Suhteessa mutta yksin

[Emma Nuelle]

Onkohan muilla näin autuasta elämää kuin minulla?

Avomieheni(9 vuotta yhteistä elämää josta 4 vuotta avoliittoa) ei kommunikoi, ei riitele vaikka ristiriitoja tuleekin, ei vastaa jos kysyn jotain meidän elämään ja suhteeseen liittyvää eikä puhu kun haluaisin selventää jotain meidän juttua, enkä muutenkaan saa oikein sellaista rakentavaa yhteyttä häneen. Ehkä lähestymistapani on väärä? Mutta olen kovasti yrittänyt eri tavoin tehdä ja sanoa asioita, mutta mikään ei tunnu muuttuvan parempaan suuntaan. Nykyään puhummekin lähinnä koiran kautta, mies: "koira on sitä mieltä että mamin kanssa pitää päästä ulos", "koira on sitä mieltä että mami on ilkeä isukille" jne. Tämä koko homma on saanut koomisia piirteitä surullisuudessaan.

Mies kyllä puhuu politiikasta, urheilusta ja uutisista ja muusta 'jonninjoutavasta' vaikka kuinka paljon, mutta kuinka ollakaan, usein juuri silloin kun minä en ole juttutuulella ja teen jotain muuta. Eli hän saattaa keskeyttää kun olen kirjoittamassa s-postia tai kun luen jotain tai kun katson lempiohjelmaani. Muulloin ollaan melko hiljaa keskenämme. Eikä oikein ole mitään sanottavaakaan kun jo etukäteen tietää millainen on suhtautuminen.

Miehellä on jo kaksi eroa takana päin ja taitaa tulla taas yksi, sillä minä en jaksa tätä elämää enää. Olen kyllä jo aikoja sitten lopettanut suhteen eteen yrittämisen ja kommunikoimisen, kun vähän kaikessa aloite tuli aina minun puoleltani. Elän nykyään omaa elämääni, luon uraani, harrastan yhtä sun toista ja nautin elämän pienistä iloista. Tuntuu välillä vaan kovin yksinäiseltä.

Mies on muutenkin aina ollut hyvin aloitekyvytön monessa asiassa, esim. seksuaalisesti on erittäin passiivinen. Jos haluan rakastella, on minun tehtävä aloite. Mies ei ymmärrä vihjeitä, ei tartu eroottisiin viesteihini, ei syty. Olen aiemmin usein itkenyt itseni uneen koska olen niin hirvittävästi kaivannut läheisyyttä ja erotiikkaa, kun äijä kuorsaa vieressä eikä tajua mistään mitään. Viime vuonnakin rakastelimme peräti 5 kertaa!

Että silleen. Luojan kiitos meillä ei ole yhteisiä lapsia. Eli jotain hyvää tässä koko skeidassa sittenkin on.

 

[tosiasioita]

Miehelle keskustelun aloitus aiheesta: "Meidän suhteemme" on 99% miehille täydellinen turn-off.

Politiikka, urheilu ja uutiset (faktat) ovat tärkeämpiä puheenaiheita kuin fiktiiviset salkkareiden juonenkäänteet.

Seksi ei ole parisuhteen tärkein asia!

 

[Emma Nuelle]

Miehelle keskustelun aloitus aiheesta: "Meidän suhteemme" on 99% miehille täydellinen turn-off.

Politiikka, urheilu ja uutiset (faktat) ovat tärkeämpiä puheenaiheita kuin fiktiiviset salkkareiden juonenkäänteet.

Seksi ei ole parisuhteen tärkein asia!

No ymmärrän kyllä että keskustelu ei miestä kiinnosta jos puhe alkaa tyyliin "meidän suhteemme" ja mies jo heti tietää että jokin on vialla. Mutta kun on yritetty monella muullakin tavalla.

Mies on muuten meillä se joka katsoo Salkkareita, en minä.

Seksi ei ole parisuhteen tärkein asia, mutta on se aika tärkeää kumminkin. Haluaisin edes joskus erotiikaa. Romantiikkaa en kaipaa enää, siitä olen luopunut jo kauan sitten. Mutta nautin romanttisista tv-sarjoista ja kirjoista ja haaveilen silloin tällöin. Mutta arkielämän piristyksiä kyllä aika ajoin toivoisin....

