Syömishäiriöisiä tai entisiä sellaisia?

[ap]

Minäkin koen jonkinlaista syömishäiriötä. Tosin se on ajan mittaan vähentynyt.
Mutta muistan ajat, kun oksennuksesta tiesin, että missä vaiheessa kannattaa lopettaa. Niin kuin muka kuvittelin, että jotain ravinnetta jäi jäljellekin.
Tuo kuulostaa tosi hullulta...

Nyt vieläkin, jos satun olemaan yksin kotona, syön ylenmäärin ja käyn sitten oksentamassa. Mitä isompi oksennus, sitä parempi. :/ Onneksi olen harvoin yksin kotona.

Mutta sillon ku miehenikin on kotona, syöminen suunnilleen ällöttää, koska tiedän, että en pääse oksentamaan sitä ulos.

Päivällä syöminen on ok ja ei tee mieli oksentaa, mutta illat on pahimpia.

Tulipahan tämä asia nyt tässä myönnettyä itsellenikin, kun laitoin sen mustaa valkoiselle.

Ja oli oikeastaan helpottavaa myöntää. Ei tämmöinen ole normaalia ruokakäyttäytymistä.

Tuo kuulosti ihan minulta! Vaikka tällä hetkellä tilanne on vielä pahempi... Ei haittaa vaikka mies on kotona, mä nyt vaan viivyn vessassa vähän kauemmin... Mies on aina ihmetellyt kuinka voin "syödä kuin mies" ja silti pysyä hoikkana. Ja mulla on oikeasti tosi surkea aineenvaihdunta!

Kyllä ne keinot osataan, ettei toinen huomaa, kun on pitkä tausta. Tietää, mitä kannattaa ja mitä ei kannata syödä, jos aikoo ahmia ja oksentaa - on helposti ja vaikeasti oksennettavia ruokia. Jo lapsuudenkodissani kävin oksentamassa, käsittämätöntä, että näin kauan on mennyt... yli puolet elämästäni.

Kerätäänkin sellainen ketju, missä mennään kaikki kimpassa samalle terapeutille!

Hirveästi voimia sullekin! (kuulemma) tästä voi parantua!

 

[vieras]

Kai mä nyt osaan naamani pestä! :/ Ei aikanaan kotonakaan kukaan mitään huomannut. Monesti ihmiset sulkevat korvansa asioilta joita eivät halua myöntää vaikka merkit ovatkin selvät. Olen kyllä sitä mieltä, että olen vuosien saatossa oppinut asian todella hyvin salaamaankin...

Itsekään en ole varma, eikö mies vaan halua/osaa ottaa esille asiaa, jonka havaitsee, toisaalta luulen, että osaan salata asian hyvin. Usein menen suihkuun ja oksennan siellä muoviastiaan. Tuskin kuuluu, tuskin haisee, tulee puhdistunut olo.

 

[Yökötys]

Minäkin koen jonkinlaista syömishäiriötä. Tosin se on ajan mittaan vähentynyt.
Mutta muistan ajat, kun oksennuksesta tiesin, että missä vaiheessa kannattaa lopettaa. Niin kuin muka kuvittelin, että jotain ravinnetta jäi jäljellekin.
Tuo kuulostaa tosi hullulta...

Nyt vieläkin, jos satun olemaan yksin kotona, syön ylenmäärin ja käyn sitten oksentamassa. Mitä isompi oksennus, sitä parempi. :/ Onneksi olen harvoin yksin kotona.

Mutta sillon ku miehenikin on kotona, syöminen suunnilleen ällöttää, koska tiedän, että en pääse oksentamaan sitä ulos.

Päivällä syöminen on ok ja ei tee mieli oksentaa, mutta illat on pahimpia.

Tulipahan tämä asia nyt tässä myönnettyä itsellenikin, kun laitoin sen mustaa valkoiselle.

Ja oli oikeastaan helpottavaa myöntää. Ei tämmöinen ole normaalia ruokakäyttäytymistä.

Tuo kuulosti ihan minulta! Vaikka tällä hetkellä tilanne on vielä pahempi... Ei haittaa vaikka mies on kotona, mä nyt vaan viivyn vessassa vähän kauemmin... Mies on aina ihmetellyt kuinka voin "syödä kuin mies" ja silti pysyä hoikkana. Ja mulla on oikeasti tosi surkea aineenvaihdunta!

Kyllä ne keinot osataan, ettei toinen huomaa, kun on pitkä tausta. Tietää, mitä kannattaa ja mitä ei kannata syödä, jos aikoo ahmia ja oksentaa - on helposti ja vaikeasti oksennettavia ruokia. Jo lapsuudenkodissani kävin oksentamassa, käsittämätöntä, että näin kauan on mennyt... yli puolet elämästäni.

Tuo on niin totta, että tietää, mitkä on helppoja ja vaikeita.

