Saako lapsi tulla eskarista kotiin yksin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ihk
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
meillä on eskari tossa meidän alakerrassa, joten lähetän pojan sinne aamulla, katson parvekkeelta et pääsee sisälle, samoin pyydän sitten eskarin päätyttyä sen kotiin, kiertää siis talonpäädyn vain tuossa ja eskarin kanssa sovittu, samoin 3 kerroksesta menee tyttö eestaas itse
 
[QUOTE="Jenis";22525487]Eskarivuoden aikana on tarkoitus HARJOITELLA sitä yksin kulkemista. Niin että aikuinen on apuna. Jossain naapurissa lapset toki piipahtelee päivittäin, mutta silloin aikuiset (toivottavasti) tietää milloin ollaan tulossa ja menossa. 6-vuotias on kuitenkin aika helposti muiden vietävissä, ja oli se matka kuinka lyhyt hyvänsä, niin kaikenlaista voi sattua. Se on sitten vissiin ihan vanhemman omassa harkinnassa, miten paljon näille asioille laittaa painoa.

Ymmärrät varmaan että se ekaluokkalaisuus itsessään ei järkeä päähän tuo, vaan se että edellinen vuosi on harjoiteltu niitä uusia vastuita...[/QUOTE]

Juuri näin, sen vuoksi moni eskari harjoittelee kulkemista juuri loppukeväästä. Että en ole yhtään eri mieltä asiasta, mutta päästäsin oman 100m päässä olevasta eskarista kotiin jos itse haluaisi viimeistään loppukeväästä ja eskarin siunauksella. Minustakin on älytöntä, että laosen pitää sitten yhtäkkiä osata mennä kouluun jne. Harjoitella voi pienin askelin eskarivuoden aikanakin.
 
[QUOTE="Peperoni";22525305]Meillä eskari koulun yhteydessä ja sieltä saa kulkea. Jos on iltapäivähoidossa eskarin jälkeen, niin silloin ei saa, koskee kuulemma eri lait kun on hoidossa tai jos vaan eskarissa.[/QUOTE]

Sama täällä. Meidän eskari on päiväkodissa, mutta jos siis jää hoitoon niin ei saa kulkea yksin. Pelkästään eskaria käyvät saavat, silloinkin täytyy kai olla kirjallinen lupa kotoa.
 
Saa kulkea, jos vanhempi kotona odottamassa ja matka ei ole lapselle liian vaarallinen (Minulle on näytetty asiasta ihan mustaa valkoisella eskarissa). Mutta kun minä yritin tätä meidän eskarissa, suhtautuminen asiaan oli niin nuiva, että luovutin koko homman kanssa. Vaikka eskarilainen itse olisi halunnut kokeilla itse kulkemista ja olisi todella siihen pystynyt. Ja meidän elämä vauvan ja 4-vuotiaan päiväunia tarvinneen kanssa olisi helpottunut huomattavasti. Mutta välillä on helpompi luovuttaa kuin alkaa asiasta vänkäämään.
 

Yhteistyössä