Synnytyksen jälkeinen masennusko?

[Äidintekele]

Vauva täyttää kohta kolme kuukautta ja esikoinen on uhmaikäinen 2,5 v. Nyt olen alkanut miettimään ovatko tuntemukseni normaaleja..

Esikoisen syntymä oli pitkä ja rankka ja vauva-aikakin oli raskas valvomisineen. Edelleenkin esikoinen on jokin verran haastava. Päiväunien nukkuminen loppui vauvan syntymään ja uhmaikä sai reippaasti lisäpontta, mikä sinällään on ihan normaalia.

Kuopuksen syntymä oli helppo ja nopea ja vauvakin on ollut kohtuullisen helppo. Vauva ei ole aiheuttanut mussa negatiivisia tuntemuksia, mutta esikoinen rassaa hermoja alituiseen. Mun on välillä niin vaikea jaksaa sen temppuilua, en kyllä sitä ulospäin näytä. Odotan aina niitä päiviä, kun esikoinen on sukulaisella "virikehoidossa" (kaksi päivää viikossa, käyvät mm. kerhossa) ja sitten tunnen huonoa omatuntoa siitä, kun haluan aikaa ilman esikoista.

Ylipäätänsä on näitä päiviä, kuten tänään, että tekisi mieli kävellä ovesta ulos. Väsyttää, ei jaksa tehdä mitään, ahdistaa kotona oleminen ja hermot on kireällä. Olenko mä ihan normaali äiti? Mua ihan ahdistaa nämä negatiiviset tunteet esikoista kohtaan, sillä onhan hän kuitenkin mun rakas lapsi.

 

[..]

jospa koittaisit pitää sitä esikoista mahdollisimman paljon sylissä kun vauva nukkuu. meette vaikka vanhempien sängylle yhdessä päiväunille/lepäämään/lukemaan kirjoja. tai jos tuntuu että et jaksa aktiivisesti keksiä tekemistä esikoisen kanssa niin mee lattialle makoilemaan sen leikkien viereen. hetken päästä se tulee kiipeilemään/leikkimään heppaa sun päälle. meillä oli kuopuksen olessa pieni sellainen harrastus esikoisen kanssa että silloin kun vauva nukkui, otin sen syliin ja laitoin sille yutubesta lastenohjelmia pyörimään, ja puolella näyttöä selasin sitte ite nettiä. siinä sai kumpikin hermolepoa..

pointti tässä siis se että koita uhrata sille esikoiselle sitä läsnäoloa ja aikaa, se vaikuttaa tuohon uhmakäytöksee aika nopeasti. eikä sen ajan tarvi olla niin ihmeellistä tekemistä, aktiivinen läsnäolo riittää.

 

[mamasmamas]

Olet ihan normaali, vaikkakin väsynyt äiti. Meillä esikoinen reilut 2 eikä edes toista vauvaa. Esikko oli haastava vauva koliikkeineen ja runsaine itkuisuuksineen. Edelleen voimakas ja vaativa luonne, ei mikään ns "helppo lapsi" (vaikka vihaan tätä sanontaa).
Olen itsekin vauva-ajan risaisten öiden jälkeen ollut tosi väsynyt pitkään, välillä univaikeudet meni ihan omiin sfääreihin, en nukkunut vaikka lapsi ei valvottanutkaan. Mitään jippii-rakastantotalasta- tunteita ei sillon aina oo ollu. Olen huutanut, itkenyt ja ollut kurja äiti. Etenkin kun kaikki kiva puuha yleensä johti jossain vaiheessa alituiseen kiukkuun ja heittelyyn, ei mikään puuhan keksiminen huvittanut. Tuntui että nippanappa saa sen ruoan laitettua ja käytyä pihalla ja odotti vaan iltaa.
Että kyllä. On tavallaan "normaalia" tuntea noin. Toki joku voi sanoa, että hae apua jne. mutta tiedän kokemuksesta ettei se aina oo ihan yksinkertaista. Etenkään jos tukiverkosto on pieni ja kynnys valittamiseen korkea. Mutta jos vaan kerta saat hoitoapua ja virikepäiviä niin ota niistä ehdottomasti kaikki hyöty irti. Ja ota sitä OMAA aikaa, vaikka kauppareissun verran. Jo hetkenkin poissaolo tekee ihmeitä olemukselle ja jaksamiselle, vaikka jälleen joku saattaa tähän sanoa, ettei 3kk vauvan äidin kuulu ottaa omaa aikaa

 

[mamasmamas]

vierailijalle..
tohon voisin kyl sanoa jotain.. meillä toi vaativa tapaus VAATII kokoajan läsnäoloa, läheisyyttä, leikitystä ja viihdytystä ja saakin sitä ainakin minulta ja mieheltä ja parhaimmillaan joskus jopa 3-4 aikuiselta päivässä kun ollaan sukuloimassa. Ei se sitä uhmaa ja raivoa ole minnekään kadottanut. Ei tyydy mihinkään lastenohjelmaan ku max 5min. On se lapsestakin kiinni aika paljo.

 

[ap..]

Kyllä mä esikoisen kanssa jaksan ja pärjään tavallaan ja siis tiedän miten sen kanssa kannattaa toimia. Musta vaan on välillä tuntunut, että en jaksa rakastaa esikoista tai siis sen rakastaminen on välillä tuskan takana. Sitten se on kuitenkin mun ihana pieni tyttö, joka haluaa vaan äidin huomion tavalla tai toisella. Ehkä sitä jaksaa parin vuoden päästä ja paremmin, kun tämä arki vähän helpottaa.