Täällä kun aina tuomitaan pettäminen niin...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Menetty mahdottomuus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ja itsekin olen sen tuominnut, kun olin ymmärtämätön ja kokematon... enkä silti vieläkään ole itse pettänyt tai lähtisi siihen helposti tuosta vain. MUTTA niin melkein kävi sillä ihastuin, todella tulisesti ihastuin. Ja se oli hirveää ja ihan kamalaa, vieläkin itken sitä, että miksi niin piti käydä? Miksi sellainen kokemuksen vedin puoleeni sitä hakematta.

Olen viettänyt perhekeskeistä elämää viimeiset 10 vuotta, en ole juossut baareissa tms. vaan elänyt todella miehelleni ja lapsilleni ja olemme olleet onnellisia. Mutta yhtäkkiä pari kuukautta sitten havahduin siihen, että olen korviani myöten ihastunut ihmiseen jonka kanssa olen töiden kautta tekemisissä. tunne oli molemmin puolinen, eikä sitä vatsaan voinut taistella. Yritin todella, yritin niin etten saanut unta, välillä tuntui etten saanut edes henkeä... sain kaksi kertaa tosi pahan sydämen tykytys "kohtauksenkin", pelkäsin oikeasti terveyteni puolesta ja harkitsin lähtöä lääkäriin.

Mutta psyykkistä se oli. En halunnut ihastua, en kaivannut sellaista, saan huomiota mieheltäni, kotona on kaikki hyvin. Tai oli kaikki hyvin. Nyt tämä koko juttu ahdistaa ja itkettää yhä, miksi piti kokea tuollainen paska juttu vain siksi, että pitää unohtaa koko ihminen. Tehdä ihan hitosti töitä siihen että unohtaa.

Puhuimme siis tunteistamme ja tilanteestamma ja kumpikaan ei sitten ollut valmis mihinkään koska olen naimisissa.

Mutta nyt todella ymmärrän ettei kaikki tähän pysty, taistelemaan hetki hetkeltä tunteitaan vastaan. Itkeä aamulla kun ajaa töihin, itkeä öisin kun nousee vessaan ja rukoilla, että tämä olisi ohi ja laimea musito vain.

En enää ajatelle, että kaikki pettäjät on paskoja kusipäitä, sillä todellakin yhä elän hetkiä jolloin tekisi mieli juosta tämän miehen perään. Mutten sitä tee, se on molemmin puolin tehty selväksi. Voimme vain unohtaa.

Elämä tuntuu vaan hiton tyhmältä nyt, en olisi halunnut kokea tätä enkä ymmärrä miten tämä edes tapahtui.


kertoa pettämisestä - muuten noi mammat käy sun kimppuusi ja repivät sut elävänä.
 
ap: Uskon, että sinun tapauksessasi on toivoa.

lakaisukone: Kuulostaa pahalta. Näetkö mitään suuntaa, jolla asiat paranisivat? Kohtalo ei tiikeriemon lailla ota sinua niskasta kiinni ja kanna pois, sinun on valitettavasti toimittava itse jollet parannusta näe.
 
ap: Uskon, että sinun tapauksessasi on toivoa.

lakaisukone: Kuulostaa pahalta. Näetkö mitään suuntaa, jolla asiat paranisivat? Kohtalo ei tiikeriemon lailla ota sinua niskasta kiinni ja kanna pois, sinun on valitettavasti toimittava itse jollet parannusta näe.
En näe parannuskeinoa. Olen miettinyt mitä minä voisin tehdä. Tai mitä mies voisi tehdä, mitä HALUAISIN edes sen tekevän. En keksi mitään, kyse ei ole enää teoista, ne on tehty. Viivan alle ei vaan tunnu jääneen mitään. The end. Ja uusinta ei kiinnosta.
 
Lapset, raha, tottumus
Erosta on ollut puhetta mut miehen "uhkailut" tappaa mun pienetkin rohkeuden rippeet tehdä lopullinen päätös. Olen turhautunut, masentunutkin, kyyninen, kiukkuinen, väsynyt, epätoivoinen. Kuin katsoisi elämänsä lipuvan ohi tuon toisen miehen muodossa, yhä kauemmas. Pelkää että se viimein katoaa.

