Seksittömyys parisuhteessa

[Turhautunut]

Meillä on parisuhteessa ollut kauan, useamman vuoden, ollut ongelmana erilaiset seksihalut. Toista ei vain kiinnosta, ei oikeastaan lainkaan ja itseäni tilanne vaivaa todella paljon. Itselleni ihanne olisi 2-4 kertaa viikossa, ja puolisolle kerran 2-4 kuukaudessa jos nyt silloinkaan. Hän ei ymmärrä miksi teen asiasta niin suuren numeron, minun on vain hyväksyttävä ettei seksi kiinnosta enää. Hän ei ymmärrä että minua loukkaa, kun en ole haluttava puolisoni silmissä, ettei kosketus, läheisyys tai seksi kiinnosta. Touhuaa mielellään omia juttujaan, eikä halua muutenkaan enää oikeastaan panostaa suhteeseen kun kaipaa omaa tilaa.

Olen yrittänyt puhua asiasta, selittää miten kaipaan intohimoa, haluttuna olemisen tunnetta, seksiä ja kaikkea mitä siihen liittyy. Haluan olla haluttava puolisoni silmissä, ja haluan saada luvan näyttää että hän on mielestäni haluttava. Häntä ei kiinnosta, ongelma on minun omani, seksiä ei tipu jos ei satu haluttamaan, muttei anna halulle tilaisuutta kun ei halua fyysistä läheisyyttä. Kun harvoin on vierellä ja suudellaan, oletan, että hän haluaisi, mutta nöksähtää vain, etten ajattele kuin seksiä.

Puolisoni mielestä kaikki on hyvin, kaverisuhde riittää avioliittoon. Tähän minun tulisi hänen mukaansa tyytyä, sillä vieraissa en saa tai haluaisikaan käydä, sillä häntähän minä rakastan ja haluan. Tuntuu hullulta joutua tuntemaan syyllisyyttä siitä että haluaa aviopuolisoaan.

Mietin, teenkö asiasta liian suuren, pitääkö minun vain unohtaa oma seksuaalisuus, seksielämä jne. Aiemmin meillä oli seksiä, hyvää sellaista, huomattavasti nykyistä useammin, mutta nyt kun lapset on tehty ei enää kiinnosta. Olen yrittänyt keksiä miten olisin houkuttelevampi, pyytää viettämään kanssani aikaa, mutta hän haluaa mieluummin puuhastella asioita joista tulee hänelle hyvä mieli kuin olla kanssani, eikä ymmärrä että tämä loukkaa.

Menin naimisiin uskoen, että liittoon kuuluu rakkaus, ystävyys, kumppanuus, läheisyys, yhteinen elämä ja myös se seksielämä, ja näiden kaikken eteen tulee tehdä töitä. Nyt tilanne on se, että olemme äiti ja isä ja kämppikset, siinä kaikki. Itselleni tuo ei riitä, mutta puolisoni ei omien sanojensa mukaan tule muuttumaan ja syyttää minua itsekkääksi. Pahimmillaan käskee runkata tai ottaa eroon ja panna muita kun asiasta yritän keskustella, hän ei halua tulla lainkaan vastaan tai yrittää herättää kipinää välillemme. Ei ymmärrä, miksi tunnen itseni turhaksi, mitättömäksi ja laiminlyödyksi.

Tässäkö se oli? Ei enää koskaan halua, intohimoa tai rakastelua oman rakkaan kanssa? Olen vasta 32-vuotias, joten tuntuu masentavalta, että se osa elämästä on jo takanapäin. Muksi minun tarpeitani ei oteta huomioon, miksi ne eivät ole yhtä tärkeät kuin toisen tunteet? Miksi minun tulee hyväksyä puolison välinpitämättömyys, mutta hänen ei tarvitse hyväksyä minun turhautumistani ja torjutuksi tulemisen tunnettani? Miksi hän yksinään saa päättää, että minunkin seksielämäni on ohi? Hän kuittaa asian sanomalla, että tämmöinen minä vain olen, hyväksy asia, sillä se ei tule muuttumaan. Hänestä minulla on asian suhteen ongelma, ei hänellä, joten hänen ei tarvitse asialla päätään vaivata.

