Sukupuolineutraali kasvatus

[Ainu_]

Anteeksi Erakkoäidille ja Kasvattajaäidille, mutta lainasin tekstinne uuteen ketjuun. Asia kiinnostaa ainakin minua enemmänkin.

Erakkoäidille
erakkoäiti:anteeksi että tämä nyt ei liity alkuperäiseen aiheeseen, mutta kun joku kysyi tuosta sukupuolineutraalista kasvatuksesta, niin vastaan siihen.

Sukupuolineutraali kasvatus on sellaista, että lasta ei tietoisesti tai tiedostamatta ohjata stereotypisiin käyttäytymismalleihin, valintoihin tai toimintoihin. Usein "epäfeministit" haukkuvat tätä kasvatustyyliä sillä argumentilla että tytöistä ei pidä tehdä väkisin poikia tai päinvastoin. Siitä ei tässä siis missään nimessä olekaan kyse, sillä on ihan OK että tyttö on tyttömäinen - mutta vain silloin jos lapsi ITSE niin haluaa, ei siis ohjattuna ulkopuolelta.

Omassa kasvatuksessa asia näkyy mm. näin:

- sukupuolineutraalit värit vaatetuksessa, paitsi jos lapsi itse valitsee toisin (yleensä ei valitse, vaan tyttö ja poika molemmat pitävät keltaisesta, vihreästä jne)
- ei tyttöjen leluja tytöille/poikien pojille, vaan molempia on tarjolla ja leluja ostetaan ristiin (esim. joululahjaksi nukke pojalle, auto tytölle, saavat sitten päättää miten leikkivät ja millä)
- isä ja äiti tekevät kotona esimerkkinä kaikkia töitä. Isä siis kokkaa, siivoaa, pyykkää, ja äiti vaihtaa autonrenkaat, nikkaroi, korjaa katon jne. Tässäkin kuitenkin kohtuus kaikessa eli väkisin ei tehdä väärinpäin vaan niin että kumpikin saa tehdä kaikkea
- ollaan erityisen tarkkana miten asioista _puhutaan_. Esim. jos naapurin mies nikkaroi, en sano että "setä poraa ja sahaa" vaan että "aikuinen poraa ja sahaa". Juuri nämä vahingossa tulevat lausahdukset muokkaavat lapsen käsitysmaailmaa todella paljon, ja näistä sukupuolittuneista termeistä pieni lapsi oppii tosi nopsaan että sedät korjaa autoja, tädit hoitaa kotia. Tätä siis emme lapsille halua opettaa
- lasten "sukupuolisesti sekundääristen taipumusten" tukeminen, eli poikia kehutaan empaattisuudesta, hoivaavuudesta ja tyttöjä reippaudesta, rohkeudesta ja omista mielipiteistä.
- monipuolisen ja hyväksyvän maailmankuvan ilmaisu. pienestä pitäen on jo kerrottu että jotkut tykkää tytöistä, jotkut pojista, perheessä voi olla kaksi äitiä tai kaksi isää, mies voi haluta pukeutua tädiksi jne. Kaikki nämä siis kerrotaan neutraalisti ja kiihkottomasti, eikä kauhistellen
- ei-toivottujen vaikutteiden kitkeminen. Esim. oma isäni on aina jankannut sitä että naisista ei ole mihinkään, naiset ovat miehiä alempiarvoisia, tytöt ovat tyhmiä. Tällaiseen paikkaan vien lastani kylään valvotusti ja jälkikäteen selitän että pappa on oman aikakautensa vanki ja nykyään asiat ovat toisella tavalla.

Tavoite ei siis ole kapinoida luontoa vastaan, tai pakottaa esim. empaattista tyttöä agressiiviséksi tai vice versa, reipasta poikaa nyhveröksi. Tavoite on että lapsi saa kasvaa omien halujensa ja ominaisuuksiensa mukaiseksi yksilöksi joka tiedostaa maailman monimuotoisuuden ja osaa arvostaa erilaisuutta.

Tuli mieleen juuri naapurin "perinteinen perhe" jossa poika olisi halunnut valita uudeksi polkupyöräksi vaaleanpunaisen fillarin. Poika ei todellakaan saanut haluamaansa vaan perinteisen poikien pyörän ja kaupan päälle äiti kauhisteli pojan taipumusta vaaleanpunaiseen ja isä vielä haukkui pojan että laitetaanko seuraavaksi hame päälle vai mitä oikein meinaat! Juuri tällaista meininkiä vastaan siis sukupuolineutraali kasvatus kapinoi



