Seksi uudessa suhteessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ihmeissään..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ihmeissään..

Vieras
Mietin kumpi palsta olisi oikea, tämä vaiko seksipalsta, päädyin tähän, eli täällä kenties saa asiallisimpia vastauksia.
Olen seukannut uuden miesystäväni kanssa vuoden. Seksi tuli kuvioihin muutaman tapaamiskerran jälkeen.
"Ongelmani" on seuraava: Seksimme on aina toiminut, ainakin olen niin kuvitellut ja molemmat olemme nauttineet. Mutta - viimeksi tavatessamme, kuumissa tunnelmissa lakanoiden välissä, suudeltiin kiihkeästi ja hän oli päälläni, valmiina työntymään sisääni. Siinä vaiheessa halusin enemmän, muuta, halusin että hän suutelee ja hyväilee minua muualtakin kuin yläpäästä, työntelin häntä hellästi alaspäin, hän tajusi "viestin" mutta pisti hanttiin ja siirtyi pois päältäni ja sanoi suuttuneena että ei tarvitse ohjailla eikä määräillä mitä tehdään. Silloin suutuin minäkin. Sanoin että parisuhteessa (seksissä) on muutakin kuin sisään-ulos -liike ja että olen tottunut entisessä suhteessani saamaan suuseksiäkin. Ja molempien halut ja tarpeet ja toiveet pitää huomioida.
Suhteemme alussa kerroimme omista seksikokemuksistamme, siitä mistä pidämme ja mistä ei. Samoista asioista pidimme. Mutta kun olemme harrastaneet seksiä se on vaan aina sitä samaa, eli suutelua, minä hyväilen häntä, otan suihin, hän ei ole montaa kertaa koskenut edes sormillaan saatikka huulillaan alapäätäni, ehkä pari kertaa. Ja sitten yhdyntää, toki olen ollut kuumana mutta....
En ole mikään ryhävalas, normaalivartaloinen, ja aina puhdas kun menemme sänkyyn, en käsitä missä mättää. Joko hänellä on mielessä entinen jonka kanssa oli pitkä parisuhde, kuten minullakin, tai sitten se on (piilo)homo.
Kummassa "vika", minussa vai hänessä? Vaadinko liikaa, vai eikö hän vain pidä suuseksistä muutakuin saavana osapuolena, vaikka suhteen alussa sanoi pitävänsä monipuolisesta seksistä?
Emme ole puhuneet asiasta sen jälkeen, taisi mies häipyä lopullisesti tai sitten nuolee haavojaan aikansa. Mielestäni en vaatinut "liikoja"....
 
Onpas hankala yksilö kun ei saa ohjailla. Onko hän kontrollifriikki?
No anyway, mitä jos hän ei osaa antaa suuseksiä ja siksi kieltäytyy? Voisitkohan pyytää vaikka nuolemaan kirjaimia tai antaa jonkin muun helpon vinkin. Hän ei varmasti kehtaa sanoa ettei tiedä mitä tehdä jos siitä onkin kyse.
En oikein muuten tiedä mitä sanoa vinkiksi, jos ei hän kerran halua ottaa toiveita vastaan.
 
Minun miesystäväni kyllä antaa silloin tällöin suuseksiäkin, alapäähän, mutta ei sitten taas suostu suutelemaan suulle. Täytyy sanoa, että ennemmin ottaisin kunnon suudelmia silloin tällöin kuin alapään nuolemista, koska en kuitenkaan sillä keinoin orgasmia saa. Kiihkeä suutelu sen sijaan kiihottaa kovasti.

Että tasan eivät käy onnen lahjat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja se on hankala!:
Onpas hankala yksilö kun ei saa ohjailla. Onko hän kontrollifriikki?
No anyway, mitä jos hän ei osaa antaa suuseksiä ja siksi kieltäytyy? Voisitkohan pyytää vaikka nuolemaan kirjaimia tai antaa jonkin muun helpon vinkin. Hän ei varmasti kehtaa sanoa ettei tiedä mitä tehdä jos siitä onkin kyse.
En oikein muuten tiedä mitä sanoa vinkiksi, jos ei hän kerran halua ottaa toiveita vastaan.