 

[Nainen81]

Kurja tilanne sinulla. Kyllä se on puhuminen mikä auttaa ja millä ongelmat ratkotaan. Meillä on täällä lähestulkoon sama tilanne, minä olen se suhteen vähemmän haluava osapuoli.

Meillä tilanne meni niinkin pitkälle, että mies oli pohtinut näitä asioita melkein vuoden verran, yritti välillä saada minua puhumaan, mutta minulla oli aina jotain muuta, kiire nukkumaan. Ja oikeastaan olin jotenkin lukossa, en tiennyt mitä pitäisi sanoa, vaikka tunsin kyllä että asiat on huonosti, olemme etääntyneet ja kaukana toisistamme. Jos henkinen yhteys on vajaa, on vaikea myöskään fyysisesti olla yhdessä. Mutta en todella tiennyt mitä asialle olisi voinut tehdä, ja tuntui että muitakin ongelmia oli niin paljon, ja ajattelin että on helpompaa jos en vaadi itselleni mitään, ja olen haluamatta mitään. Lapset tarvii koko ajan jotain, joten pakko kai tinkiä itsestäni ja samalla parisuhteesta.

Mies oli talven aikana pohtinut erilaisia suhdemuotoja, kuten avointa suhdetta. Oli myös vähän jo alkanut katselemaan ympärilleen sillä silmällä, ja etsi tilaisuutta sivusuhteelle. Hän oli jo mielessään prosessoinut senkin, että jos minulla olisi joku toinen, hän ei olisi mustasukkainen. Jos minä hullaantuisin johonkin toiseen ja tuntisin intohimoa johonkuhun, hän olisi onnellinen puolestani. En tiedä, juontaako se siitä ajatuksesta, että samalla saisi itse luvan käydä vieraissa. Mutta todellakaan en voisi mihinkään avoimeen suhteeseen tai muuhun polyamoria juttuihin alkaa!

Tässä on viimeiset 2 kuukautta eletty kaikenlaisia vaiheita, en jaksa mennä yksityiskohtiin. Tuntuu että on niin monta asiaa mistä olen loukkaantunut sydänjuuriani myöten. Joudun kuitenkin sysäämään oman pahan oloni pois mielestä, jotta voin keskittyä tähän suhteen parantamiseen. Monessa asiassa on tapahtunut edistystä, en ole kokenut miehen vaatimuksia mitenkään ahdistavana, vaan enemmänkin niin että olen lopultakin uskaltautunut kokeilemaan uusia asioita vähän pakostakin, "nyt jos koskaan", etten jäisi katumaan kun en kaikkeani yrittänyt.

Tällä hetkellä sivusuhde ei ole se juttu mitä hän haluaa. Hän haluaisi, että olisin aloitteellisempi ja intohimoisempi. Mutta kun en kai koskaan ole ollut sellainen, on niin hirveen vaikeaa yhtäkkiä alkaa olemaan sellainen. En tunne pakottavaa panotarvetta, kun en niin en. Ja osasyynä tähän varmaan se, että kesän aikana en ole torjunut häntä varmaan kuin 2 kertaa, eli sänkyhommia meillä harrastetaan 1-2 kertaa päivässä, muutaman kerran on ollut pisimmillään 3 päivän tauko. Olen niin kyllästetty seksillä, että ei tee yhtään mieli alkaa vonkaamaan enempää. Ja jossain sanottiin, että mitä enemmän sitä tekee, sitä enemmän alkaa tekemään mieli. Mutta ei taida päteä mun kohdalla.

Mitäpä jos osallistuisitte väestöliiton ilmaiselle parisuhdekurssille verkossa? En tiedä voisiko siitä olla apua, mutta itse ajattelin kokeilla sitä seuraavaksi. Ehkä sillä voisi olla lähentävä vaikutus ja saisi keskusteluyhteyttä auki.