Mekin noudatamme kuvailemaasi sukupuolineutraalia kasvatusta jossain määrin;tarjoamme pojallemme kaikenlaisia leluja, vaatteet eivät ole pelkästään "pojanvärisiä", tuemme pojan herkää&empaattista puolta (mitä hänestä todella löytyy!) ja kotona teemme kumpainenkin kaikenlaisia kotitöitä.
Muutamaa asiaa tekstissäsi kuitenkin hieman kritisoisin. Sanoit, että olette erityisen tarkkoja miten puhutte asioista esim. "Aikuinen poraa ja sahaa" vs "Setä poraa ja sahaa". Jos lapsi näkee kuka on tekijänä, on se mielestäni lapsen aliarvioimista että sanoilla yritetään muuttaa sitä että tekijänä on mies/nainen. Kyllähän lapsi näkee ja ymmärtää, että setä siinä nyt sahaa tai täti hoitaa kukkapenkkiä. Tietysti voidaan keskustella lapsen kanssa siitä, että tekijänä voisi olla myös täti/setä, mutta lapsen näkemää ja kokemaa todellisuutta ei voi sanoin muuttaa. Tämän vuoksi kotona annetut esimerkit siitä, että naiset ja miehet osaavat tehdä samoja asioita ovat tärkeitä.
Toinen asia, mistä en ole samaa mieltä on se että pienille lapsille (tietenkin käsityksemme siitä, mikä on pieni lapsi voi olla eroava), ei mielestäni tarvitse lähteä alleviivaamaan sitä, että on olemassa naispareja ja miespareja, transuja, jne. Mielestäni on vain hyvä, että pienten lasten (tarkoitan tässä nyt alle 6-vuotiaita) elämä on tältä osalta mahdollisimman yksinkertaista ja selkeää, myöhemmin kun lapsi kiinnostuu sukupuolten välisistä suhteista tietysti hänen kanssaan keskeskustellaan asioista. Meillä on esimerkiksi muutama ystäväpariskunta, jotka ovat homoja. Emme lähde sitä millään tavalla erikseen alleviivaamaan, ennen kun lapsi alkaa asiasta kysellä. Myöskään ystävämme eivät ole millään tavalla innostuneita asiaa pienille lapsille selventämään. Eskari-ikäiset ovat sitten taas jo aivan erilailla pohtimassa ja kiinnostuneita naimisiin menosta, parisuhteista, jne ja toki heidän kanssaan sitten keskustellaan että on heteropareja, miespareja, naispareja. Eli keskustellaan asioista silloin kun lapsi on siihen valmis.

Mielenkiintoinen aihe, oma ketju tälle olisi tosiaankin ehkä paikallaan.

 

[kasvattajaäiti]

Ainu_
Hienoa kun perustit uuden ketjun

 

[V V K]

Muutama kannustava kommentti omasta lapsuudestani asiaan liittyen. Olen ollut siinä mielessä onnellisessa asemassa, että sain kasvaa avoimessa ja ennakkoluulottomassa kodissa. Talomme lapsista suurin osa oli poikia (olikohan niitä seitsemän vaikahdeksan vs. yksi minua huomattavasti vanhempi tyttö), joten pienestä pitäen painelin poikien perässä kaiken maailman rakennustyömaaromut leikkiekaluina. Lähes kaikki vaatteenikin perin isoveljeltäni, joten vaaleanpunaista harvoin oli päälläni. Kukaan ei ihmetellyt roisia käytöstäni, vaan sain mennä siinä missä pojatkin. Mielestäni tämä näkyy myös persoonassani, pärjään hyvin miesvaltaisella alalla enkä koe olevani sukupuoleni vuoksi yhtään sen kummoisempi kuin hekään. Toisaalta romanttisuus ja hoivavietti, kaksi naisiin yleisesti liitettyä attribuuttia, ovat luonteessani ehkä hieman "keskivertonaista" heikompia. Olen edelleen aika äijä En tosin ole kokenut, että tästä olisi mitään haittaa.

Toinen asia koskee homopareja. Lähipiirissäni on koko elämäni ajan ollut homo, jonka seksuaalisuutta ei millään tavalla otettu puheeksi kun olin lapsi. Tajusin itse sitten siinä tietyss'ä iässä, että hei toi on muuten homo. Tämä oivallus ei millään tavalla muuttanut käsitystäni hänestä, saati kestään muustakaan homosta tai lesbosta. Koska olin jo olin jo muodostanut läheisen suhteen myöhemmin homoksi "paljastuneen" henkilön kanssa, olin ikään kuin luonnostani oppinut että homotkin ovat mukavia ihmisiä eikä asiassa ole mitään ihmeellistä. En siis itse ksavattajana lähtisi mitenkään alleviivaamaan ihmisen seksuaalisuutta. Paras ehkä olisi, että lapsella olisi luonnostaan lähipiirissä mahdollisimman erilaisia ihmisiä, jotta hän voi luonnostaan muodostaa suhteen heihin ja omakohtaisesti todeta, että ihmisiä he ovat siinä missä muutkin.

 

[MarjaA.]

Mietin tätä tänään. Itse olen päättänyt olla jopa niin sukupuolineutraali, että ostan pojalleni paljon sinistä väriä, koska se hänelle hyvin sopii ja itse siitä pidän (enemmän kuin esim. vihreästä). Että ei myöskään jätetä asoita tekemättä van kasvatuksen nimissä, eihän?

Muuten olen ihan samaa mieltä, ja kiva, että meitä on muitakin.

