Näitä joskus kiivainakin käyviä Sektio vs. alatiesynnytys keskusteluja lukiessani on tullut mieleen sectio-pelkoisen asema. Eli alatiesynnytyksen voi kuitenkin kiertää vaatimalla section, miutta mitä tekee hätätilanteessa sectiokammoinen?!
Toivoisin että oikein kiivaasti section puolestapuhuvat muistaisivat ottaa huomioon myös niiden tunteet, jotka ajatus sectiosta (ja tieto siitä, ettei sitä todellakaan voi aina valita) saa hysterian partaalle. Eli pitäisi ymmärtää, että osa kiivaista kirjoituksista sectiota vastaan alatiesynnytyksen puolesta johtuu omasta sectiopelosta. En nimittäin suostu uskomaan, että ajatus vatsan peitteiden auki leikkaamisesta ei pelottaisi muita kuin minua ja paria muuta, jotka ohimennen ovat asiasta täällä uskaltaneet mainita.
Itse pelkään kaikkia toimenpiteitä. Ilmeisesti pelkään sectiota (ja niitä muita toimenpiteitä) samasta syystä kun joku alatiesynnytystä, minulle taphtuu jotain, mihin en itse voi vaikuttaa. Tiedän kyllä, että varmasti saisin rauhoittavan lääkityksen ja nukutuksen ennen sektiota (nämä asiat on ensimmäisen raskauden aikana kirjattu ylös ensimmäisellä neuvolakäynnillä) mutta silti päässä takoo ajatus mitä jos nukutus ei olekkaan tarpeeksi syvä? Jos kuitenkin tunnen jotain? Mitä jos ne aloittaa liian aikasin? Ja ennen muuta se, etten saa vauvaa heti itselle, vaan joudun odottelemaan heräämössä ja joku muu päätää koska olen tarpeeksi tolkuissani hoitamaan vauvaa.Ja hätätapauksessa, ehditäänkö rauhoittava lääkitys antamaan?
No, lohduttaudun sillä että hätäsectioon mentäessä on tilanne todennäköisesti sen verran kiivastemponen, että käy kuten synnytyksessä, ei juuri ehdi miettiä miltä homma tuntuu ja mitä tapahtuu, kun tositoimet alkaa.
Toivoisin että oikein kiivaasti section puolestapuhuvat muistaisivat ottaa huomioon myös niiden tunteet, jotka ajatus sectiosta (ja tieto siitä, ettei sitä todellakaan voi aina valita) saa hysterian partaalle. Eli pitäisi ymmärtää, että osa kiivaista kirjoituksista sectiota vastaan alatiesynnytyksen puolesta johtuu omasta sectiopelosta. En nimittäin suostu uskomaan, että ajatus vatsan peitteiden auki leikkaamisesta ei pelottaisi muita kuin minua ja paria muuta, jotka ohimennen ovat asiasta täällä uskaltaneet mainita.
Itse pelkään kaikkia toimenpiteitä. Ilmeisesti pelkään sectiota (ja niitä muita toimenpiteitä) samasta syystä kun joku alatiesynnytystä, minulle taphtuu jotain, mihin en itse voi vaikuttaa. Tiedän kyllä, että varmasti saisin rauhoittavan lääkityksen ja nukutuksen ennen sektiota (nämä asiat on ensimmäisen raskauden aikana kirjattu ylös ensimmäisellä neuvolakäynnillä) mutta silti päässä takoo ajatus mitä jos nukutus ei olekkaan tarpeeksi syvä? Jos kuitenkin tunnen jotain? Mitä jos ne aloittaa liian aikasin? Ja ennen muuta se, etten saa vauvaa heti itselle, vaan joudun odottelemaan heräämössä ja joku muu päätää koska olen tarpeeksi tolkuissani hoitamaan vauvaa.Ja hätätapauksessa, ehditäänkö rauhoittava lääkitys antamaan?
No, lohduttaudun sillä että hätäsectioon mentäessä on tilanne todennäköisesti sen verran kiivastemponen, että käy kuten synnytyksessä, ei juuri ehdi miettiä miltä homma tuntuu ja mitä tapahtuu, kun tositoimet alkaa.