 

[Pumpuliina]

aika vaikea tilanne sinulla...
Tulee kuitenkin mieleen lause, jonka kaverini isä oli hänelle sanonut tämän painiessa ihmissuhde ongelmien kanssa: "Kaikissa suhteissa on huonot puolensa".
Kyse on siis vain siitä, minkä kanssa voimme elää ja minkä kanssa emme voi elää. Olen itse seurustellut aikoinani miehen kanssa, joka käveli heti ulos joka kerta kun yritin asioista jutella. Opin olemaan hiljaa, mutta sydämeni ei enää ollut suhteessa. Parisuhde tosiaan kärsii puhumattomuudesta. Tunteista puhuminen on monille miehille vierasta (miksiköhän se on niin? Naisethan miehet kasvattavat!), mutta kyllä sitä ihminen tarvitsee tunteilleen vastakaikua. Aika patti tilanne sinänsä, mutta sinä olet valitettavasti alakynnessä. Hän hallitsee sinun elämääsi puhumattomuudellaan. Ehkä sinun tarvitsisi vain alkaa puhua asioista ilman, että odotatkaan vastausta.. en tiedä onko se hyvä ajatus. Toivottavasti asiat paranevat kohdallasi edes hiukan!

 

[rohnsoåshnajyj]

jos ei miestä kiinnosta edes puheenaiheena. Ei ole mitään syytä, mikisi ongelmista ei puhuttaisi paitsi jos haluaa säilyttää tilanteen samanlaisena. Ai että turn off. Pitäiskö tuommosta välttelevää tuppisuuta sitten jatkuvasti vaan kiihotella jutuillaan muusta välittämättä? Kaiken pitää olla miehelle turn on ja muu ei käy laatuun. Entäs naiselle? Tuommonen asioiden käsittelemättömyys, johon mies pakottaa molemmat on tosiaan vallankäyttöä ja toisen eli naisen alistamista. Mieshän määrää, mikä on tärkeää, edes puhumisen arvoista eikä välitä muista. Ota puheeksi, jos ei mies suostu, ei ole vaivan arvoinen.

 

[Puhu ja vaadi]

Ryhdistäydy, ala vaatia itsellesi sitä mitä suhteelta haluaisit. Jos vain alistut siihen että mies jatkaa samaa tyyliään, hän ei tule koskaan muuttumaan. Kerro tosiaan mitä olet miettinyt ja että harkitset eroakin jos tilanne ei muutu. Ei miehen siitä pitäisi ainakaan suuttua jos kerrot asioista ilman suurta tunnelatausta ja asiallisesti. Hän voisi alkaa miettiä voiko suhdetta vielä koittaa pelastaa ennenkuin olet siinä pisteessä ettei se enää riitä.

Ei kannata tuhlata elämäänsä kärsien suhteessa josta ei saa mitään. Eikö olisi sitten parempi olla yksinkin? Itse olen samansuuntaisessa tilanteessa ja olen ajatellut että olen mieluummin yksin kuin jatkuvan pahan olon kanssa. Ellei kerran suksi luista yhdessä niin sitten erikseen.

 

[Että mamin pitää]

Saada kullia...

 

[0700jne]

Ex-mieheni ei kuunnellut, mitä sanoin. Emme pystyneet keskustelemaan parisuhdeongelmista lainkaan. Tein lopulta siten, että kirjoitin kirjeen. Siitä tuli lopulta monta sivua pitkä sepustus koko parisuhteestamme ja sen hyvistä ja huonoista puolista. Vasta sen luettuaan mies tajusin, että parisuhdekeskusteluiden yrittäminen ei ollut mitään nalkuttamistani vaan ihan tosi yritys pelastaa parisuhde.

Nykyinen mieheni on sellainen, että hän kuuntelee, muttei vastaa. Alussa se häiritsi hirveästi, nyt olen kai vähän turtunut. Tosin yhä edelleen puhun miehelle, koska tiedän, että hän kuuntelee. En vain enää odota vastauksia. Tosin mies ottaa joissakin asioissa opikseen, joten siksi puhumattomuutta siedänkin. Esim. kännäilyä mies on vähentänyt todella radikaalisti.