 

[ihmisyyden tukeminen]

Minä olen yrittänyt kasvattaa lastani ihmisyyteen. Minusta toisten huomioonottaminen, empaattisuus yms. liittyy kumpaankin sukupuoleen ihan niin kuin kotitöiden tekeminenkin. En ole kuitenkaan lähtenyt pukemaan pojalle hametta päälle tai leikkauttamaan tytön tukkaa siiliksi vain siksi, että haluan kyseenalaistaa sukupuolirooleja ja olla erikoinen. En usko, että saavuttaisin sillä mitään, että poikani kulkisi pitsisukkahousuissa päiväkodin kevätjuhlassa tai tyttäreni juhlavaatetukseen kuuluisi solmio ja pojan lakerikengät. Kannattaa nimittäin muistaa myös se, että ihminen on laumaeläin ja jokaisella on yleensä tarve saada jossakin määrin positiivista huomioimista. Jos huomioiminen johtuu erilaisuudesta, niin se kääntyy helposti kiusaamiseksi. On erittäin raskasta kouluvuosina (pakollinen oppivelvollisuus kuitenkin peräti 9 vuotta), jos on opetettu tarkoituksella kovin erilaiseksi keskivertoihmiseen verrattuna.

Mieleeni on jäänyt kouluampuja Auvisen vanhempien puheenvuoro. Lapsi ei ollut kiinnostunut esim. mistään urheilusta, joka kiinnosti normaaleja lapsia. Myös pukeutumisellaan hän erottui massasta. Vaikka kannustetaan lapsia yksilöllisyyteen, niin jotta sopeutuisi vallitsevaan yhteiskuntaan, niin ei kokonaan kannata unohtaa niitä perusasioita, joita tyypillisesti suomalaisessa yhteiskunnassa osataan.

Toinen henkilö, joka tulee mieleeni on eräs luokkakaverini, jolle ei koskaan opetettu mitään perustaitoja liikunnassa. Vanhemmat eivät myöskään ostaneet lapselle luistimia, suksia jne. Tämä poika ei siis koskaan saanut onnistumisen kokemuksia luistelussa, uinnissa tms, koska vanhempien mielestä sellaiset olivat vanhempien rahojen taloudellista haaskausta ja heidän arvojensa vastaista. Tämä poika käytti vapaa-aikansa lukemiseen eikä mihinkään muuhun. Viimeisin tieto, joka minulla on pojasta on se, että hän on sairauseläkkeellä, koska ei kykene tekemään muiden ihmisten kanssa töitä, vaan jännittää ja saa jotakin ahdistuskohtauksia toisten ihmisten kanssa kommunikoidessa.

Minusta tällaistakin "kasvatussuuntausta" kannattaa miettiä maalaisjärjellä. Joskus liiallinen "oikeaoppisuus" voi kääntyä päälaelleen ja aiheuttaa lapsessa voimakasta epävarmuuden tunnetta siitä, että häntä ei hyväksytä joukkoon.

 

[Ainu_]

Esikoinen on vasta kesällä tulossa, mutta tämä asia on alkanut nyt jo kiinnostaa todella paljon. En edes tiennyt, että on olemassa oikein termikin tälle "kasvatukselle" jonka haluan lapselleni antaa.

Olen itse saanut sukupuolineutraalin kasvatuksen, lähinnä varmaankin olosuhteiden vaikutuksesta, vähän niinkuin V V K muisteli omasta lapsuudestaan. Tunnenkin olevani myös melkoinen äijä, tosin äijä hameessa ja piikkikoroissa, sillä naisellisuuteni on minulle myös erittäin tärkeä asia. En tiedä onko kasvatuksen tulosta, mutta jos on, haluaisin antaa omalle lapselleni saman rohkeuden olla oma itsensä, ja löytää molempien sukupuolten "ominaispiirteitä" itsestään, mahdollisuuden hyötyä ja iloita niistä kaikista.

 

[erakkoäiti]

tuohon ylläolevaan "ihmisyyden tukeminen" -nimimerkin tekstiin: jos luit oman kirjoitukseni huolella niin siinä nimenomaan korostetiin sitä että sukupuolineutraali kasvatus ei ole sitä että poika puetaan pitsisukkahousuihin tai tytöstä tehdään "rekkamieslesbon" näköinen. Sukupuolineutraali kasvatus on nimenomaan ihmisyyteen kasvatusta eli sallitaan lapsen ominaisuudet ja tuetaan niitä eikä pakoteta yleiseen muottiin.

Muistakaahan myös se että kaikki tutkimustulokset vahvistavat sen että sukupuolten sisällä yksilöiden erot ovat aina selkeästi suuremmat kuin keskimääräiset stereotypiat. Tällä tarkoitan sitä että on poikamaisia tyttöjä, "tyttömäisiä" poikia, eikä kyse ole mistään epänormaalista vaan aivan tavallisesta vaihtelusta otannan sisällä. Mielestäni on todella _väärin_ kasvattaa lapsi siten kun olettaa kyseisen sukupuolen stereotypisesti käyttäytyvän. Esimerkiksi moni ostaa väkisin tytöille nukkeja ja muita tyttöjen leluja koska niin "kuuluu tehdä", välittämättä siitä onko tyttö kyseisistä leluista kiinnostunut.

Yksi asia mitä sukupuolineutraali kasvatus myös kriittisesti tarkkailee on sukupuolittaminen lelujen avulla. Jo pienten lasten leluissa tyttöjä aletaan ohjaamaan yhteiskunnallisesti "sallittuun" normiin, eli pitää olla prinsessa, "hoivaava" äiti nukeille, leikkiä kotihellalla, siivouskärryllä ja ties millä aivan uskomattoman sukupuolittuneella lelulla. Vastaavasti kun pojalle lasermiekkaa, action-man-robottia ja ties mitä muuta. Tämä ei ole ongelma jos lapsi ITSE haluaa tällaisen lelun, mutta miettikääpä miten paljon lapsen haluun vaikuttaa se, että vanhemmat (ja usein varsinkin isovanhemmat) tarjoavat vain sitä stereotypistä lelua ja ohjaavat muutenkin tietoisesti tai tiedostamatta valintoja.

