Sertralin, onko käyttökokemusta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "muikku"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"muikku"

Vieras
Sellaista lähdin kysymään että onko joku käyttänyt Sertralin- nimistä lääkettä ja mihin vaivaan? Vai onko kenties läheisellä ollut tämä lääkitys ja miten se on vaikuttanut? Usein läheinen saatta helpommin nähdä muutoksen kuin käyttäjä itse.
 
Olen käyttänyt jo vuosia masennuslääkkeenä kaksisuuntaisen masennusjaksojen ehkäisyyn. Ehdottomasti paras kokeilemistani masennuslääkkeistä, ei ole aiheuttanut sivuoireita ja mielitila on säilynyt "normaalilla" tasolla.
 
Itse käytin jonkin aikaa masennukseen, helpotti kyllä jonkin verran masennusta..mutta sivuoireiden vuoksi lopetin. Mies käyttää pakko-oireiseen häiriöön ja hänellä lääke on huomattavasti vähentänyt oireita, eikä hänellä ole esiintynyt juurikaan noita haittavaikutuksia.
 
Lisään tuohon vielä että olin kokeillut monia muita lääkkeitä ennen sertralinia, jotka oli vähän liian tehokkaita joten käyttökokemukseni voi sinänsä olla vääristynyt. Lopetusoireetkin varmaan johtuvat ylipäätään masennuslääkkeitten käytöstä, ei nimenomaan kyseisestä tuotteesta. Enpä enää alottais mitään tuollasta lääkitystä..
 
Masennukseen syönyt kuusi vuotta ja risat. Tehoaa. Hävitti myös pakkoajatukset ja ärtyneen suolen oireyhtymäkin häippäs. Sivuvaikutuksia oli alussa tai annostusta muutettaessa, muuten ei. Kolmen viikon jälkeen huomasi vaikutuksen ja samalla sivuvaikutuksetkin alkoivat hävitä(jatkuva haukottelu ja päänsärky).
 
[QUOTE="harmaana";27899505]Olen käyttänyt jo vuosia masennuslääkkeenä kaksisuuntaisen masennusjaksojen ehkäisyyn. Ehdottomasti paras kokeilemistani masennuslääkkeistä, ei ole aiheuttanut sivuoireita ja mielitila on säilynyt "normaalilla" tasolla.[/QUOTE]

Ok, kiitos vastauksesta.
Käytätkö muita lääkkeitä vaivaasi? Käytätkö Sertraliinia jatkuvasti vai tauotatko? Mites "vauhtikautena", onko silloin jokin lääke käytössä joka katkaisee manian ja käytätkö silloin silti pohjalla Sertraliinia?
 
Minä käytin muutama vuosi sitten yleiseen ahdistuneisuuteen ja olin tyytyväinen. Olen jo pitkään miettinyt että nytkin haluaisin kyseisen lääkkeen aloittaa, kun sama tilanne kuin silloin kun viimeksi aloitin kys. lääkettä syömään. Elämä helpompaa, värit kirkkaammat ja tasottaa mielialaa. Muitakin ehdin kokeilla mutta sain erittäin voimakkaita sivuoireita kuten virtsaumpi ja muuta mukavaa.

Aloitus toki vaatii tässäkin lääkkeessä mutta jo muutaman viikon päästä helpottaa. Itsellä aloitusoireina lähinnä ripulia, ruokahaluttomuutta ja levottomuutta. Mutta tasoittui sitten ajan myötä. Ja lopettaminen pikkuhiljaa annosta purkamalla aiheutti "oloja" muttei sietämättömiä. Aloituksen tukena muistaakseni oli joku rauhoittava...
 
Itse olen käyttänyt nyt parisen vuotta. Välillä annosta lisännyt ja vähentänyt, nyt sopiva löytynyt. Heti huomaa jos vähentää kuinka olo muuttuu jölleen kohti pakkoajatuksia ja pakko-oireet lissäntyvät sekä masennus alkaa nostaa päätään. Haluaisin lopettaa, mutta en vaan kerta kaikkiaan voi. Yhden pillerin otan päivässä, kaksi on jo liikaa.
 
