Siis onko tää tosi, kovinkin yleistä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hämmästynyt mies
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hämmästynyt mies

Vieras
Poden itse pientä nuhaa nyt ja en ole oikein mitenkään innostunut mistään asiasta kun voimat on finito, lämpöä ja räkätautia, eilen illalla mentiin avokkini kans nukkumaan ihan normaalisti ja ilman mitään seksiinn liittyvää asioita, tuskin oli kummallakaan edes mielessä ja en ainakaan itse olisi halunnut millään muotoa harrastaa mitään, heräsin parin tunnin päästä kun oltiin laitettu nukkumaan johonkin yskäkohtaukseen ja kun henki ei kulkenut kunnolla niin huomasin että avokki huokailee vieressäni, oli pimeää tietenkin ja ajattelin kuulostella sanomatta sanaakaan tai olla ilmoittamatta että olen hereillä niin huomasin ihan selvästi että avokkini sormeili itseään, kuului ihan selvästi ääni kun lipsutus kuului ja sitä kesti varmaankin 10-15min. lopussa oli ihan normaali kovempi huohotus ja jalat ilmeisesti jäykistyi tai jotain, kyllä itseäkin alkoi tietenkin vähän haluttamaan mutta en sanonut mitään enkä ole sanonut tänäänkään mitään koko asiasta, onko ihan normaalia että nainen masturboi kun olettaa että mies nukkuu vieressä kun meillä ei ainakaan minun tietääkseni ole mitään ongelmia ollut seksin suhteen, kumpikaan ei ole valittanut seksistä ja kyllä sitä ihan riittävästikin on??
 
Jos vaimollaisi on suuremmat halut kuin sulla, ei hänelle välttämättä ole riittävästi se, mitä itse pidät riittävänä. Ja mun mielestä ihan huomaavaista sua kohtaan, ettei vaimosi mennyt herättämään sua keskellä yötä vaan päätti purkaa omat suurimmat paineet itsenäisesti. Etkö sinä muka koskaan masturboi, vaikka suhteessa oletkin?
 
Tiedänhän minä että jokainen tekee sitä joskus mutta ei meidän suhteessa olla vielä koskaan sitä tehty ainakaan toistemme seurassa tai lähettyvillä, tai niin minä ainakin luulin tähän asti, olisikohan seuraava veto hyvä jos ehdottaisin hänelle kun seksiä harrastamme seuraavan kerran että voisi itse itseään masturboida samalla kun minä itseäni? Kyllähän tuo kiihottaa ainakin minua kovinkin suuresti nähdä avokin tekevän sitä itselleen.
 
No pakkohan se on myöntää että kyllä sitä itsekin on tullut harrastettua joskus, lähinnä silloin kun avokki ei tietystä syystä voi harrastaa seksiä kanssani eikä sitä voisi vähempää kiinnostaa mikään seksiin liittyvä mutta kun toinen nukkuu vieressä niin silloin harrastaa sitä itsekseen, se oli uutta minulle, mitä se kertoo avokista, onko se jotenkin estoton uusille kokeiluille vai mistähän tuo johtuu että minun vieressä nukkuessa teki sitä?
 
No ei kai se mitään sen kummempaa avostasi kerro kuin sen, että hänelläkin on normaalit halut, mitä sulla itselläsikin. Vaimosi on kotonaan, omassa sängyssään, oman puolisonsa vieressä nukkumassa. Enemmän ihmettelisin, jos tekisi tuota kylässä vieraiden ihmisten seurassa. Kai se voi tehdä kotonaan, mitä haluaa, vai onko teillä sovittu ennalta säännöt, että esim masturboida saa vain vessassa silloin, kun puoliso on poissa kotoa? :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja hämmästynyt mies;22530456:
Tiedänhän minä että jokainen tekee sitä joskus mutta ei meidän suhteessa olla vielä koskaan sitä tehty ainakaan toistemme seurassa tai lähettyvillä, tai niin minä ainakin luulin tähän asti, olisikohan seuraava veto hyvä jos ehdottaisin hänelle kun seksiä harrastamme seuraavan kerran että voisi itse itseään masturboida samalla kun minä itseäni? Kyllähän tuo kiihottaa ainakin minua kovinkin suuresti nähdä avokin tekevän sitä itselleen.

Ihan hyvin voit ehdottaa, että vaimo masturboisi nähtesi :) . Saattaa jopa tykätä siitä, että sua kiihottaa hänen katselunsa. Ei välttämättä kannata mainita, että todistit hänen "omaa hetkeä". Se voi tuntua vaimostasi siltä, että olet vakoillut.

Siihen, että masturbointi liittyisi välttämättä puutteeseen sanon, että puppua. Masturbointi tyydyttää sellaisia tarpeita, joita kahdenkeskisestä seksistä ei saa.

Masturbointi on muuten siitäkin hyvä asia parisuhteelle, että tarpeiden tyydyttäminen lisää tarpeita ja piristää seksielämää ;) .
 