Kuten aiemmin sanoin, olen feministi, ja siksi saa usein vihaisia "perinteisiä" kotiäitejä niskaani mielipiteineen. En siis missään nimessä ole tässä julistamassa mitään ideologiaa, aloittamassa sotaa kenenkään kanssa tai ylipäätään hakemassa edes mitään hyväksyntää. Kasvatan itse lapseni ja teen päätökseni, enkä välitä muiden mielipiteistä. Toin vain esille sen, että myös tiettyjä lainalaisuuksia ja "näin on aina tehty"-perinteitä voi välillä kyseenalaistaa

 

[Ainu_]

Erakkoäidin tekstissä kiinnitti huomioni juuri se miten lapsen haluun saada vaikka jokin lelu vaikuttavat aikuisten asenteet. Omat vanhemmat, isovanhemmat, tulevat kummit yms. varmasti kunnioittavat toivettani, mutta miten sitten kun lapsi menee päivähoitoon, viettää aikaa leikkien muiden lasten kanssa jne? Hyvä ystäväni juuri huokaili miten mukavaa olisi saada pieni tyttö (hänellä on pieni poika, odotaa toista lastaan) kun "tyttöjen lelut on niin kivoja." Miten sellaiseen reagoida? Eihän se tietysti pilalle mene se lapsi jos leikkii tyttöjen kanssa tyttöjen leikkejä joskus jne. mutta silti mietityttää miten luovia tässä suossa diplomaattisesti mutta omista tavoitteesta kiinni pitäen.

 

[ihme touhua]

Luin juuri neuvolassa jotain perhelehtiä, jossa oli artikkeli sukupuolineutraalista kasvatuksesta. Siinä lasta kasvattanut pari oli mennyt mielestäni hommassa jo liian pitkälle, kun ei ollut suostunut kertomaan kenellekään lapsen sukupuolta, eikä sitä saanut mainita heidän tai lapsen kuullen. Joku oli neuvolassa erehtynyt sukupuolen kuulemma pari kertaa mainitsemaan, mutta oli sitten pyytänyt anteeksi. Aika naurettavaa hommaa, sanon minä.

Se, että tytöt saavat olla tyttöjä ja pojat poikia tai naiset naisia ja miehet miehiä on hieno asia. Elämään tuo rikkautta, kun olemme erilaisia. Tasa-arvohan on jo Suomessa edennyt melko pitkälle, joten senkään puolesta oman sukupuolen tietämisellä ja arvostamisessa ei ole mitään pahaa.

 

[voi jessus mitä shaittia.]

Yhdyn ihme touhua- tekstille. Onpa erikoista, kun tämän sortin väkeä on joka lehdessä ja kadun kulmassa. Jessus sentään, kun jengi menee liian pitkälle. Tasa-arvoinen maailmahan saa ihan uuden käsityksen, just tänään ystävä toi minulle Image-lehden, jossa myös jotkut hemmetin idiootit pitivät itseään järkevänä, kun päättivät, että on stereotypiaa kasvattaa lapsi niin, että se tietää olevansa poika tai tyttö...

Nämä on näitä asioita, joilla turhat ihmiset hakevat huomiota ja tällaisia pällistelijöitä kuten minä. Hyvinhän tästä saa riitaa aikaiseksi ja mietittävää, mautonta tuo ainakin on jos ei muuta.
EN yksinkertaisesti käsitä, miksi jos itsellään on tiettyjä periaatteita, ne halutaan toteuttaa lapsen avulla, käyttää viatonta pientä lasta hyväkseen ja muokata hyvinkin tietoisesti lapsesta erilaista HUONOLLA TAVALLA ihmistä.

Kyllä sitä, hyvät äidit, kasvatetaan ihan hienoja ihmisiä niin naisista kuin miehistä myös kertomalla heille, miksi siskolla on pimputin ja pojulla pippeli. Ja vaikka ne tietävät, että elinten tarkoitus on sikiäminen, nainen miehen kanssa ja toisin päin.

Tähän aiheeseen voisin niin paljon kertoa, näkemäni ja kokemani perusteella paljon vastalauseita, taitaa vain olla turhaa yrittää selittää feministimammoille totuuksia, kun ei ne niitä kuitenkaan näe vaikka olis kuinka kovat vahvuudet laseissa.

 

[feministiäitee]

EN yksinkertaisesti käsitä, miksi jos itsellään on tiettyjä periaatteita, ne halutaan toteuttaa lapsen avulla, käyttää viatonta pientä lasta hyväkseen ja muokata hyvinkin tietoisesti lapsesta erilaista HUONOLLA TAVALLA ihmistä.

Kyllä sitä, hyvät äidit, kasvatetaan ihan hienoja ihmisiä niin naisista kuin miehistä myös kertomalla heille, miksi siskolla on pimputin ja pojulla pippeli. Ja vaikka ne tietävät, että elinten tarkoitus on.

Ööh, niin mitenkäs sinä sitten voit olla varma että juuri SINUN kasvatusmetodisi on parempi tai onnistuneempi kuin sukupuolineutraalisti kasvattavien? Siksikö kun "niin on aina ennenkin tehty"?

