleensä olen. Ja ylipäätäänkin, että vika on siinä joka pettää, ei niinkään kolmannessa osapuolessa.

Mutta jos ei ole vaivautunut ehkäisystä pitämään ihan itsensä takia jo huolta, niin harvinaisen typerää miettiä vahingon jo tapahduttua, että "ohhoh, mitäs nyt."
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja siniharmaa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ja varsinkin jos sen lapsen päätät pitää (kuten toivon) niin voihan olla, että se on sille miehelle viimeinen niitti lähteä liitostaan, joka ilmeisesti ei ole kovin onnellinen. Eli juttele hänen kanssaan joka tapauksessa. Mutta vaikka hän olisi mitä mieltä vaan, teet viime kädessä itse omat ratkaisusi.

Haluaisin lapsen pitää, vaikka siten ihan yksin.
Ei hänen liittonsa onnellinen ole, mutta ei kyllä ole luvannut lähteäkään.
Ei olla tulevaisuudesta puhuttu. Toivoisin että hän haluaisi muuttaa kanssani yhteen uutisen kuultuaan, mutta pelkään ettei siinä niin käy.

no musta tämä alkaa kuulostaa ihan selkeältä paketilta. Sinä pidät vauva, kerrot hänelle ja samalla kerrot, että toivot, että hän haluaisi tulla osaksi perhettä. Jollei halua, niin omapa on häpeänsä mutta turha siitä on tyttöystäville sun muille soitella. Takuulla pärjäät yksinkin. Mulla oli vähän vastaava tilanne, ja hän sanoi, että jos olisi tiennyt, niin se olisi ollut selvä peli (= ero ja me yhteen). Mutta näin ei käynyt, meillä, johtuen siitä, että tilanteemme oli vain vähän vastaava....

Kiitos.
Noin taidan toimia :)

Ei tulisi mieleeni sotkea hänen tyttöystäväänsä tähän. Ei ole mun asiani kertoa tai olla kertomatta hänelle.

Ja uskon pärjääväni yksin. silti kertominen pelottaa :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Alkuperäinen kirjoittaja Ansu-78:
Eiköhän se ehkäisyasia olisi miehenkin hoidettavissa ja varsinkin jos vieraissa käy niin luulisi olevan erittäin huolellinen ettei semmosta pääsis käymään.

Tätä mieltä mäkin noin yleensä olen. Ja ylipäätäänkin, että vika on siinä joka pettää, ei niinkään kolmannessa osapuolessa.

Mutta jos ei ole vaivautunut ehkäisystä pitämään ihan itsensä takia jo huolta, niin harvinaisen typerää miettiä vahingon jo tapahduttua, että "ohhoh, mitäs nyt."

ei kai tässä syyllistä etsitä vaan järkevää ratkaisua.´

ai että tykkään tuollaisesta rakentavasta syyllisiä etsivästä lähestymistavasta. Itsekin olen yrittänyt niin monessa olla täydellinen (ja tietty olenkin) mutta: samanlaisia kuolevaisia tässä kaikki ollaan. tehdään virheitä, erehdytään, opitaan.

ap on ajatellut pitää lapsen, ja ongelmana on vain miehen nykyinen liitto, joka tuskin muutenkaan on kovin vahvoilla kantimilla.

Joo ois voinut tehdä toisin, olla viisaampi, sen voimme nyt kaikki yhteen ääneen todeta. Hienoa. Nyt on varmasti hyvä mieli.
 
Kommentoisin tuota -nykyinen liitto, joka tuskin on kovin vahvoilla kantimilla..
Se saattaa olla todella vahva. On niitäkin, jotka käyvät vieraissa, vaikka rakkautta riittää, suhde muuten hyvä ja avoin jnejne. Me emme tälläistä voi ymmärtää, mutta näinkin on, uskokaa vain.
 
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Alkuperäinen kirjoittaja Ansu-78:
Eiköhän se ehkäisyasia olisi miehenkin hoidettavissa ja varsinkin jos vieraissa käy niin luulisi olevan erittäin huolellinen ettei semmosta pääsis käymään.

