Tajuatteko te joilla on mies ja lapsi/lapsia miten onnekkaita te olette!

["PiiPii"]

Vaikka varmasti on välillä vaikeeta ja hermot kireellä niin lasten kuin miehenkin takia ja elämä näyttää kurjaakin puolta niin teillä on silti toisenne.Iloisetkin asiat on tuplasti iloisempia kun on perhe jonka kanssa jakaa ne.

Mä menetin mahdollisuuteni omaan perheeseen ja se sattuu niin paljon! Tämä vuosi piti olla se vuosi kun vauva olis saanut ilmoittaa tulostaan ihan milloin vain mutta mies sitten jättikin ihan yllättäen toisen takia ja siinä meni mun haaveet omasta perheestä.Mies oli mun suuri rakkaus ja aina sanoin sille et miten hyvä isä siitä tulee ja tää vuosi piti olla se vuosi.

muutaman kuukauden päästä tulee vuosi erosta ja edelleen tulee hetkiä kun kiroan miehen alimpaan hel*ettiin kun petti ja jätti ja niin paljon kun sitä rakastin ja olisin perheen halunnut sen kanssa ja se tiesi sen.

Olkaa siis onnellisia siitä mitä teillä on

 

[Starbucks]

Ehkä se oli parempi, että miehesi pettäminen tuli ilmi ennen lapsia eikä lasten jälkeen, kyllä se sopiva vielä tulee kohdalle:hug:

 

[BootyPeppi]

Jaa, riippuu kovin siitä millainen ihminen on kyseessä. Minä olen ollut onnellinen niin yksin kuin juuri tässä suhteessa. Minulle onni ei ole sitä, että on jotakin tiettyä vaan sitä, että saan rakentaa elämäni juuri sellaiseksi kuin haluan...minulla on siihen mahdollisuus ja oikeus. Joten siksi olen onnellinen niin yksin kuin liitossa.

 

[mikset sais?]

Tajuan ja muistan kiittää siitä joka päivä

Mutta miten sinä et muka voi saada uutta mahdollisuutta? Minäkin erosin 30-vuotiaana, lapsettomana naisena, eli otin iiiiison riskin. Mutta niin vaan puol vuotta erosta löytyi se elämäni mies ja siitä puolen vuoden päästä asuttiin jo omassa yhteisessä talossa Nyt se lapsikin on sitten saatu. Eli oletko sitten ihan ikäloppu? Ensimmäinen lapsi tuli meille kun olin 33-v. ja toista nyt yritellään, ikää kohta 35.

 

[Onaha]

Olen onnellinen, vaikka ei tää todellakaan pelkästään ruusuista ole. Vielä säkin ap ehdit itsellesi miehen löytää.

 

["PiiPii"]

Tajuan ja muistan kiittää siitä joka päivä

Mutta miten sinä et muka voi saada uutta mahdollisuutta? Minäkin erosin 30-vuotiaana, lapsettomana naisena, eli otin iiiiison riskin. Mutta niin vaan puol vuotta erosta löytyi se elämäni mies ja siitä puolen vuoden päästä asuttiin jo omassa yhteisessä talossa Nyt se lapsikin on sitten saatu. Eli oletko sitten ihan ikäloppu? Ensimmäinen lapsi tuli meille kun olin 33-v. ja toista nyt yritellään, ikää kohta 35.

No juurikin siksi et olen jo 31vuotias ja koko viime vuoden valmistauduin siihen et tää vuosi on se vuosi et jos vauva ilmoittaa tulostaan niin hyvä juttu. En mä vois kuvitella et olisin puolivuotta eron jälkeen löytänyt ketään oikeesti.Ja pian siitä on vuosi.Mulle kun riittää yksikin lapsi(ainakin näin ajattelen nyt) mutta taitaa jäädä haaveeksi,en halua lasta yksin vaan myös sille lapselle isän joka elää sitä arkea meidän kanssa.

 

["..."]

Kyllä osaan olla onnellinen upeasta pienestä perheestäni, lapsesta ja miehestä. Ei ole todellakaan itsestäänselvyys.

