Sanoin eilen miehelle, etten ole rakastanut häntä enää kolmeen vuoteen.

["Höh"]

Jotenkin olen vain niin kypsä. Mies on niin outo, stressaantunut varmaan, yrittäjänä, mutta ei hän ennen tuollainen ollut. Lähes joka ilta juo oluen tai kaksi ja sitä en siedä... Eilen jätti päällystämättä koululaisen kirjan, vaikka se oli ainoa "läksy" ekasta koulupäivästä. Mies sanoi ettei se niin tärkeää ole, joten mielestäni viestitti koululaiselle ettei koulu ole niin tärkeää. Mä olin illan töissä joten toki sitten kotiin palattuani päällystin kirjan. Ei nyt kuulosta isolta jutulta, mutta itselle tuli mitta täyteen, kun nykyään aina tätä samaa... pettymystä toiseen ja hämmästelen hänen arvojaan, mies ei ole se enää johon rakastuin.

 

["vieras"]

Miksi vasta kolmen vuoden jälkeen kerroit tuon. Mun mies kertoi viime syksynä, ettei enää rakasta minua, siitä aloiteltiin keskustelut ja asioiden hoitamiset ja nyt uudestaan rakastuneina odotamma toista lasta pian syntyväksi...

 

["jep"]

Sulla ei sitten liene vaihtoehtoja kuin kaksi. Joko puhutte ja koitatte saada asiat rullaamaan ja avioliiton taas kukoistamaan. Tai sitten myönnät itsellesi ja muille, että olette kasvaneet erillenne, ja eroatte. Itse en ainakaan roikkuisi parisuhteessa, jossa en olisi onnellinen. Tosin en olisi roikkunut enää moneen vuoteen ap:n tapauksessa. Jokaisella on heikot ja huonot kautensa (siis parisuhteessa), mutta jos tahtoa löytyy, asiat voi saada vielä paremmiksi.

 

[***]

Onko mies uupunut?

 

["hmm"]

mitä miehesi tuumasi siitä ettet rakasta häntä? Ja todella epäkypsältä käytökseltä kuulostaa kun ei sen vertaa vaivaannu lapsensa koulun käyntiin osallistumaan että edes päällystäisi kirjan! Mieti tarkkaan, onko suhde ollut joskus oikeasti hyvä. Jos on silloin toivon kipinä tyydyttäväst suhteesta on mahdollinen. Muussa tapauksessa älä järjestelemään eroa.

 

["a p"]

[QUOTE="jep";24426523]Sulla ei sitten liene vaihtoehtoja kuin kaksi. Joko puhutte ja koitatte saada asiat rullaamaan ja avioliiton taas kukoistamaan. Tai sitten myönnät itsellesi ja muille, että olette kasvaneet erillenne, ja eroatte. Itse en ainakaan roikkuisi parisuhteessa, jossa en olisi onnellinen. Tosin en olisi roikkunut enää moneen vuoteen ap:n tapauksessa. Jokaisella on heikot ja huonot kautensa (siis parisuhteessa), mutta jos tahtoa löytyy, asiat voi saada vielä paremmiksi.[/QUOTE]

Tosin niin moni muukin asia vaikuttaa, olen silti ollut onnellinen viime vuosina, saanut rauhassa keskittyä lapsiin, olla kotona luonnon keskellä, meillä on iso "tila" seudulla jota rakastan, metsää, merta ja kalliota. Ollaan matkusteltu yms. Sellaista kaikkea josta en tuosta vaan olisi halukas luopumaa. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia

 

["a p"]

Onko mies uupunut?

On varmasti. Mutta elämä on valintoja täynnä, kuten sanotaan. Miksi polttaa itsensä loppuun työssään ja kykenemättä pysähtymään? Olen toki hänelle sitä sanonut ja ehdottanut, että miettii omia voimavarojaan ja elää niiden mukaan. Mutta menee kuin tuli pepun alla, on väsynyt ja muistamatonkin jo.

 

["a p"]

[QUOTE="hmm";24426570]mitä miehesi tuumasi siitä ettet rakasta häntä? Ja todella epäkypsältä käytökseltä kuulostaa kun ei sen vertaa vaivaannu lapsensa koulun käyntiin osallistumaan että edes päällystäisi kirjan! Mieti tarkkaan, onko suhde ollut joskus oikeasti hyvä. Jos on silloin toivon kipinä tyydyttäväst suhteesta on mahdollinen. Muussa tapauksessa älä järjestelemään eroa.[/QUOTE]

On suhde ollut hyvä. Oli ihana isä kun lapset olivat pieniä, heräili vapaasta tahdostan öisin vaikka minä imetin, oli hyvi huolehtivainen. Siksi nyt sanonkin, että tuo mies ei enää ole se sama. Kaikki arvot mitä pidin tärkeinä, tuntuu ettei hänellä ole niitä enää .