Mutta meän kämpässä salaa oksentaminen ei onnistuisi. Tai kun siis mies tietää, että mulla joskus on ollut ongelmia asian kanssa, niin arvaisi helposti. Tosin olen joskus käyttänyt hyväkseni, kun mies on suihkussa tai lukemassa iltasatua lapsille... :/

Hyi, kauheeta, kun tästä kirjottaa, niin täähän alkaa tuntua tosi tyhmältä.
Siis, olenhan mä tiennyt, että se on tyhmää. Mutta kun se jotenkin niin vaan kuuluu omaan elämään. En ole ajatellut sitä ongelmana.

Mutta onhan se!!!

 

[bitch]

no kun nyt sanoit että otat vastaan haukutkin... mä olen vahvasti sitä mieltä, että terveet lapset tarvitsee terveet vanhemmat! sä olet henkisesti aivan hajalla ja fyysisesti kuollut jos tota rataa jatkat! jos tämä ongelma on ollut sulla noin pitkään, niin miksi et ole tarttunut toimeen ennen kuin aloit tekemään lapsia? tai viimeistään siinä vaiheessa kun aloit niitä tehtailemaan? millaisen kuvan annat lapsillesi? äiti vihaa itseään niin paljon, että käy jokaisen aterian päätteksi lukitsemassa itsensä vessaan...

hanki apua!

Yritän koko ajan.

ei jeesus... hankkikaa kaikki apua!!!!!!!!!!!!

 

[ap]

Minäkin koen jonkinlaista syömishäiriötä. Tosin se on ajan mittaan vähentynyt.
Mutta muistan ajat, kun oksennuksesta tiesin, että missä vaiheessa kannattaa lopettaa. Niin kuin muka kuvittelin, että jotain ravinnetta jäi jäljellekin.
Tuo kuulostaa tosi hullulta...

Nyt vieläkin, jos satun olemaan yksin kotona, syön ylenmäärin ja käyn sitten oksentamassa. Mitä isompi oksennus, sitä parempi. :/ Onneksi olen harvoin yksin kotona.

Mutta sillon ku miehenikin on kotona, syöminen suunnilleen ällöttää, koska tiedän, että en pääse oksentamaan sitä ulos.

Päivällä syöminen on ok ja ei tee mieli oksentaa, mutta illat on pahimpia.

Tulipahan tämä asia nyt tässä myönnettyä itsellenikin, kun laitoin sen mustaa valkoiselle.

Ja oli oikeastaan helpottavaa myöntää. Ei tämmöinen ole normaalia ruokakäyttäytymistä.

Tuo kuulosti ihan minulta! Vaikka tällä hetkellä tilanne on vielä pahempi... Ei haittaa vaikka mies on kotona, mä nyt vaan viivyn vessassa vähän kauemmin... Mies on aina ihmetellyt kuinka voin "syödä kuin mies" ja silti pysyä hoikkana. Ja mulla on oikeasti tosi surkea aineenvaihdunta!

Kyllä ne keinot osataan, ettei toinen huomaa, kun on pitkä tausta. Tietää, mitä kannattaa ja mitä ei kannata syödä, jos aikoo ahmia ja oksentaa - on helposti ja vaikeasti oksennettavia ruokia. Jo lapsuudenkodissani kävin oksentamassa, käsittämätöntä, että näin kauan on mennyt... yli puolet elämästäni.

Tuo on niin totta, että tietää, mitkä on helppoja ja vaikeita.

Mutta meän kämpässä salaa oksentaminen ei onnistuisi. Tai kun siis mies tietää, että mulla joskus on ollut ongelmia asian kanssa, niin arvaisi helposti. Tosin olen joskus käyttänyt hyväkseni, kun mies on suihkussa tai lukemassa iltasatua lapsille... :/

Hyi, kauheeta, kun tästä kirjottaa, niin täähän alkaa tuntua tosi tyhmältä.
Siis, olenhan mä tiennyt, että se on tyhmää. Mutta kun se jotenkin niin vaan kuuluu omaan elämään. En ole ajatellut sitä ongelmana.

Mutta onhan se!!!

Joo... Oli itsellekin järkytys lukea toi oma alotus...

 

[ap]

Kiitoksia kaikille vastanneille! Eiköhän nyt sulatella tätä asiaa ja huomenna tartuta toimeen! Toivottavasti oma oivallukseni inspiroi jotakuta muutakin hakemaan apua. Olisi kiva jutella asiasta tietävien kanssa enemmänkin, mutta haluan todella pysytellä nimettömänä tästä... :/ Kiitoksia kuitenkin paljon tuesta!