 

[tuttua]

Ihan kuin omasta elämästäni pari vuotta sitten. Ei seksiä, ei puhetta, siis muusta kuin politiikasta ja taloudesta. Meillä päättyi siihen, että minä kyllästyin ja löysin paremman miehen, joka osaa puhua. Muuten olin suhteessa kiinni, enkä pystynyt päästämään irti ja olisin siinä varmaan vieläkin ellen olisi tavannut nykyistäni. Onhan siinä kyseessä jonkunlainen alistuskeino, kun itse kertoo omista tunteistaan eikä toinen jaa yhtään mitään.

Oletteko miettineet pariterapiaa? Noh, miehesi vastaa ehdotukseesi varmaankin olankohautuksella mutta ehkä jos järjestäisit asian niin, että hänenkin olisi pakko suostua. Muuten uskon, että satutat vain itseäsi pysymällä suhteessa, jossa asioista ei voi puhua. Toivon että teet kypsemmän ratkaisun kuin minä ja pystyt lähtemään suhteesta omasta päätöksestäsi. Tulevaisuus näyttää sen jälkeen paljon paremmalta kun ei tarvitse hoitaa toisenkin ihmisen tunne-elämää omansa lisäksi. Rohkeutta

 

[sama tilanne]

Minulla oli sama tilanne entisessä suhteessa. On henkisesti todella raskasta olla parisuhteessa mutta kuitenkin yksin. Toinen on siinä vieressä mutta ei kuitenkaan läsnä. Suhde päätyi eroon, en enää jaksanut sellaista elämää ja monesti itkinkin itseni uneen kun olin yksinäinen vaikka toinen makasi sentin päässä vieressä. Meillä seksiä harrastettiin ehkä kerran kuukaudessa, se ei todellakaan ollut minulle tarpeeksi.

Kuten ylhäällä joku kirjoitti: kaikilla on huonot puolensa, sun täytyy vaan miettiä et mitkä on ne huonot puolet joiden kanssa pystyt elämään. Minä en pystynyt, mieluummin olen yksin ja etsin sitä "oikeaa". Edelleenkin yksin, kohta 2 v sinkkuna, yksin mutta en enää yksinäinen. Enää en tunne vuoroin surua ja vihaa, nyt koen olevani eheä silläkin saralla.

 

[Emma Nuelle]

Voi kun olette kultaisia! En olisi ehkä odottanut näin asiallsia vastauksia ja näin monilta.

Kaikki neuvot ovat tervetulleita. Mutta kuten joku sanoikin, olen puhunut miehelle erosta ja olemme olleet usein siinä pisteessä että ero on ainoa oikea ja järkevä ratkaisu, mies ryhdistäytyy hetkeksi ja on kaksi päivää herttainen ja yhteistyökykyinen, ja taas homma suoraan sanoen lässähtää.

Olen jopa sanonut että en kestä tätä puutteessa elämistä enää ja lähden etsimään itselleni seuraa ja sitä löytyy, mies reagoi siihenkin hyvin laiskasti. Tavallaan kuljenkin silmät ja mieli avoimina jos vaikka törmäisi johonkin kypsään ihmiseen jonka kanssa on hyvä olla ja edes jotenkin yhteiset suuntaviivat elämässä.

En väitä että minä olisin mitenkään taitava parisuhteessamme. Olen välillä äksy ja vetäydyn omiin oloihini, itsekkäästi harrastan kaikenlaista mistä pidän jne. Mutta olisi ihanaa tulla töistä tai harrastuksesta kotiin kun siellä on ELÄVÄ ihminen jonka kanssa jonkin sortin yhteys toimisi.

 

[ap-lle]

Oletko varma että olet tehnyt kaikkesi?
Ja mitä oikein vaadit mieheltä?
Kuinka ihmeessä päädyit kimppaan saamattomana pitämäsi miehen kanssa?

Minusta sinä valitat paljon sitä, mitä miehesi tekee väärin, millainen hän on ja kuinka surullista ja koomista elämänne on.