Hankala ihminen hän ei ole noin muuten, ja kuten sanoin sängyssäkin on pelittänyt, tähän asti. Mielestäni oli aika alkaa harrastaa muutakin sängyssä kuin sitä perinteistä lähetyssaarnaajaa.
Sekin on käynyt mielessä jos hän ei vaan osaa antaa suuseksiä (ei ole entisessä suhteessaan antanut?..joskus mainitsi että exänsä oli orgasmiherkkä ja sai parista työnnöstä...tai sitten ex feikkasi?)
Olen muutaman kerran yrittänyt antaa vinkkejä, mutta hän tavallaan jähmettyy heti kun pitäisi alkaa nuolemaan minua alapäästä. Pari kertaa on nuollut ja se on ollut jotain aivan järkyttävän rajua, siis ei mitään hellää kielenkärjellä nuolemista vaan koko naama rajusti vasten jalkoväliäni joka enempi sattuu kuin olisi nautittavaa..silloin en vielä sanonut vaan olin nauttivinani..
Minä pidän HELLÄSTÄ nuolemisesta. Niin ja kun jos kerron mitä haluan (olen vaivihkaa vihjaillut), hän vetää siitä herneet nenuun kun luulee olevansa paraskin rakastaja, eikä siksi kestä naisen toiveita, haluja jne...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihmeissään..:

Se on ehkä tottunut että kaikki sen edelliset naiset feikkas orgasmia.
Nyt kun se tuli sinut vastaan, siis joku joka EI FEIKKAA orgasmia, niin se huomaakin , että ei se mikään paras rakastaja ollutkaan, mies huomaa että onkin surkea fuck machine. Tuollainen haluaa vain panna mahdollisen nopeasti ei nähdä itse mitään vaivaa, päälle ja heti.
Kun edelliset feikkasi orkkua , niin kuin miehen entinen ' että exänsä oli orgasmiherkkä ja sai parista työnnöstä " ja joopa joo, voi voi sääli tuollaisia miehiä eikö vain? kun uskovat tuollaista, miehen entiset pisti kyllä teatterin pystyyn. ja mies uskoi edellisen naisten teekentelyt, usko pois.
Tuo mies on tottunut, että saa panna nopeasti kuin kaniini ja naisen pitää tulla heti, parin työnnön jälkeen.
Tuollaiset tyypit ei halua edes nuolla tai pussaa tai hyväillä naista, ei esileikkiä, haluavat vain nussia nopeasti ja kovaa.
Ja nyt se ihmettelee kun sinä haluat rakastella hellästi ja haluat esileikkiä etkä halua antaa nussia itseäsi vain.
Toiset naiset eivät ole kehdannut sanoa miehelle suoraan mitään, miehen pano- tyyli kelpasi heille aina ( muka joo)
mutta, sulle ei kelpaa, se ei voi sietää tätä, ja ei voi sietää että oikeastaan arvostelet sen pano-tyyliä kun uskallat sanoa suoraan, ettei sua mielytä moinen pano tyyli, mies ei voi niellä tuollaista ;-D
 
Alkuperäinen kirjoittaja se on luullut itsestään liikoja kun toiset feikkas näes:

No sieltähän se tuli, vastaus siis, taidat olla oikeassa! jotain tuollaista on ollut alitajunnassani koko ajan.
Niin ja hänellä ei ole ollut kuin YKSI exä, arvata saattaa minkälaiset seksikuviot on ollut, en ole tohtinut kysyä tarkemmin mutta oletan että aikalailla kaavoihin kangistunutta perus-settiä. Ja exänsä tapaili muitakin miehiä liiton aikana, mistä sekin kertoo? veikkaan (kuin myös sinäkin) että ex feikkasi orkkunsa, ja täydestä meni miehelle. siksi kai exälle 'seksi' 'kelpasi' kun haki ja sai muualta parempaa seksiä?
Ei mies ihan nopeastikaan halua, eli sessio kestää, jopa tunnin ja on ihanaa mutta mutta..jotain puuttuu.
Nyt kun minä 'vaadin' jotain aitoa, enemmän..miten sanoisi...niin miehellä meni pupu pöksyyn. ei tiedä mitä pitäisi tehdä..joskus on tullut tunne ettei se ole koskaan naista nähnytkään saati rakastellut.

