Sureva kumppani

[Neuvoton]

Poikaystävältäni( 25 v.) kuoli kuukausi sitten pari vuotta nuorempi veli. Poikaystäväni masentyi kovasti menetyksestään, veli oli hänelle todella läheinen.

Osaan kyllä olla myötätuntoinen, tukea ja kuunnella, mutta tuntuu ettei sekään enää riitä. Hän itkeskelee vähän väliä, eikä halua juuri poistua yhteisestä kodistamme. Työnsä hän on jaksanut juuri ja juuri hoitaa.

Hän on alkanut juoda lähes joka ilta suruunsa, humalassa hän sitten katselee veljensä kuvia ja itkee.Normaalisti hän ei ole juonut kuin pari kertaa vuodessa. Hän ei syö juuri mitään, eikä nuku kuin parin tunnin pätkissä. Hän on jopa sanonut ettei hän oikein näe mitään syytä enää itsekään elää. Olen todella huolissani hänestä.

Lääkärissäkäyntiä olen suositellut, mutta hän ei suostu siihen. Haluaa että vain antaisin hänen olla, ja myös kaikki muutkin.Hän ei halua puhua edes puhelimessa kenenkään ystävänsä kanssa, eikä tavata minun, isänsä ja äitinsä lisäksi ketään muita.

Olen yrittänyt elää omaakin elämääni, tavata ystäviäni ja harrastaa, koska poikaystäväni on halunnut niin. Hän sanoo että tämä menee ohi aikanaan, mutta raskasta on seurata vierestä kun rakas ihminen kärsii, eikä voi mitenkään auttaa.

Itseltäni ei ole vielä kuollut ketään läheistä, mutta osaan kuvitella sen valtavan tuskan joka poikaystävällänikin nyt on. Onko minun siis mielestänne paras vain antaa hänen olla, eli juoda, valvoa, itkeä, surra ja riutua rauhassa?Se vain tuntuu todella vaikealta, koska hän on minulle tärkeä, ja haluaisin jotenkin auttaa.Saman kokeneita?

 

[mies]

Otan osaa. Sanon vain yhden asian, ensimmäiseksi pitää saada nukkuminen kuntoon. Hänelle pitää saada nukahtamistabletteja. Ne ovat vaarattomia ja auttavat uneen, sitä kautta voimat palaavat ja voi käsitellä menetystä.

 

[usko-ma-tonta]

Ei mene puolta tuntia, ettei joku ole tuputtamassa kemikaaleja.
minä huomasin, että ap sanoi kirjeessään sen, että kaveri on ruvennut juomaan.
Tähän vielä nappeja päälle niinkö?

 

[yks]

Kyllä, kunnon yöunet tulisi saada ensin kuntoon, sillä valvominen rasittaa elimistöä ja kun mies käy vielä töissäkin ! Ja nukkuessa juominenkin on tauolla

Aikaa, miehesi kaipaa aikaa ja paljon toipuakseen. Jokaisella se ajantarve on yksilöllinen. Jotkut haluavat surra yksin, toiset taas haluavat purkaa suruaa puhumalla. Miehesi on valinnut yksin olon.

Uskon, että miestäsi rakastavana naisena sinun on vaikea olla, koska haluaisit ehdottomasti auttaa miestä ja saada hänen olonsa helpottamaan

Et ole vielä löytänyt siihen keinoja ja mekään ei pystytä sinua pahemmin auttamaan. Anna miehesi surra omalla tavallaan ja omissa oloissa, jos haluaa. Jos miehesi toiminta muuttuu sellaiseksi, että hän ei huolehdi itsestään ja on pelkoa, että hän tekee itselleen jotain, sinun tuleekin yrittää ohjata miehesi elämää parempaan suuntaan, esim. ammattiavun piiriin. Muutoin olla läsnä ja käytettävissä, vaikka sinusta tuntuu, ettet ihmeemmin pysty auttamaan sanoilla tai teoilla. Usein pelkkä läsnäolo ja myötätunto riittää...

