Saanhan vähän valittaa? *turhis*

["turhautunut"]

Meille syntyi reilu 5 viikkoa sitten vauva ja mies oli viikon kotona meidän kanssa. Sen ensimmäisen ihanan viikon jälkeen mies on tehnyt 4 viikkoa yövuoroa ja taas ensi viikon on yöt töissä. Yritän olla ymmärtäväinen puoliso, mutta nyt alkaa jo kieltämättä v*tuttaa, kun aina vaan yöt töissä.. Muita mahdollisuuksia ei nyt ole, mies saa aina loppuviikosta tietää seuraavan viikon vuorot, taas tänään tuntui niin pahalta, kun jälleen yksi viikko kaksin vauvan kanssa - siis yöt ja tietysti pitkälle iltapäivään, kun mies nukkuu. Ajattelin, että tänään voitaisi tehdä jotain kivaa yhdessä, puhuttiin jo valmiiksi saunomisesta ja leffasta, oltiin molemmat yhdeksältä illalla kotona, mutta arvatkaas, mies puhuu pomonsa kanssa, nyt alkaa siis KOLMAS tunti. Yksin taas hoidan vauvan iltatoimet, imetän ja yritän saada nukkumaan. Taas, alkaa olla aika yksinäinen fiilis.

Ei edes helpottanut, enemmän vaan ottaa päähän, melkein tekisi mieli itkeä. Olenko yliherkkä?

 

[mietin]

Tiesit kai miehesi työn kuvan, ennen kuin hankitte lapsen? Ei ole helppoa miehelläsikään, vaikka sinulla on raskasta myös. Etkö saisi jotakuta läheistä avuksesi/ tueksesi vauvan ensi viikoille? Tai ihan vaan jotakin ystävää käymään?

 

["aapee"]

Tiesit kai miehesi työn kuvan, ennen kuin hankitte lapsen? Ei ole helppoa miehelläsikään, vaikka sinulla on raskasta myös. Etkö saisi jotakuta läheistä avuksesi/ tueksesi vauvan ensi viikoille? Tai ihan vaan jotakin ystävää käymään?

Tiesin työstä ennen lapsen hankintaa, mutta silloin yövuoroa oli ehkä kerran kuussa tai kerran kahdessa. Miehen työ ei ole mitenkään raskasta, ei edes hänen omasta mielestään; saattaa nukkua puolet vuorosta. Ystävät valitettavasti töissä, muutamana päivänä ajattelin lähteä käymään sukulaisten luona, mutta iltapäivällä, jolloin meillä saattaisi hyvällä tuurilla olla se pari tuntia yhteistä aikaa..

 

[jippii]

perinteikäs vastaus: mitäs läksit!

 

[ok]

Aaargh, rasittavaa.. toivottavasti loppuu pian tuo meno.

 

["mä"]

Et oo herkkis, sun vauvahan on ihan pikkunen ja sulla vielä hormoonit sekaisin. Mä olin itse niin loukkaantunut, kun mun mies lähti vanhempiensa kanssa 4-päivän lomalle, kun meidän vauva oli 4vko, kysy siis multa luvan, mä annoin ja silti itkin kotona, ettei se tajunnu mun väsymystä. voimia sulle!

 

["aapee"]

Alan tosissani miettiä eroa tuosta miehestä, en voi vaatia mieheltä mitään. Pakkohan miehen on kavereitaan saada tavata tietysti näiden töiden ja menetettyjen yhteisten iltojen lisäksi. Mies saa nukkua poikkeuksetta 9 tuntia töiden jälkeen, itse nukun sellaisia parin tunnin pätkiä. Lasta en silti kadu hetkeäkään, hän on päivieni piristys ja valo.

 

["Nuuh"]

Siis mitä eroa on sillä jos mies on töissä 22-0 ja nukkuu 8-16, kuin jos tilanne olisi toisinpäin. Yhtä monta tuntia teille jää yhteistä aikaa.

 

[voimia]

Olet yliherkkä sillä hormonitoimintasi on aika sekaisin vielä. MUTTA mies voisi kyllä vähän enemmän ajatella ja pitää vaikka toisenkin viikon isyyslomaa (laillinen oikeus), jotta jaksaisit paremmin! Voimia!

 

["aapee"]

[QUOTE="Nuuh";23590097]Siis mitä eroa on sillä jos mies on töissä 22-0 ja nukkuu 8-16, kuin jos tilanne olisi toisinpäin. Yhtä monta tuntia teille jää yhteistä aikaa.[/QUOTE]

Hoidan kaikki kotityöt (näin ei ollut ennen), vauvan iltatoimet, olen illat yksin ja nukun yksin. Vähemmän aikaa jää, mies lähtee töihin klo 21 ja normaalisti mentäis nukkumaan noin 23-00.

