Seksi hiipunut, vaimoa ei kiinnosta.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mieskulma
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mieskulma

Vieras
Olemme nelikymppisiä, yhteiseloa takana 5 vuotta.
Seksi on hiipunut korkeintaan kertaan kuussa. Vaimoa ei enempi seksi kiinnosta, näin on sanonut, että hän on tyytyväinen kertaan kuussa.
Minä pidän yhä vaimoani seksikkäänä ja haluttavana ja haluaisin seksiäkin useammin, jos edes kerran viikossa.

Tähänkö se on miehen tyytyminen, että seksielämä loppuu nelikymppisenä?
Kun on naiselle papin edessä lupautunut myötä-ja vastamäessä, niin se on otettava vastaan tämäkin tilanne. Sapettaa hitosti. Älkääkä tulko sanomaan, että pitää puhua. Olen puhunut, keskustellut, kuunnellut, kaikkea. Kertonut myös oman mielipiteeni. Mikään ei muutu.
Olen huomannut kaupungilla kulkiessani vilkuilevan muita naisia enemmän kuin ennen.
 
  • Tykkää
Reactions: Metsäpeikko
Meillä vähän sama mutta toisinpäin. Meillä mies haluaa vain 2-3 kertaa kuussa itselleni kelpaisi sama määrä viikossa ja on paljon keskusteltu asiasta mutta eipä se tilanne ole miksikään muuttunuta ja lisäksi mieheni on muutaman vuoden mua nuorempi joten vanhuuskaan tuskin vaivaa. Sorry en osaa neuvoa mitään.
 
Olemme tehneet hotellireissuja. Siellä reissussa on aina ollut seksiä mutta se ei muuta kotioloja. Minä innostun ja haluaisin lisää ja vaimo on taas pitkäksi aikaa kerralla tyydytetty eikä häntä kiinnosta enempi.
 
Jaa että olet ihan vilkuillut muita naisia ja ihan kaupungilla ja kaikkea :D Meneekö panetus ohi halaamalla, näin Petri Nygårdia lainatakseni? Sen verran tohvelilta vaikutat juttusi perusteella, että hame sulle pitäisi ostaa ja hiukset letittää. Ei ole ihme jos ei vaimoa kiinnosta, kun ei sulla ole kiveksiäkään.
 
Näin.

Luultavasti emäntäsi on unohtanut mulkun aidon maun eikä osaa kaivata. Anna vaimolle kunnolla poskeen letkua ja ammun runsaan satsin siementä kitalakeen niin alkaa nainen muistamaan mikä on miehen ja naisen välinen suhde.

Jaa että olet ihan vilkuillut muita naisia ja ihan kaupungilla ja kaikkea :D Meneekö panetus ohi halaamalla, näin Petri Nygårdia lainatakseni? Sen verran tohvelilta vaikutat juttusi perusteella, että hame sulle pitäisi ostaa ja hiukset letittää. Ei ole ihme jos ei vaimoa kiinnosta, kun ei sulla ole kiveksiäkään.
 
Sitäkö meinaat että sillä se korjaantuu kun otetaan nainen ja annetaan kyytiä. Tahtoi tämä sitä tai ei.
Että naisen halut palautuu kun heilutellaan miehekkäästä heppiä nenän edessä ja huudellaan että panettaa?
Saatatpa olla oikeassakin, pitääpä kokeilla
 
No vakavissaan, ainakaan useasti vonkaaminen ja lerssin venyttely naaman edessä tuskin saa haluja nousemaan.
Sen sijaan JOSKUS sellainen miehinen väkisin makuu voi herrättää naisen halut ja nainen voi tajuta, että pilluahan ton on saatana ja sitä se otti.

Sitäkö meinaat että sillä se korjaantuu kun otetaan nainen ja annetaan kyytiä. Tahtoi tämä sitä tai ei.
Että naisen halut palautuu kun heilutellaan miehekkäästä heppiä nenän edessä ja huudellaan että panettaa?
Saatatpa olla oikeassakin, pitääpä kokeilla
 
Se vaan on jotenkin säälittävää, kun mies itkee ettei saa piparia. Seksi kuuluu parisuhteeseen, tai sitten se ei enää ole parisuhde vaan joku kaverisuhde. Jos elät kaverisuhteessa niin pane... älä vilkuile. Kyllä sitä saa ja jos ei muuten niin vähiintää euroja vastaan. Kaverisuhteessa voit muutenkin sitten elää kuin pellossa; tulla kotiin kun huvittaa, ryypätä ja rellestää. Ei parisuhteen paskat säännöt päde, jos ei kerta saa sitä namiakaan.

Itse en vain jaksaisi kattoa jotain muijaa nurkissa edes kaverina, jos ei siitä mitään irtoa. Hankkisin oman kämpän ja haistattaisin muijalle... istukoot yksin siinä hiekkakasassa, kun näyttää niin mukavalta se hiekka siellä tuntuvan.
 
Itse oon juurikin tuon ikäinen nainen ja halut on ihan katossa koko ajan, mies sentään koittaa melkeen yhden kerran jaksaa joka ilta mut kun mä tarttisin pari kolme kertaa vuorokaudessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Metsäpeikko;29292349:
Mulle se vain vinkkasi kun itse mainitsin asiasta että käy vieraissa (ei ihan noilla sanoilla).

