tää tunne kun on tullut jätetyksi,hylätyksi ja kun ukko vielä sanoo päinnaamaa että ei rakasta

[hilda hirvi]

olen itkeny yhtämittaan kaksi tuntia, välillä saan itseni rauhotetuksi ja taas itku tulee.

toisaalta mä tunnen sitä kohtaa vihaakin, vihaa siitä että satuttaa mua ja omaa pientä tytärtään näin! Mä en pystyisi. en ymmärrä miten joku voi tosta noin vaan hajottaa lapselta perheen,ilman että yritti edes kunnolla.

Mut toisaalta mulla on sitä niin ikävä, mä en saa nukuttua, mä en halua uskoa että se ei rakasta mua enään, mä en pysty usko oettä tää kaikki on totta.. pahaa unta vaan. oispa.

mä itkin sille tänään 20minuuttia,sit se lähti ja jätti mut itkemään.

mä en edes tiedä mitä haluan. haluan vaan ettei tätä koskaan edes tapahtuisi,enne joululomaa,mulla oli vielä mahdollisuus käpertyä sen kainaloon.enkä tehnyt niin! :'(


miten tälläsestä pääsee yli? miten mun pieni rakas tyttö voi tästä selvitä? voi raukka, jos mulle on näin vaikeaa,niin miten pieni mieli näkee tämän asian. voi ei. mä en halua kokea tätä mä en halua että mun tyttö kokee tämän. miten mä suojelen sitä enään kun perhe on rikottu.

 

[ghdfjhhng]

minkä ikäinen lapsi on?

 

["Annu"]

Tsemppiä. Onhan sulla ihmisiä tukena?

 

[rerege]

Ei ketään saa rakastamaan tahtomalla. Koin itte saman, se pitää vaan yrittää katsoa eteenpäin ja rakentaa oma tulevaisuus uudelleen. Mulla auttoi Apulannan musiikki, se on oikeasti tosi energiapitoista eikä nyyhkyä.

Se pitää vaan lähteä arkea eteenpäin ilman sitä toista ja antaa itselleen lupa kaikkiin tunteisiin.

 

[hilda hirvi]

4v 3kk. mä en kestä ajatella sitä miten paljon tämä vaikuttaa lapsen maailmaan. mä teen tok iparhaani tukakseni lasta ja kannustan häntä tuomaan tunteita ja ajatuksia julki, mutta silti en mä pysty millään korvaamaan sitä että lapsen maailma mureni.

ja minun toki samalla. onhan mulla ihmisiä tukena,mutta. millä nää tunteet saa pois

 

[hilda hirvi]

tosi selkeää tämä minun kirjoituksen taas, mutta nukuin viime yönä pari tuntia.. koska ensin en saanut unta sit lapsi alko oksentelemaan, siinä menikin sit loppuyö

 

["Elise"]

Ymmärrän sinua hyvin. Mulla 2v. ja 4v. lapset, ja mies nyt päätti ettei perhe-elämä kiinnostakkaan. Päätti jo puolisen vuotta sitten, itse olen lasten takia yrittänyt harata eroa vastaan, mutta nyt tuo ukko rupeaa jo ällöttämään niin paljon että tässä tämä oli. Lapset kärsivät jo nyt. Lisäksi joudun muuttamaan lasten kanssa pois kodistamme. Eli eron lisäksi lasten täytyy tottua myös uuteen kotiin, joka tuskin on yhtä kiva kuin nykyinen.

Itse olen joutunut jättämään omat tunteet taka-alalle. Pakko yrittää olla suht normi lasten takia. Mutta kyllähän nuo tajuaa silti ettei kaikki ole ok, ja oireilevatkin jo. Tekisi mieli vaan itkeä, mutta eihän sitä voi lasten edessä. Tekisi mieli raivota, ja haukkua mies... mutta tätäkään et lasten kuullen voi tehdä.

