Se oli sit siinä (vuodatusta väleistä äitiini )

[Senni Tonnika]

Vuosia ja vuosia saanut kuunnella kuinka en oo normaali ja miks pitää näyttää tältä enkä saa aikaisiksi elämässä mitään jne jne jne...

Vuosi sitten äiti laittoi miulle ja siskolleni kirjeen, et miks ei käydä kylässä eikä pidetä yhteyttä. Nyt sit laitoin äidilleni 3 sivuisen kirjeen syistä ja laitoin siihen myös äidin käyttäytymisestä minua ja siskojani kohtaan. Siskojani äitini on lyönyt, minä sain siskojen ohella osakseni nipistelyä, tönimistä, haukkumista ym. kivaa.

Siskoni sairastui masennukseen kun sai oman lapsen. Jostain mielen sopukoista nousi pintaan kaikki omat lapsuuden kokemukset ja sisko onkin sairastanut nyt jo 4 vuotta.

Äitini avokki on äitini myötä valittanut meistä kun ollaan kamalia tyttäriä. Hän ei tiedä näistä lapsuuden jutuista mitään, joten laitoin hänellekin tismalleen saman kirjeen minkä äidilleni. Lisäsin siihen alkuun vaan hänelle tarkoitetun pätkän missä kerroin, että ehkä hänenkin on nyt sitten aika tietää asioista ja saa lukea saman kirjeen kuin äitikin.

Äitini kommentit kirjeestä (ja siskoni kirjeestä, myö kun molemmat kirjoitettiin kirjeet äidille ) oli: " Kuinka ne kehtaa?? On niillä otsaa!!"

Eilen tuli miehelleni kirje äitini avokilta. Oli postittanut miehelleni töihin tismalleen saman kirjeen minkä mie hälle postitin. Oli vielä liittänyt lapun missä luki: " Tässä sinullekin tiedoksi minkälaisen kirjeen vaimosi minulle lähetti. On tytöillä ollut vaikea lapsuus."

Mieheni oli kyllä tietoinen millaisen kirjeen lähetin

On siis aika jättää äitini ja hänen avokkinsa pois elämästäni. Äitini on näemmä tunteeton ja kylmä ja avokkinsakin vain vähättelee lapsuutemme kokemuksia vaikka ei ole niitä ikinä nähnyt eikä kuullut. En halua sellaisia ihmisiä elämääni.

 

["vieras"]

Oikein hyvä, mutta oliko tuo avokilta vähättelyä. Kuulosti jotenkin ihan toiselta.

 

["vieras"]

Tsemppiä! Mulla myös hirviöäiti.

 

[Senni Tonnika]

[QUOTE="vieras";24430416]Oikein hyvä, mutta oliko tuo avokilta vähättelyä. Kuulosti jotenkin ihan toiselta.[/QUOTE]

Avokin tuntien oli vähättelyä. On tähänkin asti ollut todella nuiva ja varsinkin kun ei ole tiennyt asioista kuin äitimme kertomat, niin on käyttäytynyt meitä siskoksia kohtaan todellä tylysti. Vaikka hänen ei pitäisi edes puuttua asioihin kun eivät hälle kuulu. Eivät meidän miehemmekään puutu koska asia koskee miuta, siskojani ja äitiämme.

 

[Senni Tonnika]

[QUOTE="vieras";24430417]Tsemppiä! Mulla myös hirviöäiti.[/QUOTE]

Kiitos.

 

["sisi"]

Täällä vähän sama juttu. Lapsuus on minulla ollut huono, 10 vuotta nuoremmilla sisaruksilla parempi. Nyt minulle sitten valitetaan kun olen etäinen, eikä vanhempani oikeastaan tunne minua ollenkaan. Aika usein nähdään, mutta olen kaikkea muuta kuin oma itseni heidän seurassaan. Äitini on yrittänyt parantaa tapojaan, mutta mokaa usein ja aina joudun pettymään. Ihan suoraan voin sanoa, että hän on huono äiti, ei vaan sitä itse tajua!!