Ei mikään asia maailmassa kehity - ei tekniikka, tasa-arvo, yhteiskunta tai ihmiskuntakaan, jos kaikessa aina perustetaan toiminta sille että näin on ennenkin tehty ja mitä sitä näkemään vaivaa ja muuttamaan asioita.

Kysypä joskus joiltain sukupuolineutraalisti kasvatetuilta lapsilta ovatko he onnellisia ja oliko heillä hyvä lapsuus? Uskonpa että vastaavat että kyllä, sillä keskimäärin tällaista kasvatusta tehdään paremmin koulutetuissa, toimeentulevissa ja yhteiskunnallisesti korkeamman statuksen perheissä.

Oma kasvatukseni on ollut "sukupuolineutraaliton" eli aivan järjettömyyksiin asti sukupuolieroja korostava ja muottiin ahtava. Pienestä pitäen paljon valintoja vanhemmat rajasivat pois siksi että "olet tyttö ja tytöt vaan eivät voi/saa/pysty/osaa tehdä tuollaista. Omalle lapselleni haluan siis ainakin toisenlaisen lapsuuden, ja tunteen siitä että kaikkeen pystyy kun vain tahtoo ja haluaa, sukupuoli ei ole mikään este ja rasite.

Mutta tosiaan eräiden vähemmän ymmärrystä omaavien keskuudessa nämä tällaiset sofistikoituneet näkökulmat ovat sitä "feministien vouhotusta". Niinhän se on, se mitä ei ymmärrä, niin se kannattaa leimata ja tuomita...

 

[myös melkoisen neutraalisti kasvatettu..]

ja joskus muistan kouluikäisenä tavallaan toivoneeni, että äiti olisi ymmärtänyt kannustaa mua enemmän tyttömäisiin juttuihin. Esim. naamiaisissa muut olivat prinsessoja tai jotain keijuja, ja itse olin jokin pelle tmv. vaikka olisin salaa halunnut olla myös jokin prinsessa... mutta en uskaltanut jotenkaan tätä ilmaista kotona. Tämä on vain yksi esimerkki.
Omia tyttöjäni olen sitten jotenkin tietoisesti kasvattanut tyttöinäkin jossain asioissa, esim. olen antanut innostua koruista ja vaatteista ihan rauhassa, jos ovat innostuakseen. Toisaalta lempilelu on esikoisella ainakin legopalikat ja rakennussarjaa on haaveiltu, autot ovat vähintään yhtä cool kuin nuket jne.

Halusin vaan sanoa, että liika neutraalius voi olla liikaa. Kuten ihan missä tahansa asiassa. Ettei mennä sitten siihen, että tyttö ei SAA olla tyttömäinen, jos itse haluaa. Tai poika poikamainen.

 

[autoautoauto]

Itsekin toivoin voivani kasvattaa pojan joka leikkisi monipuolisesti monenlaisilla leluilla. Hänelle oli hankittu lähinnä erilaisia palikoita ym. Niillä hän alkoi heti kynnelle kyetessään ajella kuten autoilla ja päristellä. Ja kaikkien naapurin poikien autot saivat kaipaavia katseita. Joskus siis nämä mieltymykset vaan on niin synnynnäisiä, mielestäni tässä kohtaa olisi pojan kiusaamista evätä häneltä nämä poikalelut vaan neutraalina pysymisen takia.

 

[Raivotar]

EN yksinkertaisesti käsitä, miksi jos itsellään on tiettyjä periaatteita, ne halutaan toteuttaa lapsen avulla, käyttää viatonta pientä lasta hyväkseen ja muokata hyvinkin tietoisesti lapsesta erilaista HUONOLLA TAVALLA ihmistä.

Kyllä sitä, hyvät äidit, kasvatetaan ihan hienoja ihmisiä niin naisista kuin miehistä myös kertomalla heille, miksi siskolla on pimputin ja pojulla pippeli. Ja vaikka ne tietävät, että elinten tarkoitus on.

Ööh, niin mitenkäs sinä sitten voit olla varma että juuri SINUN kasvatusmetodisi on parempi tai onnistuneempi kuin sukupuolineutraalisti kasvattavien? Siksikö kun "niin on aina ennenkin tehty"?

Ei mikään asia maailmassa kehity - ei tekniikka, tasa-arvo, yhteiskunta tai ihmiskuntakaan, jos kaikessa aina perustetaan toiminta sille että näin on ennenkin tehty ja mitä sitä näkemään vaivaa ja muuttamaan asioita.

Kysypä joskus joiltain sukupuolineutraalisti kasvatetuilta lapsilta ovatko he onnellisia ja oliko heillä hyvä lapsuus? Uskonpa että vastaavat että kyllä, sillä keskimäärin tällaista kasvatusta tehdään paremmin koulutetuissa, toimeentulevissa ja yhteiskunnallisesti korkeamman statuksen perheissä.

Oma kasvatukseni on ollut "sukupuolineutraaliton" eli aivan järjettömyyksiin asti sukupuolieroja korostava ja muottiin ahtava. Pienestä pitäen paljon valintoja vanhemmat rajasivat pois siksi että "olet tyttö ja tytöt vaan eivät voi/saa/pysty/osaa tehdä tuollaista. Omalle lapselleni haluan siis ainakin toisenlaisen lapsuuden, ja tunteen siitä että kaikkeen pystyy kun vain tahtoo ja haluaa, sukupuoli ei ole mikään este ja rasite.