Sinä et ole vastuussa toisesta aikuisesta ihmisestä. Se ei ole sinun vikasi jos mies tekisi itselleen jotain eron yhteydessä. Se olisi hänen oma valintansa. Toivon kovasti että saisit voimia lähteä tuosta suhteesta!
 
En näe parannuskeinoa. Olen miettinyt mitä minä voisin tehdä. Tai mitä mies voisi tehdä, mitä HALUAISIN edes sen tekevän. En keksi mitään, kyse ei ole enää teoista, ne on tehty. Viivan alle ei vaan tunnu jääneen mitään. The end. Ja uusinta ei kiinnosta.

Muovimatto on loppupeleissä helpompi pestä ja muutenkin vähemmän päänsärkyä aiheuttava kuin parketti. (Viittaan tällä tietysti tuon toisen pettämiskeskustelun parkettijuonteeseen.) Kierrätyskeskuksesta saa takuuhuollettua elektroniikkaa ja niin edelleen.
 
Lukematta ko. ketjua olen hiukkasen pihalla. Toki arvailla saatan

Juu no siellä eräs nikki alkoi meuhkaamaan, että lapset menettävät parkettilattian jos pettäminen paljastuu. Mutta pointtini tietysti on se, että vaikka ne kulissit on millaiset, niin kyllä sitä pystyy suomessa elämään ihan ok vähän vähemmälläkin materialla. (Muistaakseni vittasit ketjun alussa näihin puitteisiin.)

Ja mitä taas miehen itsariuhkailuihin tulee, ne ovat varmasti rankkoja, mutta tuskin hänenkään mielen tasapainonsa sillä paranee, että kestämätöntä tilannetta pitkitetään. Ehkä hänkin vapautuu sitten henkisesti ja löytää jotain toimivampaa.
 
Juu no siellä eräs nikki alkoi meuhkaamaan, että lapset menettävät parkettilattian jos pettäminen paljastuu. Mutta pointtini tietysti on se, että vaikka ne kulissit on millaiset, niin kyllä sitä pystyy suomessa elämään ihan ok vähän vähemmälläkin materialla. (Muistaakseni vittasit ketjun alussa näihin puitteisiin.)

Ja mitä taas miehen itsariuhkailuihin tulee, ne ovat varmasti rankkoja, mutta tuskin hänenkään mielen tasapainonsa sillä paranee, että kestämätöntä tilannetta pitkitetään. Ehkä hänkin vapautuu sitten henkisesti ja löytää jotain toimivampaa.
Jotain tällaista ajattelinkin. Itse olen taipuvainen ajattelemaan paljon (ehkä turhankin paljon?) asiaa lasten kannalta. Itse kestän muovimaton. Ja vaikka miehen itsarinkin jos se niin pitkälle menisi. Mutta lapset. Kiusatuksi tulee vähemmästäkin kuin köyhän kodin takia. Ja jos isä oikeasti sekoaa? Otan lasten tuskan itselleni jo valmiiksi. Ja se yhdistettynä omaani on ylivoimaista ainakin toistaiseksi.
 
mä olen tehnyt sellaisen päätöksen, että kerron miehelle jos ihastun johonkuhun muuhun. Ihan pikkuihastuksesta en kertoisi, mutta jos menis noin vaikeeksi kun ap:llä niin siinä vaiheessa pitäs olla jo oman parisuhteen tilasta keskustelut hyvässä vauhdissa. Ajatuksena siis se, että ennemmin eroan kuin petän (edes platonisesti).

Ymmärrän kyllä, että vastaavanlainen avoimuus suhteessa voi olla vaikeaa monelle (ja ehkä jonkun suhteen loppu?)
 
[QUOTE="vieras";25540126]mä olen tehnyt sellaisen päätöksen, että kerron miehelle jos ihastun johonkuhun muuhun. Ihan pikkuihastuksesta en kertoisi, mutta jos menis noin vaikeeksi kun ap:llä niin siinä vaiheessa pitäs olla jo oman parisuhteen tilasta keskustelut hyvässä vauhdissa. Ajatuksena siis se, että ennemmin eroan kuin petän (edes platonisesti).

