Seksistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Haluton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kyllä on miehessä jotain pahasti vialla, jos vaatii ja haluaa seksiä, kun tietää, ettei toinen osapuoli siitä nauti. Ja varsinkin, kun tietää, että toisesta se on jopa vastenmielistä.
Kuulostaa oikeasti ihan hyväksikäytöltä. :( Mies pitää sinua "koneena", jonka tehtävänä on hoitaa muiden kotitöiden ohella hänen seksuaaliset tarpeensa. Ei kuulosta hyvältä, ei ollenkaan. Sairaalta enemmänkin.
Jos mies rakastaisi sinua, hän olisi kiinnostunut myös sinun tarpeistasi ja pyrkisi tyydyttämään niitäkin. (Enkä nyt tarkoita välttämättä seksiä.) Hän myös pyrkisi siihen, että seksi olisi molemmille mukavaa ja miellyttävää, eikä vaatisi pelkästään itsensä hoitelua.
Rakkaus ja toisen ihminen kunnioitus tuntuu olevan teillä täysin kadoksissa ja ilman niitä ei oikein voi olla onnellista parisuhdettakaan.
Kysyn siis samaa, kuin moni muukin, miksi annat tämän jatkua? Mitä sitten, jos mies suuttuu? Mikset arvosta itseäsi niin paljon, että antaisit itsellesi luvan kieltäytyä sellaisesta mitä et tahdo? Miksi alistut tällaiseen hyväksikäyttöön?
Jos mies suuttuu, niin anna suuttua ja lähde pois. Et sinä sellaisella miehellä mitään tee.
Ja kaikki nämä asiat ihan hyvällä, ei pahalla todellakaan.
 
Tää on varmaan provo. Jos ei ole, niin suosittelen hoitoon hakeutumista. Jos antaa tuolla tavalla talloa itseään ja omaa tahtoa, niin ei kyllä ole asiat kunnossa muutenkaan kuin suhteessa. Mies (tai nainen) joka käyttäytyy noin ei arvosta kumppaniaan enempää kuin jotain tekopillua tai dildoa. En voi kuvitella että katkaisin minkäänlaista suhdetta mieheen, joka edes pystyisi minua naimaan jos tietää että minusta se tuntuu pahalta ja inhottavalta ja olen surullinen. En halua olla ilkeä teille joilla on tämä tilanne...toivoisin vain että arvostaisitte itseänne!
 
Mies sanoo, että olen tehnyt hänestä kyvyttömän saada hormonaalista lievitystä tuskaan, joka on hänen sisällään, koska olen tehnyt (hänen mielestään tahallani) seksistä niin vaikeaa. Hänen tarpeensa hormonaaliseen tuskan lievitykseen on tärkeämpää kuin minun haluttomuuteni, joka ei ole normaalia. Normaali nainen haluaa luonnostaan harrastaa seksiä ja nauttii siitä. Hän on joutunut todella kärsimään kanssani.
Miksiköhän hän ei sitten ole lopullisesti minua hylännyt?
 
[QUOTE="A p";23762948]Mies sanoo, että olen tehnyt hänestä kyvyttömän saada hormonaalista lievitystä tuskaan, joka on hänen sisällään, koska olen tehnyt (hänen mielestään tahallani) seksistä niin vaikeaa. Hänen tarpeensa hormonaaliseen tuskan lievitykseen on tärkeämpää kuin minun haluttomuuteni, joka ei ole normaalia. Normaali nainen haluaa luonnostaan harrastaa seksiä ja nauttii siitä. Hän on joutunut todella kärsimään kanssani.
Miksiköhän hän ei sitten ole lopullisesti minua hylännyt?[/QUOTE]

Nähtävästi nautit kynnysmaton roolistasi. Onnea valitsemallasi uralla.

Olet saanut paljon hyviä kommentteja. Jätä mies ja ala elää omaa elämääsi. Mutta nähtävästi haluat olla alistettavana.
 
[QUOTE="Huokaus";23762914]Tää on varmaan provo. Jos ei ole, niin suosittelen hoitoon hakeutumista. Jos antaa tuolla tavalla talloa itseään ja omaa tahtoa, niin ei kyllä ole asiat kunnossa muutenkaan kuin suhteessa. [/QUOTE]
Näinpä. Turha yrittää hoitaa miehen tai suhteen ongelmia, kun vika on itsessä myös.
 
Olen vähän yllättynyt kommenteista. Luulin, että saan samanlaista ryöpytystä, mitä mieheltäkin eli että parisuhteessa täytyy pystyä seksiin ja on normaalia, että mies kärsii, jos ei saa tarpeeksi ja tarpeeksi hyvää seksiä. Olen surkea naiseksi ja kumppaniksi, kun seksi inhottaa ja on niin vaikeaa.
 
Ainoastaan yksi epäilee tätä provoksi. Miehet on paskoja ja jättäkää ne siat? Aloittajan selitykset ovat menneet aina vain uskomattomammiksi.

Tämä on provo.

Todella suuri osanotto aloittajalle jos tämä on totta. Jätä jo se sika!
 
Niinhän kaikki provoilijat sanovat. Ymmärtänet varmaan - jos tämä ei ole provo - että provoepäilykset kertovat tilanteesi uskomattomasta luonteesta? Tässä minä keskustelen provon kanssa täyttä päätä, jihuu.

Tällainen suhde on hyväksikäyttösuhde. Ei tasapainoinen parisuhde.
 
Minua ihmetyttää kun täälä monet sanovat, että jos teillä ei ole lapsia, niin lähde menee. Meinaatteko te, että jos on lapsia, niin tarvii sietää mitä vaan? Meillä on lapsia ja lähdin silti. Ja sanompa että lapsillekin parempi, että on 2 eri kotia joissa ei kummassakaan olla ahdistuneita eikä tapella.
 
Itse en ole koskaan provoja edes ymmärtänyt. Minulla on ihan tarpeeksi vaikeaa elämässä muutenkin, etten tarvitse seurustelua huuhaasta netissä. Mutta tämä on asia, joka minua mietityttää ja josta minulla on vain oma ja miehen näkemys. Siihen olen kaivannut muidenkin mielipiteitä, koska on niin paha olo.
 
[QUOTE="Outoa";23763144]Minua ihmetyttää kun täälä monet sanovat, että jos teillä ei ole lapsia, niin lähde menee. Meinaatteko te, että jos on lapsia, niin tarvii sietää mitä vaan? Meillä on lapsia ja lähdin silti. Ja sanompa että lapsillekin parempi, että on 2 eri kotia joissa ei kummassakaan olla ahdistuneita eikä tapella.[/QUOTE]


Vaikeuksia ymmärtämisen kanssa? Jos ei ole lapsia, niin voi lähteä heti, on vastuussa vain itsestään.

Jos on lapsia, niin kai täytyy ottaa huomioon myös lapsetkin??? Voihan olla, että huoltajuutta ei niin vain annetakaan naiselle, jos mies on hyvä isä lapsilleen. Joka tapauksessa yhteishuoltajuus jne. Ei kai nainen voi yksin päättää lasten asioista?

EI tietenkään kukaan tarkoita, että pitää sietää mitä vain, jos on lapsia. TOTTAKAI kaikki tietävät, että parempi lapsille asua toisen vanhemman luona kerrallaan, kuin kodissa jossa on paljon ristiriitoja. Et voi olla noin tyhmä...
 
[QUOTE="Alissa";23763191]Vaikeuksia ymmärtämisen kanssa? Jos ei ole lapsia, niin voi lähteä heti, on vastuussa vain itsestään.

Jos on lapsia, niin kai täytyy ottaa huomioon myös lapsetkin??? Voihan olla, että huoltajuutta ei niin vain annetakaan naiselle, jos mies on hyvä isä lapsilleen. Joka tapauksessa yhteishuoltajuus jne. Ei kai nainen voi yksin päättää lasten asioista?

EI tietenkään kukaan tarkoita, että pitää sietää mitä vain, jos on lapsia. TOTTAKAI kaikki tietävät, että parempi lapsille asua toisen vanhemman luona kerrallaan, kuin kodissa jossa on paljon ristiriitoja. Et voi olla noin tyhmä...[/QUOTE]

Enhän minä tässä tietääkseni tyhmä ole... Ei kai sitä huoltajuutta tarvi isältä pois ottaakkaan, jos se seksiä tahtoo :) Pointti oli se, että lasten kanssakin voi lähteä ja ruveta sitten miettimään että mites tästä eteenpäin. Ei sitä huoltajuutta pelkälle isällekään määrätä, jos äidissä ei mitään vikaa. Eli mikä ongelma? Rupee vaan puuhaamaan lähtöä ja puhumaan lasten asioista. Ja jos miehen kanssa ei voi puhua asiasta, niin varaa ajan lastenvalvojalta ja rupee laittaa asioita etenee. Kyllä sitä lähteä voi vaikka olisi lapsia, se oli asiani :D Ymmärsitkö vai oletko itse tyhmä?
 
[QUOTE="Outoa";23763228]Enhän minä tässä tietääkseni tyhmä ole... Ei kai sitä huoltajuutta tarvi isältä pois ottaakkaan, jos se seksiä tahtoo :) Pointti oli se, että lasten kanssakin voi lähteä ja ruveta sitten miettimään että mites tästä eteenpäin. Ei sitä huoltajuutta pelkälle isällekään määrätä, jos äidissä ei mitään vikaa. Eli mikä ongelma? Rupee vaan puuhaamaan lähtöä ja puhumaan lasten asioista. Ja jos miehen kanssa ei voi puhua asiasta, niin varaa ajan lastenvalvojalta ja rupee laittaa asioita etenee. Kyllä sitä lähteä voi vaikka olisi lapsia, se oli asiani :D Ymmärsitkö vai oletko itse tyhmä?[/QUOTE]

Ilmeisesti sinulla on suuria vaikeuksia luetun ymmärtämisen kanssa. Mutta sehän on ihan puhtaasti sinun ongelmasi. :D
 
Mitä siitä pitäisi ajatella, että mies valittaa, kun minut pitäisi hyväksyä sellaisena kuin olen, mutta minulle on vaikeaa hyväksyä häntä sellaisena kuin hän on. Tai yritän kyllä ja olen puhunut muistakin ratkaisuista, jotta vain hän olisi tyytyväinen. Selibaattiin en ole häntä pakottanut, mutta hän minut seksiin kyllä.
 

Yhteistyössä