Kenelle sinä elämäänne häpeät, ja kenen elämään vertaat omaa elämääsi?

Mitä jos et itsekään tiedä mitä haluat? Mitäpä jos valitat aivan turhasta, koska et osaa olla tyytyväinen?

Miestäsi et voi ihmisenä muuttaa.

 

[Yksämmä]

Miehelle keskustelun aloitus aiheesta: "Meidän suhteemme" on 99% miehille täydellinen turn-off.

Politiikka, urheilu ja uutiset (faktat) ovat tärkeämpiä puheenaiheita kuin fiktiiviset salkkareiden juonenkäänteet.

Seksi ei ole parisuhteen tärkein asia!

Älä valehtele, on se. Tulee ainakin ennen politiikkaaurheiluauutisia. Mene Vanamoon.

 

[Emma Nuelle]

Oletko varma että olet tehnyt kaikkesi?
Ja mitä oikein vaadit mieheltä?
Kuinka ihmeessä päädyit kimppaan saamattomana pitämäsi miehen kanssa?

Minusta sinä valitat paljon sitä, mitä miehesi tekee väärin, millainen hän on ja kuinka surullista ja koomista elämänne on.

Kenelle sinä elämäänne häpeät, ja kenen elämään vertaat omaa elämääsi?

Mitä jos et itsekään tiedä mitä haluat? Mitäpä jos valitat aivan turhasta, koska et osaa olla tyytyväinen?

Miestäsi et voi ihmisenä muuttaa.

Ihan hyviä kysymyksiä, kiitos niistä.

Se että päädyin kimppaan "saamattoman" miehen kanssa on se tavallinen tarina. Kaksi yksinäistä ihmistä, ihastuminen ja rakastuminen ja sitä sitten mentiin. Ei sitä alussa näkynyt selvää saamattomuutta. Nyt sen on rutiininomainen arkielämä tuonut esille korostetusti.

Ei mies mielestäni "tee väärin", vaan hän ei kertakaikkiaan tee mitään, On aivan aloitekyvytön monessakin asiassa. Syitä on varmasti monia eikä mikään selitys ole yksinkertainen.

En ihan ymmärtänyt tuota häpeäjuttua. En koe häpeäväni elämäämme . Olen vain tässä ja nyt kovin turhautunut ja tyytymätön moneen asiaan ja kaikista eniten vuorovaikutuksen vähyyteen. Mies olla möllöttää ja kun jotain puhuu on se ympäripyöreää höpötystä jostain urheilusta tai politiikasta. Sekin on mukavaa puhumista toki! Mutta joskus olisi mukavaa puhua myös esim. mitä tekisimme lomalla yhdessä tai minne voisimme matkustaa tai jotain, mutta mies on hyvin, hyvin passiivinen lähes joka asian suhteen ja kaikki vastuu kaatuu minun päälleni.

Ehkäpä tässä onkin se pointti? Kannan niin paljon vastuuta monesta asiasta, ehkä liikaakin, ja mies on tottunut siihen että vaan löhöää kärryissä tekemättä mitään. Usein nimittäin on tullut tunne että minua käytetään hyväksi.

Muuten olen tyytyväinen elämääni ja ihmissuhteisiini. Minulla on hyvä työ ja hyvä palkka, olen suhteellisen terve urheilullinen nainen eikä ulkonäössäkään ole kamalasti valittamista. Minulla on ihanat vanhemmat, joiden kanssa itse asiassa koen syvää tyytyväisyyttä kun voimme puhua monesta asiasta maan ja taivaan välillä. Sukukin on aika iso ja tapaan sukulaisia ainakin kerran kuussa.

Ehkäpä juuri tätä kaipaan mihin olen perheessäni tottunut, arkisten asioiden ja tunteiden jakamista, yhteisiä ilonaiheita ja yhdensuuntaisia arvoja jne. Minulle on tärkeää läheiset ihmiset ja perhe, miehellä ei oikeastaan ole ketään ja välit ovat poikki hänen vanhempiinsa.

 

[veikkaan]

että miehesi on masentunut. Lähes 100% niistä, joilla on elämässä ongelmia , ovat masentuneita.