 

[Blue]

Mä olen samaa mieltä Bootyn kanssa. Pitää olla onnellinen siitä millaiseksi on elämänsä rakentanut.

Mulla siihen elämään kyllä mies ja lapset, mutta en mä onnellinen olisi ihan minkä tahansa miehen kanssa. Mä otin rinnalleni juuri sen miehen, jonka kanssa tiesin kuuluvani yhteen. Ja hankin lapsia juuri hänen kanssaan. Jos en häneen olisi törmännyt silloin kun tärmäsin niin sitten ehkä olisin onnellinen jossain muussa elämässä, joka saattaisi olla ihan toisenlainen.

Ymmärrätkö ap, ei pidä väkisin hakemalla hakea sitä muka optimitilannetta vaan tehdä elämä onnelliseksi niillä asioilla mitä on. Jos tulevaisuudessa törmäät siihen Mr. Oikeaan niin sen parempi.

 

[Onaha]

[QUOTE="PiiPii";25700008]No juurikin siksi et olen jo 31vuotias ja koko viime vuoden valmistauduin siihen et tää vuosi on se vuosi et jos vauva ilmoittaa tulostaan niin hyvä juttu. En mä vois kuvitella et olisin puolivuotta eron jälkeen löytänyt ketään oikeesti.Ja pian siitä on vuosi.Mulle kun riittää yksikin lapsi(ainakin näin ajattelen nyt) mutta taitaa jäädä haaveeksi,en halua lasta yksin vaan myös sille lapselle isän joka elää sitä arkea meidän kanssa.[/QUOTE]

Kyllä sä ihan varmasti lapsen ehdit hankkia vielä. Moni tekee vielä 40+:kin. Tietysti ei ehkä kannata ensimmäisen vastaan tulevan kanssa sitä tehdä. Mä olen 32v ja moni mun ikäinen kaveri vielä etsii sitä oikeaa ja haaveilee perheestä sitten joskus.

 

["PiiPii"]

Mä olen samaa mieltä Bootyn kanssa. Pitää olla onnellinen siitä millaiseksi on elämänsä rakentanut.

Mulla siihen elämään kyllä mies ja lapset, mutta en mä onnellinen olisi ihan minkä tahansa miehen kanssa. Mä otin rinnalleni juuri sen miehen, jonka kanssa tiesin kuuluvani yhteen. Ja hankin lapsia juuri hänen kanssaan. Jos en häneen olisi törmännyt silloin kun tärmäsin niin sitten ehkä olisin onnellinen jossain muussa elämässä, joka saattaisi olla ihan toisenlainen.

Ymmärrätkö ap, ei pidä väkisin hakemalla hakea sitä muka optimitilannetta vaan tehdä elämä onnelliseksi niillä asioilla mitä on. Jos tulevaisuudessa törmäät siihen Mr. Oikeaan niin sen parempi.

Ymmärrän sen oikein hyvin,tälläkin hetkellä olis yksi mies joka kyllä haluis mun kanssa suhteen mutta mä en tunne sitä kohtaan yhtään mitään sellasta enkä todellakaan vain sen takia halua miestä että sellanen pitäisi olla.Mulle ex oli SE jonka kanssa olisin halunnut elää elämäni enkä tajua kun kaikki sanoo ettei se ollut mulle se oikea kun jätti.Olihan se mulle mutta mä en näköjään sille.

Kyllä mä myönnän et pieni paniikki on ja se ehkä huokuu musta vaikka yritän olla niin ettei niin kävis mutta kai sekin on tässä vaiheessa vielä ihan normaalia...? vai onko?

 

["PiiPii"]

Kyllä sä ihan varmasti lapsen ehdit hankkia vielä. Moni tekee vielä 40+:kin. Tietysti ei ehkä kannata ensimmäisen vastaan tulevan kanssa sitä tehdä. Mä olen 32v ja moni mun ikäinen kaveri vielä etsii sitä oikeaa ja haaveilee perheestä sitten joskus.