Tätä mieltä mäkin noin yleensä olen. Ja ylipäätäänkin, että vika on siinä joka pettää, ei niinkään kolmannessa osapuolessa.

Mutta jos ei ole vaivautunut ehkäisystä pitämään ihan itsensä takia jo huolta, niin harvinaisen typerää miettiä vahingon jo tapahduttua, että "ohhoh, mitäs nyt."

Peesaan tätä, mutta riippuu mielestäni siitä onko pettäjä perheellinen vai ei.

Mäkin olen aina ennen ollut sitä mieltä, että vika on aina ja pelkästään sillä osapuolella, joka pettää. Nykyään, ehkä lasten syntymän myötä, olen alannut ajattelemaan, että kyllä kolmannessa osapuolessakin on syytä, silloin jos hän tietää, että pettäjä on perheellinen.

Kuka meistä oikeasti haluaisi pokata joltain lapselta isän? Kyllä silloin täytyy kolmannella olla erityisen kova kilpailuvietti tai joku muu itsetunto-ongelma, jos haluaa tehdä itsensä tärkeämmäksi miehelle kuin tämän omat lapset.

Sitä pettäjää en tietenkään siltikään ymmärrä, mutta faktahan on, että lapsiperheellisten elämä voi yllättää rankkuudellaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Kommentoisin tuota -nykyinen liitto, joka tuskin on kovin vahvoilla kantimilla..
Se saattaa olla todella vahva. On niitäkin, jotka käyvät vieraissa, vaikka rakkautta riittää, suhde muuten hyvä ja avoin jnejne. Me emme tälläistä voi ymmärtää, mutta näinkin on, uskokaa vain.

Niin juuri näin just joo yritän uskoa vaikka tiukkaa tekee. Näinhän se on mullakin, liitto tosi vahva ja rakkautta riittääkin vaikka lasta vieraalle odotinkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ei enää ihan noin radikaali:
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Alkuperäinen kirjoittaja Ansu-78:
Eiköhän se ehkäisyasia olisi miehenkin hoidettavissa ja varsinkin jos vieraissa käy niin luulisi olevan erittäin huolellinen ettei semmosta pääsis käymään.

Tätä mieltä mäkin noin yleensä olen. Ja ylipäätäänkin, että vika on siinä joka pettää, ei niinkään kolmannessa osapuolessa.

Mutta jos ei ole vaivautunut ehkäisystä pitämään ihan itsensä takia jo huolta, niin harvinaisen typerää miettiä vahingon jo tapahduttua, että "ohhoh, mitäs nyt."

Peesaan tätä, mutta riippuu mielestäni siitä onko pettäjä perheellinen vai ei.

Mäkin olen aina ennen ollut sitä mieltä, että vika on aina ja pelkästään sillä osapuolella, joka pettää. Nykyään, ehkä lasten syntymän myötä, olen alannut ajattelemaan, että kyllä kolmannessa osapuolessakin on syytä, silloin jos hän tietää, että pettäjä on perheellinen.

Kuka meistä oikeasti haluaisi pokata joltain lapselta isän? Kyllä silloin täytyy kolmannella olla erityisen kova kilpailuvietti tai joku muu itsetunto-ongelma, jos haluaa tehdä itsensä tärkeämmäksi miehelle kuin tämän omat lapset.

Sitä pettäjää en tietenkään siltikään ymmärrä, mutta faktahan on, että lapsiperheellisten elämä voi yllättää rankkuudellaan.

Voi olla myös niin, että molemmat salasuhteen osapuolet ovat perheellisiä, kyllästyneitä ainaisiin vaatimuksiin kotona, antautuvat hellyydelle ja nautinnolle.
 