Juomisesta vielä, että juoko joka ilta tolkuttomaan humalaan (tarvitsee ehkä jo apuasi) vai muutaman kaljan (tätä voi seurailla pidempäänkin).

Jos työnsä hoitaa moitteettomasti, uskon, että sinun ei vielä tarvitse olla kovin huolissasi

Voimia teille molemmille

 

[...]

No tuota... tuo on kyllä jo epänormaalin puolella, jos sallit ilmaisun. Eli tarkoitan, että kyllä poikaystäväsi oikeasti on nyt lääkärinavun tarpeessa!

Itseltäni kuoli isä (olin 15) ja veli (olin 28) tapaturmaisesti. Surin molempia syvästi - 5 vuotta meni toipumiseen. Mutta ... ei se nyt yöunia vienyt enkä joutunut murheitani viinaan hukuttamaan. Noi kaksi on eritttäin vakavia merkkejä - tuleepa pakostakin mieleen, että seuraava aste on itsemurhan hautominen?

Yritä saada hänelle asiantuntija-apua.

 

[jj]

Ikävä tosiasia on se, ettet todellakaan kykene edes kuvittelemaan sitä tuskaa mikä miehelläsi on. Sitä ei kykene kuvittelemaan kukaan, vain saman kokenut tietää.
Itseltäni kuoli veli muutama vuosi sitten. Minua auttoi suunnattomasti keskustelu muiden veljeni tunteneiden ja surevien kanssa, keskustelua, keskustelua,keskustelua kunnes lopulta me kaikki yhdessä osasimme jo nauraa hauskoillekin muistoille.
Tuska kulkee iäti mukana, mutta sen kanssa oppii elämään.
Miehellesi varmaankin olisi hyväksi ainakin ensimmäisenä luopua alkoholista, saisitko hänet puhumalla luopumaan siitä? Se ei ainakaan auta hänen tilannettaan millään tavalla, päin vastoin.
Kun kerran miehesi puhuu kuitenkin vanhempiensa kanssa, niin jospa kertoisit vanhemmille miehesi tilanteesta (elleivät tiedä) ja yhdessä yrittäisitte puhua hänen kanssaan tai saada häntä suostumaan juttelemaan ammatti-ihmisen kanssa.
kaiken surunsa keskellä vanhemmat kuitenkin rakastavat tosita poikaansa ja haluavat varmasti hänenkin oloon helpotusta. Jospa vanhemmat menisivät yhdessä miehesi kanssa ammattiauttajalle.
Älä pyri ensi alkuun houkuttelemaan miestäsi mihinkään muiden ihmisten keskelle, vaan vaikkapa ihan kahdestaan kävelylenkille, tai leffaan tai johonkin mitä ennenkin teitt kahdestaan.
ja kuitenkin on muistettava että kuukausi on surutyössä todella lyhyt aika kun yleensä sitä tehdään monta vuotta, sitä kauemmin mitä läheisemmästä ihmisestä on kyse.
tsemppiä ja jaksamista teille kaikille!

 

[mies]

""uskomatonta""

Olen itse joutunut käyttämään nukahtamistabletteja, kun suru vei yöunet. Se on ensimmäinen askel paranemiseen. Niitä annetaan kymmenen kpl rasioissa, että ei tulisi riippuvuutta. Minulla ei tullut riippuvuutta, eikä mitään sivuvaikutuksia. Jokainen lääkäri antaa sen reseptin, itse aion pyytää seuraavalla lääkärikerralla ihan vain varoiksi

 

[muruli]

Itselläni on aivan yhtä positiivisia kokemuskia nukahtamistableteista joita sain läheiseni kuoltua. Ymmärrättehän, että nukahtamistabletti ei ole sama kuin unilääke. Ja se lepo on kuitenkin kaikessa toiminnassa kaiken a ja o, varsinkin sairautta potiessa, surukin on ihmiselimistölle todella paljon voimia vievä juttu, joten jospa ei tuomittaisi toisia ilman omia kokemuksia ja riittävää tietoa.

