B
BrokenHearted~
Vieras
Tiedän, että exäni lukee myös tätä palstaa, mutta haluan kirjoittaa tästä koska tämä asia satuttaa minua kovin. (Ja sinäkin tiedät sen.)
Olen tuntenut exäni 8 vuotta, josta 4 vuotta olimme suhteessa. Erosimme kahdesti, ensimmäisellä kerralla exäni jätti minut koska häntä ahdisti asua yhdessä. Toisella kerralla erosimme koska masennuin eikä hän jaksanut olla tukenani, päätös oli yhteinen.
Tästä huolimatta jäimme toisiimme riippumaan ja roikkumaan, tiedetään, hyvin epätervettä. Meillä oli ikäänkuin "parisuhde", kävimme yhdessä ulkona, vietimme aikaa ja harrastimme seksiä. Erona oli ettemme "seurustelleet" virallisella termillä, ja että päivän päätyttyä tiet erosivat omiin koteihimme.
Monesti asia repi minuakin rikki, huusin miksemme voi seurustella kun kerta elämämme oli seurustelunomaista. Exä sanoi useitakin syitä, monet olivat käytännön ongelmia ja jotkut viittasivat menneisyyteen joka oli liian ongelmallinen. Silti mm. sukuloimme yhdessä, monet ulkopuoliset luulivat meidän olevan pari koska liikuimme jatkuvasti yhdessä.
Lopulta neljän vuoden "avosuhteen" jälkeen päätin repäistä ja menin harrastamaan seksiä toisen miehen kanssa. Tähän mennessä olimme edelleen olleet toisillemme uskollisia. Siihen päättyi tämä epäterve suhteemme, ja aloin hakeutua uuteen seuraan sekä exä alkoi katsella itselleen uutta naista. Olin tapaillut aiemminkin muita miehiä, ja jokaisen (epäonnistuneen) tapailun aikana exäni itki sitä, miten olen hänen elämänsä nainen ja miten hän haluaisi yrittää uudelleen kanssani. Kun tilaisuus hänelle suotiin, hän ei siihen tarttunutkaan.
Nyt hän on löytänyt uuden naisen ja aloittaa tämän kanssa suhdetta. Samanaikaisesti kuitenkin käymme myrskyisästi läpi minun katkeruuttani ja vihaani häntä kohtaan, koska exäni kertoi että hän on ollut sitoutumiskammoinen eikä tämän vuoksi ole halunnut seurustella kanssani vaikka monet asiat muuten hänelle kelpasivatkin ja on hakenut tähän ammattiapua.
Minua asia suoraan sanottuna v*tuttaa, varsinkin kun monet muutkin exän sanomisista ovat muuttuneet puolen vuoden sisällä. 8 vuotta hän vakuutti minulle ettei halua lapsia, mutta nyt kun uusi kumppaniehdokas näyttäisi haluavan lapsia joskus niin jopas jotakin, jopa lasten hankinta on hänelle mahdollista omien sanojensa mukaan. Sen lisäksi ihmettelen, että sitoutumiskammoinen mies alkaa tapailemaan uutta naista vaikkei ole saanut edes edellisiä ongelmiaan käsiteltyä.
Olen todella vihainen, pettynyt, aggressiivinen ja loukattu. Exäni haluaa minun pysyvän edelleen ystävänään, mutta itse en usko siihen kykeneväni. Ja uusi kumppaniehdokas ei tietenkään tiedä menneisyydestämme kaikkea, kuten sitä että seksi oli kuulunut siihen vielä muutamia kuukausia takaperin.
En usko että ystävyydellämme on tulevaisuutta, koska tällainen "sitoutumiskammoinen" paskanjauhanta on kuluttanut kaikilta liian monta vuotta. Olen varma, että exältäni puuttuu ainoastaan henkinen selkäranka todeta, että olin hänelle väärä nainen. Silti hän halusi pitää minusta kiinni kaikki nämä vuodet, muttei halunnut seurustella kanssani. Ja silti hän haluaisi säilyttää minut nyt ystävänään, vaikka on uusi kumppaniehdokas jo katseltuna.
Tiedän, että omassa itsetunnossani oli myös parantamisen varaa, koska kovin monikaan ei olisi suostunut tällaiseen.
Onko kukaan jäänyt roikkumaan tällaiseen epäterveeseen suhteeseen, ja miten olette siitä päässeet eteenpäin? Varmasti suurin syy jäädä "ystäväksi" exän kanssa on ollut se, ettei minulla ole perhettä eikä muutakaan taustajoukkoa. Henkisesti olemme samalla tasolla, ymmärrämme toisiamme ja ystävyyteen olisi kaikki eväät mutta olemme ryssineet sen harrastamalla seksiä keskenämme erojen jälkeen ja eläneet kuin pariskunta.
