Taaperon yhtäkkiä alkaneet uniongelmat

["Eve80"]

Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää? Poika nukkunut todella hyvin omassa huoneessaan yli vuoden. Nyt sitä ilmeisesti alkanut pelottaa, joten olen sitten mennyt öisin patjalle sen viereen nukkumaan. Se ei siis ole mikään hirveä ongelma. Ihan vaan kysyin, onko jollain kokemuksia tällasesta ja miten kauan on kestänyt, plus ehkä vinkkejä. Kyllä perhepeti tai pojan sängyn siirtäminen vanhempien huoneeseen on varmasti ihan hyviä ja toimivia vinkkejä, mutta itse en mielelläni aloittaisi taas kamalaa perheriitaa aiheesta, kun kuten olen jo sanonut mies on tällaista todella jyrkästi vastaan. Itsekään en mielelläni alkaisi pojan sänkyä enää tässä vaiheessa siirtelemään vanhempien makuuhuoneeseen, vaikka en sitä jyrkästi vastustaisikaan.

 

["vieras"]

Mutta vastaa nyt; miksi mies niin kovin vastustaa?

 

["vieras"]

Mulla samoja kokemuksia, omassa huoneessa piti pysyä. No, ne pelot seuras mua ihan aikuisikään saakka. Ois kiva kuulla miehen perustelut. Että miksi ei.

Tosiaan, sitä parisuhdetta voi hoitaa muualla kuin nukkumaankäydessä ja parivuoteessa. Olohuoneen muhkea sohva ja telkkari, eikös sielä ole mukavampi viettää illat ja sänkyyn kömmitään vain nukkumaan. Haluaako miehesi tosissaan ajaa sut vuosikausiksi lapsen huoneen lattialle patjalle nukkuu puolet öistä? Jos lapsi sais nyt sen turvan, se sopeutuis paremmin sit omaan huoneeseen myöhemmin, tää on totta.

 

["vieras"]

Meillä "unihäiriöitä" on n. 2 veellä, vaika nukkuu ihan samassa huoneessa ja likellää vanhempia omassa sängyssä. Luulen liittyvän kehitykseen, puheeseen, päivän tapahtumien kertaamiseen unissaan ja mielikuvitukseen. Ei osaa vielä kertoa mikä hätänä kun herää, itku loppuu nopeasti mutta uudelleen nukahtaminen on hankalaa ja vie vanhempien voimia, verottaa yöunta. Eli en kyllä usko samaan huoneeseen muuttamisen vaikuttavan millään lailla, sitten teitä on vaan 3 jotka ei nuku, en muuttaisi huonejärjestelyjä. Itse toivon ettei tämä vaihe kestä kovin kauaa, niinkuin tuskin kestääkään.

 

[kokemus]

No meidän kokemus. Lapsi nyt 3 v nukkuu vieläki omassa sängyssään isossa vanhempien makuuhuoneessa. Illalla nukahtaa heti, yöt nukkunu aina huutamatta. Toimii tajuttoman hyvin, toisin kuin kavereilla, jotka joutuvat joka ikinen yö nousee jalkeille, lapset huutaa öisin ja sit ravaillaan.

Kuka sellaista jaksaa? Kuinka jaksaa olla virkeänä tuollaisten öiden jälkeen? Kuka jaksaa sitten väsyneenä hoitaa parisuhdetta ja harrastamaan seksiä? Kysyn vain.

Kyllä parisuhde voi paljon paremmin, kun lapsi saa nukkua siellä, missä sen ei tarttis öisin huutaa ja pelätä ja sitä myöten vanhemmat sais nukkua ja olisivat virkeitä.

Mitä jos sä aloitat parisuhderiidan siitä, että sä et jaksa.

 

[emmy83]

No jos ette halua lasta omaan huoneeseenne. Niin sitten on vain mun mielestä jatkettava noin. Toi voi mennä ohi viikossa, jos on vain jotain mielikuvituksen kehittymistä yms. Tai sitten toi voi jatkua kauemmin.
Mutta ehkä kaikkein tärkeintä on ensin ,että te sovitte yhteiset pelisäännöt miehesi kanssa eli miten yöllä toimitaan.
Ja että joka yönä toimitaan samalla tavalla.

Jos lapsi pelkää jo nukkumaan menoa niin silloin siihen ehkä liittyy kyllä jotain muuta, eli jos te voitte iltarutiineihin jonkun esim kirjan lukemisen liittää, että siitä nukkumaan menosta tulisi mukavampaa.