Kyllä normiparisuhteessa voi olla itsetyydytystäkin, vaikka yhteinen seksi olisi kuinka hyvää ja riittävää. Tiedät varmasti, että vaihtelu virkistää ja välillä vaan tekee mieli "juuri nyt" tai ei nukuta, jolloin nopea ja mukava rentoutumisen tie on masturbaatio :)

Kuvailit asiaa sellaisin sanoin, että tuntuu kuin et olisi avokkisi itsehuollosta aikaisemmin ollut tietoinen - Eikö se kuitenkin olisi hyvä juttu, että te harrastaisitte yhdessäkin omakivaa, jotta toinen näkee toisen reaktioita ja tapaa hoitaa asia itse - siinä voi oppia jotakin yhteiseenkin menoon.

Se, että avokkisi haluaa tehdä tämän yksin, voi johtua jonkinlaisesta ujoudesta asiaan liittyen tai siitä, että se vain tuntuu silloin helpommalta/kivemmalta tehdä yksin.

Omassa parisuhteessani itsetyydytys on molemmin puolin osa suhdetta ja se hyväksytään osana elämää. Siitä puhutaan ääneen ja se on ok. Joskus sitä tehdään yhdessä, joskus erikseen, joskus osana yhteistä sormeilua ja seksiä. Pitää ajatella niin, että aivan niinkuin ruokailun ja janonkin kanssa, mieliteot eivät aina tule samalla hetkellä, joten toiselle haluaa antaa vapautta pitää kivaa siltä tuntuvalla hetkellä.
 
Ei meillä ole koskaan puhuttu siitä että masturboiko toinen kun toista ei haluta tai toinen ei ole kotona mutta luulen sen olevan ihan normaalia parisuhteessa, se oli ainakin miinulle ihan uusi asia että minun nukkuessa vieressä niin masturboi itsekseen, onko se sitten kovinkin yleistä? Ja olenhan minä toisinaan itse sormilla antanut "lisä-apua" avokille kun ollaan harrastettu seksiä että ei se mikään uusi asia ole se olisi jos avokki itse antaisi lisäpotkua seksin aikana.
 
Eiköhän se ole juuri se sun avokki, kenen kanssa sun kuuluis näistä asioista puhua, hän varmaankin osais kysymyksiisi vastata. Mitä hyötyä on omalle parisuhteellesi siitä, että hiljaa omassa mielessäsi mietit ja palstalla puhut muiden kanssa, mutta vaimon kanssa pidät suun supussa ja hiljaa toimit omien johtopäätösten mukaan? Ethän sinä eikä kukaan ulkopuolinen voi mennä vaimosi pään sisään ja kertoa sulle, mitä hän ajattelee ja mitä hän on mieltä mistäkin teidän suhteessa. Hän tietää kaiken, mitä sinä haluat hänestä tietää, kysy häneltä :)
 
Niin, on asioita joita ei tee koska se ei ole mikään pakko suhteessa, tämä on tietenkin aika henkilökohtaista parisuhteessa jos masturboi kotona mutta onko se sitten yleistäkin että toisen vieressä nukkuessa tai toisen ollessa kotona siirtyy vaikka toiseen huoneeseen masturboimaan toiselta ns.salaa?
 
Kyllä mä olen eräänkin kerran masturboinut nukkuvan miehen vieressä. Eikä se johdu siitä, ettenkö saisi tarpeeksi seksiä, masturbointi on ihan eri asia. Molemmat meillä tietävät, että kumpikin harrastaa omaa kivaa, mutta toisen katsellessa se ei minulta meinaa kyllä sujua. Mutta yksityisyyttä on tarpeeksi siinä pimeässä peiton alla, vaikka mies nukkuu vieressä. Ja jos sattuu heräämään ja tahtoo osingoille, voidaan siinä vaakamamboillakin :)
 
Kyllä mä olen eräänkin kerran masturboinut nukkuvan miehen vieressä. Eikä se johdu siitä, ettenkö saisi tarpeeksi seksiä, masturbointi on ihan eri asia. Molemmat meillä tietävät, että kumpikin harrastaa omaa kivaa, mutta toisen katsellessa se ei minulta meinaa kyllä sujua. Mutta yksityisyyttä on tarpeeksi siinä pimeässä peiton alla, vaikka mies nukkuu vieressä. Ja jos sattuu heräämään ja tahtoo osingoille, voidaan siinä vaakamamboillakin :)

