Tahtoisimme lapsen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tahdon lapsen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tahdon lapsen

Vieras
Olemme suunnitelleet perheenlisäystä. Itse olen 27 vuotias ja puolisoni 30. Olemme
olleet yhdessä 10 vuotta. Puolisoni opiskelee vielä, mutta samaan aikaan käy myös töissä
mutta määräaikaisella sopimuksella. Työtunteja kertyy perus eli 37,5 per viikko. Mahdollinen
valmistuminen on edessä parin seuraavan vuoden aikana, enää ei puutu paljoa. Itse olen
töissä vakituisesti. Taloudemme bruttotulot ovat vuodessa n. 60000 euroa.

Nyt mietimme, että uskallamme yrittää lasta. Onko meillä varaa siihen, jos puolisoni
työsuhde ei jostain syystä jatkukaan määräajan jälkeen. Onko meillä varaa elättää
kolme ihmistä jos tosiaan jäisin kotiin lapsen kanssa ja puolisollani ei olisikaan töitä.

Meillä on jonkin verran velkaa, mm. opintolainaa jota tietenkin tulee lyhentää myös silloin
kun olisin kotona.

Onko kenelläkään muulla ollut samanlaisia mietteitä ennen lapsen hankintaa?
 
Kannattaa laskeskella kelan sivuilta paljonko saisit vanhempainrahaa ja myöhemmin kotihoidontukea. Pieni lapsi nyt ei paljon rahaa käytä, ruokamäärät on pieniä ja vaatteet ja tarvikkeet voi ostaa käytettynä. Jos miehesi on työtön niin mikä pakko sun on olla kotona? Eikö mies voi hoitaa lasta jos kerran muutenkin olisi kotona?
 
Lisään vielä että noilla tuloilla teidän on varmasti helppo saada rahaa säästöön pahan päivän varalle ja kotihoidontukiaikaa varten. Vauvaa yrittäessä yleensä vierähtää tovi, samoin raskausaikana on vielä aikaa saada sitä rahaa säästöön.
 
Yhteiset bruttotulot ei kerro mitään, sano nettotulot! Esim. jos sinä tienaisit yksin tuon 60 000 maksaisit huomattavasti enemmän veroa kuin jos molemmat tienaisitte 30 000...
 

Similar threads

L
Viestiä
26
Luettu
3K
Vauvat ja taaperot
säästäväinen
S

Yhteistyössä