Tajusin just että mieheni ei välttämättä olekaan lapsen isä! :/

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "apua!"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mutta sitä en nyt ymmärrä perusteluksi, että lapsen oikeus saada täys varmuus biologisesta perimästään menee muka KAIKEN muun, aviolupausten ja onnellisen kodin, edelle.

Olisiko mitenkään mahdollista, että näihin mainitsemiisi aviolupauksiin kuuluisi myös se, että ei harrasta seksiä muiden miesten kanssa ja tule raskaaksi olematta varma siitä kuka lapsen isä on? Tai että ei valehtele miehelleen?
 
Onpa vittumainen tilanne, kaikista eniten lapselle. Varsinkin jos sattuisi sairastumaan tai jos kasvatti-isä saisi tietää, eikä enää hyväksyisi lastaan ja jäisi sitten isättömäksi. Mutta miten ap voit pitää tuollaisen salaisuuden sisälläsi? Tulee kyllä mieleen, että olet hirveä ihminen, jotain vikaa sussa on. Tilanne on kyllä karmea, en tiedä, mitä tuossa kannattaisi tehdä. No, isyystesti ainakin.
 
Sukututkimusta harrastavana en voi ymmärtää miksi geeniperimän lähde tietoisesti lapselta salataan.

Isyys on sitten ihan toinen juttu ja siihen pystyy ei-bio-isäkin (eikä varmasti ole oikein kirjoitettu).
 
Ihmettelen suuresti, miten aikuiset naiset vasta vuosien kuluttua hokaavat, että ei tuo aviomies sittenkään taida olla lapsen isä. Kai nyt jokainen sen verran ymmärtää, että jos harrastaa seksiä ilman ehkäisyä tai vaikka kortsu voi mennä rikki, niin katumuspilleri poskeen.

Mutta ei. Heti vaan hypätään sänkyyn uuden miehen kanssa, ilman ehkäisyä tietenkin.
 
Heh heh. Ihan kuin kaikki MIEHET olis jotenkin erittäin huolellisia lisääntymiselintensä käytössä...
 
  • Tykkää
Reactions: Nanemone
Ohi aiheen, mutta kaikki 3 lastamme näyttävät 100% minulta. Tummat hiukset, ruskeat silmät, hymykuopat. Mies blondi ja siniset silmät. En ole koskaan ollut muiden kuin mieheni kanssa sängyssä.
 
On täällä ihme porukkaa! Jos mies pettää niin se on anteeksiantamatonta ja se mies haukutaan täysin pataluhaksi, mutta jos nainen pettää ja saa siitä petoksesta vielä lapsen vieraalle miehelle, niin asia ei olekaan paha jos kukaan ei vain saa tietää.
 
No harvemmin suomalaisten naisten lapset ovatkaan heidän miesten lapsia. Eikö miehesi muka tiedä sitä? On siinäkin suomalainen, kun ei tunne suomalaista kulttuuria.
 
..ymmärrän ap:ta siltäosin että asiahan ei ole niin yksinkertainen. Jos ei kerro totuutta, saattaa se paljastua vuosien kuluttua ja satuttaa. Jo taas kertoo, saattaa lapselta kadota isä ja mieheltä riistetään isyys johon on uskonut ja kasvanut. Nainen ei voi sellaista kuvitella, sillä äitiyttä ei voida ottaa pois. Itse tiedän varmana ettei lapsemme ole mieheni biologinen lapsi ja kamppailen asian kanssa joka päivä lopun elämääni. Päätän kuitenkin vaieta ja kärsiä itsekseni valheeni kanssa, sillä heidän isä-tytär-suhde on jotain niin tärkeää ja vahvaa että en koe minulla olevan oikeutta sitä rikkoa..
 
[QUOTE="ViVi";30097887]..ymmärrän ap:ta siltäosin että asiahan ei ole niin yksinkertainen. Jos ei kerro totuutta, saattaa se paljastua vuosien kuluttua ja satuttaa. Jo taas kertoo, saattaa lapselta kadota isä ja mieheltä riistetään isyys johon on uskonut ja kasvanut. Nainen ei voi sellaista kuvitella, sillä äitiyttä ei voida ottaa pois. Itse tiedän varmana ettei lapsemme ole mieheni biologinen lapsi ja kamppailen asian kanssa joka päivä lopun elämääni. Päätän kuitenkin vaieta ja kärsiä itsekseni valheeni kanssa, sillä heidän isä-tytär-suhde on jotain niin tärkeää ja vahvaa että en koe minulla olevan oikeutta sitä rikkoa..[/QUOTE]

Vain nainen voi olla niin kiero, että kykenee kääntämään oman epärehellisyytensä ja petollisuutensa hyveeksi. Kaltaisiasi en kykene parhaalla tahdollanikaan edes luokittelemaan ihmisiksi, olette eliömaailman alinta kuonaa.
 
Mun äiti ei ollut varma onko isäni oikea isäni. Olivat jo naimisissa ja heillä oli ennestään lapsia. Syntymätodistuksen kohdalla on isäni kohdalla tyhjä viiva, äitini oli käynyt vieraissa.

Sain tietää asiasta vasta teini-ikäisenä. Tapaus jätti ikuiset traumat isääni ja minuun. Liekö se ollut osasyy että isäni jätti minut perinnöttömäksi, sisarukseni saivat kaiken, vaikka kävikin myöhemmin ilmi että isämme on sama henkilö. Silti niin syvät traumat jäi lorttoäitini tekosista. Tekin huorat jotka äidiksi itseänne kutsutte, voisitte miettiä enemmän mitä lapsillenne teette.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rikottu isäsuhde;30356560:

Siks just pitäisin turpani kiinni ja pitäisin kaikki lapset samalla sijalla, oli epäilys mikä tahansa. Joo, ehkä joskus saattaa tulla tilanne (joku perinnöllinen sairaus tjsp) jonka takia joutuu selvittämään kuka loppupeleissä on isä mut senkin todennäköisyys lienee aika häviävän pieni. Joo, pitäkää kamalana ihmisenä. Mietin sitä omalta kantilta, haluaisinko tietää onko jollain mun siskoista eri isä ku mulla. En haluais.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rikottu isäsuhde;30356560:
Mun äiti ei ollut varma onko isäni oikea isäni. Olivat jo naimisissa ja heillä oli ennestään lapsia. Syntymätodistuksen kohdalla on isäni kohdalla tyhjä viiva, äitini oli käynyt vieraissa.

Sain tietää asiasta vasta teini-ikäisenä. Tapaus jätti ikuiset traumat isääni ja minuun. Liekö se ollut osasyy että isäni jätti minut perinnöttömäksi, sisarukseni saivat kaiken, vaikka kävikin myöhemmin ilmi että isämme on sama henkilö. Silti niin syvät traumat jäi lorttoäitini tekosista. Tekin huorat jotka äidiksi itseänne kutsutte, voisitte miettiä enemmän mitä lapsillenne teette.

Olisihan sen voinut testata jo silloin teini-ikäisenä, jolloin isäkin olisi saanut tietää, että olet hänen tyttärensä.
 
Kiinnostavaa, kuinka moni nainen on sitä mieltä, ettei sillä ole väliä, onko isä lapsensa biologinen isä. Riittää kun on hyvä kasvattajaisäsuhde. Mutta jos biologisella vanhemmuudella ei ole merkitystä isäsuhteelle, miksi olisi äidinkään kohdalla?

Tämä tarjoaa uusia mahdollisuuksia synnytyssairaaloiden toimintaan. Lapsia on turha heti syntymän jälkeen erotella ja nimetä. Laitetaan synnytetyt lapset riviin ja annetaan sairaalasta lähtevälle joku lapsi rivistä mukaan - kyllä siitä kuitenkin hyvä lapsi-äitisuhde muodostuu. Paljon vaivaa säästyy, kun ei tarvitse erikseen erotella lapsia.
Lisäksi menetelmä antaa mahdollisuuden "progressiiviseen vanhemmuuteen". Jos joillakin vanhemmilla on jo paljon lapsia, voidaan synnytyksessä kuolleet määritellä heidän lapsikseen ja antaa vauva sellaiselle äidille, jolla ei vielä ole yhtään jälkeläistä. Eli harrastetaan lapsilukujen tasaamista. Samoin vanhemmille, joilla on jo 2 poikaa, annetaan tietenkin tyttö.
Järjestelmä tuo muutoinkin onnen lahjojen tasaamista mukanaan. Narkkarin lapsi voi päätyä akateemisille suomenruotsalaisille vanhemmille ja heidän lapsensa puolestaan yh-mamuäidille. Kaikki lapset ovat äideille yhtä rakkaita, eikö totta?
 
Olisihan sen voinut testata jo silloin teini-ikäisenä, jolloin isäkin olisi saanut tietää, että olet hänen tyttärensä.

Niin, dna-testejä on ollut olemassa parikymmentä vuotta ja ensialkuun maksoivat vielä mansikoita. Jos "rikotun isäsuhteen" teini-iästä on selvästi yli 10 vuotta, ei ehdottamaasi olisi voinut tehdä.
 
Tämä tarjoaa uusia mahdollisuuksia synnytyssairaaloiden toimintaan. Lapsia on turha heti syntymän jälkeen erotella ja nimetä. Laitetaan synnytetyt lapset riviin ja annetaan sairaalasta lähtevälle joku lapsi rivistä mukaan - kyllä siitä kuitenkin hyvä lapsi-äitisuhde muodostuu. Paljon vaivaa säästyy, kun ei tarvitse erikseen erotella lapsia.
Lisäksi menetelmä antaa mahdollisuuden "progressiiviseen vanhemmuuteen". Jos joillakin vanhemmilla on jo paljon lapsia, voidaan synnytyksessä kuolleet määritellä heidän lapsikseen ja antaa vauva sellaiselle äidille, jolla ei vielä ole yhtään jälkeläistä. Eli harrastetaan lapsilukujen tasaamista. Samoin vanhemmille, joilla on jo 2 poikaa, annetaan tietenkin tyttö.
Järjestelmä tuo muutoinkin onnen lahjojen tasaamista mukanaan. Narkkarin lapsi voi päätyä akateemisille suomenruotsalaisille vanhemmille ja heidän lapsensa puolestaan yh-mamuäidille. Kaikki lapset ovat äideille yhtä rakkaita, eikö totta?

Eli isälle (miehelle) ei tuolla olisi mitään merkitystä jos sillä ei ole äidille (naisellekaan)?
 
Kiinnostavaa, kuinka moni nainen on sitä mieltä, ettei sillä ole väliä, onko isä lapsensa biologinen isä. Riittää kun on hyvä kasvattajaisäsuhde. Mutta jos biologisella vanhemmuudella ei ole merkitystä isäsuhteelle, miksi olisi äidinkään kohdalla?

Lapsen kannalta ajateltuna biologialla on merkitystä perimään, vanhemmuuden ratkaisee se kuka lapsen kasvattaa. Vanhemmuuteen joillakin on enemmän merkitystä biologialla joillakin sillä ei juurikaan merkitystä ole. Biologiaa enemmän itselleni olisi merkitystä luottamuksella. Luottamus väkisin saa särön jos edes toinen vanhemmista tietää ettei voi täysin luottaa tai olla luottamuksen arvoinen. Minusta on käsittämätöntä että sen epävarmuuden voi salata lapselta tai puolisolta koko loppuelämänsä.
 
Niin, dna-testejä on ollut olemassa parikymmentä vuotta ja ensialkuun maksoivat vielä mansikoita. Jos "rikotun isäsuhteen" teini-iästä on selvästi yli 10 vuotta, ei ehdottamaasi olisi voinut tehdä.

Ei ollut dna-testejä tuohon aikaan. Vai olisi sellainen pelastanut jo rikotun lapsi-isä-suhteen vai?

Mitä jos äiti ei olisi jakanut pi**uaan ympäri kyliä niin ei olisi tarvinnut alunperinkään mitään testejä. Nyt on isä haudassa, eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Ihmettelin aina miksi isä suosi muita sisaruksia, yritti olla toki hyvä isä mutta jälkeenpäin tajusin ettei tuntenut yhtä syvää yhteyttä minuun. Aina puuhasi muiden kanssa, minut jätti yksin äidin kanssa.

Ei ole mitenkään helppoa tai mukavaa tietää että isäni olikin oikeasti isäni, mutta jatkuva epäilys tuhosi suhteemme. Äitini vei minulta oikeuteni isään. Sitä ei rahalla voi korvata, saati dna-testeillä. Rikottua ei ehjäksi saa. Minun piti muuttaa toiselle puolen Suomea, koska sattui niin paljon sydämeen käydä kotitilalla kun en saanut siitä perintöosaani. Sisarukset ovat myös kylmiä minua kohtaan, seurasivat isän esimerkkiä etten ole niin "tärkeä" kuin muut.

Ei voi kuin toivoa että se äitini pano sen vieraan kanssa oli minun elämäni pilaamisen arvoinen.
 
[QUOTE="Hei";29219863]Miksi pitäisi kertoa miehelle jotakin? Jos mies lasta pitää omanaan ja teillä on asiat hyvin, niin miksi pitäisi hajottaa mitään?[/QUOTE]

Mitä helvettiä? Siksi että miehen ei tarvitse elää valheessa ja elättää toisen lasta.

Miten voi olla noin moraaliton ihminen kuin sinä?
 
Similar threads

L
Viestiä
14
Luettu
672
M

Yhteistyössä