Mun kaverit on mun ikäsiä eikä niilläkään vielä perhettä ole mutta se ei mua "auta" koska niillä on kuitenkin se mies jonka kanssa olleet vuosia yhessä ja se perhe voi tulla niille ihan mikä hetki tahansa ja mulla alkoi kaikki alusta.

Oon vaan miettinyt et mitä jos se mies jonka ehkä tapaan joskus on se ensimmäinen vastaantuleva ja olis se oikea mutta hylkään sen mahdollisuuden sen takia et se on eka joka tulee vastaan eron jälkeen. No,en kyllä ole yksilläkään treffeillä ollut tänä aikana.Ja muutama yhen illan juttu ollut mutta ne on ollut vaan halujen tyydytystä.
Kesästä tulee varmasti vaikea kun yksin ensimmäinen kesä 7vuoteen.

 

[Onaha]

No alas nyt sitten aktiivisesti etsimään sitä miestä, kun kovasti on haluja parisuhteeseen ja perheeseen Eikös niitä ole nykyään netissäkin vaikka mitä sivustoja kys. tarkoitukseen Tuollainen vielä nuori ja lapseton nainen varmasti löytää miehen nopeasti jos etsii eikä ihan hirveän nirso ole. Sydän avoinna vaan eteenpäin.

 

[jjjjjy]

Kyllä tajuan ja kerron sen miehelleni jokainen päivä! 14v yhdessä ja nyt menee paremmin kuin pitkiin aikoihin <3 <3

Voimia sinulle! Kyllä se elääsi mies vielä tulee vastaan!

 

["vieras"]

Olen pahoillani sun puolesta, varmasti ihan kamala tilanne. Mutta älä jää ajattelemaan et sun exä olis ollu se ainoa oikea sulle. Mun exä (joka ihan omilla tyhmyyksillään aiheutti eron)tuntui ajattelevan vuosia minusta niin, ja siinä sivussa eleli uuden avokkinsa kanssa ja varmasti menetti paljon kun ei osannu nauttia siitä mitä oli vaan haikaili mun perään.
Itse olen ajatellut eron jälkeen et jos toinen oli niin sika, ei se ollu mun arvoinen ja rakentanut vähitellen omaa elämääni eteenpäin.
Ja mun kaveri sai esikoisensa reilusti yli nelikymppisenä eli sinänsä sulla on vielä aikaa perheen perustamiseen!

 

[Noooo]

[QUOTE="PiiPii";25700089]Ymmärrän sen oikein hyvin,tälläkin hetkellä olis yksi mies joka kyllä haluis mun kanssa suhteen mutta mä en tunne sitä kohtaan yhtään mitään sellasta enkä todellakaan vain sen takia halua miestä että sellanen pitäisi olla.Mulle ex oli SE jonka kanssa olisin halunnut elää elämäni enkä tajua kun kaikki sanoo ettei se ollut mulle se oikea kun jätti.Olihan se mulle mutta mä en näköjään sille.

Kyllä mä myönnän et pieni paniikki on ja se ehkä huokuu musta vaikka yritän olla niin ettei niin kävis mutta kai sekin on tässä vaiheessa vielä ihan normaalia...? vai onko?[/QUOTE]
Voi olla että joudut odottamaan aika kauan jos odotat jotain suurta ja ihmeellistä tunnemyrskyä. Itse erosin ensirakkaudestani 10v suhteen jälkeen , tai siis mies lähti. Aloin tapailemaan mukavaa miestä jonka kanssa oli helppo olla. En tuntenut mitään suurta rakastumista vaan oli enemmänkin turvallinen olo, ja kun tiesi että toinen haluaa olla juuri minun kanssa , oli hyvä olla. Yhteiseloa takana nyt 8v, kaksi lasta ja koira. Rakastan miestäni ylikaiken enkä kadu hetkeäkään , että lähdin tähän mukaan. Varmasti vieläkin etsisin jotain , jos olisin päästänyt tuon kultakimpaleen menemään.

