Sekavaa...

[Ella73]

Meillä on jonkinasteinen kriisi menossa. Haluaisin asiallisia kommentteja seuraavaan.

Avomieheni on tunne-elämältään jokseenkin estynyt. Jos jokin (esim. menettämisen pelko) uhkaa häntä, hän ikääkuin irrottautuu tilanteesta laittamalla tunteet lukkoon. Tätä on tapahtunut edellisissä suhteissa ja lukkiutuminen kestää kuukausikaupalla niin, että hän ei ole oikein läsnä, ei kerro mitään tunteistaan, sulkeutuu, lopettaa esim. kotitöiden tekemisen, ei halua puhua suhteesta jne. Tuo vaihe voi kestää puolikin vuotta ja se on ihan kauheaa. Olen nyt koenut sen kerran. Mitään ei voi puhua parisuhteesta, koska mies ei pysty sanomaan siitä mitään. Hän ei tosin halua sitten erotakaan. Tällä ei ole kovin paljon minun kanssani tekemistä - muutoin kuin että minä annan hänelle aihetta lukkiutumiseen, vaikka en todellakaan tee mitään kauheita asioita. Esimerkiksi ihan tavallinen suuttuminen voi laukaista tuollaisen käytöksen, koska hän pelkää menettävänsä minut - ja tuhoaa sitten etääntymisellä suhdetta.

Mies on vapautunut nyt tuosta lukosta, mutta nyt häntä sitten riivaa epävarmuus meidän suhteestamme. Hän sanoo, että epävarmuus liittyy huoleen siitä, voiko tuo lukko tulla taas uudestaan ja mitä sitten tapahtuu. Ylipäänsä hän puhuu suhteestamme aika negatiiviseen sävyyn, hakee ongelmakohtia eikä muista mainita sitä, että minä koko tuon etääntymisen ajan olen jaksanut kannatella suhdettamme ja tehnyt kaikkeni.

Kriisimme on nyt se, että minun tunteeni ovat aika sekaisin. Olen tähän asti yrittänyt ymmärtää, olla rakastava, tukea jne. Olen ihan oikeasti rakastanut miestä. Nyt kuitenkin olen alkanut epäillä, jaksanko toisen epävarmuutta. Eikö suhteessa voisi joskus olla levollista, rakastavaa ja onnellista.

Olen vihainen siitä, että mies ensin laittoi itsensä jäihin (eikä kertonut minulle, että olin sanonut jotain väärää), sitten eristi minut itsestään edellä kuvailemalla tavallani ja nyt kylvää epävarmuutta minuun sanomalla olevansa epävarma (ei minusta vaan uusiutumisesta) ja tulemalla kaikista minun sanomisistani epävarmaksi. Minä haluaisin ihan tavallisen, rakastavan parisuhteen ja mitta alkaa nyt olla täysi. Haluaisin lähestyä tätä asiaa rakentavalla keskustelulla enkä ole päättänyt vielä mitään. Miten asiasta voisi keskustella?

 

[Ella73]

Kaipaan kommentteja...

 

[vastaaja.]

kannattaa lähestyä ongelmaa siten, että tiedostaa miehen olevan kriisissä. Lähtökohta voi olla se, että mies ei pysty kommunikoimaan tasollasi ja aiempi lukko alkoi siitä. Siis ihan oikeasti putkiaivo ei välttämättä pysty jaarittelemaan asioita ja pyörittelemään ongelmia ja koska hän ei pysty siihen, niin hän tuntee tilanteen pelottavaksi ja painostavaksi ka reagoi siihen omalla tavallaan vetäytymällä.

Nyt kun ensimmäinen kriisi on selvitetty, niin tilalle on jäänyt pelko tulevaisuudesta ja sinun suhtautumisestasi tulevaisuuteenne. On epävarmuutta ja tässä tilassa mies voi jopa hetken siivota miellyttääkseen. Siis mies ei käyttäydy luontevasti nyt ja sekin on ärsyttävää sinulle.

Paras? tapa voisi olla suhtautua siten, että anna hänen olla. Lopeta hänen tarkkaileminen ja eläkää suhteellisen arkipäiväisesti, suunnatkaa johonkin yhteiseen päämäärään esim. lomalle tai pikku remppaan tai suunnitelkaa joulua yhdessä ja hankkikaa tarvikkeita. teidän pitäisi saavuttaa keskinäinen luottamus.

 

[Ella73]

Olet oikeassa luullakseni monessakin asiassa. Ensinnäkin mies ei oikein osaa kertoa tunteistaan eikä siksi tule kuulluksi - mikä aiheuttaa lukkiutumista. Minulla on taipumuksia pyöritellä ja vääntää asioita. Toiseksi - molemmille meille on jäänyt traumoja/ pelkoja kriisin jälkeen. Emme oikein tiedä, miten jatkamme eteenpäin, kun olemme tottuneet toimimattomaan suhteeseen. Ja miestä huolettaa se, pystynkö minä unohtamaan ja antamaan anteeksi.

Ja minä siis olen tässä tilanteessa ihan sekaisin. Ajatuksesi jalkojen pitämisestä maassa käytännön asioiden avulla on minusta kuitenkin todella hyvä. Luottamusta pitää rakentaa ja se täytyy tehdä pieni askelin.

 

[vastaaja.]

Joo, aika yksinkertainen ohjeeni on nyt, että unohtakaa juttu. Ja se onnistuu parhaiten suuntaamalla uusiin haasteisiin, mielellään niin jotka kiinnostavat kumpaakin.

jatkossa voit lähestyä asiaa niin, että opeta miestäsi puhumaan. Kun hän huomaa, että hän voi keskustella niin, että hän ei tunne olevansa ahdingossa, niin saat hänestä hyvän juttukaverin. Uskoisin, että hän juttelee miesten kanssa sujuvasti ...autoista. Eli voit siis ajatella, että voitko ihan perinjuurin jutella hänen kanssaan vaikeasta problematiikasta kylmiltään. Toisaalta taas jos puhutte ja se ei johda kriisiin, niin puhumisesta ei tule pelkotiloja. keskustelu on taito, mutta se on myös aihe. Tuli vielä mieleen, että miehellä voi laukaista tuon pelon jo kaksi ensimmäistä sanaa tietyssä tilanteessa. Anna hänelle anteeksi. Joulua

 

[Näitä on nähty]

Olet oikeassa luullakseni monessakin asiassa. Ensinnäkin mies ei oikein osaa kertoa tunteistaan eikä siksi tule kuulluksi - mikä aiheuttaa lukkiutumista. Minulla on taipumuksia pyöritellä ja vääntää asioita. Toiseksi - molemmille meille on jäänyt traumoja/ pelkoja kriisin jälkeen. Emme oikein tiedä, miten jatkamme eteenpäin, kun olemme tottuneet toimimattomaan suhteeseen. Ja miestä huolettaa se, pystynkö minä unohtamaan ja antamaan anteeksi.

Ja minä siis olen tässä tilanteessa ihan sekaisin. Ajatuksesi jalkojen pitämisestä maassa käytännön asioiden avulla on minusta kuitenkin todella hyvä. Luottamusta pitää rakentaa ja se täytyy tehdä pieni askelin.

Onpa teillä kuviot kertakaikkiaan.
Minusta kaikki miehet normaali ovat vetäytyviä, puhuvat ja kääntelevät asioita vähemmän, heillä on vaikeuksia avautua ja ilmaista itseään.
Jos näitä ongelmia ei ole, ainakaan alussa, niin mies on siniparta.

Minusta teidän kriisinne vaikuttaa aika tyhjästä keitetyltä,tai sitten jompi kumpi teistä ei ole ihan rehellinen. Yleensä asioilla on se käytännöllinen todellisuuspohjainen puolensa, jota sitten hälvennetään analyyseilla ja pseudopsykologisella buulshitilla.

 

[Näitä on nähty]

Kuulostaa miehesi sitäpaitsi vähän autistiselta. Olisiko tuo mainitsemasi lukkiutuminen, kotitöiden jättäminen tekemättä, ihan neurologista perää?

 

[Discontinued]

Onko mahdollista, että voisitte kommunikoida kirjoittamalla toisillenne, jos mies menee sanallisesti lukkoon asiassa?

Minusta tärkeintä miehelle olisi se, että hän tajuaisi, että hänen käytöksensä ei ole normaalia, vaan hänen ongelmaansa on haettavissa apua. Luulen nimittäin, että mies kärsii kovasti itsekin tuosta, että ei pysty itse jäsentämään tunteitaan.

Oma mieheni on kotoisin perheestä, jossa ei rakastavia tunteita ole koskaan näytetty. Sen sijaan virheitä ja negatiivisia tunteita kyllä esitetään kovastikin. Myös mahdolliset hellemmät tunteet on puettu ivailevaan tyyliin (ns. rakkaudesta se hevonenkin potkii). Tämä kaikki on aiheuttanut sen, että mieheni ei kerta kaikkiaan osaa analysoida tunteitaan. Hän osaa vain sanoa, jos tuntuu hyvältä tai pahalta, mutta monet asiat ovat sekavia ja epämääräistä ahdistusta aiheuttavia.