Ymmärrän kyllä, että vastaavanlainen avoimuus suhteessa voi olla vaikeaa monelle (ja ehkä jonkun suhteen loppu?)[/QUOTE]

Me ollaan aina oltu miehen kanssa äärimmäisen avoimia, ei ole ollut salaisuuksia tai tarvetta niihin. Mutta ekan kerran ajattelen niin, että tämä on mun tuskani, miks satuttaa enää miestä?
 
[QUOTE="a p";25540472]Me ollaan aina oltu miehen kanssa äärimmäisen avoimia, ei ole ollut salaisuuksia tai tarvetta niihin. Mutta ekan kerran ajattelen niin, että tämä on mun tuskani, miks satuttaa enää miestä?[/QUOTE]

no kai teidän suhteella on jotain vaikutusta siihen että ylipäätään oot ihastunut? Ja toisaalta myös salaamalla asian mieheltä kasvatat teidän välistä etäisyyttä, joka asiasta puhumalla vois kuroutua takaisin. En usko että sellasia suhteita on kovinkaan montaa, jossa kumpaakaan ei koskaan sattuisi (ja silti voi olla onnellisia suhteita).
 
[QUOTE="vieras";25540616]no kai teidän suhteella on jotain vaikutusta siihen että ylipäätään oot ihastunut? Ja toisaalta myös salaamalla asian mieheltä kasvatat teidän välistä etäisyyttä, joka asiasta puhumalla vois kuroutua takaisin. En usko että sellasia suhteita on kovinkaan montaa, jossa kumpaakaan ei koskaan sattuisi (ja silti voi olla onnellisia suhteita).[/QUOTE]

Ilmeisesti itse et ole kokenut tälläistä. Mä kerroin kyllä tässä ketjussa jo kelanneeni meidän suhdetta enkä löydä siitä syytä, en kaivannut tai etsinyt tälläistä. Kunhan tiedostin että elämää ei voi hallita.
 
sorruin samaan mihin lakaisukone. Mutta tein sen uudestaan ja eri tyypin kanssa. Ihastuin täysin vaikka seksi ei ollutkaan nautittavaa kuten mieheni kanssa aina oli. Jotenkin en saanut rentouduttua siinä varmaan. En tiedä. Siitä aikaa. Nyt lapsia miehen kanssa....en tiedä miksi jäin? Lasten jälkeen olen ihastunut 2 kertaa ja hieman ylittänyt rajaa. =( Terveys mennyt nyt kun masennus sairaus. Mies vielä välillä provosoi ja kiusaa minua...vaikea selittää. Mutta tekee sen niin että menetän malttini. Ongelma siinä että rakastuin vähän aikaa sitten mieheeni uudestaan ja lähennyimme vuosien jälkeen ja seksiä ollut nyt enempi ja läheisyyttä ja puhumista...silti välillä kun katson miestä niin tuntuu kuin eläisin jotain toisen elämää. Mies kyllä selviytyisi erosta en sitä epäile ja on hänkin siitä riidoissa puhunut. Oma jaksaminen epäilyttää että meneekö huonompaan? Kun mies tavallaan on hyvä ystäväni ja pystyn puhumaan ongelmistani hänelle. Toisaalta saako sitä koskaan jos ei uskalla? En ole koskaan eronnut kenestäkään ja olen varmaan läheisriippuvainen jollain tavalla.
 
[QUOTE="a p";25540652]Ilmeisesti itse et ole kokenut tälläistä. Mä kerroin kyllä tässä ketjussa jo kelanneeni meidän suhdetta enkä löydä siitä syytä, en kaivannut tai etsinyt tälläistä. Kunhan tiedostin että elämää ei voi hallita.[/QUOTE]
En ole, joten voi tosiaan olla että sinun tilanteessasi ajattelisin toisin. Mutta eikö se salaaminen satuta vielä enemmän? minusta satuttaisi jos puoliso olisi ihastunut, muttei kertoisi minulle - kokisin ettei hän luota minuun tarpeeksi kertoakseen.
 
[QUOTE="vieras";25540739]En ole, joten voi tosiaan olla että sinun tilanteessasi ajattelisin toisin. Mutta eikö se salaaminen satuta vielä enemmän? minusta satuttaisi jos puoliso olisi ihastunut, muttei kertoisi minulle - kokisin ettei hän luota minuun tarpeeksi kertoakseen.[/QUOTE]

Mutta miksi tarkoituksella satuttaa toista?
 

Yhteistyössä