H
help
Vieras
Eli tilanne tämä: olen 20-vuotias, avokkini 30-vuotias. Olemme seurustelleet puoli vuotta ja nyt minusta tuntuu että haluan vain erota. Olemme kaukosuhteessa, yleensä viikonloppuisin näemme. Ongelma on siinä, että meitä ei yhdistä mikään: hän ei halua seksiä kanssani, hän ei puhu minulle mitään kun olen hänen luonaan, mutta kun olen poissa hän soittelee ja laittaa tekstiviestiä koko ajan. Olen aikaisemmissa suhteissani tottunut että kumppani on se jonka kanssa voi aina puhua mistä vaan. Hän taas tuntuu ottavan nokkiinsa jos väitän vastaan hänen ajatuksistaan. Eli keskustelua ja ajatusten vaihtoa ei ole. Hän on myös sekoillut kännissä moneen otteeseen, nolannut minut vanhempieni edessä useaan otteeseen. Olen antanut nämä anteeksi, mutta tilanne ei muutu: edelleenkin kaikki hiertää, mikään ei onnistu. Emme tee mitään yhdessä. Hän syyttää ongelmistaan sitä seikkaa että elämme erillämme. Että kaikki muuttuu kun muutamme yhteen. Hän on myös äärimmäisen mustasukkainen, en saisi puhua miespuolisille ystävilleni. Joten, onko tässä mitään järkeä teidän mielestänne? Onko suhteella mitään tulevaisuutta? Voisinko minä tehdä jotain asian eteen vai pitäisikö minun muuttua?