 

["sykerö"]

[QUOTE="vieras";24426494]Miksi vasta kolmen vuoden jälkeen kerroit tuon. Mun mies kertoi viime syksynä, ettei enää rakasta minua, siitä aloiteltiin keskustelut ja asioiden hoitamiset ja nyt uudestaan rakastuneina odotamma toista lasta pian syntyväksi...[/QUOTE]


No onpa fiksua paikata eltaantunutta parisuhdetta lapsella... tosi kiva

 

["hmm"]

[QUOTE="a p";24426609]On suhde ollut hyvä. Oli ihana isä kun lapset olivat pieniä, heräili vapaasta tahdostan öisin vaikka minä imetin, oli hyvi huolehtivainen. Siksi nyt sanonkin, että tuo mies ei enää ole se sama. Kaikki arvot mitä pidin tärkeinä, tuntuu ettei hänellä ole niitä enää .[/QUOTE]

no silloinhan parisuhdeterapiasta voisi olla apua suhteen jatkamisen kannalta. tsemppiä.

 

[---]

[QUOTE="sykerö";24426637]No onpa fiksua paikata eltaantunutta parisuhdetta lapsella... tosi kiva[/QUOTE]

Ootpa törppö. minusta on ihanaa,jos jotkut on löytäny uudestaan toisensa,nähneet vaivaa suhteen eteen!

 

[Huom harmaana]

Ootpa törppö. minusta on ihanaa,jos jotkut on löytäny uudestaan toisensa,nähneet vaivaa suhteen eteen!

palstalogiikan mukaan suhteet ovat kertakäyttötavaraa. Lusikat jakoon heti kun tuntuu että "ei ole onnellinen". Mitä sitä yhtä elämäänsä pilaamaan ja turhaan näkemään vaivaa suhteen jatkumisen eteen. Näin täällä on moneen kertaan todettu.

 

["heh"]

[QUOTE="a p";24426598]On varmasti. Mutta elämä on valintoja täynnä, kuten sanotaan. Miksi polttaa itsensä loppuun työssään ja kykenemättä pysähtymään? [/QUOTE]

No ehkä siksi että sulla olisi ollut mahdollisuus oleskella siellä "tilallasi" lasten kanssa ja matkustella yms. mitä tuossa aiemmin sanoit. Ei eläminen ja matkustelu ole ilmaista. Ehkä jos molemmat kantaisitte kortenne kekoon kustannusten kattamiseksi ei miehen yksin tarvitsisi raataa.

 

["hilima"]

Mä kyllä kannatan keskustelua ja tarvittaessa parisuhdeterapiaa. Kuullostaa kuitenkin siltä, että teillä moni asia on tosi hyvin. Oletko ajatellut, että et ehkä itsekään ole enää samanlainen kuin ennen?

 

["Vieras"]

Ootpa törppö. minusta on ihanaa,jos jotkut on löytäny uudestaan toisensa,nähneet vaivaa suhteen eteen!

Kyllä se tosiaan vaati vaivaa, mutta todellakin oli sen arvoista. Mies rakastaa valtavasti poikaamme ja nyt taas myös minua Vauvalla ei todellakaan paikata parisuhdetta, vaan vauva on tulossa, koska parisuhde vihdoin saatiin kuntoon ja haluamme elää yhdessä.

 

[erotako]

Minä aloin eilen miettiä että miksi pitäisi sitkutella huonossa avioliitoossa, jossa ei vaan ole onnellinen, normaali arki on vaikeaa yhdessä, puhuminen mistään ei onnistu, miehen alkoholin käyttö jne.... mies vähättelee oikeita isoja asioita, eikä vaan puhu/kuuntele minua.
Kuka minulle tulee antamaan mitalin hautaan, että onnea, kestit 50v naimisissa saman miehen kanssa. Hoidit kodin ja lapset, mikä sankari! onneton sankari.
Kun tuntuu vaan vahvasti siltä että minä haluan elää yksin lasten kanssa. Surullista mutta totta. En kaipaa masentavaa mörköä "viereeni".

 

["Piika-äiti"]

Tjaa. Aiotko sitten vielä joskus edes haluta alkaa rakastamaan häntä? Kaipaisitko sitä tunnetta?

