M
-muuttunut
Vieras
Olen seurustellut avomieheni kanssa 2 vuotta, josta vuoden olemme asuneet saman katon alla. Ensimmäisen 7kk aikana intiimi elämämme oli todella aktiivista. Saatoimme harrastaa seksiä 4-5 kertaa päivässä, mutta hiljalleen haluni ovat kaikkoneet. Mieheni kyllä olisi halukas toimintaan, mutta minua enemmänkin ärsyttää koko ajatus nukkumaan menosta ja siitä kuinka hän taas alkaa lähennellä minua toivossa saada seksiä. Voisiko syynä olla e-pillerit, jotka aloitin tuon 7kk seurustelun jälkeen?
Muuten suhteemme toimii. Pidän kaikista viattomista (ei seksiin viittavaasta läheisyydestä) ja yhteisolosta. En ole enää harrastanut itsetyydytyskätään pitkään, pitkään aikaan. Pelkään, että avomieheni ei enää kauaa jaksa selibaattisuhdettamme. Rakastan häntä kovasti, mutta minua ei vain kiihota/haluta seksuaalisesti.
Hän tuntuu puutteessaan unohtaneen, että en halua että hän heti käy kimppuuni ja olen tämän hänelle sanonutkin. Tahtoisin, että hän joskus oikein panostaisi siihen, että minulla olisi hyvä olla. Tuntuu oudolta kuinka kaikki halut voivat vain hävitä, koska en todellakaan ollut suhteen alussa se passiivinen osapuoli.