Ne, joilla on lapsia, varmaankin tietävät sen, että jos esimerkiksi pikkulapsi kiukuttelee, kun on tultu puistosta sisälle, niin häntä opetetaan tunnistamaan tunteitaan siten, että esim. äiti sanoo lapselle, että: "Harmittaako sua kovasti, kun jouduttiin lähtemään kesken kaiken pois puistosta?". Lapsi saattaa siihen vastata vain JOO, jonka jälkeen äiti voi jatkaa: "Ei se haittaa, että sua harmittaa, mutta syödään nyt ensiksi ruoka ja käydään päivälevolla, niin sitten päästään puistoon uudestaan". Tämän tyyppisellä kommunikoinnilla lapsi itse oppii tunnistamaan aikuisen avulla eri mielialoja ja hän oppii, että ei ole paha asia, että on negatiivisiä tuntemuksia, vaan ne ovat ihan normaaleja. Tällä tavalla "analysoimalla" vanhemmankin on helppo olla menemättä lapsen kiukutteluun mukaan, kun ymmärtää, että pieni lapsi ei ole tuhma, vaan hänellä on syy kiukutteluun. Ajan myötä lapsi sitten itse oppii hillitsemään itseään eikä ole pulassa negatiivisten tunteittensa kanssa. Kun osaa itse analysoida tuntemuksia ja nimetä niitä, niin oppii ajan myötä löytämään samoja lainalaisuuksia muistakin ihmisistä.

Minustakin kuulostaa aika kummalliselta se, että mies puoleksi vuodeksi vain itsekkäästi heittäytyisi totaalisen lukkoon, jossa hän jättäytyy kokonaan parisuhteen ulkopuolelle tekemättä mitään.

Älä ole liian ymmärtäväinen, vaan ota rohkeasti asiat puheeksi. Jos mies ei halua yrittää kehittyä ihmissuhteittensa hoitamisessa, niin mies voi olla varma, että hänen kaikki tulevatkin ihmissuhteensa tulevat kärsimään pahoin. Asioita ja suhtautumistapoja voi opetella, joten pidempikestoinen keskusteluapu ammattilaisen kanssa auttaisi varmasti kovasti.

 

[Ella73]

Kiitos asiallisesta vastauksestasi!

Yritän valottaa tilannetta vähän lisää. Miehen edelliset suhteet ovat päättyneet tuohon lukkoon menemiseen - mikä on aiemmin voinut tapahtua aivan ilman näkyvää syytä. Hän on käynyt pariterapiassa ja käy nytkin yksin terapiassa (minä olen omalta osaltani myös käynyt väsyttyäni), joten asiat ovat siksikin aukeamassa ja on tietysti hienoa, että se tapahtuu nyt suhteessa eikä erotessa.

Mieheni on kasvanut juuri sellaisessa perheessä, mitä kuvailet viestissäsi. Hän on kovin älykäs ja mukava, mutta tunnepuolella on näitä solmuja. Tuo parisuhteen ulkopuolelle jättäytyminen on kotoa peritty juttu, mistä mies on kipeän tietoinen. Hän ymmärtää, mistä on kyse, mutta ei ikäänkuin voi itselleen mitään. Ja se kai häntä pelottaa myös.

Miehen perheessä ei ole koskaan kehuttu tai kannustettu, toisin kuin minun perheessäni, mikä aiheuttaa meille paljon hankausta. Hän ei pysty sanomaan rakastavansa tai ottamaan vastaan ja antamaan kehuja. Hän kiusoittelee minua saadakseen huomioni sen sijaan, että hän kannustaisi tai snaoisi suoraan tykkäävänsä minusta. Aivan tavatessamme hän pystyi näitä asioita tekemään, mutta nyt se tuntuu olevan kovin vaikeaa. Minä, rakastavassa perheessä kasvanut, olen aivan kadoksissa tämän asian kanssa. Kiusoitteleeko mies minua ja korjailee tekemisiäni siksi, että se on hänen tapansa näyttää rakkautta?

Olemme puhuneet ehkä liikaakin asiasta. Olen nyt hirvittävän väsynyt, ilo on kadonnut elämästä ja nyt pitäisi alkaa kokoilla asioita.

