T
tuttua, niin tuttua
Vieras
[QUOTE="puu";22687097]Voi jeesus sentään.
Maailmassa on ihan oikeesti myös ihmisiä jotka vaan on sairaita. vaikka mitä tekis, niin silti sieltä sataa paskaa niskaan, eikä sitä paskaa tarvitse aina niellä. Joskus on hyvä vaan sulkee ovi ja poistaa häiriötekijä elämästään.
Mitä lapset tekee isoäidillä, joka jopa niiden lasten hyvinvoinnin kustannuksella yrittää erottaa vanhempia ilkeillä tempuillaan?
kysynpä vaan.[/QUOTE]
Mieheni mummo oli ihan hirviö. Loukkasi puheillaan niin monia, etten edes tiedäkään. Minä olin alusta asti hänen hampaissaan. Eihän kaupunkilaistyttö voinut millään sopia maalaispojalle
Ja siitä se ajatus sitten lähti...
Jotain hänen psyykestään kertoo se, että vihasi ex-puolisoaan hamaan loppuun asti, vaikka oli lähes 60v ollut jo toisen miehen kanssa naimisissa! Omaa lastaankin, mieheni äitiä haukkui mennen tullen ties miksi :O Meni varmaan 3-4 vuotta, ettei oltu missään tekemisissä vaikka miehen vanhempien luona naapurissa vierailimme ihan normaalisti. Esikoinenkin taisi olla jo muutaman vuoden vanha, kun mummo pyysi anteeksi. Pitkin hampain otin anteeksipyynnön vastaan, sillä tiesin että sama meno jatkuisi edelleen, hieman eri muodossa vaan... Saimme välimme jonkinlaisiksi, jotta lapset saivat olla isoisovanhempiensa kanssa tekemisissä. Nyt mummo mullan alla.
Omasta anopistani minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa