V
"vesimeloni"
Vieras
Kyllä on miehessä jotain pahasti vialla, jos vaatii ja haluaa seksiä, kun tietää, ettei toinen osapuoli siitä nauti. Ja varsinkin, kun tietää, että toisesta se on jopa vastenmielistä.
Kuulostaa oikeasti ihan hyväksikäytöltä.
Mies pitää sinua "koneena", jonka tehtävänä on hoitaa muiden kotitöiden ohella hänen seksuaaliset tarpeensa. Ei kuulosta hyvältä, ei ollenkaan. Sairaalta enemmänkin.
Jos mies rakastaisi sinua, hän olisi kiinnostunut myös sinun tarpeistasi ja pyrkisi tyydyttämään niitäkin. (Enkä nyt tarkoita välttämättä seksiä.) Hän myös pyrkisi siihen, että seksi olisi molemmille mukavaa ja miellyttävää, eikä vaatisi pelkästään itsensä hoitelua.
Rakkaus ja toisen ihminen kunnioitus tuntuu olevan teillä täysin kadoksissa ja ilman niitä ei oikein voi olla onnellista parisuhdettakaan.
Kysyn siis samaa, kuin moni muukin, miksi annat tämän jatkua? Mitä sitten, jos mies suuttuu? Mikset arvosta itseäsi niin paljon, että antaisit itsellesi luvan kieltäytyä sellaisesta mitä et tahdo? Miksi alistut tällaiseen hyväksikäyttöön?
Jos mies suuttuu, niin anna suuttua ja lähde pois. Et sinä sellaisella miehellä mitään tee.
Ja kaikki nämä asiat ihan hyvällä, ei pahalla todellakaan.