 

[Ella73]

Voisin jatkaa vielä vähän...

Mies on kovin kriittinen, mikä sekin johtuu lapsuudenkodista. Siellä on arvostettu osaamista ja neuvokkuutta, mitä mies myös odottaa minulta. Se on välillä aika raskasta. Lisäksi mies on jotenkin aika ankara sekä itseään että minua kohtaan. Hän ei oikein luota omaan arvostelukykyynsä - koska ei luota itseensä. Ja hän pelkää epäonnistumista yli kaiken, mikä liittyy myös parisuhteeseen. Kaiken pitää olla kontrollissa tai muuten - niin, mitä?

 

[Ella73]

Kirjoitan vielä yhdestä asiasta... Mies ei pysty sanomaan minulle enää (vaikka suhteen alussa pystyi), että hän rakastaa minua. Kaikki tuo edellä kuvailemani taitaa olla syynä siihen, mutta minun vaikeaa välillä kestää sitä. Tai pahoitan mieleni siksi, että se oli minusta aivan ihanaa. Tästä sitten tulee välillä sanomista, kun kysyn, mitä mies tuntee minua kohtaan, hän saattaa vastata, että luuli että tiedän, eikä sitten mitään muuta. Pitäisikö tälle tehdä jotain vai antaa vain olla? Olemme molemmat kuitenkin sitä mieltä, että rakastamisen sanominen on suhteessa tosi tärkeää.

 

[Silli purkki]

Menkää ulos lenkille!

 

[Ella73]

Tideän että jauhan samaa, mutta tuohon rakastamis -juttuun kaipaisin vielä oikeasti vastausta.

 

[Silli purkki]

Tideän että jauhan samaa, mutta tuohon rakastamis -juttuun kaipaisin vielä oikeasti vastausta.

Kannattaa perustaa elämä sille mitä toinen sanoo. Jos hän sanoo rakastavansa, niin sitten vasta kaikki on hyvin.
Älä yritä muuttaa miestäsi homoksi, vaan tyydy siihen mitä sulla on.

 

[Silli Purkki]

Kuulostaa muutenkin että miehesi on elänyt paljon akkavallan alla. Hän yrittää olla nainen, ja ihmettelee sitten miksi suksi ei luista.
Kun mies rupeaa puhumaan tunteistaa, se on juuri sellaista sekavaa sössötystä joka saa vain naisen hämilleen. Lopettakaa moinen jauhaminen, anna miehen olla lähinnä kuunteluoppilaana. Naisethan ei leensäkään ole kiinnostuneita siitä mitä mies sanoo, he vain haluavat että mies sanoo jotain että nainen itse pääsisi puhumaan, tai kokisi puheensa oikeutetuksi.
Sano miehelle että nyökkäys riittää. Se helpottaa häntä. Nyt hän elää pallit puristuksissa. Millaisia housuja hän käyttää? Katso että roikkuvat saavat tarpeeksi ilmaa.

 

[ja muista]

Lääkärin määräys: Anna miehen olla 48 tuntia rauhassa. Sen jälkeen älä kysele turhia vaan keittele keittiössä soppaa kunnes mies jaksaa taas silitellä pylleröistäsi. Mies ei saa pälliään läjään kertakaikkiaan, jos ei saa ikinä olla yksin, ilman että muija "kannattelee suhdetta" kokoajan siinä metrin päässä.

 

[joops.]

voi se olla niinkin, että ap haluaa kuulla mieheltä tunnustuksia rakkaudesta, on jotenkin epävarma olo. Onko se nyt niin kamalan vaikea käsittää, että mies kyllä pitää sinusta ja haluaa suhteen jatkuvan. Sillipurkki on oikeassa.

 

[Ella73]

Pointti on se, että mies pystyi sanomaan sen alussa, muttei nyt... Ajattelin lähinnä tätä tilannetta nyt suhteessa edellä tapahtuneeseen... Mutta ymmärrän pointin ja luulen että olet oikeassa.

 

[Silli purkki]

Kokeilepa tosiaan huviksesi mitä tapahtuu kun jätät äijän vähäksi aikaa rauhaan noiden asioiden tiimoilta.
Jos äijä haluaa puhua, niin anna puhua mutta älä osallistu liikaa hänen päänsä selvittämiseen. Se pitää jokaisen miehen tehdä itse, ennenkuin kykenee olemaan läsnä.
Kokeile, jos ei heti onnistu se voi johtua siitä että mies ei ole tottunut itsekään siihen että on yhtäkkiä ilmaa ympärillä.
Kun toistat harjoituksen muutamankerran, jonka jälkeen ette sitten aina ensimmäiseksi ala jankkaamaan suhdeasioita, niin voisin lyödä vetoa että mies pikkuhiljaa saa sahajauhonsa kuivumaan.

