Suomalaiset siirtyivät ääripäästä toiseen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "hohhoijaa"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"hohhoijaa"

Vieras
Kun mummoni ja äitini olivat lapsia ja kun itse olin, piti olla hiljaa eikä saanut kuulua tai tehdä numeroa itsestään.
Lapsia ei myöskään kehuttu eikä näillä ihmisillä itsetunto ole järin mahtava.
Näin eivät ihaile itseään vaan vastakkaista tyyppiä.
Ainakin oma äitini ja anoppi myös ihailee lapsenlapsia,jotka pitävät ääntä itsestään, tekevät numeron, eivät jää jalkoihin, kiusaavatkin toisia, menevät ekana pöytään, puhuvat itsestään ja puhuvat koko ajan.
Myös suomalainen kasvatusjärjestelmä suosii näitä minä minä -tyyppejä. Jos jollain ei olemitään allergiaa tai mitään diagnoosia,eihän se ole hienoa yhtään. Ainakin oma lapsi tuli päiväkodista kertoen ihaillen miten se ja se ei saa juoda maitoa ja se ja ei saa syödä sitä ja tätä. Kuten eräs helsingin sanomien kolumnisti kirjoitti, on lähes vammainen, jos ei ole jotain ruoka-aineallergiaa, itse aiheutettua tai keksittyä tai todellista. Aivan nolla tyyppi, jos ei ole jotain jolla tehdä itsestään numero.

Myös kasvatuksessa suomalaiset haluavat nykyään että oma kakara ei jää jalkoihin ja tulee esiin ja vaatii omansa. Entisestä hiljaisesta on alettu suosia itsekästä öykkäriä. Oikein ylpeillään kun se on niin vilkas ei pysy paikoillaan jne. ja helppo se on kilttien lasten jne.

Ja siis ihan kansainvälisesti noita vertailuja on tehty ja missään muualla ei ole allergioita, adhd jne diagnooseja kuten suomessa.

Jos on tavis, joka ei tee numeroa itsestään ja kuuntelee muitakin, sehän on ihan nolla vaan.
 
Mä voin kuule ihan vaikka heti lahjoittaa sulle mun allergiani, niin saat tehdä itsestäs numeron. Ite tykkäisin mieluummin elää ilman lääkkeitä miettimättä mitä suuhuni milloinkin pistän!
 
Kyllähän tuo totta on. Tosin omassa lapsuudessani tiesin lapsia joilla ruoka-allergioita ja ei siitä numeroa tehty. Paitsi kerran kun serkkuni söi juhlissa suklaata missä pähkinää ja kurkku turposi.

Mutta siis minut on kasvatettu niin että mitään en saisi vaatia, hiljaa pitäisi olla ja ikinä en ole kehuakaan kuullut. Siksi minua on aina ollut helppo käyttää hyväksi. Parisuhteessa siedin 10v ihan kamalaa kohtelua, sitten kun erottiin hain huomioo miehiltä mutta en uskonut että kukaan minusta olisi oikeasti välittänyt.

Onneksi tapasin nykyisen mieheni joka minut eheytti. Mutta joka päivä, joka ikinen päivä mietin teenkö oikein, kun kehun lapsiani ihan pienistäkin jutuista tai kun annan heidän olla äänekkäitä ja tuoda itseään esille.
 
[QUOTE="aave";24328202]Kyllähän tuo totta on. Tosin omassa lapsuudessani tiesin lapsia joilla ruoka-allergioita ja ei siitä numeroa tehty. Paitsi kerran kun serkkuni söi juhlissa suklaata missä pähkinää ja kurkku turposi.

Mutta siis minut on kasvatettu niin että mitään en saisi vaatia, hiljaa pitäisi olla ja ikinä en ole kehuakaan kuullut. Siksi minua on aina ollut helppo käyttää hyväksi. Parisuhteessa siedin 10v ihan kamalaa kohtelua, sitten kun erottiin hain huomioo miehiltä mutta en uskonut että kukaan minusta olisi oikeasti välittänyt.

Onneksi tapasin nykyisen mieheni joka minut eheytti. Mutta joka päivä, joka ikinen päivä mietin teenkö oikein, kun kehun lapsiani ihan pienistäkin jutuista tai kun annan heidän olla äänekkäitä ja tuoda itseään esille.[/QUOTE]

Aivan totta. Mutta nyt on siirrytty siihen, että kukaan ei kunnioita ketään toista, muut ovat aivan paskaa, muista ei välitetä, eikä oteta huomioon. Se on vaan minä ja minun oikeudet.
 
Asiaa tuossa on. Minut on kasvatettu juuri tuolla tyylillä, ettei lapset saa kuulua ja pitää olla hiljaa. Omien lasten kanssa yritän löytää kultaista keskitietä, jotta osaisivat olla sopivasti esillä, mutteivat veisi koko showta. Joskus tuntuu, että menenkö liikaa toiseen ääripäähän, kehunko jo liikaakin. Työelämässäkin olen huomannut, miten äänekkäitä suositaan, varsinkin meissä alle nelikymppisissä. Opiskelukavereistakin ne äänekkäimmät, jotka eivät asioita oikein hallitse, ovat edenneet urallaan. Taas ne hiljaiset, asiansa osaavat, junnaavat paikallaan ja ura ei etene. Minä-asenne menee taidon ja tiedon esille.

On jotenkin surullista, miten itsekkäitä joistakin nykyajan lapsista kasvatetaan. Yks päivä hiekkiksellä oli kaks parivuotiasta poikaa. Poika oli kasannut eteensä puiston yhteisiä leluja ja toinen poika tuli niitä katsomaan. Kasaaja hermostui ja pamautti toista lapiolla päähän. Itkuhan siinä tuli. Pamauttajan isä vaan kehui poikaansa, kuinka hienosti poika piti puoliaan. Ja tollasia samansuuntaisia tapauksia on aina väliin.
 
[QUOTE="a p";24328218]Aivan totta. Mutta nyt on siirrytty siihen, että kukaan ei kunnioita ketään toista, muut ovat aivan paskaa, muista ei välitetä, eikä oteta huomioon. Se on vaan minä ja minun oikeudet.[/QUOTE]

Tuo on _niiiiin_ totta!
 

Yhteistyössä