Mutta tosiaan eräiden vähemmän ymmärrystä omaavien keskuudessa nämä tällaiset sofistikoituneet näkökulmat ovat sitä "feministien vouhotusta". Niinhän se on, se mitä ei ymmärrä, niin se kannattaa leimata ja tuomita...

Et ole tainnut lukea meidän perhe-lehden artikkelia johon nimimerkit 'voi jessus mitä shaittia' ja 'ihme touhua' viittasivat? Nääs nämä haastatellut "vanhemmat" mielestäni jo uhkapelaavat lapsen mielenterveydellä. Sukupuoli-identiteetti ja sen muodostuminen on erittäin tärkeä osa ihmisen minäkokonaisuutta.

Onneksi tämä lapsi oli menossa päivähoitoon. Harrastakoot ihmiskokeitaan suostuvaisilla aikuisilla eikä viattomilla lapsilla.

 

[tytöt tyttöinä, pojat poikina]

Edellisen kanssa olen ihan samoilla linjoilla siinä, että sukupuoli-identiteetin muodostuminen on tärkeä asia lapsen minäkuvan kehittymisen kannalta.

Meillä ei toteuteta tuota sukupuolineutraalia kasvatusta, mutta tytölle (reilu 1 v.) ollaan kyllä hankittu kaikenlaisia leluja. Löytyy autoa ja nukkea, kesäksi ostetaan ulkoleikkeihin sellainen iso rekka, jalkapallon ostin juuri jne. Tarjotaan siis monenlaista lelua, mutta pidetään tyttöä kyllä ihan tyttönä, kuten myös aikuisia sanotaan "tädiksi" tai "sedäksi". En oikein ymmärrä mitä pahaa siinä on... Tyttö osaa itsekin nimetä tädit ja sedät, eli tunnistaa kyllä eron. Tytöllä on paljon vaaleanpunaisia vaatteita, mutta lähinnä siksi että itse pidän siitä väristä ja mielestäni se sopii tytöllemme erinomaisen hyvin. Hänellä on myös mm. ruskeita, punaisia, sinisiä, keltaisia ja vihreitä vaatteita.

Tätä minäkin muuten kavahdin ja "katsoin vähän kieroon":
Perhekerhossamme isä sanoi n. 8 kk ikäiselle poikavauvalleen, joka piteli nukkea: "Et sä sais nukeilla leikkiä kun sä oot poika". Huhhei...

 

[Neutraali suhtautuminen]

Niin, tähänkin asiaan voi suhtautua kiihkolla tai kiihkotta. Meillä on POIKAlapsi (kyllä, sen saa myös kertoa muille), jolla on vapaus leikkiä minkälaisilla leluilla tahansa ja pukeutua mihin väreihin haluaa. Hän rakastaa spidermaneja ja muita örvelöitä, mutta myös hoivaa pehmoleluja, "tekee ruokaa" ja ihastelee kukkasia yms. (Tässä siis esimerkkejä kalkkeutuneista stereotypioista) Hän halusi itse ostaa kaupasta prinsessakeksejä, eikä olisi tullut mieleenkään ehdottaa muuta, vaikka kanssaihmiset kaupassa olivatkin huvittuneita. Emme halua kasvattaa häntä niin, että hänen tietyn sukupuolen edustajana täytyisi olla tietynlainen.

 

[tiinaliisa]

Itse olen saanut melko sukupuolineutraalin kasvatuksen (mikä oli 70-luvulla aika yleistäkin). Pyrin myös omat lapseni kasvattamaan siten, että heitä kannustetaan tekemään ja leikkimään kaikkea mitä haluavat, ei vain "tyttöjen leikkejä" tai "poikien leikkejä". Molempia sukupuolia pitäisi mielestäni kannustaa sekä empaattisuuteen ja hoivaamiseen kuin myös reippauteen ja rohkeuteen. Pukeutumisessa en kuitenkaan näe että olisi haittaa vaikka käyttäisi myös muita kuin neutraaleja värejä, minusta on enemmänkin sukupuolirooleja korostavaa ajatella niin, että vaikkapa sinistä ei saa käyttää koska se on ns. poikien väri. Minusta sekä sinistä että punaista voivat käyttää niin tytöt kuin pojatkin. Itse olen myös joskus toivonut, että olisin lapsena oppinut kiinnittämään enemmän huomiota pukeutumiseen, kun meillä kotona ei vaatteista ajateltu juuri muuta kuin että pääasia jos ei palele... Aikuisena olisi hyvä osata pukeutua joissain tilanteissa myös nätisti ja naisellisesti.

 

[Äitiliini_]

Itse en oikein ymmärrä tällaista tyhjänpäiväistä ajattelutapaa. Miksi aivan luonnollinen asia pitää väkisin vääntää muuksi? Sehän nyt on jo ihan silmin nähtävissä, että nainen ja mies on erillaisia ja kuuluu ollakkin. Jo fyysisesti mies on vahvempi ja naisella on tarvittava "varustus" vauvan ruokkismiseen jne. Joitain asioita vaan tekee miehet ja toisia naiset. Kyllä meidän lapset ainakin ihan pienestä tietävät, että esim. vain
miehillä on parta ja äidit ruokkii vauvaa. Ja en kyllä pukisi poikalastani päiväkotiin vaaleanpunaisiin vaatteisiin. Se nyt on vaan niin, että toiset syntyy pojiksi ja toiset tytöiksi ja kumpiakin tarvitaan.

 

[Tyär]

Mua on aina hämmentäny näissä sukupuolijutuissa se, että miksi juuri lasten kohdalla VÄRIT ovat niin sukupuolitettuja.
Koska kyllähän moni naisellinenki nainen käyttää sinistä, vihreää jne., jos se sattuu hänelle sopimaan. Ja miesten vaatteissa on punaista, nykyään myös vaalenpunaista. esim. nuorten skeittivaatteissa on railakkaasti värejä ihan kaukille sukupuolille. Miksi siis pienet lapset ovat poikkeus? Miksi isillä voi olla lohenpunainen t-paita ja pojalla ei? Miksi moni äiti suosii sinistä itsellään, mutta ei tyttärillään?

Mistä nämä lasten värikoodit oikein tulevat?

 

[Voi itku]

IJa en kyllä pukisi poikalastani päiväkotiin vaaleanpunaisiin vaatteisiin. Se nyt on vaan niin, että toiset syntyy pojiksi ja toiset tytöiksi - -.

Niin, mutta miten nämä asiat liittyvät toisiinsa? Joskus itkettää jopa nykyajan äitien vanhentunut ja suppea maailmankiva.

 

[ei mitään uutta]

Tosiaan 70- ja alun 80-luvulla, kun itse olin pieni, niin nuo lastenvaatteiden väritykset eivät olleet näin "luokiteltuja". Oma lempivärini alle kouluikäisenä oli sininen ja sen mukaisesti kaikki paitani siniset. Lisäksi kaikilla lapsilla meidän tarhassa oli housut, eikä hameita käytetty kuin juhlissa. Sen sijaan naisilla oli tuohon aikaan yleisesti arkena hameet. Äitini omisti ehkä kahdet housut eli kyse ei ollut yleisestä trendistä etteikö naisellissuutta tai miehisyyttä olisi korostettu vaan ajatusmaailma oli enemmänkin, että "lapset ovat ensisijaisesti lapsia ja siinä ohella tyttöjä ja poikia". 80-luvun lopulla ja etenkin 90-luvulla taisi sitten alkaa tämä pissis-muoti, jolloin pienistä tytöistä alettiin tehdä miniaikuisia. Lapsena minulla oli myös lyhyet hiukset, koska olivat käytännölliset ja leikin sekä nukeilla että autoilla. Tämä on minusta ihan normaali tapa ja kun puhutaan "sukupuolineutraalista kasvatuksesta" niin se saa sen kuulostamaan joltain hippiliikkeeltä.

 

[Ainu_]

IJa en kyllä pukisi poikalastani päiväkotiin vaaleanpunaisiin vaatteisiin. Se nyt on vaan niin, että toiset syntyy pojiksi ja toiset tytöiksi - -.

Niin, mutta miten nämä asiat liittyvät toisiinsa? Joskus itkettää jopa nykyajan äitien vanhentunut ja suppea maailmankiva.

Varsinkin ottaen huomioon, että väri on väri eikä sillä oikeasti ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa.

Vaaleanpunainen ja punainen ovat itseasiassa perinteisesti poikien ja miesten väri (punainen=veri ja voima), ja sininen ja vaaleansininen tyttöjen (Marian viitan värinen). Joskin tämä jaottelu ei ole koskaan aikaisemmin ollut niin hirveän vallitseva ja roolittava kuin mitä se nykyään on. Joskus 1950-luvulla USA:ssa keksittiin ruveta pukemaan tyttöjä pinkkiin ja poikia siniseen, siis päinvastoin kuin "perinne" - ja siitä tendenssi tuntuu vain voimistuneen.

 

[flowingg]

Näissä jutuissa mennään vähän laidasta toiseen vuosikymmenten saatossa. Itse olen syntynyt v. 1970 ja veljeni kanssa kuljimme kouluikään asti samanlaisissa farkuissa ja marimekko-raitapaidoissa. Myös tukka oli kummallakin lyhyt helppohoitoisuuden vuoksi, koska kummallakin oli/on paksu tukka, joka pelkkää "Hienoa kotimaista shampoota" käyttämällä oli takkupehkoa.

Tuolloin 70-luvulla ei ollut kirppiksiä, vaan vaatteita kierrätettiin serkkujen kesken. Niinpä ei ollut kauheasti mitään tyttöjen tai poikien vaatteita, vaan vaatetus oli neutraalia.

Vaatemuodista jäi vähän sellainen fiilis, että katselin kyllä silmät pyöreinä esimerkiksi missikisojen iltapukuja, mutta itse olin farkkutyttö lenkkareissa ja t-paidassa lähes 20-vuotiaaksi asti, ennen kuin uskalsin pukeutua yhtään naisellisemmin. Itselleni kävi siis niin, että vasta 30+ ikäisenä oli riittävästi rohkeutta pukeutua toppeihin, korkokenkiin yms.