Välillä tässä on jo mennyt paremmin, mutta sitten taas, kuten tänään, olo on vain niin pohjattoman surullinen ja itku kurkussa on taas työpäivä mennyt. En tiedä alkaako mielenterveys jo reistailla, kun parikertaa on tullut sellainen paniikkikohtaus ja tuntuu ettei henki kulje. Kuinka kauan tällainen voi jatkua? Olisipa elämä yhtä huoletonta kuin se oli joskus ennen. Meni vähän tilittämiseksi tällä kertaa.

 

[Claudia¤¤]

Kurja tilanne sinulla. Kyllä se on puhuminen mikä auttaa ja millä ongelmat ratkotaan. Meillä on täällä lähestulkoon sama tilanne, minä olen se suhteen vähemmän haluava osapuoli.

Meillä tilanne meni niinkin pitkälle, että mies oli pohtinut näitä asioita melkein vuoden verran, yritti välillä saada minua puhumaan, mutta minulla oli aina jotain muuta, kiire nukkumaan. Ja oikeastaan olin jotenkin lukossa, en tiennyt mitä pitäisi sanoa, vaikka tunsin kyllä että asiat on huonosti, olemme etääntyneet ja kaukana toisistamme. Jos henkinen yhteys on vajaa, on vaikea myöskään fyysisesti olla yhdessä. Mutta en todella tiennyt mitä asialle olisi voinut tehdä, ja tuntui että muitakin ongelmia oli niin paljon, ja ajattelin että on helpompaa jos en vaadi itselleni mitään, ja olen haluamatta mitään. Lapset tarvii koko ajan jotain, joten pakko kai tinkiä itsestäni ja samalla parisuhteesta.

Mies oli talven aikana pohtinut erilaisia suhdemuotoja, kuten avointa suhdetta. Oli myös vähän jo alkanut katselemaan ympärilleen sillä silmällä, ja etsi tilaisuutta sivusuhteelle. Hän oli jo mielessään prosessoinut senkin, että jos minulla olisi joku toinen, hän ei olisi mustasukkainen. Jos minä hullaantuisin johonkin toiseen ja tuntisin intohimoa johonkuhun, hän olisi onnellinen puolestani. En tiedä, juontaako se siitä ajatuksesta, että samalla saisi itse luvan käydä vieraissa. Mutta todellakaan en voisi mihinkään avoimeen suhteeseen tai muuhun polyamoria juttuihin alkaa!

Tässä on viimeiset 2 kuukautta eletty kaikenlaisia vaiheita, en jaksa mennä yksityiskohtiin. Tuntuu että on niin monta asiaa mistä olen loukkaantunut sydänjuuriani myöten. Joudun kuitenkin sysäämään oman pahan oloni pois mielestä, jotta voin keskittyä tähän suhteen parantamiseen. Monessa asiassa on tapahtunut edistystä, en ole kokenut miehen vaatimuksia mitenkään ahdistavana, vaan enemmänkin niin että olen lopultakin uskaltautunut kokeilemaan uusia asioita vähän pakostakin, "nyt jos koskaan", etten jäisi katumaan kun en kaikkeani yrittänyt.

Tällä hetkellä sivusuhde ei ole se juttu mitä hän haluaa. Hän haluaisi, että olisin aloitteellisempi ja intohimoisempi. Mutta kun en kai koskaan ole ollut sellainen, on niin hirveen vaikeaa yhtäkkiä alkaa olemaan sellainen. En tunne pakottavaa panotarvetta, kun en niin en. Ja osasyynä tähän varmaan se, että kesän aikana en ole torjunut häntä varmaan kuin 2 kertaa, eli sänkyhommia meillä harrastetaan 1-2 kertaa päivässä, muutaman kerran on ollut pisimmillään 3 päivän tauko. Olen niin kyllästetty seksillä, että ei tee yhtään mieli alkaa vonkaamaan enempää. Ja jossain sanottiin, että mitä enemmän sitä tekee, sitä enemmän alkaa tekemään mieli. Mutta ei taida päteä mun kohdalla.