Meillä syynä eroon on miehen alkoholismi. Itse hän ei näe juomisessaan mitään ongelmaa, se on ihan ok juoda JOKA ilta itseltään taju pois. Laskut voi jättää maksamatta jos janottaa jne.... pinna kireällä kun ei ole juomista, on silloin inhottava lapsille ja tietysti minulle... kun saa kaljan, on taas niin v***n mukava. Tämä siis on kehittynyt viimeisen vuoden aikana. Aikaisemmin otti noin kerran kuukaudessa. Isänsä on juoppo, liekö geeneissä vai mallin ottamista..? Who knows and cares... paitsi jos sama kohtalo on pojallammekin..

Anteeksi vuodatus Tästä ei nyt ollut sinulle apua.... mutta tiedät ainakin ettet ole yksin...

Mutta paha olo helpottaa aikanaan ihan varmasti. Käytät vain nyt tukiverkkoasi ja koitat mahdollisimman asiallisesti selittää lapselle sen verran kuin hänen tarvitsee tietää, ei yhtään enempää. Tsemppiä

 

[mlgskmg]

Se on ihan teistä vanhemmista kiinni mureneeko nyt lapsesi koko maailma. Ei ero ole lapselle maailmanloppu jos vanhemmat toimivat järkevästi eron yhteydessä ja jälkeen.

 

[huomio vain]

2- ja 4-vuotiaat eivät välitä onko koti kiva vai vielä kivempi, eivät noin pienet ole kiintyneet vielä paikkoihin. Vain jos itse surkuttelet heille, että voi voi kun meiltä menee koti, he hoksaavat alkaa sitä suremaan. Tai siis kun äiti suree sitä, hekin surevat. Noin pienille on tärkeää, että heillä on pysyvä ja turvallinen aikuinen lähellä.

 

[alkuperäiselle]

Ei sun tyttäresi tule kärsimään mitenkään erityisesti. Sinä oot se, jolla on tosi kamala olo ja suru ja vihaisuus, ja se on ihan ok ja sulla on siihen oikeus. Tyttäresi EI oo samalla tavalla menettänyt miestä eli isäänsä, ei isä jättänyt häntä. Vaan sut. En sano tätä vittuillakseni, vaan siksi että tajuat eron. Sinut on jätetty, lasta (toivottavasti) ei. Jos pystytte hoitamaan lapsen asiat sovussa ei tytön tarvitse mitenkään musertua asiasta.

Eri asia on se, että sulla on paha olo ja että SINÄ kärsit. Sille ei voi mitään, mutta se ihan oikeasti ajan kanssa helpottaa. Olen itsekin käynyt eroja läpi kaksi kappaletta, jättäjänä ja jätettynä, ja niistä selviää vaikka ensin luuli että kuolee.

Tsemppiä!

 

[Joxu]

Lapsen kuuluu nähdä tunteita, erilaisia tunteita ja se on elämää. En usko, että lapselle tosta jää mitään, ei isä varmaankaan, jättäny lastaan? Mutta korkeintaan sulle jää syvälle sisimpään haavoja, jotka aika parantaa . Voithan toki yrittää lapsen iän huomioon ottaen, yrittää selittää tilannetta. Sanot vaan, että sulla on tosi pahamieli. Onko sulla läheisiä ystäviä, sukulaisia tai perhettä siinä lähialueella? Mene jonkun luo yöksi, sekin voi jo hieman helpottaa tuota tuskasta oloa. Erosta pääsee ajan kanssa yli, toisilla menee kauemmin ja toisilla vähemmän aikaa. Käsittele ja työstä asiaa, yksin ja ystävien/läheisten kanssa. Jos, se ei yksin auta, niin hae keskustelu apua. Ero on aina kuitenkin shokki ja olet todennäkösesti shokissa ja olis hyvä, jos sun kanssa olis joku nyt. Soita jollekkin läheiselle, lepää ja anna itselles aikaa. Voimia sulle kovasti :hug:

 

["vieras"]

Vaikka se kuinka turhalta ja kliseiseltä tuntuu, niin aika auttaa. Itke. Puhu. Raivoa. Ja itke taas lisää.

 

[BettyBoop]

Voi miten kurjaa lukea. Toivon sulle hyvin hyvin paljon voimia ja keinoja selvitä rankan vaiheen lävitse. Sä pääset kyllä. Luotan siihen. :hug: