K
kaamee äiti
Vieras
No niin, mulla on todella suloinen 3-viikkoinen tyttövauva, jota on odotettu hartaasti perheeseemme. Lisäksi meillä on kolme vanhempaa lasta. Kaiken pitäisi olla periaatteessa ihan hyvin, mutta olen ollut nyt muutaman päivän aivan ahdistunut. Musta tuntuu siltä, että olen aivan kamala ja huono äiti enkä ehdi riittävästi paneutua vanhempien lasteni saati vauvani elämään. Välillä olen jo ajatellut, että olisiko perheeni parempi olla ilman minua ja jos mieheni löytäisi paremman vaimon. Lisäksi masennusta ja ahdistusta lisää hyvin vaikeasti sairastava lähisukulainen sekä se, että ekaluokkalaistani syrjitään ikävästi - ei koulussa vaan vapaa-ajalla. Odotan vain puhelin kourassa tietoja lähisukulaisesta ja koululaisen asioihin minulla ei ole voimia puuttua. Toisaalta juuri nyt vauva antaa tarkoituksen elämään ja olen ehkä vähän liiankin käpertynyt tuohon pieneen tyttöön. Silti minusta tuntuu juuri nyt siltä, että olen jotenkin väärässä paikassa ja pelkään, että pilaan pelkällä olemassaolollani lasteni elämän. Tekisi mieli ottaa vauva ja häipyä vaan jonnekin. On niin paha olla, että suru ja ahdistus tuntuu fyysisesti kehossa.