Minusta siis sukupuolineutraali kasvatus ei ole ihan oikeilla linjoilla, jos samalla kielletään naisellisuus tai maskuliinisuus. Tasapäistäminen ei ole se oikea ratkaisu.

Minusta pikkulapsilla pukeminen punaisiin tai sinisiin vaatteisiin on käytännöllistä silloin, kun halutaan kertoa ulkopuolisille, kumpaa sukupuolta lapsi on. Omia lapsiani on ihasteltu paljon kaupoissa, jolloin vanhat mummot tulevat ihastelemaan heitä. Minun mielestäni alle 1v ikäiset on mahdotonta erottaa naaman perusteella, että ovatko he tyttöjä vai poikia, jolloin on ihan käytännöllistä "värikoodin" perusteella tunnistaa sukupuoli.

Sen sijaan minusta on oikein, että sukupuolineutraalia kasvatusta noudatetaan tärkeissä asioissa kuten siinä, että kumpaakin sukupuolta olevat lapset opetetaan kunnioittamaan toisia ihmisiä, olemaan empaattisia ja hoivaavia, opetetaan pyytämään ja antamaan anteeksi jne. Myös kotityöt ja yhtä lailla pihatyöt kuuluvat kummallekin sukupuolelle.

Toisaalta tässäkin on vähän sellainen juttu, että jos kuuntelen omien naispuolisten kavereitteni juttuja, niin moni nainen moittii sitä, että mies ei ole romanttinen, ei availe ovia, ei tuo kukkia jne. Liialla tasapäistämisellä voidaan menettää myös se, että ei ole tilaa olla normaali mies tai nainen, koska absoluuttinen tasapäistäminenhän tarkoittaisi sitten sitä, että kukin avaa itse ovensa ja laittaa itse takin päällensä, ostaa itse kukkansa, hierotuttaa omat hartiansa jne. Onko siinä tilaa flirttailulle ja sukupuolten välisille ihanille asioille? Oma isäni korosti aina veljelleni, että naiselle pitää avata ovi ja pitää kohdella kunnioittavasti naista. Mielestäni sellainen vanhanaikainen (?) ritarillisuus on niin katoava asia, että arvostan sitä aina suuresti, kun joku 20-30 vuotias mies pitää ovea auki, katsoo silmiin ja hymyilee.

 

[Mia*]

Edelliselle; hyviä pointteja!
Korostaisin kuitenkin sitä, että empatia ja huomaavaisuus ei ole tasa-arvokysymyksiä. Niitä ei tehdä, koska toinen on nainen ja toinen mies, vaan koska halutaan tuottaa toiselle hyvää mieltä. Oven avaaminen, kauppakassin kantaminen ja takin auttaminen pois päältä ei ole sukupuolesta riippuvaisia asioita. Parisuhteeseen liittyvissä asioissa taas kommunikointi on kaiken a & o. Eihän nainenkaan tiedä miehen toiveita, jos mies ei niitä kerro!

Toimin alalla, jossa miehet ja naiset on hyvinkin tasavertaisia. Kun nyt ennen lasta vaihdoin työpaikkaa, olin täydellisen järkyttynyt siitä, millainen kivikautinen tasa-arvo uudessa paikassa oli. Naiset ja miehet ei käy yhdessä kahvilla. Naisten vitseille ei naureta, mut miesten nauretaan, vaikka ne olis huonojakin. Miehet jättää kahvikuppinsa aina tiskipöydälle naisten siivottavaksi. Miehet nauraa kovaan ääneen, istuu jalat levällään, ja naiset istuu sievästi ja pienesti ja nauraa hillitysti, etteivät vaan ketään ärsytä. Naiset käytää hillittömästi aikaa siihen,että tukka on hyvin ja pakkelit päällä, mutta eivät yhtään aikaa siihen, että työpaikalla oli hauskaa. Miehet taas käyttää paljon aikaa siihen että heillä on keskenään kivaa, ja ulkonäköasioissa riittää suihku ja parranajo. Ei ihme, et kaikki pomot siellä on miehiä. Jos nämä hyvin voimakkaat sukupuoliroolit toisivat ihmisten välille oikeanlaista huomaavaisuutta ja jännitettä, niin tuossa työpaikassa olis ollut hyvä ilmapiiri. Mut se olikin vaan kuolettavan tylsä työpaikka, jossa ihmisillä oli tulehtuneet välit. Ja olen ihan varma, että siinä on kyse suurelta osin siitä, että työtavat oli niin sukupuolisidonnaisia.

 

[Utelias_]

Minusta pikkulapsilla pukeminen punaisiin tai sinisiin vaatteisiin on käytännöllistä silloin, kun halutaan kertoa ulkopuolisille, kumpaa sukupuolta lapsi on. Omia lapsiani on ihasteltu paljon kaupoissa, jolloin vanhat mummot tulevat ihastelemaan heitä. Minun mielestäni alle 1v ikäiset on mahdotonta erottaa naaman perusteella, että ovatko he tyttöjä vai poikia, jolloin on ihan käytännöllistä "värikoodin" perusteella tunnistaa sukupuoli.

Ihan vaan uteliaisuudesta, että miksi se on niin tärkeää erotella pikkuvauva "tytöksi" tai "pojaksi" Tottahan se on, ettei pikkuipanasta voi ulkonäön perusteella useinkaan sanoa kumpaa sukupuolta on - joten onko sillä niin suurta väliäkään?