Mun ei ainakaan ollu tarkotus ap:tä syylistää vaan oli lähinnä niille jotka ap:lle pauhaa et mikset huolehtinu ehkäsystä jne. et miks se pitäis olla ainoastaan naisen velvollisuus kun ihan yhtälaillahan se mies on sielä sängyssä ollut.
Ok, eri asia jos ei oo käytetty mitään mut silti oon sitä mieltä et ei miestenkään pitäs sinisilmäsesti uskoa et nainen sen hoitaa.
Äh, siis nyt meni jo sekavaks... pointti on siis se et ne ketkä syyllistää ap:tä niin niille et eiköhän mies saa itteensä syyttää jos tulee isäksi tahtomattaan jos ei varmista ettei semmosta vahinkoa pääse käymään ja ap:lle et jos lapsen kerran haluaa niin hyvä! Sit vaan mainiitsee isälle et olen päättäny tehä näin ja miehen päätös sit et tuleeko mukaan vai ei.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Ei enää ihan noin radikaali:
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Alkuperäinen kirjoittaja Ansu-78:
Eiköhän se ehkäisyasia olisi miehenkin hoidettavissa ja varsinkin jos vieraissa käy niin luulisi olevan erittäin huolellinen ettei semmosta pääsis käymään.

Tätä mieltä mäkin noin yleensä olen. Ja ylipäätäänkin, että vika on siinä joka pettää, ei niinkään kolmannessa osapuolessa.

Mutta jos ei ole vaivautunut ehkäisystä pitämään ihan itsensä takia jo huolta, niin harvinaisen typerää miettiä vahingon jo tapahduttua, että "ohhoh, mitäs nyt."

Peesaan tätä, mutta riippuu mielestäni siitä onko pettäjä perheellinen vai ei.

Mäkin olen aina ennen ollut sitä mieltä, että vika on aina ja pelkästään sillä osapuolella, joka pettää. Nykyään, ehkä lasten syntymän myötä, olen alannut ajattelemaan, että kyllä kolmannessa osapuolessakin on syytä, silloin jos hän tietää, että pettäjä on perheellinen.

Kuka meistä oikeasti haluaisi pokata joltain lapselta isän? Kyllä silloin täytyy kolmannella olla erityisen kova kilpailuvietti tai joku muu itsetunto-ongelma, jos haluaa tehdä itsensä tärkeämmäksi miehelle kuin tämän omat lapset.

Sitä pettäjää en tietenkään siltikään ymmärrä, mutta faktahan on, että lapsiperheellisten elämä voi yllättää rankkuudellaan.

Voi olla myös niin, että molemmat salasuhteen osapuolet ovat perheellisiä, kyllästyneitä ainaisiin vaatimuksiin kotona, antautuvat hellyydelle ja nautinnolle.

Niin voi olla. Henkilökohtaisesti en sellaista ymmärrä En usko, että kyseinen ratkaisu voi koskaan päättyä hyvin. Jompikumpi omalle hekumalle antautuneista jossain vaiheessa rakastuu ja "leikki" ei enää olekaan kivaa tai sitten jompi kumpi jää kiinni ja jokatapauksessa lopputuloksena on iso joukko surullisia lapsia.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja siniharmaa:
Tekisi mieli odottaa kertomisen kanssa niin kauan että aborttia ei voisi enää tehdä.
:(

Ei! Ei näin! Hän ei missään nimessä voi painostaa sinua. Etkä sinäkään häntä. Kerro, että et aio painostaa häntä, mutta aiot pitää lapsen. Voit toivoa, että hän tulee messiin, mutta jollei tule, niin so long. Pysytelköön pienissä kuvioissaan. Sinä olet aikuinen ihminen, teet mitä haluat, vastaat itsestäsi, et nöyristele muille, sinun ei tarvitse pelätä muita eikä pelätä ylipäänsä. Sinä pärjäät ja sinä teet itse ratkaisut.

Tämä oli hyvä. Noin olin jo ajatellut että en painosta mihinkään, mutta pelkään etten osaa ilmaista itseäni tarpeeksi hyvin kertomis tilanteessa. Olisikohan huono idea kirjoittaa kirje? siis jonka voisi antaa hänelle luettavaksi täällä.

