V
"Vierailija"
Vieras
Tää on vauvapalstalta ja kun olen bannattu sieltä, niin laitan tän tänne. Nainen kysyy, että mikä mua vaivaa - joku kriisikö?
Mulle tuli ensimmäisenä mieleen, että tätä kyllä nyt riivaa joku Saatana näin maailmanlopun edellä.
En ole mikään uskonnollinen hihhuli, joten mua naurattaa tämä mun oma oivallukseni.
Onkos teillä kaikenlaiset HIMOT alkaneet häiriköidä elämää? Miten pidät ne aisoissa?
Naisen teksti:
Olen 32-vuotias naimisissa oleva nainen ja meillä on 1,5-vuotias lapsi. Olen nauttinut kovasti lapsen vauva-ajasta ja seurannut tämän kasvua ja oppimia asioita innolla. Olen ollut mukana äitikerhoissa ja olen todella tykännyt olla kotona lapsen kanssa. Miehen kanssa meillä menee myös ihan hyvin.
Mutta nyt olen viime viikoina havainnut itsessäni uusia piirteitä. Koen itseni jatkuvasti tylsistyneeksi ja kotielämän todella puisevaksi. Vaikka teemme paljon asioita ja käymme eri paikoissa (nyt kesälläkin tehty etelän matka, käyty mökkeilemässä, ystävien luona jne.)koen silti olevani jotenkin nalkissa nykyisessä elämässäni. Mietin koko ajan, että pääsisipä bilettämään (miestä en haluaisi mukaan). Olen treenannut kropan hyvään kuntoon ja pidän pieniä vaatteita ja nautin huomiosta. Muistelen vanhoja poikaystäviä ja sitä intohimoa. Mietin ja kaipaan seksiä jonkun toisen miehen kanssa. Kaipaan vaaraa ja villiä elämää - en tätä aina vaan samaa pikkulapsiarkea. Nykyisin kun tavataan kavereita, kutsutaan pariskunnittain kahville tai grillaamaan hienoilta astioilta, design-koti viimeisen päälle puunattuna. Olen niiin kyllästynyt.
Ja tosiaan sain lapsen vasta 30-vuotiaana, mitä ennen matkustelin ympäri maailmaa, vietin opiskelijaelämää ja asuinkin ulkomailla. Joten mistään elämättömästä elämästä tuskin on kyse.
Mies on alkanut ehdotella toisen lapsen tekemistä, ja tavallaan itsekin haluaisin toisen lapsen suht pienellä ikäerolla esikoiseen. Mutta mitä nämä ajatukset ovat ja miksi raskaaksi tuleminen tuntuu ahdistavalta..
Onko kellään samanlaisia ajatuksia?
Mulle tuli ensimmäisenä mieleen, että tätä kyllä nyt riivaa joku Saatana näin maailmanlopun edellä.
En ole mikään uskonnollinen hihhuli, joten mua naurattaa tämä mun oma oivallukseni.
Onkos teillä kaikenlaiset HIMOT alkaneet häiriköidä elämää? Miten pidät ne aisoissa?
Naisen teksti:
Olen 32-vuotias naimisissa oleva nainen ja meillä on 1,5-vuotias lapsi. Olen nauttinut kovasti lapsen vauva-ajasta ja seurannut tämän kasvua ja oppimia asioita innolla. Olen ollut mukana äitikerhoissa ja olen todella tykännyt olla kotona lapsen kanssa. Miehen kanssa meillä menee myös ihan hyvin.
Mutta nyt olen viime viikoina havainnut itsessäni uusia piirteitä. Koen itseni jatkuvasti tylsistyneeksi ja kotielämän todella puisevaksi. Vaikka teemme paljon asioita ja käymme eri paikoissa (nyt kesälläkin tehty etelän matka, käyty mökkeilemässä, ystävien luona jne.)koen silti olevani jotenkin nalkissa nykyisessä elämässäni. Mietin koko ajan, että pääsisipä bilettämään (miestä en haluaisi mukaan). Olen treenannut kropan hyvään kuntoon ja pidän pieniä vaatteita ja nautin huomiosta. Muistelen vanhoja poikaystäviä ja sitä intohimoa. Mietin ja kaipaan seksiä jonkun toisen miehen kanssa. Kaipaan vaaraa ja villiä elämää - en tätä aina vaan samaa pikkulapsiarkea. Nykyisin kun tavataan kavereita, kutsutaan pariskunnittain kahville tai grillaamaan hienoilta astioilta, design-koti viimeisen päälle puunattuna. Olen niiin kyllästynyt.
Ja tosiaan sain lapsen vasta 30-vuotiaana, mitä ennen matkustelin ympäri maailmaa, vietin opiskelijaelämää ja asuinkin ulkomailla. Joten mistään elämättömästä elämästä tuskin on kyse.
Mies on alkanut ehdotella toisen lapsen tekemistä, ja tavallaan itsekin haluaisin toisen lapsen suht pienellä ikäerolla esikoiseen. Mutta mitä nämä ajatukset ovat ja miksi raskaaksi tuleminen tuntuu ahdistavalta..
Onko kellään samanlaisia ajatuksia?