A
"a.p"
Vieras
Sekavasti taitaa tulla nyt kaikki, mutta koittakaa kestää 
Meillä on neljä lasta, nuorin täytti juuri vuoden. Jouduimme muuttamaan rivitaloon, asuttuamme sitä ennen "aina" omakotitalossa. Tässä tulemma asumaan toistaiseksi, useamman vuoden kuitenkin. Meillä on myös isohko koira, joten työn määrä on lisääntynyt sen suhteen, koira ei voikaan olla enää vapaana pihalla, sen kanssa ei enää mikään mene ns. siinä sivussa.
Olen myös aloittamassa juuri työt, joten aikatauluihin entisestään sumplimista. Olen varautunut siihen, että teen päivän pitkän lenkin aamuisin ennen töihin lähtöä, vaikka kuinka väsyttäisi.
Tulikin vain pieni muutos suunnitelmiin yllättäen. Ehkäisy petti, riitti kerran huolimattomuus miehellä, ja tulosta tuli heti. Sinänsä ihana yllätys, ei maailmanloppu lainkaan. Ongelmaksi tulee, se, että tiedän, että mulla alkaa väsymys painaa pian päälle siinä määrin, että en tiedä mistä sitä energiaa revin joka paikkaan.
Koira on minun koirani, enkä miehen apuun voi luottaa koiran liikutuksessa, kuin aivan satunnaisesti. Koira vaatii paljon, on todella aktiivinen ja haastava, jonkin asteinen ongelmakoira. Ei muuten, mutta hihnassa kävely on todella ongelmallista, joka kerta joutuu muistuttamaan kuinka siinä pitikään mennä. Eikä tähän riitä miehen kärsivällisyys.
Joten mieleen on hiipinyt ajatus siitä, että raskauden edetessä etsisin koiralle kodin, jossa se saa varmasti päivittäin tarvitsemiaan virikkeitä. Tuo nimittäin hyppii seinille jo parin päivän jälkeen, jos jää vähemmälle huomiolle.
Tunnen syyllisyyttä niin kovasti näistä ajatuksista. Toisaalta kammottaa itseäkin ajatella, että odotellaan nyt vielä hyvän aikaa, jos menee kesken, niin ei tarvitse luopua koirasta.
Tuo koira on mulle äärimmäisen rakas. Ei ollut alunperin ehkä oikeanlainen koira mulle, mutta sisukkaasti olen yrittänyt muuttaa itseäni sille sopivaksi ihmiseksi.
Meillä on neljä lasta, nuorin täytti juuri vuoden. Jouduimme muuttamaan rivitaloon, asuttuamme sitä ennen "aina" omakotitalossa. Tässä tulemma asumaan toistaiseksi, useamman vuoden kuitenkin. Meillä on myös isohko koira, joten työn määrä on lisääntynyt sen suhteen, koira ei voikaan olla enää vapaana pihalla, sen kanssa ei enää mikään mene ns. siinä sivussa.
Olen myös aloittamassa juuri työt, joten aikatauluihin entisestään sumplimista. Olen varautunut siihen, että teen päivän pitkän lenkin aamuisin ennen töihin lähtöä, vaikka kuinka väsyttäisi.
Tulikin vain pieni muutos suunnitelmiin yllättäen. Ehkäisy petti, riitti kerran huolimattomuus miehellä, ja tulosta tuli heti. Sinänsä ihana yllätys, ei maailmanloppu lainkaan. Ongelmaksi tulee, se, että tiedän, että mulla alkaa väsymys painaa pian päälle siinä määrin, että en tiedä mistä sitä energiaa revin joka paikkaan.
Koira on minun koirani, enkä miehen apuun voi luottaa koiran liikutuksessa, kuin aivan satunnaisesti. Koira vaatii paljon, on todella aktiivinen ja haastava, jonkin asteinen ongelmakoira. Ei muuten, mutta hihnassa kävely on todella ongelmallista, joka kerta joutuu muistuttamaan kuinka siinä pitikään mennä. Eikä tähän riitä miehen kärsivällisyys.
Joten mieleen on hiipinyt ajatus siitä, että raskauden edetessä etsisin koiralle kodin, jossa se saa varmasti päivittäin tarvitsemiaan virikkeitä. Tuo nimittäin hyppii seinille jo parin päivän jälkeen, jos jää vähemmälle huomiolle.
Tunnen syyllisyyttä niin kovasti näistä ajatuksista. Toisaalta kammottaa itseäkin ajatella, että odotellaan nyt vielä hyvän aikaa, jos menee kesken, niin ei tarvitse luopua koirasta.
Tuo koira on mulle äärimmäisen rakas. Ei ollut alunperin ehkä oikeanlainen koira mulle, mutta sisukkaasti olen yrittänyt muuttaa itseäni sille sopivaksi ihmiseksi.