 

[Lääkäri]

Olen ihan oikeasti lääkäri vaikka kukaan näillä palstoilla ei taida sitä uskoakaan.

Ensinnäkin...kuinka kauan tämä on jatkunut? Pari kuukautta? Anteeksi kun en heti osannut ottaa osaa hänen menetykseensä. Syvä osanottoni.

Kuulostaa kuitenkin siltä, että poikaystäväsi ei kykene suruaan käsittelemään yksin...kuvauksestasi päätellen. Kysy jos hän voisi kuvitella hakea ammattiapua. Sanoit ettei lääkäriin meno kiinnosta. Ehkä hän haluaisi apua muttei kykene sitä itse hakea?

Lääkitystä saa vain lääkärin kautta ja jos hoitava lääkäri sen katsoo tarpeelliseksi niin sitten esim. nukahtamislääkkeet voisi tulla kyseeseen. Mutta sitä ennen hänet täytyisi saada tutkittavaksi niin että sopiva hoito löytyisi (yhdistelmä psyk hoitoa ja ehkä lääkehoito). Sanoit että hän juo tuskaansa, mitkään lääkeet eivät sovi alkoholin kanssa. Pahentaisi vaan ongelmaa jos vielä tulisi riippuvaiseksi lääkkeistäkin....varsinkin jos juo niiden kanssa.

Ei se nykypäivänä ole häpeä hakea apua. Suosittelen että soitat kotipaikkasi terveyskeskukseen ja varaat ajan poikaystavällesi. Hän joko menee vastaanotolle tai ei. Olisi tärkeää saada suruun juominenkin loppumaan.

Voimia sinulle, alkuperäinen.

Susa

 

[Tapani]

Täällä toinen aivan oikea lääkäri...siis koulutukseltaan.

Jokaisella on oma tapa surra, toiset kertoo avoimesti asiasta ja saa voimaa ympäriltään olevilta ihmisiltä, toiset käpertyy itseensä ja haluavat olla yksin. Minä toivoisin että sinä pystyisit nyt olla se ""vahva"" ja auttaa kaverisi tämän yli. MUTTA, huolenpitoa on myös se että ei anna juomisen jatkua! Se ei auta yhtään ja varsinkin jos hän ei aikaisemmin ollut ""juomamiehiä"" niin NYT täytyy tarttua tuohon ettei tulekaan sellaista.

Iso osanotto menetyksen puolesta. Tuska vaihtuu pikku hiljaa suruksi ja suru ikäväksi. Ikävä tuskin koskaan poistuu, mutta sen kanssa oppii elämään.

Menetin oman veljeni heroinille vuonna -96. Ikinä ei tule olemaan päivää jolloin en häntä muistaisi...tai ikävöisi. Oma veljeni. Paras ystäväni. Tuska helpotti, ikävä ja kaipaus...ei lopu koskaan.

Tapani

 

[Tintti]

Joo. Mä olin ite masentunu pahasti puolisen vuotta sitte sitä kesti parisen vuotta. Juomista ja kaikkee muuta sekoiluu. No jouduin sitte psykiatrille ja olen käyny siellä nyt noin. 2 vuotta silloin en osannu arvostaa sitä apua mutta nyt jälkeen päin kiitän vain siitä että minut passitettiin sinne koska muuten en olisi ite sinne menny ja en ehkä olisi enää täällä... Varaa aika hänelle lääkäriin olen varma että hän kiittää sinua siitä jälkeen päin.. Sillä masentuneena ei mikään tunnu miltään. Kyllä hän saattaa itsekkin miettiä lääkäriin menoa mutta luulee ettei se kuitenkaan auta. Söin itsekkin lääkkeitä puolisen vuotta ja nyt asiat näyttää paljo paremmalta.. Ilman lääkärin apua en olisi ehkä selvinnyt.. Älä jätä asiaa siihen voi käydä huonosti..