Parempi olisi, jos heidän kanssaan ei tarvitsisi olla tekemisissä, mutta toistaiseksi on vielä pakko jotta näen nuorempia sisaruksiani.

Tsemppiä sulle, tuo on varmasti oikea ratkaisu!

 

[hui!]

[QUOTE="sisi";24430464]Täällä vähän sama juttu. Lapsuus on minulla ollut huono, 10 vuotta nuoremmilla sisaruksilla parempi. Nyt minulle sitten valitetaan kun olen etäinen, eikä vanhempani oikeastaan tunne minua ollenkaan. Aika usein nähdään, mutta olen kaikkea muuta kuin oma itseni heidän seurassaan. Äitini on yrittänyt parantaa tapojaan, mutta mokaa usein ja aina joudun pettymään. Ihan suoraan voin sanoa, että hän on huono äiti, ei vaan sitä itse tajua!!

Parempi olisi, jos heidän kanssaan ei tarvitsisi olla tekemisissä, mutta toistaiseksi on vielä pakko jotta näen nuorempia sisaruksiani.

Tsemppiä sulle, tuo on varmasti oikea ratkaisu! [/QUOTE]

Oletkohan sä mun sisko, itse ajattelen nimittäin omasta äidistäni juuri noin...

 

[Siskotahtoisinjäädä]

Mä kans mietin tuota kuinka oma lapsuus vaikuttaa sitten kun saa omia lapsia...

Itellä takana 15- ensimmäistä elinvuottani alkoholisti äidin kanssa. Meillä ei ollu fyysistä väkivaltaa, mutta oli todella rankkaa ja kun ajattelee mitä olen silloin ihan pienenä jo joutunut kokemaan, aivan liian aikaista itsenäistymistä.

Raskaana ollessani mietin kuinkahan minun mielen käy kun vauva syntyy, mutta onneksi menneisyys ei ole tullut möröksi. Toki mietin välillä itkien, että kuinka tärkeä pieni vauvani minulle on enkä ikinäkoskaan voisi hänelle tehdä mitään sellaista mitä jouduin itse kokemaan.

Meitähän ihmisiä on erilaisia ja osa pystyy käsittelemään asioita eritavalla kuin toiset. Ite en oo koskaan käyny terapiassa ym. mutta olen kova pohtimaan ja päätin jo pienenä että minä kyllä selviän. Äitini kanssa välit ovat ok mutta kylmät kuitenkin, anteeksi olen antanut (vaikka ei ole pyytänyt) mutta eihän niitä asioita koskaan unohda.

Jaksamista sinulle ja siskollesi.

 

["sisi"]

Oletkohan sä mun sisko, itse ajattelen nimittäin omasta äidistäni juuri noin...

Joskus mietin, että mitä jos saan omia lapsia niin tuleeki minusta samanlainen kuin äitini.. Hrr, se olisi kamalaa :/

 

["vieras"]

Avokin tuntien oli vähättelyä. On tähänkin asti ollut todella nuiva ja varsinkin kun ei ole tiennyt asioista kuin äitimme kertomat, niin on käyttäytynyt meitä siskoksia kohtaan todellä tylysti. Vaikka hänen ei pitäisi edes puuttua asioihin kun eivät hälle kuulu. Eivät meidän miehemmekään puutu koska asia koskee miuta, siskojani ja äitiämme.

Teet ihan oikein kun katkaiset välit, mutta ethän sinä voi sanoa että avokki ei voi puuttua asiaan kun itse hänelle sen kirjeen lähetit...

 

[Moksis]

Jaksamista. Mulla myös ollut ko asian kanssa vaikeaa.

Olin 22, kun mulle vihdoin kerrottiin ja selitettiin, ettei omia vanhempia tarvitse yksiselitteisesti rakastaa. Kuulostaa ehkä "normiperheen" korvaan karulta, mutta jos vanhempi käyttää henkistä tai fyysistä väkivaltaa, takertuu lapseen, alistaa jne (pitkä lista), niin automaattisesti kaikkea ei tarvitse pyyhkiä mielestä ja yksipuolisesti anteeksi antaa vain sen takia, että veri on vettä väkevämpää.