 

["Eve80"]

Joo, siis mähän nukun yöni siellä patjalla pojan vieressä, että sen ei tarvi yksin pelätä, kuten jo monen monta kertaa olen kirjoittanut. En mäkään tietenkään halua et poika joutuu yksin pelkäämään.

Mies nyt on yksinkertasesti sitä mieltä, et poika on jo tarpeeks iso nukkumaan omassa huoneessa ja se ei sitä meiän sänkyyn tai huoneeseen enää halua nukkumaan, koska on sitä mieltä, että sitten se ei enää ikinä muualla suostu nukkumaan.

Ja sarkasmilla heitin sen erojutun. Mä en tajunnu et täällä jos haluaa kysyä jotain, hyökätään heti päälle ja syyllistetään, eikä edes vaivauduta lukemaan kunnolla.

 

[KS]

Totta kai lapsi joskus isompana haluaa oman huoneen, ei siihen välttämättä mene kuin muutama vuosi. Tietääkö miehesi montakin koululaista jotka nukkuvat vanhempiensa kanssa omasta halustaan? Oikeasti, tämä pikkulapsi-vaihe menee niin kovin nopeasti.

Mutta eihän tuossa ongelmaa ole. Voit hyvin jatkaa nukkumista lastenhuoneessa, ja tuo yöllä pelkääminen menee ohi muutamassa viikossa tai muutamassa vuodessa. Mieheni oli 7-vuotias, kun uskalsi alkaa nukkumaan omassa huoneessaan yksin.

 

["vieras"]

Miehes on hassu

Miten joku joka ei osaa vielä edes kunnolla puhua, voi olla tarpeeksi iso?

 

[noooo]

Mutta eihän tuokaan ollut sille sun miehellesi ok, että sä nukut siellä pojan kanssa. Pakko sanoa, että onneks mun mies on sivistyneempi siinä mielessä, että vaikka hänkään ei pidä siitä että meidän 2v nukkuu meidän huoneessa, hän mieluummin

a) nukkuu yöt heräilemättä peloissaan huutavan lapsen ääneen, koska meidän huoneessa lapsi ei itke öisin, toisin kuin omassa huoneessaan
b) nukkuu yöt mun vieressäni, vaikka olen ehdottanut, että minä ja tyttö nukutaan eri huoneessa kuin mies

Kyllä minä itsekin odotan sitä aikaa, että meillä on taas oma makkari ja lapsilla oma, mutta meidän perheessä ei vaan ole sen arvoista että kukaan ei saa nukuttua kunnolla ja sitten kaikki ovat vihaisia ja väsyneitä, niin aikuiset kuin lapsi.

Minusta sun miehesi pitäisi kyllä nähdä tässä asiassa nyt muutakin kuin oma periaatteensa. Realismia taitaa tässä tilanteessa nyt olla se, että vaihtoehdot on joko koko perheen nukkuminen samassa huoneessa tai se, että mies nukkuu yksin eri huoneessa kuin sinä ja lapsi.

 

[emmy83]

eli mitään ongelmaa ei ole.. ´paitsi miehen suhtautuminen

 

["Eve80"]

Kiitos asiallisista vastauksista!

 

[just just.]

[QUOTE="Eve80";23844006]

Mies nyt on yksinkertasesti sitä mieltä, et poika on jo tarpeeks iso nukkumaan omassa huoneessa ja se ei sitä meiän sänkyyn tai huoneeseen enää halua nukkumaan, koska on sitä mieltä, että sitten se ei enää ikinä muualla suostu nukkumaan.[/QUOTE]

No se on miehes mielipide eikä siis totuus asiasta. Miehelles on sit ihan ok, että sä nukut seuraavat pari vuotta lastenhuoneen lattialla, ensin herättyäsi lapsen huutoon kesken unies. Niin ja mieheski joutuu herää siihen huutoon.

"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä tai samassa huoneessa nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin:

"Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.

 

["vieras"]

eli mitään ongelmaa ei ole.. ´paitsi miehen suhtautuminen

peesi.

Ongelmaa ei ole lapsessas vaan miehes AJATTELUTAVASSA. Siinä se teidän ongelma on. Mun mielestä on täysin normaalia, että 2 v yöllä herättyään pelkää. Biologisesti ton ikäisen lapsen ei tarvi osata nukkua yksin.

 

[kirja esiin]

[QUOTE="Eve80";23843588] Ja siis meiän sänky on aika iso. Plus meiltä löytyy kirjahyllystä esim. The Attachment Parenting Book by William & Martha Sears.
.[/QUOTE]

Kaivappas tuo kirja hyllystäs ja lue sitä ajatuksella, saat vastaväitteitä miehelles. Suomeksikin on käännetty niiden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas, se ei paljoa maksa.