 

[Epänormaalia?]

Eihän sinulla ole valtaa määritellä sitä, mikä on epänormaalia ja mikä ei. Jokainen meistä suree omalla tavallaan, eikä siinä ole mitään epänormaalia, että yöunet menevät, vaikka sinulla eivät menneetkään. Olen itsekin joutunut turvautumaan nukahtamislääkkeisiin äitini kuoleman jälkeen, jotta jaksoin toimia ja tehdä työni.

 

[yks]

Lääkärin pystyy myös pyytämään kotikäynnille.
Voisiko siinä olla Teille ratkaisu?

Juominen voi toimia myös niin, että jos on vaikea näyttää tunteita, niin se ikäänkuin herkistää ja on helpompi itkeä ja siihen olotilaan miehesi on voinut jäädä ""kiinni"".

 

[...]

No mä arvasin, että joku takertuu tuohon epänormaalia sanaan. Huoh.

Muut näyttävät suunnilleen ymmärtäneen, että tarkoitan sillä tässä sitä, että AP:n miehen suru on niin voimakasta, että hän ei sitä nyt ihan yksin pysty kästtelemään. Olisko sairas sana parempi? Kun yöunet menee pitkätki aikaa, siihen liittyy alkoholi ja puhumattomuus... on tilanne minusta hälyttävä. Jos se jatkuu noin, ei ... hyvää seuraa.

Mutta mikä olisi hyvä sana kuvaamaan?

Eikä minulla tosiaankaan ole valtaa määritellä ketään - omien surujeni kautta pohdin.

Voimia ap:lle ja miehellesi.

 

[Ambulanssikuski]

Tosi surullista, mutta ainoa varma asia elämässä on kuolema. Se filosofoinnista.

Ulkopuolista apua paikalle ja heti! Kaikki tunnusmerkit itsetuhoisesta käyttäytymisestä on olemassa: eritäytyminen, rajusti lisääntynyt juominen, masennus, pätkäuni jne. Poikaystäväsi ajatusmaailma supistuu kohti yhtä ainutta ratkaisua ja se on itsemurha. Hän on sen jo tavallaan ääneen sanonutkin. Hän haluaa sinne jonnekin missä edesmennyt velipoikakin on.
Se, että hoitaa työnsä ei tarkoita tuossa tilanteessa yhtään mitään.
Lääkäri joko kotiin tai poika hoitoon; hyvällä tai väkisin. HETI!
Ai mistä tiedän, olen mennyt läpi tuon mustan putken. Ja nyt elämä hymyilee, mutta hyvin lähellä oli.

 

[Pampula]

Otan myös osaa suruunne..
Niin, se on vaikeaa tietää, missä se kenelläkin menee raja tuossa suremisessa. Tarkoitan sitä, ettei ajaudu esim alkoholistiksi, vaan juo ja suree aikansa ja toipuu pikkuhiljaa. Tai ettei ajaudu lääkeriippuvaiseksi, vaan käyttää juuri noita nukahtamislääkkeitä jonkun aikaa ja toipuu sitten.

Itselläni avoero oli niin vaikea, että oli aika pienestä kiinni, ettei alkoholin käyttö ja muu sekoilu ja sureminen saaneet kokonaan voittoa. En pystynyt nukkumaan, syömään enkä paljoa muutakaan tekemään. Autolla ajaminenkin oli alussa vaikeaa, kun ajatteli joskus että mitä jos ajaisin vain ojaan tai rekkaa päin. Läheisille ei välttämättä pysty näistä kaikista tunteista kertomaan. Se on uskomatonta, miten suru voi sokaista ja siihen käpertyy niin, ettei näe asioita kokonaisuutena. Siihen tarvitaan aikaa... Itseäni pidätteli se että pystyi vielä ajattelemaan, että jos nyt rekkaa päin ajaisikin, niin mitkäs tunnontuskat sen kuski asiasta saisi..