Pelkään että hän alkaa syyllistämään että pilaan hänen elämänsä yms.
Syyllistämiseen on paljon vaikeampi vastata kuin suoraan painostukseen. Agressiiviseksi en silti osaa kuvitella että hän alkaisi :heart:
Ehkä menen asioiden edelle kun en tiedä mikä reaktio tulee olemaan. Pelkään vain pahinta.

Alkuperäinen kirjoittaja Ei enää ihan noin radikaali:
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Alkuperäinen kirjoittaja Ansu-78:
Eiköhän se ehkäisyasia olisi miehenkin hoidettavissa ja varsinkin jos vieraissa käy niin luulisi olevan erittäin huolellinen ettei semmosta pääsis käymään.

Tätä mieltä mäkin noin yleensä olen. Ja ylipäätäänkin, että vika on siinä joka pettää, ei niinkään kolmannessa osapuolessa.

Mutta jos ei ole vaivautunut ehkäisystä pitämään ihan itsensä takia jo huolta, niin harvinaisen typerää miettiä vahingon jo tapahduttua, että "ohhoh, mitäs nyt."

Peesaan tätä, mutta riippuu mielestäni siitä onko pettäjä perheellinen vai ei.

Mäkin olen aina ennen ollut sitä mieltä, että vika on aina ja pelkästään sillä osapuolella, joka pettää. Nykyään, ehkä lasten syntymän myötä, olen alannut ajattelemaan, että kyllä kolmannessa osapuolessakin on syytä, silloin jos hän tietää, että pettäjä on perheellinen.

Kuka meistä oikeasti haluaisi pokata joltain lapselta isän? Kyllä silloin täytyy kolmannella olla erityisen kova kilpailuvietti tai joku muu itsetunto-ongelma, jos haluaa tehdä itsensä tärkeämmäksi miehelle kuin tämän omat lapset.

Sitä pettäjää en tietenkään siltikään ymmärrä, mutta faktahan on, että lapsiperheellisten elämä voi yllättää rankkuudellaan.

Silti vika on mielestäni pettäjässä.
Sitten taas, jos se kolmas osapuoli (ollessaan nainen) panettaa itsensä paksuksi (tahallaan, vahingossa, huolimattomuuttaan/tyhmyyttään) ja vielä tosissaan haaveilee auvoisesta elämästä lapsensa isän kanssa, niin on siinäkin jo jotain vikaa.
Siinä sitten viedään omaan tuntoon vetoamalla toiselta naiselta mies ja hyvällä tuurilla jo olemassa olevilta lapsilta isä. Joka tosin valmiiksi jo on petollinen paskiainen.

Mutta syyllistäähän täällä tosiaan ei saa, eikä kritisoida.
Pitää tukea ja tarjota olkapää ja joku herttainen ratkaisuehdotus ongelmaan, joka on itse aiheutettu ja siitä huolimatta koskee montaa muutakin ihmistä.
 
Niin voi olla. Henkilökohtaisesti en sellaista ymmärrä En usko, että kyseinen ratkaisu voi koskaan päättyä hyvin. Jompikumpi omalle hekumalle antautuneista jossain vaiheessa rakastuu ja "leikki" ei enää olekaan kivaa tai sitten jompi kumpi jää kiinni ja jokatapauksessa lopputuloksena on iso joukko surullisia lapsia.

[/quote]

Siinä olet kyllä ehdottomasti oikeassa, että leikki ei lopulta ole kivaa. Tästä on ollut paljon puhetta... ei voi luvata onnellista loppua, mutta onnellisia hetkiä kylläkin. On tässä sydän särkynyt kyllä. No, lapset eivät ole joutuneet kärsimään, lähinnä me petolliset itse. Mutta silti asia ei mielestäni ollut mitenkään yksiselitteinen. Ei ole vain mustaa ja valkoista, on myös harmaata ja paljon eri värejä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Niin voi olla. Henkilökohtaisesti en sellaista ymmärrä En usko, että kyseinen ratkaisu voi koskaan päättyä hyvin. Jompikumpi omalle hekumalle antautuneista jossain vaiheessa rakastuu ja "leikki" ei enää olekaan kivaa tai sitten jompi kumpi jää kiinni ja jokatapauksessa lopputuloksena on iso joukko surullisia lapsia.