Oletko suhteessa exäni kanssa? Mutta on naisia ketkä saavat lähes parista työnnöstä, ilman feikkiä =) jos on tarpeeksi tunnelmissa. Harvemmassa ehkä tosin mutta koska itse olen useinkin tämäntyyppinen niin ei tuo vättämättä ole feikkiä ollut miehen exältä.
 
Lähti liian aikaisin tuo viesti. Mutta tuo "Tuo mies on tottunut, että saa panna nopeasti kuin kaniini ja naisen pitää tulla heti, parin työnnön jälkeen" Kyllä mielummin takaapäin. Harvemmin itsekkään haluan rakastella.

Meni nyt kyllä seksipuolen asiaksi nämä viestini. Mutta kyllä ihan oikeasti tuollaisia naisia on. Mutta et seurustele exäni kanssa. Exäni on seurustellut pidempään kuin 3 vuotta nykyisensä kanssa.
 
Ap. minun exä oli juuri samanlainen. Halusi itse kovasti suuseksiä, mutta ei antanut sitä itse kuin todella, TODELLA harvoin. Hyvä kun sormin koski alapäähän. Kun oli saanut orgasmin, käänsi selkänsä ja alkoi kuorsaamaan. Täysin itsekäs tyyppi, ei piitannut pätkääkään siitä nauteinko minä ja sainko orkun. Minäkin olen normaalivartalaoinen samoin kuin hän ja molemmat olemme hygienisiä, mutta suuseksiä en saanut juuri koskaan. Mulle on jäänyt miehistä nyt sellanen kuva, että ne puheet on paljon suuremmat kuin teot. Ne ei yksinkertasesti osaa tyydyttää naista ja sitten suututaan heti jos vihjasee vähänkään, että haluaisin että teksisit niin ja niin. Miesten seksihomma on tosi yksikertasta. Kun veheje on saatu pystyyn niin eiku sisään vaan ja kun mies on lauennut, niin homma on siinä. Inhottavan itsekkäitä.Ei ole ihme,että naiset ostaa dildoja yhä enemmän. Niittenki kanssa on enemmän tunnetta mukan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nainen 30+:
Oletko suhteessa exäni kanssa? Mutta on naisia ketkä saavat lähes parista työnnöstä, ilman feikkiä =) jos on tarpeeksi tunnelmissa. Harvemmassa ehkä tosin mutta koska itse olen useinkin tämäntyyppinen niin ei tuo vättämättä ole feikkiä ollut miehen exältä.

Emme ole olleet vielä kolmea vuotta, vuoden vasta.
Aika harvassa ovat naiset jotka saavat OIKEASTI parista työnnöstä, kyllä se vaatii pitkän ihanan esileikin, viittä vaille orgasmia kun työntyy sisään niin tulee. tai sitten jos on tarpeeksi paksuvehkeinen mies (tämä on mun mielipide). ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vain huonoa seksiä saanut:
Ap. minun exä oli juuri samanlainen. Halusi itse kovasti suuseksiä, mutta ei antanut sitä itse kuin todella, TODELLA harvoin. Hyvä kun sormin koski alapäähän. Kun oli saanut orgasmin, käänsi selkänsä ja alkoi kuorsaamaan. Täysin itsekäs tyyppi, ei piitannut pätkääkään siitä nauteinko minä ja sainko orkun. Minäkin olen normaalivartalaoinen samoin kuin hän ja molemmat olemme hygienisiä, mutta suuseksiä en saanut juuri koskaan. Mulle on jäänyt miehistä nyt sellanen kuva, että ne puheet on paljon suuremmat kuin teot. Ne ei yksinkertasesti osaa tyydyttää naista ja sitten suututaan heti jos vihjasee vähänkään, että haluaisin että teksisit niin ja niin. Miesten seksihomma on tosi yksikertasta. Kun veheje on saatu pystyyn niin eiku sisään vaan ja kun mies on lauennut, niin homma on siinä. Inhottavan itsekkäitä.Ei ole ihme,että naiset ostaa dildoja yhä enemmän. Niittenki kanssa on enemmän tunnetta mukan.