Työn pystyin hoitamaan, kun se oli ainoa paikka, missä ei tarvinnut ajatella kun piti keskittyä työhön... Nukkumatta ja syömättä (siis kyllähän niitä teki mutta huonosti), pystyy olemaan jonkun aikaa, mutta ei loputtomiin. Ja mielestäni sekin on yksi surevan ""rankaisukeino"" itselleen. Kun millään ei tunnu olevan väliä, niin ei se ruokakaan maistu, eikä nukuta vaikka sitten yrittäisitkin..

Minua ainakin auttoi puhuminen ja keskustelu saman kokeneiden kanssa. Sieltä se ymmärrys ja helpotus tilanteeseen löytyi lopulta. Ja ihan käytännöllinen apu; ""minulla on ruoka valmiina, syödäänpä"", niinkuin joku ystäväni sanoi. Nälkähän ihmisellä kuitenkin on, sitä ei vain huomaa ennenkuin syö vähän. Olin jo melkein itse hakemassa ammattiauttajan keskusteluapua tilanteeseeni, mutta ainakin nyt näyttää siltä, että selvisin pahimman yli ystävien ja sukulaisten avulla.

Jos saan sanoa, mielestäni miehesi tarvitsee ammattiauttajaa. Sitä kautta selviäisi, tarvitseeko hän nukahtamislääkkeitä keskusteluavun lisäksi, vai riittääkö sukulaisten ja ystävien apu. Olemme kuitenkin kaikki erilaisia ihmisiä, mikä auttaa toista, ei välttämättä auta toista..
Anteeksi, että kerroin omasta asiastani noin paljon, mutta jos miehesi pystyisi vaikka sen lukemaan. Jos se auttaisi häntä.

 

[sururyhmistä]

Viestiketjussa vastasi jo pari lääkäriäkin. Ihmettelen aina parisuhdepalstan vieroksuntaa uskon asioilla.
Eikö yksikään seurakunnan diakoni surfaile Elleissä?
Seurakunnissa järjestetään sururyhmiä.
Lyhytterapia tekee myös hyvää, jos uskonasiat tökkivät.
Vertaisryhmiä voi löytyä muitakin. Ainakin masentuneilel ja masentuneiden läheisille on paljon ryhmiä.
Onko vika lääkäreiden koulutuksessa vai ettekö halua astua muiden tontille?
Itse sain aikoinaan parhaan ohjeen seurakunnan papilta hakeutua vertaisryhmään. Ehkä vinkki olisi jäänyt saamatta, jos olisin hakenut apua terveysasemalta.
Olen elämäni aikana käynyt hyvin monta surua läpi.
Pahiin kolaus taisi olla, kun sain vauva kaksi päivää äitini kuoleman jälkeen. Yritin päästä sairaalasta pois aikaisemmin hautajaisten takia. Äitiäni pidettiin kylmässä ja siunausta lykättiin minun takia. Sitten vain lentokoneeseen, rintamaitoa pakkaseen ja ex-aviomieheni hoiti vauvaa.
Kaksivuotias oli minun mukana. Karkasi kirkossa ja sai raivokohtauksen lentokoneessa.
Liekö hermoni rautalankaa, mutta yhtään masennuspilleriä en ole vielä syönyt. Tänä aamuna laitoin suuhuni golf-purkan. Aikuiset lapset olivat ostaneet niitä kaupasta.
En harrasta golfia, mutta näköjään pallon voi jauhaa purkkana. Maailma muuttuu ja minä sen mukana.
Huumorintajuni on mennyt överiksi. Ehkä palstan lääkärit voisivat suositella jotain hoitoa tähän vaivaan.