Pitänee vissiin sitten...

Ota neuvosta vaari. Eipä ole vaimollasi syytä nalkuttaa, kun löytää sut naapurin naisen kanssa sängystä. Mitäs meni perkele itse ehdottamaan.
 
Miten nainen siihen mahtaa suhtautua, jos sanoo että on alkanu muut naiset kiinnostamaan. Heittäytyykö marttyyriksi vai voisiko joku alkaa skarpata menettämisen pelossa.
 
[QUOTE="qwerty";29292411]Miten nainen siihen mahtaa suhtautua, jos sanoo että on alkanu muut naiset kiinnostamaan. Heittäytyykö marttyyriksi vai voisiko joku alkaa skarpata menettämisen pelossa.[/QUOTE]

Tuskin ainakaan menettämisen pelossa. Olishan äijä jo lähtenyt jos sikseen tulee. Korkeintaan mustasukkaisuudesta mutta epäilen vähän tuota skarppaamista siinä suhteessa.
 
Onko lapsia? Pikkulapsivaiheessa voi väsymyksen, imetyshormonien yms. takia halut tilapäisesti mennä. Eli jos on pieniä lapsia, kannattaa vielä odottaa aikaa parempaa.

Jos taas lapsia ei ole, ottaisin ja lähtisin tuollaisesta suhteesta. Tai jos lapset on jo sen verran isoja, ettei halujen epätasapaino voi elämänmuutoksen piikkiin mennä, tyydyttäisin tarpeeni muualla.
 
Oletteko nyt ihan varmoja siitä, että olette naiselle soveliaalla tavalla ilmaisseet, että haluatte juuri häntä?

Vaikka se olisi kuinka totta, niin vihoviimeinen itseeni tepsivä seksiinhoukuttelukeino olisi kyllä ilmoitus muiden naisten vilkuilemisesta. Pidä se siis omana tietonasi, ellei vaimosi nyt satu olemaan joku tosi harvinainen tapaus.

Suosittelisin vaimon hemmottelua, vaikka se tuntuu kuinka älyttömältä. Ja ennen kaikkea sanallista hemmottelua naisen kauneudesta, haluttavuudesta ja ihanuudesta. Kehu tuoksua, kehu, kehu... Mutta kuitenkin varoen teeskentelyä ja liioittelua.

Jos tuokaan ei toimi, niin sitten vika on teidän välisessä vuorovaikutuksessanne tai naisessa. Jos rakastat puolisoasi, niin pyydä häntä hoitamaan ongelma kuntoon jonkinlaisella aikavälillä, tai sinä todella tulet onnettomaksi parisuhteessasi. Kyllä nainen tuon päättelyketjun osaa tuosta eteenpäin ratkoa itsekin.
 
Kauanko tätä kerran kuussa vaihetta on kestänyt? Itse olen ollut mieheni kanssa 12 vuotta ja siihen aikaan on mahtunut jos jonkinlaista kautta.

Ennen lapsia oli aika, jolloin saattoi väliä tulla kolmekin kuukautta. Kun päätimme ruveta yrittämään lasta lopetin pillerit ja halutkin palasi. Nyt kahden pienen lapsen kanssa seksielämälle jää aikaa ja voimia välillä enemmän ja välillä enemmän.

Itse olen tyytyväinen ja mies kyllä kertoo, jos hänen mielestään edellisestä kerrasta on liian kauan.

No, mutta puhumalla se asia selviää, jos on selvitäkseen.
 
Olemme nelikymppisiä, yhteiseloa takana 5 vuotta.
Seksi on hiipunut korkeintaan kertaan kuussa. Vaimoa ei enempi seksi kiinnosta, näin on sanonut, että hän on tyytyväinen kertaan kuussa.
Minä pidän yhä vaimoani seksikkäänä ja haluttavana ja haluaisin seksiäkin useammin, jos edes kerran viikossa.

Tähänkö se on miehen tyytyminen, että seksielämä loppuu nelikymppisenä?
Kun on naiselle papin edessä lupautunut myötä-ja vastamäessä, niin se on otettava vastaan tämäkin tilanne. Sapettaa hitosti. Älkääkä tulko sanomaan, että pitää puhua. Olen puhunut, keskustellut, kuunnellut, kaikkea. Kertonut myös oman mielipiteeni. Mikään ei muutu.
Olen huomannut kaupungilla kulkiessani vilkuilevan muita naisia enemmän kuin ennen.


Olemme kolmekymppisiä, yhteiseloa takana 10 vuotta.
Seksi on hiipunut korkeintaan kertaan vuodessa. Miestä ei enempi seksi kiinnosta.
Minä pidän yhä miestäni seksikkäänä ja haluttavana ja haluaisin seksiäkin useammin, jos edes kerran viikossa.

Tähänkö se on naisen tyytyminen, että seksielämä loppuu kolmekymppisenä?
Kun on miehelle papin edessä lupautunut myötä-ja vastamäessä, niin se on otettava vastaan tämäkin tilanne. Sapettaa hitosti. Älkääkä tulko sanomaan, että pitää puhua. Olen puhunut, keskustellut, kuunnellut, kaikkea. Kertonut myös oman mielipiteeni. Mikään ei muutu.
Olen huomannut kaupungilla kulkiessani vilkuilevan muita miehiä enemmän kuin ennen
 

Yhteistyössä