Mua auttoi hyväksymään, että tuollaisen käytöksen takana on yleensä jokin oma mielenterveydellinen sairaus. Etten minä ole paska lapsi. Vaan lapsi, jolla on sairas äiti. Ja ettei minun tarvitse sietää kaikkea vaan ja ainoastaan ja sen takia, että se on ÄITI.

Mutta joskus aika auttaa. Ja sairaatkin ihmiset ymmärtää asioita ennemmin tai myöhemmin. Pidä kiinni omasta päästäsi ja omasta mielenterveydestäsi. Ota omaa tilaa. Useimmat todella sairaatkin ihmiset havahtuvat joskus pyytämään anteeksi - edes vähän.

 

["hmmm"]

Hm. Moni joka on kokenut paljon pahempaa kuin nuo (nipistelyt jne), on kuitenkin yhteydessä, jos vanhempi on muuttunut ja yrittää parhaansa.

sikäli ymmärrän, jos äidin avokki on iäkäs, etät nuo asiat eivät niin pahalta tunnu, joskus isovanhempien lapsuudessa sai moni olla onnekas, jos jäi henkiin lapsuuden väkivallalta, jos ei tehnyt tarpeeksi työtä, ehkä henki lähti...

Entä isäsi? Onko äitisi yksin huoltanut monta lasta? Syytätkö isääsi mistään? Hylkäämisestä, elättämättä ja huoltamatta ja kasvattamatta jättämisestä, rakastamatta jättämisestä? jos ei ole mitää saanut, ei paljon mitään voi antaa.

 

["plop"]

[QUOTE="hmmm";24432558]Hm. Moni joka on kokenut paljon pahempaa kuin nuo (nipistelyt jne), on kuitenkin yhteydessä, jos vanhempi on muuttunut ja yrittää parhaansa.
[/QUOTE]

Kuka määrittää mikä on 'paljon pahempi' kokemus? Eikö se riitä, että henkilökohtaisesti kokee tulleensa huonosti kohdelluksi ja kokee että täysi välienkatkaisu on parempi.
Ja minkälaista välienpitämistä mainitsemissasi tapauksissa mahtaa olla? Voihan olla, että nekin on hyvin väkinäistä olemista, jotka syövät voimia sekä henkisesti että fyysisesti.

Itse katkaisin täysin välit isääni ollessani 23v. Seuraavan kerran olin tekemisissä 9 vuotta myöhemmin, kun veljeni ja siskoni nätisti pyysivät, että tulisin heidän seurakseen isämme hautajaisiin. Olimme vain siunaustilaisuuden ja sitten häivyimme. Enkä kadu mitään. Oikeastaan se ratkaisu jonka tein 23v:nä oli hienoin teko jonka olen elämässäni tehnyt.

 

[Moksis]

[QUOTE="plop";24432602]Kuka määrittää mikä on 'paljon pahempi' kokemus? Eikö se riitä, että henkilökohtaisesti kokee tulleensa huonosti kohdelluksi ja kokee että täysi välienkatkaisu on parempi.
Ja minkälaista välienpitämistä mainitsemissasi tapauksissa mahtaa olla? Voihan olla, että nekin on hyvin väkinäistä olemista, jotka syövät voimia sekä henkisesti että fyysisesti.

Itse katkaisin täysin välit isääni ollessani 23v. Seuraavan kerran olin tekemisissä 9 vuotta myöhemmin, kun veljeni ja siskoni nätisti pyysivät, että tulisin heidän seurakseen isämme hautajaisiin. Olimme vain siunaustilaisuuden ja sitten häivyimme. Enkä kadu mitään. Oikeastaan se ratkaisu jonka tein 23v:nä oli hienoin teko jonka olen elämässäni tehnyt.[/QUOTE]

PEESI TÄLLE! Tuota asennetta vihaan kaikkein eniten. Jos Maijalla on alkoholisti-isä, ja Eskolla VÄKIVALTAINEN alkoholisti-isä JA narsisti-maanisdepressiivinen äiti, niin Maijalle ei ole mitään syytä valittaa.... *huokaus*

Jokaisen kokemus on subjektiivinen. Ja me ollaan erilaisia kaikki - myös ne,jotka tulee SAMASTA PERHEESTÄ, saattaa kokea lapsuutensa ihan eri tavoin!!