Mitäs jos tänään sitten kertoisit, että tahtoisit kovasti rakastua häneen uudelleen ja tahtoisit oppia rakastamaan häntä vaikka nyt pääsiäiseen mennessä?

Kauhean epätrendikästä tämmöinen, mutta jotenkin myös näihin liittoihin kuuluvaa, etenkin niihin, joissa on lapsia.

 

[fifiia]

Kulunut fraasi, mutta niin totta että toista ei voi muuttaa haluamaansa suuntaan silti muutosta tapahtuu kokoajan. Ei voi myöskään olettaa että koskaan et muuttua saa.

 

["vieras"]

Sanoit miehellesi sitten pahasti, eikä se tilannetta yhtään nyt auta. Tuo ei kuulosta mitenkään vakavalta ongelmalta, etkä voi syyttää miestä omien tunteidesi puutteista. Tunteiden eteen pitää nähdä vaivaa, ajatella mukavia miehestä ja tehdä positiivisia tekoja. Kyllä ne vielä palaavat.

Toinen juttu on sitten ne työnjaot, joista teidän pitäisi päästä yhteisymmärrykseen. Menkää avioliittoneuvojalle, ottakaa liittonne pelastaminen tosissaan. Olen varma että se on pelastamisen arvoinen.

Älä lähde noihin ihme kliseisiin mukaan, että nyt pitäisi jo järjestellä eroa! Jotkut eivät tehneet työtä liittonsa eteen ja ovat nyt katkeria. Toivoo kai että muutkin olisi yhtä typeriä ja lapsellisia.

 

["a p"]

[QUOTE="heh";24426881]No ehkä siksi että sulla olisi ollut mahdollisuus oleskella siellä "tilallasi" lasten kanssa ja matkustella yms. mitä tuossa aiemmin sanoit. Ei eläminen ja matkustelu ole ilmaista. Ehkä jos molemmat kantaisitte kortenne kekoon kustannusten kattamiseksi ei miehen yksin tarvitsisi raataa.[/QUOTE]

Heh, itsellesi. Jännä tuo tarve olettaa asiota tietämättä niistä mitään. Meillä ei ole kyllä ongelma se, että pitäis miehen painaa tuota tahtia rahan vuoksi. Ja kuka sanoi, etten minä tee töitä?
Asiat voi nähdä ja kokea monella tapaa. Lähinnä tarkoitin olemisella ja keskittymisella kotiin sitä, että elämä ollut ns. tasapainossa, en koe tarvetta juhlia, touhuta, tulla ja mennä vaan nauttinut elämän rauhasta. Kalliimpaa se esim. bileissä juoksu olisi. Ole siis hyvä ja älä oleta, tämä neuvo sinulle ihan oikeaann elämäänkin.

 

["a p"]

[QUOTE="Piika-äiti";24426965]Tjaa. Aiotko sitten vielä joskus edes haluta alkaa rakastamaan häntä? Kaipaisitko sitä tunnetta?

Mitäs jos tänään sitten kertoisit, että tahtoisit kovasti rakastua häneen uudelleen ja tahtoisit oppia rakastamaan häntä vaikka nyt pääsiäiseen mennessä?

Kauhean epätrendikästä tämmöinen, mutta jotenkin myös näihin liittoihin kuuluvaa, etenkin niihin, joissa on lapsia.[/QUOTE]

Mikä on epätrendikästä? En mä ole eroamassa, en ainakaan mitenkään helposti, mutta missään nimessä en sellaista ole edes ajatellut vielä, ei mulla olisi mitään voimavarojakaan siihen suuntaan, kai eroon tarvitaan edes halu erosta.

Toki tahtoisin uudelleen rakastua, vaikka olen pikku hiljaa oppinut hyväksymään sen, että sitä upeaa alkuvvuosien huumaa tuskin on tarve uudelleen saavuttaa, ei elämä sellaistakaan aina voi olla... kai.

 

["a p"]

Kulunut fraasi, mutta niin totta että toista ei voi muuttaa haluamaansa suuntaan silti muutosta tapahtuu kokoajan. Ei voi myöskään olettaa että koskaan et muuttua saa.

Totta tuokin. Mutta tietyt asiat lasten kanssa, miten niihin pitäis suhtautua? Jos esim. naapri tai lapsen opettaja (kuvitteellisesti siis) toimisi väärin lasta kohtaan niin toki minä äitinä puhaltaisin pelin poikki. Eikö niin voi toimia lasten isän, aviomiehensä kanssa?
Esim. se etten siedä että hän lasten aikana juo sitä kaljaansa.