Mitäpä jos osallistuisitte väestöliiton ilmaiselle parisuhdekurssille verkossa? En tiedä voisiko siitä olla apua, mutta itse ajattelin kokeilla sitä seuraavaksi. Ehkä sillä voisi olla lähentävä vaikutus ja saisi keskusteluyhteyttä auki.

Välillä tässä on jo mennyt paremmin, mutta sitten taas, kuten tänään, olo on vain niin pohjattoman surullinen ja itku kurkussa on taas työpäivä mennyt. En tiedä alkaako mielenterveys jo reistailla, kun parikertaa on tullut sellainen paniikkikohtaus ja tuntuu ettei henki kulje. Kuinka kauan tällainen voi jatkua? Olisipa elämä yhtä huoletonta kuin se oli joskus ennen. Meni vähän tilittämiseksi tällä kertaa.

Jos 1-2 kertaa/pvä pitää olla seksiä, niin kyllä siihen tympääntyy jokainen. Miehesi on seksihullu, neuvon jättämään tuollaisen ja etsimään normimiehen, jolla ei ole jatkuvasti seksi mielessä. Onko käynyt mielessä vaihtaa mies? No ei tietenkään, kun minähän rakastan miestäni, sanot. Kuinka kauan jaksat rakastaa, kun vanhempana olet vielä enemmän kurkkua myöten täys.

 

[Claudia¤¤]

Meillä on parisuhteessa ollut kauan, useamman vuoden, ollut ongelmana erilaiset seksihalut. Toista ei vain kiinnosta, ei oikeastaan lainkaan ja itseäni tilanne vaivaa todella paljon. Itselleni ihanne olisi 2-4 kertaa viikossa, ja puolisolle kerran 2-4 kuukaudessa jos nyt silloinkaan. Hän ei ymmärrä miksi teen asiasta niin suuren numeron, minun on vain hyväksyttävä ettei seksi kiinnosta enää. Hän ei ymmärrä että minua loukkaa, kun en ole haluttava puolisoni silmissä, ettei kosketus, läheisyys tai seksi kiinnosta. Touhuaa mielellään omia juttujaan, eikä halua muutenkaan enää oikeastaan panostaa suhteeseen kun kaipaa omaa tilaa.

Olen yrittänyt puhua asiasta, selittää miten kaipaan intohimoa, haluttuna olemisen tunnetta, seksiä ja kaikkea mitä siihen liittyy. Haluan olla haluttava puolisoni silmissä, ja haluan saada luvan näyttää että hän on mielestäni haluttava. Häntä ei kiinnosta, ongelma on minun omani, seksiä ei tipu jos ei satu haluttamaan, muttei anna halulle tilaisuutta kun ei halua fyysistä läheisyyttä. Kun harvoin on vierellä ja suudellaan, oletan, että hän haluaisi, mutta nöksähtää vain, etten ajattele kuin seksiä.

Puolisoni mielestä kaikki on hyvin, kaverisuhde riittää avioliittoon. Tähän minun tulisi hänen mukaansa tyytyä, sillä vieraissa en saa tai haluaisikaan käydä, sillä häntähän minä rakastan ja haluan. Tuntuu hullulta joutua tuntemaan syyllisyyttä siitä että haluaa aviopuolisoaan.

Mietin, teenkö asiasta liian suuren, pitääkö minun vain unohtaa oma seksuaalisuus, seksielämä jne. Aiemmin meillä oli seksiä, hyvää sellaista, huomattavasti nykyistä useammin, mutta nyt kun lapset on tehty ei enää kiinnosta. Olen yrittänyt keksiä miten olisin houkuttelevampi, pyytää viettämään kanssani aikaa, mutta hän haluaa mieluummin puuhastella asioita joista tulee hänelle hyvä mieli kuin olla kanssani, eikä ymmärrä että tämä loukkaa.