Niinpä niin - ne puheet. mekin suhteen alussa puhuimme seksistä, fantasioistamme, mutta mitään niistä ei ole vielä tapahtunut, liian aikaistako? tarkoitan eri asentoja, seksileluja jne. hän innostui joskus kun puhuin leluista, pitäisikö ottaa ne mukaan, siinä tapauksessa jos mies vielä ilmestyy kuvioihin, kiukuttelee nyt jossain eikä ole ottanut yhteyttä, luulee kai pääsevänsä kuin koira veräjästä olemalla 'hukassa' aikansa, sitten kun tavataan hänen ei 'tarvii' puhua tuosta viime tapahtumasta mitään. ja taas ollaan lähtöruudussa, eli sängyssä perus-sessioineen.
 
Tuntuu käsittämättömältä että mies toimii noin.
Itse kun olen aina asettanut kumppanin nautinnot etusijalle, no melkein aina :)
En ollenkaan ymmärrä miehesi ajatusmaailmaa, ja sitä asennetta. Seksihän pitää olla kivaa ja leikkisää. Hampaat irvessä ja omia estojaan etusijalla pitävä jää kyllä paljosta paitsi.
Yrittäkää keskustella..........
Pelkään kyllä että miehesi asenteella ei edes keskustella asiasta.
 
Olen aika lailla samassa tilanteessa nykyisin. Kun tapasimme, mieheni ekoilla kerroilla nuoli innokkaasti alapäätäni. Kun sitten hänelle selvisi, että pysyn kuvioissa enkä lähde pois, niin nykyään mies nuolee noin kerran vuodessa alapäätäni ja silloinkin kuukausien pyyntöjen jälkeen. Hänellä nuoleminen on vaivaantunutta ja hän hädin tuskin koskettaa klitoristani kielellään. Olen ehdottanut esimerkiksi sitä, että voisi käyttää jotakin ruoka-ainetta, jos se tuntuisi hänestä mukavammalta (esim. hunajaa). Mies kyllä saa todella hyvää (olen saanut siitä paljon kehuja mieheltä sekä aiemmilta miesystäviltäni) suuseksiä lähes joka kerta. Mies mielellään myös ottaa vastaan pelkkää suuseksiä ja laukeaa suuhuni. Minulla alkaa olla mitta täynnä myös.

Haluan seksiä usein, mutta tuntuu, että minä olen kuin joku veturi, joka kiskoo miestä perässä. Minä valitsen asennot (paitsi ettei mies halua koskea minuun, vaan niin, että minä kosken häneen). Miehen lempiasento on paikallaan makaaminen, jolloin minä joko ratsastan tai otan häneltä suihin.

Minusta ratkaisu ei ole pelkästään seksilelut. Käytän niitä kyllä, jotta ehdin saada orgasmin itsekin, sillä olen hyvin hitaasti laukeavaa sorttia. Mieheni ei suostu käsittämään, että haluan tuntea miehen kädet ihollani ja sisälläni sekä miehen suukkoja pitkin vartaloani ja hänen kielensä jalkojeni välissä. Tuntuu siltä, että tällaisen syyn takiako pitää erota. Jotenkin se tuntuu ihan turhalta, mutta se on varmaa, että ero tulee tämän syyn takia ennemmin tai myöhemmin.
 
Nyt vasta luin että hänellä onkin ollut ainoastaan yksi exä?
Ja nyt kirjoittaisin että mies saattaa jopa oppia, kunhan niitä exiä, erilaisia, on takana tuollaiset 30 kappaletta.
 