 

[onneksi]

Mun mies sanoi yksi ilta, että kyllä me ollaan hyviä vanhempia ja tehdään jotain oikein, kun lapset eivät koskaan huuda nukkumaan mennessä eivätkä öisin.

Lapset nukutetaan omiin vuoteisiin vanhempien makkariin ja me siirrymme sitten olohuoneen puolelle viettämään iltaa ja syömään illallista jne. ja hoitamaan sitä parisuhdetta.

 

["Eve80"]

Kuulkaas oon sadanmiljoonan kerran tolkuttanu miehelle et poika on vielä niin pieni, mutta minkäs teet, kun ei mene jakeluun niin ei mene. Siis miehelle ei ollut ok, että nukun pojan kanssa ja mies yksin, mutta siihen se nyt kuitenkin pitkin hampain suostui kun tajus et miehen keinoilla ei kukaan nuku, edes se itse. Mies on kyllä todella itsepäinen muuli tässä ja joissain muissakin asioissa, mutta on siinä sitten niin paljon hyviä ominaisuuksia että vaihtamaan en mene.

Mutta me siis jatketaan samalla linjalla, eli nukun pojan kanssa niin kauan kun on tarvis.

 

[emmy83]

Mun mies sanoi yksi ilta, että kyllä me ollaan hyviä vanhempia ja tehdään jotain oikein, kun lapset eivät koskaan huuda nukkumaan mennessä eivätkä öisin.

Lapset nukutetaan omiin vuoteisiin vanhempien makkariin ja me siirrymme sitten olohuoneen puolelle viettämään iltaa ja syömään illallista jne. ja hoitamaan sitä parisuhdetta.

Ja lapsillahan ei ole erilaisia tempperamentteja?

 

[onneksi]

Ja lapsillahan ei ole erilaisia tempperamentteja?

Me tunnetaan meidät lapset niin hyvin, että ei olla edes kokeiltu omaa huonetta. Sellaiset tempperamentit. Meille tärkeintä on turvata varhaislapsuus ja vauva-aika mahdollisimman turvallisena halutaan pitää asiat ja pienten lasten tunnemaailma.

 

["vieras"]

[QUOTE="Eve80";23844164]Kuulkaas oon sadanmiljoonan kerran tolkuttanu miehelle et poika on vielä niin pieni, mutta minkäs teet, kun ei mene jakeluun niin ei mene. Siis miehelle ei ollut ok, että nukun pojan kanssa ja mies yksin, mutta siihen se nyt kuitenkin pitkin hampain suostui kun tajus et miehen keinoilla ei kukaan nuku, edes se itse. Mies on kyllä todella itsepäinen muuli tässä ja joissain muissakin asioissa, mutta on siinä sitten niin paljon hyviä ominaisuuksia että vaihtamaan en mene.

Mutta me siis jatketaan samalla linjalla, eli nukun pojan kanssa niin kauan kun on tarvis.[/QUOTE]

Ok, hyvät jatkot sinne lastenhuoneen patjalle Varaudu, että siihen menee parivuotta, mutta viimeistään ala-asteen ekalla pääset sieltä pois.

 

["Eve80"]

Mun mies sanoi yksi ilta, että kyllä me ollaan hyviä vanhempia ja tehdään jotain oikein, kun lapset eivät koskaan huuda nukkumaan mennessä eivätkä öisin.

Lapset nukutetaan omiin vuoteisiin vanhempien makkariin ja me siirrymme sitten olohuoneen puolelle viettämään iltaa ja syömään illallista jne. ja hoitamaan sitä parisuhdetta.

Ja lapsillahan ei ole erilaisia tempperamentteja?

Komppaan. Tempperamenttieroja on aika helkutisti. Plus olen sitä mieltä että me ollaan varmasti ihan yhtä hyviä vanhempia kun tekin. Ei voi jostain näkemyserosta tehä johtopäätöksiä siitä onko vanhemmat hyviä vai ei.

Mun mies on englantilainen ja ton The Attachment Parenting Bookin ostin ihan englanniks just siks et mieskin vois lukea, mutta se luottaa kasvatusjutuissa enempi siihen miten sen vanhemmat ja mummot toimi, kun mitä mitkään gurut neuvoo. Se ei sikäli ole tuomittavaa, vaik itse en kaikkia omien vanhempien ja mummojen metodeja alkaiskaan soveltamaan, kun ajat ja kasvatussuositukset ja metodit muuttuu.

 

[ap huhuu]

miten menee?