T
Tahdon lapsen
Vieras
Olemme suunnitelleet perheenlisäystä. Itse olen 27 vuotias ja puolisoni 30. Olemme
olleet yhdessä 10 vuotta. Puolisoni opiskelee vielä, mutta samaan aikaan käy myös töissä
mutta määräaikaisella sopimuksella. Työtunteja kertyy perus eli 37,5 per viikko. Mahdollinen
valmistuminen on edessä parin seuraavan vuoden aikana, enää ei puutu paljoa. Itse olen
töissä vakituisesti. Taloudemme bruttotulot ovat vuodessa n. 60000 euroa.
Nyt mietimme, että uskallamme yrittää lasta. Onko meillä varaa siihen, jos puolisoni
työsuhde ei jostain syystä jatkukaan määräajan jälkeen. Onko meillä varaa elättää
kolme ihmistä jos tosiaan jäisin kotiin lapsen kanssa ja puolisollani ei olisikaan töitä.
Meillä on jonkin verran velkaa, mm. opintolainaa jota tietenkin tulee lyhentää myös silloin
kun olisin kotona.
Onko kenelläkään muulla ollut samanlaisia mietteitä ennen lapsen hankintaa?