 

[toogamies]

Emma Nuellelle tiedoksi

Et ole yksin, samassa asemassa olen esim. minäkin. Ymmärrän tuskasi ja tunteesi. Helppoa vastausta tuohon ei ole, niinkuin ei omalla kohdallanikaan. En halua enkä aio erota, mutta kestämättömässä tilanteessa olen.

 

[ap-lle]

ahaa. Jotenkin nyt kuulostaa siltä, että miehesi voi olla ihan väärä henkilö sinulle. Ei yksikään mies ole kovin empaattinen, suora, rehellinen tai varsinkaan avoin, aina miehistä jotain olennaista tulee puuttumaan. Mutta on silti miehiä, jotka enemmän saavat naisen tuntemaan olonsa vapautuneeksi, ja kannustavat puhumaan.

Miehesi on myös saattanut matkanvarrella passivoitua. me naiset olemme sellaisia, että jos jokin ei heti tapahdu, teemme sen itse. Eli jos mies ei tee aloitetta, me teemme. Ja hetken aikaa se jopa miellyttää- olenpas minä aikaansaava ja reipas, ja mieheltä pitää niistää nenäkin kun se ei itse osaa.

Mutta jos tarpeeksi ottaa yhteisen suhteen asioita kontolleen, niin mies sopeutuu siihen kuin sieni elämään kuusen varjossa.

Miehen ympäripyöreistä puheenaiheista: TUTTUA!

Monet miehet puhuvat niistä faktoista, kaikesta kylmästä ja inhasta. todellisuudessa se on heidän "salkkarinsa", eli heitä kiinnostaa yhtä lailla samat asiat- eivät vain myönnä.
Jos urheilua seuraa, sehän on kuitenkin enimmäkseen juttua siitä, kuka urheilija sanoi mitä, kuka valmentaja ajatteli tätä jne. Varsinkin formulat ja jääkiekko ovat yhtä ja samaa ihmissuhdedraamaa. Jos meinaa mennä liian antiheteroksi, niin miehet voi aina vetaista pistelaskua ja moottorin kokoamista puheeseen mukaan.

Naurattaa ihan.

Mutta en usko että tuo ratkeaa viikossa. Sinun pitäisi tehdä vähemmän mutta voin kuvitella että jos mitään ei tapahdu sen seurauksena, niin turhaudut tosissaan. Oet tainnut jos kotvasen odotella miestäsi.

Jos suhteenne ei ole kestänyt vielä kauaa, niin ala harkita olisiko helpompi vielä katsella ympärillesi, ennen kuin teet lopullisen päätöksen siitä kenen rinnalla aiot olla kuolemaasi asti.

Mies varmasti välittää sinusta, mutta ei vain osaa, eikä näe mitä järkeä olisi opetella.
Hän luultavasti näkee sen vasta kun ovi pamahtaa kiinni perässäsi.

 

[miksi muuten]

naiset puhuvat jättämisestä kuin leivästä, kun heidät jättää, niin se on maailman kaatuminen. Onko puheet kuitenkin eri kuin käytäntö ja puskista on helppo huudella?

 

[dim]

Onkohan muilla näin autuasta elämää kuin minulla?

Avomieheni(9 vuotta yhteistä elämää josta 4 vuotta avoliittoa) ei kommunikoi, ei riitele vaikka ristiriitoja tuleekin, ei vastaa jos kysyn jotain meidän elämään ja suhteeseen liittyvää eikä puhu kun haluaisin selventää jotain meidän juttua, enkä muutenkaan saa oikein sellaista rakentavaa yhteyttä häneen. Ehkä lähestymistapani on väärä? Mutta olen kovasti yrittänyt eri tavoin tehdä ja sanoa asioita, mutta mikään ei tunnu muuttuvan parempaan suuntaan. Nykyään puhummekin lähinnä koiran kautta, mies: "koira on sitä mieltä että mamin kanssa pitää päästä ulos", "koira on sitä mieltä että mami on ilkeä isukille" jne. Tämä koko homma on saanut koomisia piirteitä surullisuudessaan.