 

[Senni Tonnika]

[QUOTE="hmmm";24432558]Hm. Moni joka on kokenut paljon pahempaa kuin nuo (nipistelyt jne), on kuitenkin yhteydessä, jos vanhempi on muuttunut ja yrittää parhaansa.

sikäli ymmärrän, jos äidin avokki on iäkäs, etät nuo asiat eivät niin pahalta tunnu, joskus isovanhempien lapsuudessa sai moni olla onnekas, jos jäi henkiin lapsuuden väkivallalta, jos ei tehnyt tarpeeksi työtä, ehkä henki lähti...

Entä isäsi? Onko äitisi yksin huoltanut monta lasta? Syytätkö isääsi mistään? Hylkäämisestä, elättämättä ja huoltamatta ja kasvattamatta jättämisestä, rakastamatta jättämisestä? jos ei ole mitää saanut, ei paljon mitään voi antaa.[/QUOTE]

Meillä äiti kun ei ole muuttunut. Edelleen käyttäytyy samalla lailla. Valittaa jatkuvasti kun ei olla mieleisiä, meillä on vääränlaiset miehet ym. ja sitten ihmettelee miksei jakseta pitää yhteyttä. Ja hän ei näe itsessään mitään vikaa. Hän ei edes myönnä, että on tuollaista tehnyt. Hän ei tee ikinä mitään väärin.

Vanhemmat erosivat kun olin kolme, mutta isän kanssa ollaan tekemisissä silloin tällöin edelleen. Isää en pienempänä osannut edes kaivata koska elämääni tuli ihana isäpuoli ( Nyt jo entinen isäpuoli siis ) jonka kanssa pidetään yhteyttä vieläkin ja hän on lapseni pappa.

 

[Senni Tonnika]

[QUOTE="vieras";24430883]Teet ihan oikein kun katkaiset välit, mutta ethän sinä voi sanoa että avokki ei voi puuttua asiaan kun itse hänelle sen kirjeen lähetit...[/QUOTE]

Hänen ei olisi pitänyt puuttua. Mutta kun puuttui, tietämättä asioista yhtään mitään, lähetin hänellekin sitten sen kirjeen, jotta tietäisi miten asiat meidän kannalta on.

 

["..."]

En vähättele teidän koikemuksia, mut musta meni yli että siskosi synnytyksen jälkeinen masennuskin nyt on äidin syytä. Koska "lapsuuden muistot tulivat mieleen"
Kyllä siihen usein liittyy vähän muut asiat, lisänä voi olla sitten tuollaisia henkilökohtaisia asioita.

Jos äitisi soimaa teitä kaikesta eikä usko miltä teistä tuntuu, niin etkö sinäkin tässä vähän soimaa äitiäsi, kaikesta mistä vaan pystyt häntä "syyttämään"? Ei se omena kauas puusta putoa, sanotaan...

En tiedä ollenkaan mitä olette joutuneet kokemaan, koska et aloituksessasi kerro. Kerrot mielestäni asioita, joista voi päästä yli. Anteeksi jos sanon kovasti.
Minulla itselläni on ollut hyvä äiti, mutta ompa hän joskus minua nipistänyt ja antanut pari luunappia.
Hän on myöskin narsisti ja aina kun hän voi pahoin, niin hän haukkuu koko minun elämäni - varsinkin ne kipeät asiat joista hänelle olen kertonut. Esim. masennukseni, josta hän usein sanoo että olen vain laiska ja saamaton ihminen, keksinyt koko masennuksen.

Tiedän että äidilläni on jonkinlainen persoonallisuushäiriö: narsismia, siksipä minun vain eräänä päivänä piti yrittää antaa anteeksi. Ja nyt kaikki on helpompaa kun ei tarvitse vihata ketään. Olen oppinut etten kerro ongelmistani hänelle.

