Synnytys pelottaa :(

[lapsesta haaveileva...]

Oon 21v nainen ja naimisissa oltu miehen kanssa 1,5v.. Tykkään kovasti lapsista ja mies samoin ja mies viime aikoina alkanut vähän vihjailemaan että perheenlisäys olisi kiva juttu. Minustakin olisi, mutta yksi ongelma varjostaa tätä haavettani.. Kamala synnytyspelko! Koska kun olin 7v, oma äitini kuoli synnytyksessä tulleisiin komplikaatioihin, synnyttäessään toista lastaan.. Myös lapsi kuoli Isälleni tämä oli raskas paikka ja aina kun pienenä kysyin häneltä asioista hän ei paljoa pystynyt puhumaan, oli vaikea aihe tietenkin, niin jotenkin en saanut tarpeeksi tietoa varmaan ja siitä jotenkin jäänyt tällainen kauhukuva synnytyksestä.. Tottakai tiedän, että on tosi hyvät kivunhoidot ja kaikki tällaiset varotoimenpiteet, mutta jollain tapaa toi on tollainen lapsuudentrauma. Että mitä jos itse ei selviäkään synnytyksestä tai vauva ei selviä.. Muutenkin pelottaa tosi herkkänä ihmisenä että miten kaiken kivun oikein kestää. Tottakai se olisi sen arvoista, mutta...
Muilla ollut vastaavaa?

 

["Mie vaan"]

Jos ja kun raskaudut niin pyydä heti lähete pelkopolille! Kyllä sä selviät siitä. Valitettavasti sun äidillä kävi harvinaisen huono tuuri mutta kaikki tutkimukset ja seurannat ovat kehittyneet huomattavasti ja nykyään on paljon turvallisempaa synnyttää

 

[bud]

pelkosektio?

 

["vieras"]

todellakin haet apua pelkoosi, kun sen aika koittaa. Toki voit aloittaa jo nyt jonkin terapian tms. jolla saisit pelkosi käytyä läpi.

Hae apua ja voit suunnitella perheenlisäystä levollisemmin mielin, onnea tulevaan sinulle!

 

[lapsesta haaveileva...]

Sektiota en haluaisi ellei ole pakko, haluaisin jotenkin löytää keinon päästä tästä kammosta yli ja synnyttää luonnollisella tavalla alakautta. Vaikka sitten olis kroppa täynnä kivunlievitysmömmöjä ja keuhkot täynnä ilokaasua.. Tiedän että nykyään on tosi turvallista synnyttää Suomessa ja en kyllä kuulu mihinkään riskiryhmäänkään, ainakaan ei ole mitään pitkäaikaissairauksia. Tämä typerä pelko on ainoa mikä tällä hetkellä estää sitä että alettaisiin miehen kanssa yrittämään lasta.. Tai ehkä pitäisi vain reippaasti ajatella että jos sitä raskauden aikana voisi kasvaa siihen ajatukseen ettei synnytys ole mikään kuolemanvaarallinen ja superpelottava juttu.. Olisi ihanaa kuulla kokemuksia, miten synnytystä paljon kammonneilla on mennyt synnytys? Jotenkin tuntuu vähän inhottavalta ajatus, että puhuisin jollekin teennäiselle neuvolantädille aiheesta syvällisemmin..

 

["vieras"]

Voisitko kysellä äitisi sukulaisilta siitä mitä todella synnytyksessä tapahtui, jos isäsi ei halua puhua. Oliko äidilläsi perussairautta tai raskausmyrkytystä vai kuoliko verenhukkaan ym. Voisi lievittää pelkoa.

Heti raskauden alettua kannattaa ottaa pelko neuvolassa puheeksi niin pääset pelkopolille. Sektio voi olla yksi mahdollisuus, mutta siinäkin omat riskinsä. Kipu voi yllättää monin eri tavoin eli synnytys ei välttämättä kovin kivulias ole tai sitten se on aivan järkyttävää. Toisaalta kipu voi kestää vain vähän aikaa, jos synnytys on nopea. Kipu tulee supistuksen aikana, joten supistusten välillä on aina helpompaa. Kivunhoito on hyvää, joten sen vuoksi ei kannata pelätä.