Menin naimisiin uskoen, että liittoon kuuluu rakkaus, ystävyys, kumppanuus, läheisyys, yhteinen elämä ja myös se seksielämä, ja näiden kaikken eteen tulee tehdä töitä. Nyt tilanne on se, että olemme äiti ja isä ja kämppikset, siinä kaikki. Itselleni tuo ei riitä, mutta puolisoni ei omien sanojensa mukaan tule muuttumaan ja syyttää minua itsekkääksi. Pahimmillaan käskee runkata tai ottaa eroon ja panna muita kun asiasta yritän keskustella, hän ei halua tulla lainkaan vastaan tai yrittää herättää kipinää välillemme. Ei ymmärrä, miksi tunnen itseni turhaksi, mitättömäksi ja laiminlyödyksi.

Tässäkö se oli? Ei enää koskaan halua, intohimoa tai rakastelua oman rakkaan kanssa? Olen vasta 32-vuotias, joten tuntuu masentavalta, että se osa elämästä on jo takanapäin. Muksi minun tarpeitani ei oteta huomioon, miksi ne eivät ole yhtä tärkeät kuin toisen tunteet? Miksi minun tulee hyväksyä puolison välinpitämättömyys, mutta hänen ei tarvitse hyväksyä minun turhautumistani ja torjutuksi tulemisen tunnettani? Miksi hän yksinään saa päättää, että minunkin seksielämäni on ohi? Hän kuittaa asian sanomalla, että tämmöinen minä vain olen, hyväksy asia, sillä se ei tule muuttumaan. Hänestä minulla on asian suhteen ongelma, ei hänellä, joten hänen ei tarvitse asialla päätään vaivata.

Sinua neuvoisin myös jättämään miehen! Uskoisin että miehesi joko katselee pornoa ja vetelee itselleen orkut usein, eikä sitten oikea nainen kiinnosta, tai sitten hän on piilohomo.

Miksi kärvistellä ja odotella sitä, koska se mies oikein rakastelee, jos et kiinnosta häntä.

Yksi vaihtoehto on etsiä salarakas, hänhän itse on ehdottanut vieraissa käyntiä, miksi et siis tekisi niin. Elämä tuntuisi taas elämisen arvoiselta. Vanhana kadut jos et etsi salarakasta.

 

[Anne81]

Jos 1-2 kertaa/pvä pitää olla seksiä, niin kyllä siihen tympääntyy jokainen. Miehesi on seksihullu, neuvon jättämään tuollaisen ja etsimään normimiehen, jolla ei ole jatkuvasti seksi mielessä. Onko käynyt mielessä vaihtaa mies? No ei tietenkään, kun minähän rakastan miestäni, sanot. Kuinka kauan jaksat rakastaa, kun vanhempana olet vielä enemmän kurkkua myöten täys.

Niin en todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Yritän ainakin suhtautua avoimesti tähän touhuun, mutta ajattelin itsekin että jokin addiktio tässä täytyy olla. Helppo neuvoa eroamaan, ollaan oltu yhdessä 15 vuotta, on lapset ja asuntolaina. Olen ollut pihtari, mutta nyt yritän muuttaa suuntaa myös itseni takia, ehkä löydän itsestäni uusia puolia ja saan jotain mahtavia tuntemuksia ja kokemuksia elämääni, niin kuin ne himojensa vallassa juoksevat ovat kertoneet.

 

[Turhautunut]

Anne81, kyllähän tuo on oikeasti todella usein,mitä teillä on. En itsekään jaksaisi jatkuvasti kuitenkaan, vaikka itselläni toimiikin tuo "mitä useammin, sen enemmän tekee mieli". Se tosin toimii vain,jos seksi on molemmat huomioivaa ja tyydyttvää, eikä siihen tarvitse väkisin suostua.