Siinä olet kyllä ehdottomasti oikeassa, että leikki ei lopulta ole kivaa. Tästä on ollut paljon puhetta... ei voi luvata onnellista loppua, mutta onnellisia hetkiä kylläkin. On tässä sydän särkynyt kyllä. No, lapset eivät ole joutuneet kärsimään, lähinnä me petolliset itse. Mutta silti asia ei mielestäni ollut mitenkään yksiselitteinen. Ei ole vain mustaa ja valkoista, on myös harmaata ja paljon eri värejä![/quote]

Lasten kärsimystä ei voi varmuudella tietää. Lapset aistivat paljonkin sellaista, josta kummasti ymmärtävät olla täysin hiljaa. Toivottavasti ei ole vaikuttanut lasten perusturvallisuuden tunteeseen.

Se on totta, että elämä ei ole vain mustaa ja valkoista, -samasta ajatuksesta otin nikkinikin.

Uteliaille ehkäisystä:
Mies oli tietoinen ettei minulla ole ehkäisyä. Kumien kanssa pelattiin. tyytyväisiä?

Miehen nykyisessä liitossa ei ole lapsia. Mistä olen todella tyytyväinen.
 
Mielestäni vanhanajan häpeäpaalu sopisi hyvin nykyaikaankin.
Kaikki pettäjät ja toiset naiset/miehet torille paaluun kansan toljotettaviksi. Vähenisi tämä ongelma huomattavasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja siniharmaa:
Uteliaille ehkäisystä:
Mies oli tietoinen ettei minulla ole ehkäisyä. Kumien kanssa pelattiin. tyytyväisiä?

Miehen nykyisessä liitossa ei ole lapsia. Mistä olen todella tyytyväinen.

Hyvä, ettei ole lapsia, jotka kuitenkin eniten kärsisivät.

Mun mielipiteeni on, että miehen pitää saada tietää. Ehkäpä mies on aina halunnutkin lapsia, joten voihan olla, että viet hänelle ilosanoman.

Alkuperäinen kirjoittaja siniharmaa:
Uteliaille ehkäisystä:
Mies oli tietoinen ettei minulla ole ehkäisyä. Kumien kanssa pelattiin. tyytyväisiä?

Miehen nykyisessä liitossa ei ole lapsia. Mistä olen todella tyytyväinen.

Asia on varsin selvä: kerrot hänelle tilanteen, otat vastaan hänen ensireaktionsa: vihan, järkytyksen, hämmennyksen, syyttelyn, epäuskon jne jne. Annat aikaa, kuuntelet, mutta pysyt lujana omassa päätöksessäsi etkä ota syyttelyjä itseesi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pah:
Mielestäni vanhanajan häpeäpaalu sopisi hyvin nykyaikaankin.
Kaikki pettäjät ja toiset naiset/miehet torille paaluun kansan toljotettaviksi. Vähenisi tämä ongelma huomattavasti.

Et silleen. Taidat vähän ihannoida mennyttä aikaa. Historiasta poimitaan aina kaikkea itselle mieluisaa ja sopivaa, kyllä sieltä nousee kaikkea muutakin, jos halutaan muistella
 
Alkuperäinen kirjoittaja siniharmaa:
Uteliaille ehkäisystä:
Mies oli tietoinen ettei minulla ole ehkäisyä. Kumien kanssa pelattiin. tyytyväisiä?

Miehen nykyisessä liitossa ei ole lapsia. Mistä olen todella tyytyväinen.

Eli otitte tietoisen riskin.

Hyvä, ettei sentään lapsia ole. Sääli sitä miehen nykyistä, jos on haaveillut kyseisen miehen kanssa joskus saavansa lapsia.