Olisiko vielä jollakin lisättävää?
Lähinnä kiinnostaa tuo kaksisuuntaisen mielialahäiriön tyyppi II:sen hoito Sertralinilla. Ja muutenkin juuri tuon sairauden hoito ja millaisia oireita ihmisillä on. Itse en sairasta mutta läheinen sairastaa ja tämähän on koko perheen sairaus.
 
Vastaan vielä muikulle kaksisuuntaisesta. Mulla menee lisäksi Lamictal ja tarvittaessa unilääke. Sopivan lääkityksen löytämisessä kesti vuosia, mutta nyt tämä yhdistelmä toimii. Molempia syön jatkuvasti. Nykyään tajuan itsekin, jos alkaa mennä liian kovaa ja osaan himmailla sitä tunnetta, ikä ja kokemus ovat auttaneet tässä. Rauhoittavatkin oli joskus käytössä, kun manian jälkeinen masennus iski myös ahdistuksen päälle, nyt en ole niitä joutunut syömään melkein kymmeneen vuoteen. Se tasapainon löytäminen on tärkeintä, mutta niin vaikeaa...
 
masennukseen,hyvin on toiminut sivuvaikutukset lähti nopeesti,lopettaminen oli suhkot helppoa kun teki sen järjestelmällisesti,vierotusoireita oli hetkittäinen silmien sumentuminrn,tunne että kaatu,tunnoton kieli, välillä hyper aktiivisia päiviä. söin 6vuotta masenukseen, nyt vihdoinkin on masennus(toivottovasti) parannettu!(terapialla tietty)
 
Hyvä lääke, toimii minulla, olen syönyt jo reilun vuoden ja jos söisin loppuelämikin tätä niin ei haittaisi. Ei ole mitään sivuoireita aloituksen jälkeen ja olo on lääkkeen kanssa nimenomaan normaali. Masennukseen on määrätty.
 
Minä olen syönyt tätä nyt puoli vuotta ahdistukseen ja pelkotiloihin jotka aiemmin estivät tai ainakin vaikeuttivat huomattavasti normaalia elämää. Toiminut hyvin verrattuna entisiin lääkkeisii joita kokeiltu useita viimeisen 10 vuoden aikana. En ole huomannut mitään sivuvaikutuksia paitsi ehkä sen että olen onnellinen oikesstaan koko ajan... :D tämä toki saattaa johtua siitä että nykyään pystyn hoitamaan työni ja esim kaupassa käynnin lähes ahdistumatta mikä oli ennen sula mahdottomuus. Myöskään tästä en ole saanut seksihalujen katoamista toisin kuin esim seronilistä.
 
Kohta 7 vuotta käyttöä takana. Aion syödä loppuelämän. Kaksisuuntaisen masennusjaksoon alkuun määrättiin ja sen jälkeen mieli ollut todella tasainen. Ei vauhtijaksoja eikä masennusta ollenkaan. Hyväntuulinen olen yleensä aina.
Pakko-oireinen häiriö helpotti samalla, sekä itsetuhosuus. Annoksena 50 mg. Alussa ei minkäänlaisia sivuoireita, joskus jos jää tabletti ottamatta tulee ns. sähköiskuja päähän alkuillasta ja tajuan unohtaneeni aamutabletin.
Paras lääke lukuisista masennus- ja tasauslääkkeistä joita olen kokeillut.
 
Itse aloitin tänään lääkkeen syönnin 50mg/D viikon päästä 100mg ja kahden 150mg... Pakko ajatuksista haluan eroon, Lääkäri pelotteli että ne pahenevat aluksi..... kohta se selviää.... ;/
Olen siis mies.... Oli kyllä omalle puolisolle kamala kertoa ajatuksista. Ja nyt kun tarkemmin mietin koko lapsuuteni elin pakkoliikkeissä ja rukoiluissa ja käsihygieniassa. Onneksi niistä pääsin mutta 10 vuoden jälkeen alkoi ajatukset pukkaamaan päähän. En osannut näitä aiempia yhdistää toisiinsa ajatuksieni kanssa ennen kun luin :(
 
Mulla ollut vuosia seronil 60mg käytössä mut nyt ne ei enää tehoa joten vaihdettiin sertraliniin; eka 50mg ja huomisesta 100mg, vähä jännittää et miten tuo lääke toimii, kokemuksia?
 

Yhteistyössä