Näin miehen näkökulmasta puhuminen suhteesta riippuu myös hyvin paljon toisesta osapuolesta(kysyjästä). Itse ainakaan muutaman ex'än kanssa en halunnut ruveta aihetta ruotimaan sillä käteen itselle ei jäänyt muuta kuin syyllisyys siitä kuinka toinen osapuoli tunsi itsensä vaajavaiseksi sekä selkeä kuva siitä että sitä mitä hän tarjoaa ei muka koskaan riitä, pahimmat ansat oli kysyvät vertaukset edellisiin suhteisiin. Jotkut tuppaavat heittäytymään martyyriksi silloin. Tässäkin tapauksessa realistisen suhtautumisen ja selkeasti hyvän itsetunnon omaava osapuoli ratkaisee erittäin paljon.
Varsinkin jos menneisyyttä ruoditaan olen ottanut sen kannan että jos totuuden haluatte kuulla, sen he myös saatte, sattui tai ei.
Olkaa valmiita ottamaan se vastaus vastaan älkääkä heittäytykö martyyriksi, on ilo puhua ihmisen kanssa joka osaa myös vähän hangata vastaan eikä ota aina ja heti nokkiinsa!

 

[ap-lle]

naiset puhuvat jättämisestä kuin leivästä, kun heidät jättää, niin se on maailman kaatuminen. Onko puheet kuitenkin eri kuin käytäntö ja puskista on helppo huudella?

Jättäminen on prosessi, jonka aikana tulee huomanneeksi että ei ole pakko tyytyä siihen mikä ei tyydytä. Jos suhteessa ei tapahdu mitään muutoksia, ja olen jatkuvasti onneton, niin silloin täytyy tehdä jotain. Jos pelkää suhteen menettämistä yli kaiken, niin se puolittaa keinot.


Voi kyseenalaistaa elämänsä ja miettiä, voisinko vaikka menneä sinne missä kiinnostaa olla, sensijaan että istun ja valitan kun minulle on suotu vain huono mies ja huono elämä.

Useinkaan jättäminen ei johda lopulta lähtemiseen, vaan se voi herättää toisenkin kyseenalaistamaan, asioista puhutaan ja aloitetaan ehkä alusta. Kun päätät jättää hakkaavan tai muuten välinpitämättömän puolison, osoittaa itselleen oman vastuunsa itsestään. Toinenkin voi herätä, kun näkee että toisen matkalaukut on pakattuna.

Puhun jättämisestä kuin leivästä, koska olen tehnyt itselleni selväksi että omaan elämäänsä voi vaikuttaa. Se ei ole kuin leipää, eikä helppoa, VAAN: pitää olla itsestään selvää että jos ei olo miellytä ja minua kohdellaan välinpitämättömästi, en jää paikan päälle kostamaan vaan lähden ja jätän.

 

[Jaakko 1]

On ehkä helppoa silloin kun ei ole lapsia ja ei ole taloudellisessa riippuvuussuhteessa kumppaniin.
Silloin kun lapsia ei asia enää olekkaan niin helppo, ero vaikuttaa lapsiin , sukulais- ja ystävyyssuhteisiin kuten kaiki ajattelevat ihmiset ymmärtävät.
Kyseessä ei siis ole vain kahden aikuisen ihmisen välinen asia.

 

[ap-lle]

Onkohan muilla näin autuasta elämää kuin minulla?

Avomieheni(9 vuotta yhteistä elämää josta 4 vuotta avoliittoa) ei kommunikoi, ei riitele vaikka ristiriitoja tuleekin, ei vastaa jos kysyn jotain meidän elämään ja suhteeseen liittyvää eikä puhu kun haluaisin selventää jotain meidän juttua, enkä muutenkaan saa oikein sellaista rakentavaa yhteyttä häneen. Ehkä lähestymistapani on väärä? Mutta olen kovasti yrittänyt eri tavoin tehdä ja sanoa asioita, mutta mikään ei tunnu muuttuvan parempaan suuntaan. Nykyään puhummekin lähinnä koiran kautta, mies: "koira on sitä mieltä että mamin kanssa pitää päästä ulos", "koira on sitä mieltä että mami on ilkeä isukille" jne. Tämä koko homma on saanut koomisia piirteitä surullisuudessaan.