Ei, elämä ei ole mustavalkoista, vahinkoja sattuu jne.
Ja toisaalta, mikäs mä olen ketään arvostelemaan, pahoitteluni ehkä kärkkäistäkin kommenteista.

Jotenkin vaan säälin niitä ihmisiä, jotka sitten tahtomattaan joutuvat mukaan tämän kaltaisiin tilanteisiin.

Mutta ei muuta, kuin onnea matkaan, toivottavasti asia ratkeaa niin, että lopulta kaikki ovat elämäänsä tyytyväisiä.
 
Ok, siis toista naista ei saa syyllistää, vain mies on se joka on tehnyt väärin?
Kun näin toinen nainen tulee raskaaksi, hän saa päättää mitä tekee, pitääkö lapsen, ja miehen on vain alistuttava tilanteeseen, ja se ehkäisyhän siis on vain miehen asia näissä tilanteissa.

Mutta parisuhteessa ehkäisystä keskustellaan, yleensä se on nainen jolla kierukka tai pillerit, lapsen saamisesta keskustellaan ja päätetään yhdessä..

Että kun toinen nainen tulee/tekeytyy raskaaksi, onkin hän oikea enkeli, saa kaiken tuen ja avun?
Ja sitten tämän toisen naisen pitää ehdottomasti soittaa miehen vaimolle ja kertoa mikä sika tämä mies on, jotta vaimo ottaisi eron ja toinen nainen saisi miehen ja puoli valtakuntaa, ja kaikki eläisivät onnellisesti elämänsä loppuun asti?

-Kummallista kaksinaismoralismia täällä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja pah:
Mielestäni vanhanajan häpeäpaalu sopisi hyvin nykyaikaankin.
Kaikki pettäjät ja toiset naiset/miehet torille paaluun kansan toljotettaviksi. Vähenisi tämä ongelma huomattavasti.

Matkalippu lähi-itään ole hyvä! *ei paluuta*
Hyvää matkaa! ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmh:

Niinhän täs on just sanasta sanaan lukenutkin! :headwall: :headwall: :headwall:
 
Kuule hmh, käsittääkseni yhdistelit nyt eri henkilöiden kirjoituksia ja siitä syystä päädyit tuohon lopputulokseen :)

Ei kukaan varmasti tuota mieltä ole.

Mutta tuohon ehkäisyyn, meillä ainakin 12 v parisuhteessa muutamaa kokeilua lukuunottamatta menty kortsuilla... ettei läheskään aina ole naisen syy ehkäisy.

Mä en ainakaan tuolla aiemmin miettinyt sitä, kenen syy on ehkäisyn pettäminen, sehän on huonoa säkää, vaan pohdin ylipäänsä pettämistä.

Alkuperäinen kirjoittaja ....:
Alkuperäinen kirjoittaja pah:
Mielestäni vanhanajan häpeäpaalu sopisi hyvin nykyaikaankin.
Kaikki pettäjät ja toiset naiset/miehet torille paaluun kansan toljotettaviksi. Vähenisi tämä ongelma huomattavasti.

Matkalippu lähi-itään ole hyvä! *ei paluuta*
Hyvää matkaa! ;)

No kyllä on ykstotista porukkaa. Mä en kuitenkaan julkista kivittämistä ehdottanut, enkä kannata.

Nykyaikana vain tuo ulkokultaisuus on niin tärkeää, että sen pinnan tai maineen tahraantuminen on monille se pahin rangaistus, ja siten tämä häpeäpaalu, miksei joku muukin, olisi hyvä, ainakin moni pettäjä harkitsisi uudelleen meneekö pettämään.
Nythän he salailevat syystä jos toisesta nämä yhden illan tai pidemmät pettämisensä, mutta pettävät kuitenkin, mutta jos naama olisi huomisen aamulehden kannessa, voisi jäädä pettämättä, ja sotkut kotona selvitettäisiin eikä haeta lohtua muualta, ainakaan niin kevyesti kuin nyt?
 
Yhteistyössä