N
n77
Vieras
Taasen täällä sekkailen kahden päivän itkukohtausten jälkeen, ihmissuhde sitten päättyi eilen näillä näkymin lopullisesti... Kuukausina mitattavissa tämä suhde.
Mies oli pitkään musta kiinnostunut, alkutaipaleella vain yhtä jos toista oli meidän välissä ettei onnistunut aikasemmin tämä meidän juttu. Kun lähdimme suhteeseen mies ihana ja puhui/tekstitteli kuinka olen ihana ja ei ole koskaan vastaavaa tunnetta tuntenut kuin mun kanssa. Meni eiliseen asti hyvin, vaan lomat sotkenut ettemme ole nähnyt kuin parin viikon välein (aikaisemmin hän n.2v sinkkuna ja minä 5) Puhuimme suhteen alussa kuinka olisi hyvä painella jarrua välillä, ettei tule ""ahdistusta"" jos koko ajan pitkän sinkkuajan jälkeen oltaisiin yhdessä.
Puhelimessa sitten kolmen päivän näkemättömyyden jälkeen ei ollutkaan halukas yhtäkkiä näkemään, vaikka nämä päivät pidetty tiiviisti yhteyttä tekstareitse ja puhelimitse... Halusi miettiä asioita - siinä vaiheessa jo tiesin vanhasta kokemuksesta että ei hyvältä kuullosta, tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, se oli shokki eilen.
Tuli sitten illalla käymään kuitenkin kun sai mut jo puhelimessa itkemään, kertoi kuinka hänen mielestään suhde ei etene ja hänestä tuntuu että haluaisin enemmän kuin hän pystyy antamaan mulle - enhän mä muuta halua kuin hänet*! Sanoinkin että siksihän mä hänen kanssaan haluan just olla kun hän on se mitä haluan... Väitti kuitenkin edelleen, että ei ole riittävä hänen panoksensa. Hän pitää musta edelleen, välittää kovastikin mutta ei tunne pystyvänsä olemaan oma itsensä... (tuli heti mieleen, että olen muutaman kerran mennyt sanomaan hänen baarissa käymisestään joka viikonloppu ja ryyppäämisestä kavereidensa kanssa - minä teen samaa kyllä myöskin/ollut mukana, mutta niinkuin hänkin on itse todennut myös itsestään; en tykkää molempina päivinä käydä...)
Itkettiin sitten molemmat, hän halusi halata pitkään ja pitää kiinni - sanoi, ettei halua mua kokonaan menettää... Yritin kysyä mitä hän tarkoittaa, ei tiennyt enää itsekkään. Sanoi, että on ihan sekasin... Laittoi aamuyöllä viestiä, ettei nukuta ja on kirjoittanut mulle monta viestiä ja pyyhkinyt sitten pois... Minä en ole nukkunut myöskään silmällistäkään ja itkettää koko ajan - pala on kurkussa eikä lähde kakomallaakaan. Sanoi mies vielä lähtiessään kyyneleitä pyyhkien että tulee taatusti katumaan mun jättämistä vielä monta kertaa - siinä sitten tyhmänä kysyen miksi sitten haluaa kuitenkin tehdä näin... kuulemma mun parhaakseni. En ymmärtänyt sanaakaa. Haluaisi olla ystävä mun kans, mut enhän mä reppana siihen pysty. Apua, on niin tyhjä olo (myös hänellä sanomansa mukaan)
Mies oli pitkään musta kiinnostunut, alkutaipaleella vain yhtä jos toista oli meidän välissä ettei onnistunut aikasemmin tämä meidän juttu. Kun lähdimme suhteeseen mies ihana ja puhui/tekstitteli kuinka olen ihana ja ei ole koskaan vastaavaa tunnetta tuntenut kuin mun kanssa. Meni eiliseen asti hyvin, vaan lomat sotkenut ettemme ole nähnyt kuin parin viikon välein (aikaisemmin hän n.2v sinkkuna ja minä 5) Puhuimme suhteen alussa kuinka olisi hyvä painella jarrua välillä, ettei tule ""ahdistusta"" jos koko ajan pitkän sinkkuajan jälkeen oltaisiin yhdessä.
Puhelimessa sitten kolmen päivän näkemättömyyden jälkeen ei ollutkaan halukas yhtäkkiä näkemään, vaikka nämä päivät pidetty tiiviisti yhteyttä tekstareitse ja puhelimitse... Halusi miettiä asioita - siinä vaiheessa jo tiesin vanhasta kokemuksesta että ei hyvältä kuullosta, tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, se oli shokki eilen.
Tuli sitten illalla käymään kuitenkin kun sai mut jo puhelimessa itkemään, kertoi kuinka hänen mielestään suhde ei etene ja hänestä tuntuu että haluaisin enemmän kuin hän pystyy antamaan mulle - enhän mä muuta halua kuin hänet*! Sanoinkin että siksihän mä hänen kanssaan haluan just olla kun hän on se mitä haluan... Väitti kuitenkin edelleen, että ei ole riittävä hänen panoksensa. Hän pitää musta edelleen, välittää kovastikin mutta ei tunne pystyvänsä olemaan oma itsensä... (tuli heti mieleen, että olen muutaman kerran mennyt sanomaan hänen baarissa käymisestään joka viikonloppu ja ryyppäämisestä kavereidensa kanssa - minä teen samaa kyllä myöskin/ollut mukana, mutta niinkuin hänkin on itse todennut myös itsestään; en tykkää molempina päivinä käydä...)
Itkettiin sitten molemmat, hän halusi halata pitkään ja pitää kiinni - sanoi, ettei halua mua kokonaan menettää... Yritin kysyä mitä hän tarkoittaa, ei tiennyt enää itsekkään. Sanoi, että on ihan sekasin... Laittoi aamuyöllä viestiä, ettei nukuta ja on kirjoittanut mulle monta viestiä ja pyyhkinyt sitten pois... Minä en ole nukkunut myöskään silmällistäkään ja itkettää koko ajan - pala on kurkussa eikä lähde kakomallaakaan. Sanoi mies vielä lähtiessään kyyneleitä pyyhkien että tulee taatusti katumaan mun jättämistä vielä monta kertaa - siinä sitten tyhmänä kysyen miksi sitten haluaa kuitenkin tehdä näin... kuulemma mun parhaakseni. En ymmärtänyt sanaakaa. Haluaisi olla ystävä mun kans, mut enhän mä reppana siihen pysty. Apua, on niin tyhjä olo (myös hänellä sanomansa mukaan)
)