Minun mieheni ei yksinkertaisesti pidä suuseksin antamisesta. Hän on sen sanonut ja selittänyt miten se on hänestä vastenmielistä. Ei minulla ole oikeutta, eikä haluakaan vaatia häneltä sellaista mistä hän ei pidä. Ei hänkään vaadi minulta sellaisia juttuja jotka ovat minulle vatenmielisiä. Rakkaus ja aito tunne korvaa paljon.
 
Voi naiset, karhunpalveluksia teette itsellenne ja meille muille feikkaamalla. Miksi miehelle pitäisi suoda henkinen tyydytys sinun muka-tyydyttämisestäsi, kun et kerran saa orgasmia? Kun sen oikeasti saaminen on niin ihanaa ja vaatii vaivannäköä.

Minustakin on ihmeellistä, että jotakuta voi naisen nuoleminen innostaa. Mutta tunnen useita sellaisia miehiä. Heistä on maailman kiihottavinta, kun nainen oikeasti nauttii ja uskaltaa näyttää sen. Suosittelenkin naisia antamaan mennä kunnolla. Kun mies näkee nuolemisensa tuloksen, ei kai hän voi vastustaa sitä? Tietenkin, naisen pitää olla todella puhdas ja hyväntuoksuinen. Ehkä alapäätä kannattaa vähän trimmata ihan varta vasten.

Suuseksin antaminen naiselle lienee miesten fantasioissa kärkipäässä, mutta ainakin itselleni sen antaminen vaatii aivan tietynlaisen mielentilan. Naisen alapään maku saattaa olla poikkeuksellisen voimakas ja siitä voi tulla suorastaan etova olo. Tämä tosin riippuu sekä kierron vaiheesta että yksilöstä.

Suhteen alussa keskinäinen miellyttämisenhalu ja kiima ovat voimakkaita, jolloin suuseksikin usein on kuvioissa. Kun suhde vakiintuu eikä kiima enää kanna, alkavat todellisemmat mieltymykset tulla esiin. Tällöin mies saattaa lopettaa suuseksin antamisen kokonaan tai antaa sitä vain naisen kerjätessä.
 
Muuan mies kirjoittaa, että naisen alapään maku voi olla suorataan etova. No mutta, ihan sama se on miehen kikkelin kanssa - kyllä minuakin aika usein etoo sitä imeskellä, vaikka se olisi pestykin, sillä eihän mikään pesu puhdista paljasta lihaa 100%.

Siis, vuoroin vieraissa.
 
Nimenomaan, ei se miehen keppikään aina namille maistu ja haise. Silti monet miehet pitävät ihan itsestäänselvänä, että suuseksiä pitää naisen antaa. Eiköhän se ole kaksisuuntainen katu tämäkin. Jos todella tuntee vastenmielisenä toisen alapään nuolemisen niin se on ok. Mutta ei silloin voi vaatia toiseltaakaan moista. Tietenkin sitten jos toinen kaikesta huolimatta sitä haluaa antaa niin ok.

Meillä oli myös nykyisen mieheni kanssa niin, että hän ei paljoa suuseksin antamisesta perustanut kun aloimme seurustella. Meidänkin seksi oli paljon ap:n kuvailemaa. Vähän pussailua, sisään ja ulos ja se oli siinä. Kuitenkin pikkuhiljaa aloin "opettamaan" miestä siihen mistä tykkään. Ja mieheni ei siitä ottanut nokkiinsa vaan rupesimme kokeilemaan eri asioita. Nykyään mieheni antaa suuseksiä melkein joka kerta. Eikä tarvitse edes ikinä erikseen pyytää.
 
No todennäköisesti mies on epävarma taidoistaan ja tuntee itsensä siksi epävarmaksi asian suhteen. Kaikkihan me tiedämme, että asioita joissa tuntee olevansa huono, ei kovin mielellään tee.

