S
surullinen nainen
Vieras
Minusta miehen alapää haisi pahalle ja kesti muutaman vuoden, ennenkuin se ei tuntunut haittaavan enää. Siihen hajuun ja makuun piti totutella. En siis oikein ymmärrä, että miksei mieskin voisi opetella ja totutella naisen alapään makuun. Mielestäni mies voi myös sanoa, jos hänen mielestään alapää haisee pahemmalta kuin normaalisti, sillä esim. tupakoivalla miehelläkin sperma haisee tosi paljon voimakkaammalle kuin tupakoimattomalla.
Moni mies ei tajua naisen anatomiasta yhtään mitään. On kummallista, että järkyttävän moni mies kuvittelee, että hyvä seksi on sitä, että nainen ottaa (hyvin) suihin ja sen jälkeen mies vain kouraisee pari kertaa naista rinnoista ja pepusta, jonka jälkeen mies rynkyttää perinteistä lähetyssaarnaajaa (tai korkeintaan takaapäin) täysillä niin kauan (noin 0-5 min), kunnes laukeaa. Naisen pitäisi olla siitä kiitollinen ja himokas, jolloin nainen mielellään antaisi aina ja kirkuisi intohimosta kerta toisensa jälkeen.
Ehkäpä miesten harhaluulot liittyvät liian vahvasti pornoteollisuuteen. Miehille ne ovat satuja, joita he eivät osaa yhdistää tavalliseen elämään ja normaaliin parisuhteeseen. Omalla kohdallani ei valitettavasti ole vielä yhtään parisuhdetta ollut, jossa olisin saanut hyvää seksiä. Yhden yön jutuissa on ollut joskus joku, joka on osannut oikeasti antaa hyvää suuseksiä ja viitsinyt vähän nähdä vaivaa. Surullista