Kaikkea ei tietenkään vaan voi antaa anteeksi, kyllä minäkin muistan ikuisesti tiettyjä asioita. Mutta yritän elää niiden kanssa.
En syytä ihan kaikesta äitiäni...

 

[Senni Tonnika]

[QUOTE="...";24432937]En vähättele teidän koikemuksia, mut musta meni yli että siskosi synnytyksen jälkeinen masennuskin nyt on äidin syytä. Koska "lapsuuden muistot tulivat mieleen"
Kyllä siihen usein liittyy vähän muut asiat, lisänä voi olla sitten tuollaisia henkilökohtaisia asioita.

Jos äitisi soimaa teitä kaikesta eikä usko miltä teistä tuntuu, niin etkö sinäkin tässä vähän soimaa äitiäsi, kaikesta mistä vaan pystyt häntä "syyttämään"? Ei se omena kauas puusta putoa, sanotaan...

En tiedä ollenkaan mitä olette joutuneet kokemaan, koska et aloituksessasi kerro. Kerrot mielestäni asioita, joista voi päästä yli. Anteeksi jos sanon kovasti.
Minulla itselläni on ollut hyvä äiti, mutta ompa hän joskus minua nipistänyt ja antanut pari luunappia.
Hän on myöskin narsisti ja aina kun hän voi pahoin, niin hän haukkuu koko minun elämäni - varsinkin ne kipeät asiat joista hänelle olen kertonut. Esim. masennukseni, josta hän usein sanoo että olen vain laiska ja saamaton ihminen, keksinyt koko masennuksen.

Tiedän että äidilläni on jonkinlainen persoonallisuushäiriö: narsismia, siksipä minun vain eräänä päivänä piti yrittää antaa anteeksi. Ja nyt kaikki on helpompaa kun ei tarvitse vihata ketään. Olen oppinut etten kerro ongelmistani hänelle.

Kaikkea ei tietenkään vaan voi antaa anteeksi, kyllä minäkin muistan ikuisesti tiettyjä asioita. Mutta yritän elää niiden kanssa.
En syytä ihan kaikesta äitiäni...[/QUOTE]

Siskoni asioista en pahemmin viitsi puhua, mutta on tässä vuosien myötä selvinnyt, että kaikki hänen sairastumisen ongelmat ym. kumpuavat lapsuudesta ja suhteesta äitiin...

Jos rupeaisin kertomaan kaikkia äitini tekosia, niin siihen menisi monen monta tuntia. Kaikkea paskaa kun ollaan saatu niskaamme reilut 30 vuotta. En vain jaksa enää sellaista, joten kaikista helpointa on olla pitämättä yhteyttä. En ihan kaikesta häntä syytä, mutta äiti kun on aina ollut sellainen, että hälle ei tunteita saanut näyttää, varsinkaan negatiivisia, eikä kotona saanut ikinä suuttua, mököttää, sanoa vastaan, niin nyt kun hälle aikuisena kerroin miltä minusta tuntuu nämä kaikki asiat ja miten hän on minua loukannut niin monet monet kerrat, niin hänen kommenttinsa on vain : että ne kehtaa, on niillä otsaa.

en ole esim. siinä vaiheessa kun olen ilmoittanut meneväni naimisiin tai odottavani esikoistani (äitini ekaa lapsenlasta ) saanut kuulla minkäänlaisia onnitteluja vaan naimisiinmenosta kommentti oli : ootko raskaana? ja kun esikoista odotettiin, ni sain kuulla kysymyksen oliko vahinko? Ja se oli siinä...

Äitiäni en voi kasvatuksestanikaan kiittää, sillä aina oltiin mummilassa kun äiti oli viihteellä, viikonloppumenoissa uuden miehen kanssa tai ulkomailla. Sairainakin äiti kiikutti meidät aina mummilaan. En ole ikinä kotona sairastanut. koulujen jälkeen oltiin mummilassa, kesälomat ja viikonloput myös, syyslomat, talvilomat kaikki...