Vakavan keskustelun paikka. Harjoittelua ja runsaasti positiivista palautetta. Kyllä se siitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mies 50:
Nyt vasta luin että hänellä onkin ollut ainoastaan yksi exä?
Ja nyt kirjoittaisin että mies saattaa jopa oppia, kunhan niitä exiä, erilaisia, on takana tuollaiset 30 kappaletta.

Jep, yksi exä, saman kanssa n. 30 vuotta. Mutta luulisi yhdenkin kanssa oppivan uusia temppuja kun ollaan tuttuja ja ei estoja. Ja kun hänen exä kävi vierailla, luulisi että kotiintuomisina oli uusia temppuja. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja On se kummaa:
Voi naiset, karhunpalveluksia teette itsellenne ja meille muille feikkaamalla. Miksi miehelle pitäisi suoda henkinen tyydytys sinun muka-tyydyttämisestäsi, kun et kerran saa orgasmia? Kun sen oikeasti saaminen on niin ihanaa ja vaatii vaivannäköä.

Minustakin on ihmeellistä, että jotakuta voi naisen nuoleminen innostaa. Mutta tunnen useita sellaisia miehiä. Heistä on maailman kiihottavinta, kun nainen oikeasti nauttii ja uskaltaa näyttää sen. Suosittelenkin naisia antamaan mennä kunnolla. Kun mies näkee nuolemisensa tuloksen, ei kai hän voi vastustaa sitä? Tietenkin, naisen pitää olla todella puhdas ja hyväntuoksuinen. Ehkä alapäätä kannattaa vähän trimmata ihan varta vasten.

Niin, mikä siinä on että löytyy sellaisia miehiä jotka eivät nauti kun nainen nauttii? Olisiko syynä kenties lapsuudesta jotain, isä- tai äitisuhteesta?
Minä olen trimmannut puutarhaani jo vuosia, se ei ole syynä. Paitsi jos sattuu tykkäämään karvahatuista, en ole kysynyt, hmmmm.
Joku ehdotti hunajaa, hyvä idea, tai jokin muu, suklaakastike? sillä kun alkaisi harjoitteleen, tai seksikaupoistakin saa kuulemma hyväntuoksuisia ja -makuisia öljyjä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eräsperäs:
No todennäköisesti mies on epävarma taidoistaan ja tuntee itsensä siksi epävarmaksi asian suhteen. Kaikkihan me tiedämme, että asioita joissa tuntee olevansa huono, ei kovin mielellään tee.

Vakavan keskustelun paikka. Harjoittelua ja runsaasti positiivista palautetta. Kyllä se siitä.

Keskustella pitäisi mutta jos siitä tulee riita kuten pelkään.
Saattaa olla että tuntee itsensä huonoksi mutta miksi sitten ei edes kuuntele toiveitani ja neuvojani vaan vetää heti herneet nenuun eikä halua oppia/opetella, yrittää edes. ei luulisi olevan vaikeaa oppia; jos osaa nuolla ja imeä jäätelöä osaa nuolla naisen alapäätäkin. ;)
Ja varmaan mies on katsonut (kuka mies ei olisi) satoja seksifilmejä, telkusta tai netistä, sieltäkin luulisi oppivan.
 
"Silti monet miehet pitävät ihan itsestäänselvänä"

Eivät pidä, en minä ainakaan. Ja olen tavannutkin useita naisia, jotka eivät suuseksistä pidä tai antavat sitä ainoastaan kumppania miellyttääkseen. Mielestäni tällaisissa tilanteissa ei voi muuta kuin hyväksyä olosuhteet. Ainakaan seksuaalisuutta ei saisi yhtään painostaa, on kysymys sitten anaaliseksistä, suuseksistä tai piiskaleikeistä.

Ei suhde kuitenkaan siihen kaadu, nuoleeko tai ottaako suihin. Kyllä sen pitäisi tärkeämpiin asioihin perustua.

Tässä yhden foorumin äänestys: http://www.voimahali.fi/vh/showthread.php?s=45867827645cee012ae44ae11435771c&t=47491
 
Yhteistyössä