Miksi hänelle oli niin vaikeaa tunnustaa että "seurustellaan"? Ja miksi se seurustelun aloittaminen on nyt hänelle niin helppoa, uuden kumppanin kanssa?
Olen tuntenut exäni 8 vuotta, josta 4 vuotta olimme suhteessa. Erosimme kahdesti, ensimmäisellä kerralla exäni jätti minut koska häntä ahdisti asua yhdessä. Toisella kerralla erosimme koska masennuin eikä hän jaksanut olla tukenani, päätös oli yhteinen.
Tästä huolimatta jäimme toisiimme riippumaan ja roikkumaan, tiedetään, hyvin epätervettä. Meillä oli ikäänkuin "parisuhde", kävimme yhdessä ulkona, vietimme aikaa ja harrastimme seksiä. Erona oli ettemme "seurustelleet" virallisella termillä, ja että päivän päätyttyä tiet erosivat omiin koteihimme.
Monesti asia repi minuakin rikki, huusin miksemme voi seurustella kun kerta elämämme oli seurustelunomaista. Exä sanoi useitakin syitä, monet olivat käytännön ongelmia ja jotkut viittasivat menneisyyteen joka oli liian ongelmallinen. Silti mm. sukuloimme yhdessä, monet ulkopuoliset luulivat meidän olevan pari koska liikuimme jatkuvasti yhdessä.
Lopulta neljän vuoden "avosuhteen" jälkeen päätin repäistä ja menin harrastamaan seksiä toisen miehen kanssa. Tähän mennessä olimme edelleen olleet toisillemme uskollisia. Siihen päättyi tämä epäterve suhteemme, ja aloin hakeutua uuteen seuraan sekä exä alkoi katsella itselleen uutta naista. Olin tapaillut aiemminkin muita miehiä, ja jokaisen (epäonnistuneen) tapailun aikana exäni itki sitä, miten olen hänen elämänsä nainen ja miten hän haluaisi yrittää uudelleen kanssani. Kun tilaisuus hänelle suotiin, hän ei siihen tarttunutkaan.
Nyt hän on löytänyt uuden naisen ja aloittaa tämän kanssa suhdetta. Samanaikaisesti kuitenkin käymme myrskyisästi läpi minun katkeruuttani ja vihaani häntä kohtaan, koska exäni kertoi että hän on ollut sitoutumiskammoinen eikä tämän vuoksi ole halunnut seurustella kanssani vaikka monet asiat muuten hänelle kelpasivatkin ja on hakenut tähän ammattiapua.
Minua asia suoraan sanottuna v*tuttaa, varsinkin kun monet muutkin exän sanomisista ovat muuttuneet puolen vuoden sisällä. 8 vuotta hän vakuutti minulle ettei halua lapsia, mutta nyt kun uusi kumppaniehdokas näyttäisi haluavan lapsia joskus niin jopas jotakin, jopa lasten hankinta on hänelle mahdollista omien sanojensa mukaan. Sen lisäksi ihmettelen, että sitoutumiskammoinen mies alkaa tapailemaan uutta naista vaikkei ole saanut edes edellisiä ongelmiaan käsiteltyä.
Olen todella vihainen, pettynyt, aggressiivinen ja loukattu. Exäni haluaa minun pysyvän edelleen ystävänään, mutta itse en usko siihen kykeneväni. Ja uusi kumppaniehdokas ei tietenkään tiedä menneisyydestämme kaikkea, kuten sitä että seksi oli kuulunut siihen vielä muutamia kuukausia takaperin.
En usko että ystävyydellämme on tulevaisuutta, koska tällainen "sitoutumiskammoinen" paskanjauhanta on kuluttanut kaikilta liian monta vuotta. Olen varma, että exältäni puuttuu ainoastaan henkinen selkäranka todeta, että olin hänelle väärä nainen. Silti hän halusi pitää minusta kiinni kaikki nämä vuodet, muttei halunnut seurustella kanssani. Ja silti hän haluaisi säilyttää minut nyt ystävänään, vaikka on uusi kumppaniehdokas jo katseltuna.
Tiedän, että omassa itsetunnossani oli myös parantamisen varaa, koska kovin monikaan ei olisi suostunut tällaiseen.
Onko kukaan jäänyt roikkumaan tällaiseen epäterveeseen suhteeseen, ja miten olette siitä päässeet eteenpäin? Varmasti suurin syy jäädä "ystäväksi" exän kanssa on ollut se, ettei minulla ole perhettä eikä muutakaan taustajoukkoa. Henkisesti olemme samalla tasolla, ymmärrämme toisiamme ja ystävyyteen olisi kaikki eväät mutta olemme ryssineet sen harrastamalla seksiä keskenämme erojen jälkeen ja eläneet kuin pariskunta.
Miksi hänelle oli niin vaikeaa tunnustaa että "seurustellaan"? Ja miksi se seurustelun aloittaminen on nyt hänelle niin helppoa, uuden kumppanin kanssa?