 

["mä"]

joo no elämä on yhtä ylä- ja alamäkee, yli 20-vuotta saman miehen lakanoissa, ei todellakaan mitään herkkua ole ollut aina. Etenkään neljän lapsen arjen pyörittämisen keskellä. Nytkin tekis mieli lähtee lätkiin ku ei hermo kestä, illalla mieli taas muutttuu kun käperryn miehen kainaloon ja hän kertoo kuinka paljon minua rakastaa <3 Enkä mä vois lähtee sit kuitenkaan, niin monta yritystä ollut ja aina palannut häntä koipien välissä kotiin. Elämä on helppoo kun tuntee toisen niin hyvin ja ei tarvi pinnistellä ja yrittää esittää mitään, saa olla ihan oma ittensä. Tuntee ja tietää toisen tavat eikä ole niistä moksiskaan ja osaa väistää ne ärsytystilanteet ettei synny pikkuasioista riitaa ja toisaalta jos riidellään niin sitten riidellään, kumpikin tietää ja uskaltaa voivansa purkaa tunteita pihalle, sillä me rakastetaan aivan älyttömästi toisiamme. Sen tajuaminen vaan kesti ihan liian monta vuotta, mutta nyt on onneksi helppoa

 

["PiiPii"]

Voi olla että joudut odottamaan aika kauan jos odotat jotain suurta ja ihmeellistä tunnemyrskyä. Itse erosin ensirakkaudestani 10v suhteen jälkeen , tai siis mies lähti. Aloin tapailemaan mukavaa miestä jonka kanssa oli helppo olla. En tuntenut mitään suurta rakastumista vaan oli enemmänkin turvallinen olo, ja kun tiesi että toinen haluaa olla juuri minun kanssa , oli hyvä olla. Yhteiseloa takana nyt 8v, kaksi lasta ja koira. Rakastan miestäni ylikaiken enkä kadu hetkeäkään , että lähdin tähän mukaan. Varmasti vieläkin etsisin jotain , jos olisin päästänyt tuon kultakimpaleen menemään.

En mä odota mitään suurta rakkautta tai tunnemyrskyä se oli ja meni jo.Kunhan löytyis mies joka arvostaa ja rakastaa mua sellaisena kuin olen ja jonka kanssa on hyvä olla.En vaan halua sellaista kuin tää mies joka nyt olis kiinnostunut koska itse en tunne minkäänlaista mielenkiintoa sitä kohtaan.
Kaksi miestä tässä olis joihin vähän kiinnostusta mutta toinen nyt ei taida olla kiinnostunut ja toisen kanssa en ole juuri muuta puhunut kuin moi sanonut.Kummastakin aion ottaa selvää kun mitään en ainakaan menetä,korkeintaan nolaan itseni...mutta se riski on otettava.Se milloin pääsen ottamaan selvää näistä tyypeistä on eri asia,toinen nyt on jo silleen tuutu et kun vaan nään sen ni menen jutteleen sille vaikka se ei just taida olla kiinnostunut mutta tosiaan en mä mitään menetä jos nyt suoraan kysyn et mikä on homman nimi.Olen vaan niin hirveen ujo avamaan suutani(selvinpäin).

 

[kukin tyylillään]

Tajuan. Ja arvostan sitä todella paljon, en pidä itsestäänselvyytenä. Tsemppiä ap:lle ja onnea tulevaisuuteen. :hug:

 

["PiiPii"]

[QUOTE="vieras";25700255]Olen pahoillani sun puolesta, varmasti ihan kamala tilanne. Mutta älä jää ajattelemaan et sun exä olis ollu se ainoa oikea sulle. Mun exä (joka ihan omilla tyhmyyksillään aiheutti eron)tuntui ajattelevan vuosia minusta niin, ja siinä sivussa eleli uuden avokkinsa kanssa ja varmasti menetti paljon kun ei osannu nauttia siitä mitä oli vaan haikaili mun perään.
Itse olen ajatellut eron jälkeen et jos toinen oli niin sika, ei se ollu mun arvoinen ja rakentanut vähitellen omaa elämääni eteenpäin.
Ja mun kaveri sai esikoisensa reilusti yli nelikymppisenä eli sinänsä sulla on vielä aikaa perheen perustamiseen![/QUOTE]

Mun ex teki kyllä niin paskan tempun et välillä mietin et miks mä sen perään olen itkenyt mutta ei niitä vuosia niin vaan pyyhitä pois.Ja koko se ero juttu...jopa exän perhe oli ihan ihmeissään et miten ex mulle niin teki. Jos nyt joskus joku mun kohdalle tulee niin kyllä mä yritän nauttia siitä täysin rinnoin koska jos mä tykkään jostain tyypistä niin todellakin tykkään.Mulla ei oo tapana leikkiä toisten tunteilla.