Tässä oli se vastaus mitä hain kysymykseen, miten itse suhtaudut sitten siihen kun ajattelet että salaa hoidat hommat pikaisesti itse ja mies herääkin vierestä ja alkaa käsillään hieromaan lisää? Miten suhtautuisit siihen että heräisit ja mies vetäisi itseltään käteen vieressäsi kun sinä nukut, menisitkö mukaan vai alkaisitko nauramaan ja haukkuisit? Onhan siinä jotenkin eroa että nainen masturboi salaa kuin mies masturboisi salaa naiseltaan. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja hämmästynyt mies;22531149:
Tässä oli se vastaus mitä hain kysymykseen, miten itse suhtaudut sitten siihen kun ajattelet että salaa hoidat hommat pikaisesti itse ja mies herääkin vierestä ja alkaa käsillään hieromaan lisää? Miten suhtautuisit siihen että heräisit ja mies vetäisi itseltään käteen vieressäsi kun sinä nukut, menisitkö mukaan vai alkaisitko nauramaan ja haukkuisit? Onhan siinä jotenkin eroa että nainen masturboi salaa kuin mies masturboisi salaa naiseltaan. :)

Ei se haittaa, jos toinen herää leikkiin mukaan. :p

Jos yllätän miehen yöllä samoista puuhista, niin ellen nyt aivan kuolemanväsynyt ole (silloin en piittaa vaikka seinät vietäisiin) takuulla pistän käteni ja vähän muutakin miehen peiton alle. Ei tuo mies ole siitä vielä tähän mennessä näyttänyt loukkaantuvan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hämmästynyt mies:
Niin, on asioita joita ei tee koska se ei ole mikään pakko suhteessa, tämä on tietenkin aika henkilökohtaista parisuhteessa jos masturboi kotona mutta onko se sitten yleistäkin että toisen vieressä nukkuessa tai toisen ollessa kotona siirtyy vaikka toiseen huoneeseen masturboimaan toiselta ns.salaa?

Sun utelu kuulostaa jo sairaalta. :D
Eikös se ole jokaisen oma asia, miten muut tyydyttää omaa seksuaalisuuttaan? Olisit enemmänkin kiinnostunut siitä omasta vaimostasi kuin siitä, miten muut naiset asiansa hoitaa..
 
No entäs tämä.. Olen 25 vuotias mies ja seurustelen 23 v naisen kanssa. Ongelma on että seksihalumme eivät kohtaa. Seksiä ei ole kun 1-4 kertaa kuukaudessa ja minulle se ei todellakaan riitä joten joudun tyydyttämään itseäni päivittäin.. mutta silti haluni ei helpota. Joskus masturboin 4-8 kertaa päivässä kun halut ovat niin suuret ja se vaikuttaa jo päivittäiseen elämääni. Ja asiaa ei paranna se seikka että ehkä vuosi sitten naiseni kertoi masturboivansa sillon kun masturboi niinsanotusti "ilman käsiä" eli fantasioimalla ja jännittämällä lihaksiaan. Siitä lähtien olen seurannut häntä kun menemme nukkumaan ja huomannut että hän tekee seuraavaa. Hän odottaa niin kauan kun nukahdan (tässä tapauksessa teeskentelen nukkuvani) Yleensä pidän kattäni rennosti hänen mahansä päällä tai makaan niin että käsivarsi tai muu koskee hennosti hänen mahaansa että tunnen sen liikeet, ja tunnen kuinka hän alkaa jännittää lihaksiaan ja hengitys nopeutuu ja pulssi kiihtyy.. tämä ei kestä kun ehkä minuutin tai kaksi. Sitten hän hytkyy hieman eli ilmeisesti saa orgasmin. Jonka jälkeen hengitys tasaantuu ja pian hän jo nukkuukin. Sama toistuu lähes joka ilta. Ja minusta on tullut äärettömän mustasukkainen hänen masturboinnilleen kun itse halusta kipeänä olen vieressä ja silti hän vain masturboi minut ensin torjuttuaan. Itse masturboin kun en saa seksiä, mutta minua loukkaa syvästi se että hän korvaa minut masturboinnilla. Joskus mainitsin hänelle kierrellen asiasta ja yritin tapauksen huomattuani kysyin siitä hänetä. Silloin hän vastasi muka ihmetellen että mistä minä nyt oikein puhun..Ja paha minun on siihen väittämään että kyllä minä tiedän että tyydytit. Olen toivonut olevani vainoharhainen että hän ei masturboisi vain kyseinen tapahtuma olisi jotain muuta nukahtamiseen liittyvää? Tai käyttääkö hän orgasmia "unilääkkeenä" mutta ei halua ryhtyä pitkäkestoisempaan seksiin? Mikä on johtanut tähän? Olen yrittänyt panostaa siihen että seksi olisi hänelle mahdollisimman mielyttävää yms.. Mutta nyt minut on vallannut mustasukkaisuus ja katkeruus tälle tilanteelle joka pilaa kovaa vaihtia elämääni ja suhdettamme... Mikä neuvoksi?
 
Se on hyvä rentoutumis keino. Auttaa minulla nukahtamis ongelmiin. Siksi siis joskus teen sitä, sitten kun mies on nukahtanut. Ei siis oikeastaan liity seksiin mitenkään. Voin vain välillä olla äärettömänkin väsynyt, mutta en nukahda silti. Masturboimalla saa rentoudutta niin, että uni tulee hetkessä.
 

Yhteistyössä