Tää päivä sattuu!

[Mom of an Angel]

mua sattuu näin äitienpäivänä sydämeen, tekee kipeää...
- Oma rakas äitini on kyllä onneksi elossa, että ei tää sitä...
mutta kun tiedän, että voisin itse viettää tätä päivää onnellisena, viisivuotiaan lapsen äitinä, jos en olisi menettänyt toivottua vauvaamme keskenmenon kautta...
en tiedä miten tämä yhä sattuu vaikka tapahtuneesta on noin kauan..? tuntuu toisaalta hyvinkin pahalta kun toiset saavat olla äitejä! miksi en minäkin...

sydämeni itkee...joka vuosi...päivinä jolloin tulee tatsavuosia keskenmenosta, päivinä jolloin lapsemme laskettu aika olisi ollut...ja näinä äitienpäivinä. helpottaako tämä koskaan..?

 

[tsemppiä]

oletko hakenut apua? Ehkä kannattaisi.

 

[mama]

Voi kun kurjaa voimia sulle! Kai sä kärsit keskenmenon lisäksi siitä tuskasta, että ei oo vieläkään elävää lasta...

 

[haloo]

oletko hakenut apua? Ehkä kannattaisi.

Eiks muka ole normaalia surra?

 

[vieras]

oletko hakenut apua? Ehkä kannattaisi.

Eiks muka ole normaalia surra?

on normaalia surra, mut sureminen hankaloittaa elämää vielä noin pitkän ajan jälkeen, niin helpottaisi omaa oloa jos saisi ongelmaan apua. Jos miettii lapsen oletettua syntymäpäivää, keskenmenopäivää, äitienpäivää, joulua ja muitakin perhejuhlia, niin ehkä on tosiaan tarvetta hakea vaikka keskusteluapua suruunsa.

 

[Surusilmä]

Kyllä se helpottaa, mutta ei sitä koskaan unohda...Erityisesti Äitienpäivät on varmasti aina vaikeita Sitä alkaa kuitenkin saada aikaa myöten etäisyyttä asiaan ja suru ei ole enää yhtä ahdistavaa. Asiat muuttuvat objektiivisemmaksi.

Mulla on kaikki neljä raskautta päätyneet keskenmenoon, osa pitkilläkin viikoilla. Oma äiti myös kuoli nuorena...Äitienpäivät onkin olleet mulle jo vuosia suuri surun ja ahdistuksen paikka, vaikka muuten alankin olla asian kanssa sinut. Äitienpäivä on tarkoittanut minulle päivää, jona kaikki haavat revitään uudelleen auki ja muistutetaan siitä, minkä itse on menettänyt. Pomolta aina pyysinkin, että saisin olla äitienpäivän töissä, niin ei tarvitse mennä edes anopille...

Meillä on nyt vuosien lapsettomuushoitojen ja kuuden vuoden adoptio-odotuksen jälkeen uskomattoman ihana tytär Äitienpäivä on saanut nyt uuden merkityksen; siihen liittyy jotakin suurenmoista ja ihanaa vanhan surun rinnalle. Nyt pystyn jo hymyilemäänkin äitienpäivänä Mutta unohtanut en ole...

 

[cadetta]

millä raskausviikolla menetitte pienokaisenne?

 

[Madicken04]

oletko hakenut apua? Ehkä kannattaisi.

Eiks muka ole normaalia surra?

on normaalia surra, mut sureminen hankaloittaa elämää vielä noin pitkän ajan jälkeen, niin helpottaisi omaa oloa jos saisi ongelmaan apua. Jos miettii lapsen oletettua syntymäpäivää, keskenmenopäivää, äitienpäivää, joulua ja muitakin perhejuhlia, niin ehkä on tosiaan tarvetta hakea vaikka keskusteluapua suruunsa.

Minusta tässä on muutakin kuin tuo keskenmeno. Itselläni myös ensimmäinen raskaus meni kesken ja tuo lapsi olisi tänä päivänä 5v. Tulin kuitenkin pian uudelleen raskaaksi ja nyt minulla on 5v ja kohta 4v lapset enkä ole keskenmenoa muistellut enää aikoihin, oikeastaan se suru katosi jo seuraavav raskauden myötä.

Mutta jos en olisikaan tullut enää uudelleen raskaaksi yrityksistä huolimatta... Tuo 5v lapsettomuus on jo paljon kovempi pala kuin yksi keskenmeno (mikä sekin varmasti paljolti riippuu viikoista). En tiedä, mutta itseleni varmasti tuolla keskenmenneellä raskaudella olisi erilainen merkitys jos se olisi ainoa kosketukseni äitiyteen.

 

[näin täällä]

Mun tytär sai keskenmenon tammikuussa, eihän tämä vielä eka päivä mummana olisi ollut mut silti sattuu kahden kk.n päästä olisi ollut laskettu siis heinäkuussa.

 

[pöjy]

jos km on jo yli 5v ja vielä on niin että SATTUU.. niin todellakin kannattaa käydä keskustelemassa asiasta!!

 

[Surusilmä]

Kyllä se helpottaa, mutta ei sitä koskaan unohda...Erityisesti Äitienpäivät on varmasti aina vaikeita Sitä alkaa kuitenkin saada aikaa myöten etäisyyttä asiaan ja suru ei ole enää yhtä ahdistavaa. Asiat muuttuvat objektiivisemmaksi.

Mulla on kaikki neljä raskautta päätyneet keskenmenoon, osa pitkilläkin viikoilla. Oma äiti myös kuoli nuorena...Äitienpäivät onkin olleet mulle jo vuosia suuri surun ja ahdistuksen paikka, vaikka muuten alankin olla asian kanssa sinut. Äitienpäivä on tarkoittanut minulle päivää, jona kaikki haavat revitään uudelleen auki ja muistutetaan siitä, minkä itse on menettänyt. Pomolta aina pyysinkin, että saisin olla äitienpäivän töissä, niin ei tarvitse mennä edes anopille...

Meillä on nyt vuosien lapsettomuushoitojen ja kuuden vuoden adoptio-odotuksen jälkeen uskomattoman ihana tytär Äitienpäivä on saanut nyt uuden merkityksen; siihen liittyy jotakin suurenmoista ja ihanaa vanhan surun rinnalle. Nyt pystyn jo hymyilemäänkin äitienpäivänä Mutta unohtanut en ole...

En kyllä tiedä, mistä toi eka hymiö tuli...

 

[tiiru]

Voi jos kuitenkin kävisit puhumassa ammatti-ihmisen kanssa? Voisi ihan todella auttaa! Tosi kauheeta että joudut kokemaan tuota tuskaa yhä uudelleen!
VOIMAHALI! :hug: