V
v
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:katsoin eilen JIM:ltä tulleen dokumentin aiheesta ja olen ollut entistäkin järkyttyneempi. Samat asiat, mitä olen löytänyt, kerrottiin dokumentissa. Tosin katsoin sen toiseen kertaan kun pakotin miehenikin katsomaan ja toisella kertaa löysin jo jotain sellaistakin, mitä en ekalla katsomalla osannut löytää. eli jotain kyseenalaistusta sentään. Tämän aamun olen jälleen istunut netissä kun lapset päiväkodissa ja etsinyt tietoa ja lukenutOnneksi sain ajan psykiatrille ja lähden sinne kohta. Mitä hän kuitenkaan voi tälle tilanteelle tehdä? Ei pysty sanomaan, että mitään maailmanloppua ei tule eikä mitään suurta katastrofia, missä jäämme maanjäristysen ja tsunamien alle.
Jälleen pyydän anteeksi, eipä tätä pitäisi täällä ääneen kellekään kirjoittaa.
Hyvä että menet psykiatrille, se on juuri oikea osoite. Ei tarvitse pyydellä anteeksi tietenkään.
Ja yritä lohduttaa sanomalla, että kaikkina aikoin kaikissa paikoissa on ollut ihmisiä, jotka ovat olleet sitä mieltä, että "lopunajan merkit" sopivat juuri heidän elämäänsä aikaan, kun on poikkeuksellisen paljon tauteja/moraalittomuutta/lionnonmullistuksia/mitä milloinkin. Vaan eipä ole oikeasti ollut mikään aika toista kummempi eikä maailmanloppukaan tullut..
Se on vähän sama juttu kuin että nuoriso on aina ollut rappiolla ja edellistä sukupolvea huonompaa ainesta, tästä on valituskirjoituksia säilynyt jo antiikin kreikasta...