 

[vieras]

Kiitoksia kaikille vastanneille! Eiköhän nyt sulatella tätä asiaa ja huomenna tartuta toimeen! Toivottavasti oma oivallukseni inspiroi jotakuta muutakin hakemaan apua. Olisi kiva jutella asiasta tietävien kanssa enemmänkin, mutta haluan todella pysytellä nimettömänä tästä... :/ Kiitoksia kuitenkin paljon tuesta!

Toivottavasti Sinulla riittää poweria lähteä hommaamaan apua. Itse pahoin pelkään, että jään rypemään ongelmassani. Olen sellainen, etten osaa itselleni apuja hakea. Pakko vaan pärjätä.

 

[Yökötys]

Kiitoksia kaikille vastanneille! Eiköhän nyt sulatella tätä asiaa ja huomenna tartuta toimeen! Toivottavasti oma oivallukseni inspiroi jotakuta muutakin hakemaan apua. Olisi kiva jutella asiasta tietävien kanssa enemmänkin, mutta haluan todella pysytellä nimettömänä tästä... :/ Kiitoksia kuitenkin paljon tuesta!

Kiitos sulle rehellisestä aloituksesta ja muutenkin rehellisistä kaunistelemattomista jutuista. Sai minutkin myöntämään, että kyllähän tässä häikkää on. Mutta kyllä me tästä vielä joskus opitaan ja tuodaan se normimitoissa syöty ruoka ulos normaalia kautta. =)

 

[äiti]

Kärsin kans vuosia syömishäiriöstä, välillä bulimiasta, välillä olin anorektinen. Ongelmana ei tietenkään ole ruoka. Asiat on oppinut käsittelemään ruoan avulla. Tai siis jättämään käsittelemättä. Mulla syömishäiriöön vaikutti paljon se, että annoin ihmisten kohdella itteäni kynnysmattona ja elin eri tavalla, kuin tahdoin. Monen vuoden psykoterapian, lääkityksen ja parin sairaalajakson jälkeen oon terve. Ainakin nyt. Kuivilla oon ollu 4,5 vuotta.

Ohjeena kehottaisin hakeutumaan psykoterapiaan. Jollekin, joka on aiemminkin hoitanut syömishäiriöisiä. Mulla oli muita kouluttava vaativan erikoistason terapeutti, joka oli aivan loistava. Ja koskaan siellä ei puhuttu ruoasta.

Paraneminen on mahdollista, voimia sulle!

Mulla on myös ollut noita anorektisia kausia. Tai yhtä "kauttahan" tämä koko elämä on ollut... Hyviä kausia, huonoja kausia, anorektisia kausia, bulimisia kausia... Olet myös oikeassa tuosta ongelmian ratkaisemisesta ruualla...

Mistähän tuonne psykoterapiaan voisi päästä? Tai siis, pääseekö kunnallista kautta?

Kolme käyntiä yksityisessä lääkärikeskuksessa psykiatrilla. Hän arvioi hoidontarpeen ja kartotti sen, oonko tarpeeks terve terapiaan, mutta tarpeeks sairas saamaan sen Kelan maksamana. Liian sairaat ei pääse terapiaan, koska eivät hyödy siitä, kun ei oo kykyä enää käsitellä asioita (tyyliin psykoosissa oleva). Psykiatri arvioi kans ton masennus puolen ja lääkityksen siihen. Hän myös suositteli muutamaa terapeuttia. Itse valitsin terapeutin, Kela maksoi terapiakäynnit kolme vuotta. Omat kulut oli noi psykiatrikäynnit. Mutta kalliimmaks se ahmiminen tulee..

 

[ap]

Kiitoksia kaikille vastanneille! Eiköhän nyt sulatella tätä asiaa ja huomenna tartuta toimeen! Toivottavasti oma oivallukseni inspiroi jotakuta muutakin hakemaan apua. Olisi kiva jutella asiasta tietävien kanssa enemmänkin, mutta haluan todella pysytellä nimettömänä tästä... :/ Kiitoksia kuitenkin paljon tuesta!

Toivottavasti Sinulla riittää poweria lähteä hommaamaan apua. Itse pahoin pelkään, että jään rypemään ongelmassani. Olen sellainen, etten osaa itselleni apuja hakea. Pakko vaan pärjätä.

Itsekin pelkään, että huomenna asia on taas helppo haudata... Mutta toisaalta, olen nyt sen verran pelästynyt noista omista fyysisistä oireistani että pelkään pahoin, että tämä on viiminen tilaisuus ryhdistäytyä! Ei noi vatsakivut ole ihan normaaleja (jatkuvasta kurkkukivusta puhumattakaan) ja luoja ties mitä muuta löytyy jos lääkäriin menee!

Toivon, että sinäkin hakisit ongelmaasi apua ennen kun olet yhtä pahassa jamassa kuin itse olen!

