Taas lapset jätetty yksin kotiin :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Pikkulapsi etsi äitiä - jäi ulos

14.03.2010 18:22

Yksinäinen pikkulapsi harhaili ulkona kylmässä perjantai-iltana Taivalkoskella Koillismaalla. Naapuri huomasi tapahtuneen ja otti lapsen lämpimään.

Poliisille ilmoitettiin perjantaina noin kello 21 Taivalkosken taajamassa sijaitsevan rakennuksen ulkotiloissa liikkuneesta yksinäisestä pikkulapsesta. Poliisi totesi lapsen ja häntä vielä nuoremman perheen toisen lapsen olevan yksin kotosalla, eikä vanhempia onnistuttu tavoittamaan muutamaan tuntiin.

Vanhempien ollessa poissa kotoa vanhempi lapsista oli lähtenyt etsimään äitiään asunnon ulkopuolelta, jolloin asunnon ulko-ovi oli mennyt kiinni.

Poliisi tutkii asiaa heitteillepanona. Lapsille ei ehtinyt koitua tapauksen yhteydessä fyysisiä vammoja. Vanhempien alkoholinkäytöllä oli osansa tapahtumassa.

IS

:headwall:
 
Lapsen äiti oli saapunut humalassa kotiin ilta kymmenen jälkeen. Poliisille nainen oli kertonut olleensa poissa kotoa reilun tunnin. Poliisi ei saanut yhteyttä paikallisiin sosiaaliviranomaisiin, joten nuorempi lapsista jäi äidin kanssa kaksin perheen kotiin. Vanhempi lapsi vietti yönsä naapurissa.

Oho.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Mutta toisaalta minnekäs lapsen olisi voinut viedä?

Alkuperäinen kirjoittaja no:
minkähän ikäisestä on kyse?

toivottavasti lapset sais hyvän sijaiskodin tai ainakin vanhemmat tajuais lopettaa juomisen (siihen en kylläkään usko)

ei mitään jossittelua,"
toivottavasti lopettavat puhuttelun jälkeen juomisen."
kerrasta poikki ja lapset huostaan.jos ei aikuiset tuon vertaa tajua,ettei lapsia päineen jätetä,niin ei lapsia ansaitsekkaan pitää.
jessus minua sitten korpeaa tälläiset "vanhemmat"
 
minä plen niiiin samaa mieltä; lapset pois, ainakin siksi aikaa että vanhemmat ovat todistetusti raitistuneet yms.
 
:'( :'( voi lapsi parat. eikö ole siellä päin olemassa päivystävää sossua joka tulee paikalle tollasen asian sattuessa. miten ne voi jättää sen pinen känniselle äidille... tolalset vanhemmat sitäis saada turpiinsa. |O |O että pistää vihaksi
 
kyllä on ollut poliisissakin vikaa, olisivat kuskanneet lapset vaikka lähimpään turvakotiin...kiva olla 2-v. ja jäädä kännisen äidin kanssa kotiin yöksi, ties mitä olisi voinut käydä puhumattakaan saako lapsi ruokaa tai onko äiti kostanut poliisin puuttumisen :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Lapsen äiti oli saapunut humalassa kotiin ilta kymmenen jälkeen. Poliisille nainen oli kertonut olleensa poissa kotoa reilun tunnin. Poliisi ei saanut yhteyttä paikallisiin sosiaaliviranomaisiin, joten nuorempi lapsista jäi äidin kanssa kaksin perheen kotiin. Vanhempi lapsi vietti yönsä naapurissa.

Oho.

Miten on mahdollista että lapsi jätettiin kännisen äidin kanssa kaksin kotiin????????
 
:o :headwall:
 
No ei ole eka kerta kun Koillismaan poliisi tekee virhearvion...
 
Maailma ja Suomi ois niin paljon parempi paikka, ku koko alkoholia ei olis olemassakaan. Monen perheen asiat ois huomattavasti paremmin.

Alkoholin käyttö vaan lisääntyy ja palstaakin lukeneena tavanomaistuu :( Todella surullista, koska lapset ne siitä vanhempien juomisesta kärsii.
 
suomessa on aivan mahdollista että lapsi jätetään kaksin kännisen äidin kanssa kotiin.

mutta sitten, annas olla kun joku uskalletaan huostaanottaa niin heti on lynkkausporukka huutelemassa miten ilman syytä on taas huostaanotettu ja suomessa vaan ilman syytä huostaanotellaan ketä sattuu.. homma kun vaan on se, että kaikki mahdollisuudet käydään ensin läpi ja lapsen pitää todella olla aivan välittömässä vaarassa jotta huostaanotetaan.
 
Yhteistyössä