Itse en lähtisi raiskauksen kokenutta syyllistämään siitä, jos hän ei koe olevansa "riittävän traumatisoitunut". Sehän on ihan hyvä, jos hän kokee päässeensä asiasta yli ja selättäneensä trauman. Onko sulle tullut mieleen, että toipumisprosessissa voi olla sellainenkin vaihe, että kun on itse päässyt toipumisessa eteenpäin ja pystyy kokemaan olevansa selviytyjä ja vahva, niin aluksi ei pysty ottamaan vastaan kovin uhriuttavaa puhetta, ettei liukuisi takaisin siihen tilaan, jossa ei uskaltanut kulkea ulkona? Voi olla, että hän jossain vaiheessa lieventää näkökulmaansa niin, että toteaa, että vaikka itse ei traumatisoitunut ainakaan pitkäaikaisesti, niin tilanteet ovat erilaisia ja joku voi traumatisoituakin.
Voi myös olla, että häntä loukkaa lukea jatkuvasti, miten raiskatun loppuelämä on ihan pilalla ja paskaa ja enää ei voi koskaan enää iloita mistään - jos hän itse tietää omalla kohdallaan, että se ei pidä paikkaansa, niin tuollainen puhe tuntuu itsen ja oman elämän vähättelyltä. Ihan kuin muut haluaisivat viedä häneltä pois kaikki ilon aiheet vain siksi, että kerran raiskatun täytyy kärsiä siitä aina.