Minua loukkaa eniten se, että meillä oli muutaman ensimmäisen vuoden hyväja antoisa seksielämä, josta molemmat nauttivat. Yhtäkkiä miestä ei enää kiinnostakaan, ja minun on vain sopeuduttava tilanteeseen, hän ei edes halua huomioida minun kantaani asiasta. Koska häntä ei haluta, niin ongelma on minun ja minun on opittava elämään ilman seksiä... eihän se näin voi mennä, eihän toinenvoi vain päättää että minun seksielämäni loppui tähän. Ei mitään komptomisseja hänen puoleltaan.

Muutenkin mies välttelee yhdessäoloa, juttelua ja fyysistä läheisyyttä. Ei vain kiinnosta. Eikä hänymmärrä, että minua loukkaa tuoaviopuolisona ja naisena, että olen jatkuvasti torjuttuna kaikin tavoin. Hänestä ongelma on minun päässäni. Tuntuu pahalta kun haluan laittauta häntä varten, ostelen nättejä alusasuja ja toisinaan keimailen vähissä vaatteissa, enkä saa mitään vastakaikua. En välttämättä kaipaisi muuta kuin hymyä, edes jonkinmoista kiinnostusta, ei aina tarvitssisi olla seksiä, mutta kun ei ole enää minkään laista seksuaalista kipinää. Sanoo, että olen kaunis ja varmasti kiinnostaisin muitamiehiä, mutta ei häntä vain kiinnosta. Enkä saa loukkaantua tuosta kommentista, koska se on vain tosiasia... huoh!

En tiedä tilanteeseen ratkaisua, koska tilanteen ratkaiseminen ei ole vain minusta kiinni, tuntuu että miehellä ei ole enää mielenkiintoa meihin. Hänestä kaveruus riittää avioliittoon. Itse kaipaan liitolta rakkautta, kumppanuutta, ystävyyttä ja toisen huomioimista, näistä syntyy hyvä seksielämä ja intohimoa toista kohtaan. Mutta eivät ne itsestään pysy yllä, niiden eteen on tehtävä töitä. Meiltä on mielestäni kadonnut tuo kaikki, mutta koska se ei miehelleni ole ongelma, ei hän halua mitään asioille tehdä kun on tyytyväinen näinkin.

 

[Anne81]

Turhautunut: Hankala tilanne. Sun pitäisi saada puolisosi heräämään todenteolla, hän taitaa pitää sinua ja suhdettanne itsestäänselvyytenä. Niin meilläkin taisi olla. Tiesin sen aina ja tunsin jotenkin ettei mikään tunnu miltään. Nyt on viimein saatu tunteita esiin, tai ehkä tämä on lopun alkua..

Seksiä on nyt sen takia niin paljon, kun yritämme taas lähentyä ja luoda yhteyttä välillemme. Vähitellen kokeillaan kaikenlaisia uusia juttuja. Ja ei se ole minulle pakkopullaa, saan melkein joka kerta. Mutta eihän se näin voi jatkua, lomakin loppui.

 

[Sivullinen]

Turhautunut: Hankala tilanne. Sun pitäisi saada puolisosi heräämään todenteolla, hän taitaa pitää sinua ja suhdettanne itsestäänselvyytenä. Niin meilläkin taisi olla. Tiesin sen aina ja tunsin jotenkin ettei mikään tunnu miltään. Nyt on viimein saatu tunteita esiin, tai ehkä tämä on lopun alkua..

Seksiä on nyt sen takia niin paljon, kun yritämme taas lähentyä ja luoda yhteyttä välillemme. Vähitellen kokeillaan kaikenlaisia uusia juttuja. Ja ei se ole minulle pakkopullaa, saan melkein joka kerta. Mutta eihän se näin voi jatkua, lomakin loppui.

Taitaa käyttää sua vaan hyväksesi. Oletko nainen vai pelkkä pillu. Kysyppä sitä itteltäs.