 

[_Pigeon_]

Olen naimisissa ja odotan esikoistamme. Olen erittäin onnellinen ja rakastan miestäni (ja hän minua). Kuitenkin olen usein miettinyt, että olisin myös onnellinen sinkkuna. Asuisin varmaan ulkomailla jne. En ole koskaan ollut sellainen ihminen, jonka suurin haave on perustaa perhe. Usein mietin, että tämä polku on kohdalleni osunut, ja ratkaisi elämäni suunnan

 

[Katylina]

Tätini haaveili iltatähdestä vuosia, millänä ei saanut ja lopulta erosivat. Sittemmin löysi itselleen poikaystävän ja koska ikää oli 46 ajatteli että vaihdevuodet jo tulossa. Pah, vauvahan sieltä pamahti, joten ei kannata luopua toivosta. Onhan tässä sinulla 15 vuotta aikaa vielä.

 

[meah]

Siinä mielessä en tajua, että ei mun onni ole sidonnainen mieheeni ja lapsiini.
Olen onnellinen perheeni kanssa, ja onnellinen siitä, että ne on.

Mutta onni lähtee itsestä, ja osaisin todennäköisesti repiä riemua vallitsevasta tilanteesta siltikin, vaikka se olisi ihan toisenlainen.

 

["PiiPii"]

Olen naimisissa ja odotan esikoistamme. Olen erittäin onnellinen ja rakastan miestäni (ja hän minua). Kuitenkin olen usein miettinyt, että olisin myös onnellinen sinkkuna. Asuisin varmaan ulkomailla jne. En ole koskaan ollut sellainen ihminen, jonka suurin haave on perustaa perhe. Usein mietin, että tämä polku on kohdalleni osunut, ja ratkaisi elämäni suunnan

Ihmiset on niin erilaisia,mun suurin haave on ollut se perhe niin kauan kuin muistan ja se ei ees ollut ajankohtasta ennenkuin exän tapasin,kun ekan kerran näin sen niin se oli klik ja tiesin et tässä se nyt on.Mutta niin vain elämä muuttui vuosien saatossa ja ex päättikin jatkaa toisen kanssa.En mä jaksa sen perään enää mutta kun haaveena on aina ollu se perhe niin en mä voi kuvitella et eläisin yksin,en vaan ole sen tyylinen.
Niin paljon kun kesän tulo pelottaakin niin samalla mä odotan et silloin ehkä tapahtuis jotain...sen näkee sitten.Kesällä se vuosi erostakin tulee et saa nyt nähdä miten käy et meneekö itkuksi vai olisko joku kiva jossain kulman takana odottamassa mua.

 

["jkl"]

Siinä mielessä en tajua, että ei mun onni ole sidonnainen mieheeni ja lapsiini.
Olen onnellinen perheeni kanssa, ja onnellinen siitä, että ne on.

Mutta onni lähtee itsestä, ja osaisin todennäköisesti repiä riemua vallitsevasta tilanteesta siltikin, vaikka se olisi ihan toisenlainen.

Varmaan tässä tarkoitettiin juuri tuota, että "kun ne on", ymmärrätkö olla kiitollinen. Eikä sitä, onko onnesi sidonnainen heistä. Veikkaan, että jollain tasolla on; en usko että lapsien menetyksen jälkeen pystyt noin vain repimään iloa.

 

[Littledeath]

Itselläni ei oo miestä, koska en koskaan ihastu kehenkään mieheen niin mitenpä sitä alkais parisuhdetta rakentaan.

Lapsi kyllä on, josta olenkin onnellinen