 

[Kurmeli]

[QUOTE="Nuuh";23590097]Siis mitä eroa on sillä jos mies on töissä 22-0 ja nukkuu 8-16, kuin jos tilanne olisi toisinpäin. Yhtä monta tuntia teille jää yhteistä aikaa.[/QUOTE]

Mä olen monesti miettinyt ihan samaa Itse tein aikoinaan pelkkä yövuoroa 2,5 vuotta putkeen ja ihmiset aina kauhisteli sitä kuinka vähän aikaa mulla jää muuhun vaikka todellisuudessa mulla oli ihan saman verran aikaa kuin muillakin, mulla oli rytmi vaan toisinpäin kuin yleensä.

Toki siis yöllä valvoessa alkaa väsymys painaa päivällä ja joskus olisi mukavaa kun joku toinen heräisi ja hoitaisi lapsen mutta tosiasiassa en ainakaan kovin usein haluaisi itse herättää miestäni kenen tulee käydä päivisin töissä. Minulla kun kuitenkin on mahdollisuus nukkumiseen silloin kuin vauvakin nukkuu.

Mutta silti AP tsemppiä uupumukseen ja yksinäisyyden tunteeseen. Vaikka nyt tuntuukin kurjalta ja seinät kaatuu niskaan niin muista, että tuo aika ei ole loputon vaan jonain päivänä huomaat kuinka aika onkaan mennyt eteenpäin nopeasti etkä oikein edes muista kuinka rankkaa sen vauvan kanssa olikaan. Puhu miehellesi, kerro miltä sinusta tuntuu mutta pakottaa et voi vaikka kuinka tekisi mieli. Voimia ja hampaiden kiristelyä se vaatii mutta muista, että voitto häämöttää kuitenkin edessä

 

["aapee"]

En omasta mielestäni ole uupunut vauvan kanssa olemiseen, lähinnä tähän parisuhteeseen. Tahtoisin silti olla vielä äitiyden lisäksi se nainen miehelleni, joka olin ennen vauvaa. Toki tahtoisin, että mies välillä voisi olla vauvan kanssa hetken, nyt yhden käden sormilla laskettavissa tämän viikon panostus ja silloin muutama minuutti, kun miehellä on ollut kiire.. Mutta mulle ei ole ongelma olla vauvan kanssa, se on pitkäaikainen haaveeni ja vihdoin totta, menee helposti puoli tuntia ihastellessa vauvaa, kyyneleet saattaa nousta silmiin rakkaudesta.

 

[Kurmeli]

E tarkoittanutkaan sitä, että se olisi sinulle taakka. Kerroin sinulle vain, että nuo tunteet ovat tuttuja myös niille kenen mies on töissä päivät. Vaikka se lapsi onkin suuri aarre ja ihme niin yksinäisyys ja väsymys ovat uuvuttavia ja voimia raastavia tunteita. Sinun tulee kuitenkin muistaa, että valitsit miehesi lapsesi isäksi syystä, joten tuskin se nyt aivan turhake sinun elämässäsi on

Nyt on rankkaa ja yksinäistä mutta aivan varmasti paremmat ajat ovat edessä, jos sinulla on vain uskoa teihin niin kumppaneina kuin perheenäkin. Mikäli tilanne menee koko ajan vain pahemmaksi, niin erohan siinä on jokaisella edessä mutta heti ei saa luovuttaa vaikka olisi kuinka helppoa heittää hanskat tiskiin. Onhan se nimittäin niinkin, että sitten sinä todella olisit yksin...

 

["vieras"]

Vauva on vielä niin kovin pikkuinen ja koko perhe on vasta sopeutumassa uuteen tilanteeseen. Älä nyt tässä vaiheessa mitään eroja ala miettiä. Hormonit ovat sekaisin ja väsyttää. Usko pois, tilanne korjautuu kyllä.

 

[<vieras]

Silloin kun meillä oli kaksi vanhinta lasta, toinen syntynyt ja toinen 1v 3 kk, mies oli poissa 14 tuntia päivässä ja tarvitsi tietenkin leponsa. Esikoinen oli rauhallinen tapaus mutta nuorimmainen koliikkivauva. Siinä sitä oltiin kahden lapsen kanssa ja ei miestä voi vaatia valvomaan, koska työt vievät veronsa. Se mielestäni on nyt unohtunut äideiltä. Olemme sen jälkeen saaneet kaksi lasta. Nuorimmaisemman kanssa mies jäi kotiin kotihoidontuelle muutamaksi kuukaudeksi, mutta hän ei herää edes pommiin, enkä halunnut häntä kiusata. Pakko oli tunnustaa, että herääminen monta kertaa yössä ooli todella raskasta töiden lisäksi, mutta heillä meni niin ihanasti kotona, että se oli nautittavaa katseltavaa. Mutta olen muumio, ja en ymmärrä nykyäitien vaatimuksia, mutta pitäisiköhän siitä tasa-arvosta relata???