 

[äitykkeliini]

No, mulla ei ole taustalla mitään, ainakaan noin traagista, mutta mun synnytyspelko oli ihan järkyttävä juuri niiden kipujen takia. Oon tosi kipuherkkä, oikeen tunnettu siitä tuttavapiirissäni. Kipuherkkyyttäni kuvaa aika hyvin se, että sukulaiset ja ystävät odottivat mun synnytystä kauhulla ja miettivät miten mä voisin sen muka kestää? Pelko oli koko ajan ennen kuin tulin raskaaksi, mutta kun niin kovin lasta halajoin, niin oli helppo pistää pelot sivuun koko ajan vaan enemmän kun kuitenkin vuosia yritettiin lasta. Ja sitten kun raskaaksi vihdoin ja viimein tulin, niin sitten se pelko taas iski, mutta siinä vaiheessa se synnytys tuli olemaan pakollinen, sitä ei voinut enää mitenkään välttää. Kyllä mä sitä synnytystä sillonki vielä panikoin ja jännitin, mutta muistaakseni viimeisen kuukauden aikana jännitys laantui ja alkoi uudestaan itse synnytyshetkellä.

Ja nyt näin synnytyksen jälkeen voin sanoa, että pelkäsin ihan liikaa ja vaikka synnytys h*lvetisti sattuukin niin kyllä yleinen käsitys synnytyksestä on paaaljon paaljon pahempi mitä oikeasti. Ja mulla synnytys sentään käynnistettiin vaikka paikat ei ollu ees yhtään valmiina, ja vaan pari tuntia kesti, ilman kipulääkkeitä, joten kivut oli pahimmasta päästä. ;D Ja onneksi meillä Suomessa tosiaankin on hyvät ja asiantuntevat kätilöt ja tarvittaessa lääkäritkin! Nyt olen uudelleen raskaana, eikä pelota yhtään.

En tiedä oliko tästä mitään hyötyä, mutta tulipahan kerrottua.

muoks. kylläpäs tuli sekavaa tekstiä

 

[jill]

pelkosektio?

Voi jees. Sinäkin siis sitä mieltä, että tämä ratkaisee kaiken???? Sehän onkin kuin kaupassa kävisi..

 

[lapsesta haaveileva...]

Juu isä ei ole halunnut puhua aiheesta koskaan pahemmin, tuntuu etten halua nostaa ikävää asiaa esille hänelle.. Voisin kyllä tädiltäni kysellä tarkemmin, mielestäni minulla on oikeus tietää mitä tapahtui tarkalleen ja se tietokin voisi helpottaa. Sen verran tiedän että äitini oli astmaatikko, voiko jotenkin olla vaikuttanut asioihin.
Pienenä jotenkin osasin ajatella sen vaan niin, että synnytyksessä voi ihan milloin tahansa käydä niin että äiti/lapsi kuolee eikä mitään erityisempää syytä sille ole, niin vain tapahtuu.. Että synnytys on joku sellainen mistä vain jotkut jää eloon.. Tietenkin nykyään tiedän ettei asiat noin ole, mutta alitajunnassa vaan on se pelko lapsuudesta.

Onneksi mulla on aikaa käsitellä tätä kaikkea, mies tietää pelosta ja ymmärtää eikä painosta.. Mutta samalla hän tietää että mäkin haluaisin lapsen tosi kovasti.. Mitä enemmän ollaan asioista hänen kanssaan puhuttu niin vähitellen on kyllä onneksi alkanut voimistua se tunne, että haluan äidiksi, ja se pelko jäänyt hiukan syrjemmälle.. Ehkä meillekin pääsee haikara käymään kunhan rohkaistun

 

["Mie vaan"]

Mulla on astma ja paha sellainen syön(hengitän) päivittäin aamuin ja illoin lääkettä. Tätä on jatkunut yli 10 vuotta. Synnytyksessä astmasta en kyllä huomannut merkkiäkään. En tarvinnut lääkettä(unohdin jopa ottaa sen samana päivänä). Eipä tästä tainnut hyötyä olla.

Mun mielestä sulla on oikeus saada tietää mitä on tapahtunut, kyllä isäsi on pakko pystyä jo puhumaan siitä. Varsinkin kun on kyse lapsenlapsista. Itse tilanteessasi lypsäisin kaiken tideon jotta olisi jotain mistä pitää kiinni.