 

[fifiia]

[QUOTE="a p";24427078]Totta tuokin. Mutta tietyt asiat lasten kanssa, miten niihin pitäis suhtautua? Jos esim. naapri tai lapsen opettaja (kuvitteellisesti siis) toimisi väärin lasta kohtaan niin toki minä äitinä puhaltaisin pelin poikki. Eikö niin voi toimia lasten isän, aviomiehensä kanssa?
Esim. se etten siedä että hän lasten aikana juo sitä kaljaansa.[/QUOTE]

Niin kasvatuksesta tietysti pitäisi löytää joku yhteinen linja ja tilanne on tietenkin hankala jos aikaa keskusteluihin ei ole. Suhtautumisen muuttaminen lähtee kuitenkin minusta ennemmin asioiden omakohtaisesta ymmärtämisestä kuin siitä että toista yritetään käskyttää; tee sitä, tee tuota, tee näin, älä tee noin, et voi tehdä noin... Asioista pitäisi pystyä keskustelemaan tuomalla esille perusteluja, tunteita, arvoja ja asenteita pyyntöjen käskyjen takana. Esim. "minusta on tärkeää että lapsi tuntte koulun käynnin tärkeäksi ja olemalla kiinostunut koulussa tehtävistä asioista ja auttamalla lasta tehtävissä joita koulussa annetaan osoitamme lapselle nuo asiat todeksi".

Toisaalta on aina hyvä muistaa että kysyä itseltään mitä mahdollinen ero muuttaisi. Pystyisikö silloin edes nykyisellä tavalla "kotrolloimaan" tai keskustelemaan siitä millaisen toivoisin isän lapsilleen olevan? Olisiko hänellä yhtään sen enempää aikaa lapsille kuin nytkään? jne.

 

["a p"]

Niin kasvatuksesta tietysti pitäisi löytää joku yhteinen linja ja tilanne on tietenkin hankala jos aikaa keskusteluihin ei ole. Suhtautumisen muuttaminen lähtee kuitenkin minusta ennemmin asioiden omakohtaisesta ymmärtämisestä kuin siitä että toista yritetään käskyttää; tee sitä, tee tuota, tee näin, älä tee noin, et voi tehdä noin... Asioista pitäisi pystyä keskustelemaan tuomalla esille perusteluja, tunteita, arvoja ja asenteita pyyntöjen käskyjen takana. Esim. "minusta on tärkeää että lapsi tuntte koulun käynnin tärkeäksi ja olemalla kiinostunut koulussa tehtävistä asioista ja auttamalla lasta tehtävissä joita koulussa annetaan osoitamme lapselle nuo asiat todeksi".

Toisaalta on aina hyvä muistaa että kysyä itseltään mitä mahdollinen ero muuttaisi. Pystyisikö silloin edes nykyisellä tavalla "kotrolloimaan" tai keskustelemaan siitä millaisen toivoisin isän lapsilleen olevan? Olisiko hänellä yhtään sen enempää aikaa lapsille kuin nytkään? jne.

Olemme olleet kyllä aiempina vuosina kovia keskustelemaan, syvällisesti, kohdanneet todella toisemme, mutta tätä viime vuosien muuttunut tilanne on saanut aikaan sen ettei aikaa keskustelulle edes ole. Ei ole aikaa olla kahden (eikä siihen ole ollut kiinnostustakaan, koska sellaista ei ole järjestetty) ja lasten korvien ei le syytä kuunnella vakavia parisuhdekeskusteluja.

Olen miettinyt samaa, että mahd. eron tullessa pystyisin vielä vähemmän kontrolloimaan millainen isä hän olisi ja ajatus siitä ei tunnu kyllä hyvältä. Mutta totta puhuen en haluaisin joutua kontrolloimaan yhtään, alkuaikoina luotin täysin, oli hienoa lähteä pois kotona kun tiesi että siellä on kaikki hyvin. Nykyään saa aina ihmetellä kodin tapahtumia poissa ollessani.

 

["niin"]

Nyt sitten ap sun omat viat kanssa kehiin. Koska tuskin itsekään olet täydellinen miehesi silmissä. Eli reilusti kysymään mieheltä, hällä saattaa olla vastaavan tapainen ärsytys jostain sun tavasta kuin sulla ärsytys tuosta yhdetä kaljasta. Sinä et rakasta, mies ei ole sama johon rakatuin, mies ei ole SINUN mielestä hyvä lapselle... Sinä, sinun, sinun mielestä. Peiliivilkaisu voisi myös tehdä terää. It takes two to tango