 

[Silli purkki]

Jo entisajan intiaanimiesvainaat (ennenkuin länkkärit tulivat) kiipesivät vuorelle polttelemaan rauhan piippua yksinään. Taistelivat kojootteja vastaan öisin ja ulvoivat kuuta. ja jo taas avioelämä maistui seikkailun ja istuskelun jälkeen. Intiaanivaimot puolestaan tiesivät että kun äijä kiipeää vuorelle, se on parempi niin. Intiaanivaimo jutteli sillävälin naapurin rouvan kanssa henkeviä.

 

[Ella73]

Ok., tämä alkoi mennä ihan hulvattomaksi, but I got the point

 

[just.]

Onpa teillä kuviot kertakaikkiaan. Minusta kaikki miehet normaali ovat vetäytyviä, puhuvat ja kääntelevät asioita vähemmän, heillä on vaikeuksia avautua ja ilmaista itseään. Jos näitä ongelmia ei ole, ainakaan alussa, niin mies on siniparta.

En tiedä minkälaisten "normaalien" miesten kanssa olet tekemisissä, -ehkä suurten ikäluokkien edustajien tai muiden jäänteiden menneiltä ajoilta kanssa?

Voi olla, että minullakin on rajoittunut näkökulma asiaan miesvaltaisen ammattini kautta, mutta nykymiehet ovat enimmäkseen aivan loistavia Kaveripiirissä on miesten kanssa vatvottu kaikkea hyppyriperseistä estetiikan määrittelyyn ja parisuhdeongelmista fileen oikeaoppiseen paistamiseen -umpiheteroita ovat. Heillä ei ole mitään ongelmia avautumisen tai itseilmaisun suhteen. Oma mieskin on löytynyt ja vaikka en todellakaan edellytä häneltä mitään telepaattisia kykyjä, hän tietää missä mieleni menee ja miksi se siellä menee, ennen kuin minä itse.

Toki voi tuudittautua siihen, että tällaisia yo. ongelmia pitää olla ja että ne kuuluvat parisuhteeseen. Vaihtoehtoja kuitenkin on. Miehet ovat ihmisiä siinä missä naisetkin ja on enemmän yksilöiden välisiä eroja, kuin sukupuolten.

 

[Näitä on nähty]

Sekoitat nyt hyvä just. kaksi eri asiaa. 1.Opiskelija elämä ja yleinen kimppakiva ja hampunpoltto, alasti pomppiminen ja tunnustusten teko aamu neljältä kun just herättiin päivänokosilta ei enää ehdi hakemaan vuokraleffaa ja sikspäkkiä.

2. Parisuhde, jonka aikana 2-8 vuotta suhteen alkamisesta miehen ja naisen roolit jakautuvat perinteisesti, ja samat puhumattomuusongelmat on kaikilla huolimatta siitä minkälaisina he ovat esiintyneet kaveripiirissään.

 

[just.]

1. Kuten sanoin, kyse on _työporukasta_. Käymme siis töissä klo 8-16 ja joskus myöhempäänkin, joukossa ei ole opiskelijoita. Emme hypi töissä alasti tai polta hamppua. Kirjoitin kaveripiiristä lähinnä sen vuoksi, ettei otantajoukko olisi vain mieheni. Huipputyyppejä kaikki tyynni.

2. Mieheni kanssa olemme olleet jo useamman vuoden naimisissa. En ole tajunnut, että meille pitäisi ottaa ohjelmaan tällainen pakollinen puhumattomuuskausi, mihin viittaat. Pitääpä puhua miehen kanssa

 

[jost joo]

Kohta 2.
Yritä lukkoon miestäsi seuraavilla ohjeilla:
Kutsu kokoon tuppervaarakutsut kymmenelle naiselle ja poistu kotoa. Lähtiessäsi käske miehen keittää ja tarjoilla kahvit ja muutenkin pitää seuraa. Kun tulet kotiin, niin kysele kahdelta yllä että mitä kutsuilla esiteltiin ja kerro miehelle seuraavan päivän ohjelma, joka koostuu esikoisen neuvola käynnistä ja lattioiden luuttuamisesta, sinä itse menet kursseille ja kysy lopuksi rakastatko sinä minua?