Näin miehen näkökulmasta puhuminen suhteesta riippuu myös hyvin paljon toisesta osapuolesta(kysyjästä). Itse ainakaan muutaman ex'än kanssa en halunnut ruveta aihetta ruotimaan sillä käteen itselle ei jäänyt muuta kuin syyllisyys siitä kuinka toinen osapuoli tunsi itsensä vaajavaiseksi sekä selkeä kuva siitä että sitä mitä hän tarjoaa ei muka koskaan riitä, pahimmat ansat oli kysyvät vertaukset edellisiin suhteisiin. Jotkut tuppaavat heittäytymään martyyriksi silloin. Tässäkin tapauksessa realistisen suhtautumisen ja selkeasti hyvän itsetunnon omaava osapuoli ratkaisee erittäin paljon.
Varsinkin jos menneisyyttä ruoditaan olen ottanut sen kannan että jos totuuden haluatte kuulla, sen he myös saatte, sattui tai ei.
Olkaa valmiita ottamaan se vastaus vastaan älkääkä heittäytykö martyyriksi, on ilo puhua ihmisen kanssa joka osaa myös vähän hangata vastaan eikä ota aina ja heti nokkiinsa!

Tämä on hyvin ilmaistu.
Jos toinen omaa selkeästi hyvän itsetunnon, on avautuminenkin turvallisempaa järkevämpää.

Siinä tullaan taas jättämiseen, jota joku kritisoi. Jos ihmisellä on huono itsetunto, ja hän kokee ettei voi vaikuttaa omiin oloihinsa itse, vaan odottaa että mies tekee sen hänelle, on seurauksena paska avioliitto. Jos lähdet ja jätät, tai omaat siihen ainakin valmiuden ja rohkeuden, olet omillasi ja sen jälkeen tietää mihin minä lopun ja mistä toinen alkaa.

 

[miksi muuten]

sen toisen tunteet pitää ottaa huomioon? Arvioin elämää vain omalta kannaltani. Mikä on elämisen vaikeus ja mitä pitää sietää? Sen voin kyllä taata, että helppoa elämää ei ole ja jos sitä hakee, niin saa etsiä ja jättää koko ikänsä.

 

[dim]

sen toisen tunteet pitää ottaa huomioon? Arvioin elämää vain omalta kannaltani. Mikä on elämisen vaikeus ja mitä pitää sietää? Sen voin kyllä taata, että helppoa elämää ei ole ja jos sitä hakee, niin saa etsiä ja jättää koko ikänsä.

En usko että tästä nyt on aivan kyse, helppoon elämään kun kyllästyy eikä se opeta.
Mutta en usko että se toinen ääripääkään, tahallinen heittäytyminen syteen, auta myöskään. Eri ihmisiä valitettavasti kohdellaan hieman eri tavalla eri tilanteissa, joitain pyritään säästämään pettymiseltä, joillekkin voi vain asiat sanoa suoraan. Se on aivan luonnollinen reaktio - osa sosiaalisia opittuja kykyjä nykymaailmassa.

Näen itseni erittäin empaattisena ihmisenä mutta oli ihmisiä joille en tietyistä asioista halunnut ruveta puhumaan, en vaikka kuinka halusivat. En minä halua ketään satuttaa, haluan varjella heitä, jopa heiltä itseltään, olematta puhumatta tietyistä asioista. Puhuin arkisista asioista, sellaisista jotka olivat neutraaleja mutta niissä saattoi olla kummallakin mielipiteitä ja pyrin välttämään kaikkia niitä aiheitä jotka pelkäsin johtavan väärään tilanteeseen. En yksinkertaisesti enää uskaltanut, vastapuolen reaktiota peläten, kunhan huokailin ja tunsin oloni epämukavaksi, ehkä joskus ajattelin että hän on 'sekopää'.

 

[koi koi]

Mies olla möllöttää ja kun jotain puhuu on se ympäripyöreää höpötystä jostain urheilusta tai politiikasta.

Jätä kauniit ja rohkeat vähemmälle. Tai kulje yksinäsi yliopiston luennoilla, nehän ovat avoimet ovet. Varmasti saat tasokasta keskustelua. Luulenpa vaan, ettei sekään pitemmän päälle kantaisi.