 

[ap]

Kiitoksia kaikille vastanneille! Eiköhän nyt sulatella tätä asiaa ja huomenna tartuta toimeen! Toivottavasti oma oivallukseni inspiroi jotakuta muutakin hakemaan apua. Olisi kiva jutella asiasta tietävien kanssa enemmänkin, mutta haluan todella pysytellä nimettömänä tästä... :/ Kiitoksia kuitenkin paljon tuesta!

Kiitos sulle rehellisestä aloituksesta ja muutenkin rehellisistä kaunistelemattomista jutuista. Sai minutkin myöntämään, että kyllähän tässä häikkää on. Mutta kyllä me tästä vielä joskus opitaan ja tuodaan se normimitoissa syöty ruoka ulos normaalia kautta. =)

Kiitos! Toivottavasti!

 

[kyy]

Täällä myös yksi syömishäiriöinen! :wave: En ole asiasta varsinaisesti terapeutille puhunut, mutta tilanne on tällä hetkellä suht hyvässä kondiksessa jo ihan sillä, että olen alkanut myöntämään ihan ääneen ihmisille (siis tutuilleni ja vieraammillekin), että olen syömishäiriöinen. Bulimiaa ja jonkin sortin ahmimishäiriö tässä on taustalla, ollut jo kymmenisen vuotta.

Tämä tulee varmasti aina olevan osa elämääni, ihan kuin alkoholisteilla, mutta toivon, että tulee päivä, jolloin voin todeta, ettei minun tarvitse oksentaa kontrolloidakseni elämääni.

 

[ap]

Täällä myös yksi syömishäiriöinen! :wave: En ole asiasta varsinaisesti terapeutille puhunut, mutta tilanne on tällä hetkellä suht hyvässä kondiksessa jo ihan sillä, että olen alkanut myöntämään ihan ääneen ihmisille (siis tutuilleni ja vieraammillekin), että olen syömishäiriöinen. Bulimiaa ja jonkin sortin ahmimishäiriö tässä on taustalla, ollut jo kymmenisen vuotta.

Tämä tulee varmasti aina olevan osa elämääni, ihan kuin alkoholisteilla, mutta toivon, että tulee päivä, jolloin voin todeta, ettei minun tarvitse oksentaa kontrolloidakseni elämääni.

Musta kun tuntuu, että juuri se ongelman ääneen myöntäminen on aivan ylitsepääsemättömän vaikeeta! Ehkä koska jälkiseuraamukset on niin peruuttamattomia... Jo se että nimettömänä tänne kirjottaa oli kauheen iso kynnys (pohdittu on asiaa useampi viikko)...

 

[kyy]

Täällä myös yksi syömishäiriöinen! :wave: En ole asiasta varsinaisesti terapeutille puhunut, mutta tilanne on tällä hetkellä suht hyvässä kondiksessa jo ihan sillä, että olen alkanut myöntämään ihan ääneen ihmisille (siis tutuilleni ja vieraammillekin), että olen syömishäiriöinen. Bulimiaa ja jonkin sortin ahmimishäiriö tässä on taustalla, ollut jo kymmenisen vuotta.

Tämä tulee varmasti aina olevan osa elämääni, ihan kuin alkoholisteilla, mutta toivon, että tulee päivä, jolloin voin todeta, ettei minun tarvitse oksentaa kontrolloidakseni elämääni.

Musta kun tuntuu, että juuri se ongelman ääneen myöntäminen on aivan ylitsepääsemättömän vaikeeta! Ehkä koska jälkiseuraamukset on niin peruuttamattomia... Jo se että nimettömänä tänne kirjottaa oli kauheen iso kynnys (pohdittu on asiaa useampi viikko)...

Tänne kirjoittaminen on alku. Seuraavaksi kerrot jollekin läheisellesi, olkoon se sitten miehesi tai joku muu. Pääasia, että puhut asiasta. Siitä se lähtee. Itekään en ole vielä sinne terapiaan asti päässyt.

 

[kyy]

Niin ja minä siis olen jo useamman vuoden pähkäillyt hoitoa. Muutaman vuoden on mies ja sisar tiennyt ongelmasta, tosin hekin unohtavat tai luulevat sen olevan ohi kun välistä on niitä parempia kausia.

 

[Voimia!]

Tsemppiä naiset. Siittä se lähtee! =) Myöntäminen on iso juttu ja ääneen myöntäminen jollekkin läheiselle vielä isompi, mutta se kannattaa! Ajatelkaa asiaa niin, jos meinaa tulla "pupu pökayyn", että parin vuoden päästä pystytte nauttimaan normaalin aterian ja sen jälkeen köllähtää sohvalle kullan kainaloon ja tuntea olonne hyväksi. Ei; ahdistusta, pahaa oloa, syyllisyyttä, tuskaa yms tunteita. =) Teillä kaikilla on tukijoukot jotka auttavat jaksamaan, kun sen ensimmäisen askeleen ottaa. =)