K
keltainen
Vieras
Minun on ihan turha kuvitella, että voisin puhua hänen kanssaan parisuhteestani asiallisesti. Meillä ei ole mitään isoja ongelmia puolison kanssa, sitä tavan omaista väsymistä kolmen alle kouluikäisen kanssa, ja työstressiä yms. Joskus on kummallakin hermot kireällä, mutta luottamus on hyvä, rakastamme toisiamme, kunnioitamme, haluamme olla yhdessä, puhumme toisillemme, olemme ystävykset jne. Meillä on meidän molempien mielestä hyvä parisuhde.
Jos joskus erehdyn purnaamaan ystävälleni yhtään mitään, tai edes neutraalisti sanomaan että minua väsyttää kun mies tekee niin pitkää päivää välillä, tai sanomaan jossain sivulauseessa että mies on todella jääräpäinen. Ystäväni tarttuu näihin asioihin heti, salamannopeasti. Alkaa kovaan ääneen kauhistelu siitä, että kuinka kamalaa, ja sieltä tulee näitä "se on lopun alkua" tai vastaavia lauseita. Puhuu sellaiseen tyyliin, että voi kun mulla ja miehelläni on ihan paska parisuhde, ei tule mitään, ero lähellä, en varmaan rakasta miestäni yhtään, eikä sekään minua.
Tuo on minun mielestäni hirveän ärsyttävää. Että minun pitäisi koko ajan hehkuttaa, ja jos erehdyn sanomaan yhtään mitään negatiivisesti tulkittavaa niin ystävä on silmät kiiluen (kirjaimellisesti tuli sellainen olo viimeksi!!) tarttumassa niihin asioihin ja kauhistelee meidän paskaa elämää :headwall:
Mun ei tee enää mieli jutella parisuhdeasioista ollenkaan. Mä olen tyytyväinen mun elämääni puolisoni kanssa, hän on oikeasti hyvä isä ja kumppani, mun mielestä meillä menee hyvin. Ainoat ongelmat on väsymys mikä tulee tästä parin vuoden valvomisesta itkuisen vauvan kanssa, ja miehen epäsäännöllinen työ joka stressaa meitä molempia.
Mutta alkaa vituttaa, kun ystävä on tuollainen
Toivooko hän, että meillä menisi huonosti? Luottamus tässä alkaa kärsiä, ei tosin mieheeni vaan tuohon ystävään
Jos joskus erehdyn purnaamaan ystävälleni yhtään mitään, tai edes neutraalisti sanomaan että minua väsyttää kun mies tekee niin pitkää päivää välillä, tai sanomaan jossain sivulauseessa että mies on todella jääräpäinen. Ystäväni tarttuu näihin asioihin heti, salamannopeasti. Alkaa kovaan ääneen kauhistelu siitä, että kuinka kamalaa, ja sieltä tulee näitä "se on lopun alkua" tai vastaavia lauseita. Puhuu sellaiseen tyyliin, että voi kun mulla ja miehelläni on ihan paska parisuhde, ei tule mitään, ero lähellä, en varmaan rakasta miestäni yhtään, eikä sekään minua.
Tuo on minun mielestäni hirveän ärsyttävää. Että minun pitäisi koko ajan hehkuttaa, ja jos erehdyn sanomaan yhtään mitään negatiivisesti tulkittavaa niin ystävä on silmät kiiluen (kirjaimellisesti tuli sellainen olo viimeksi!!) tarttumassa niihin asioihin ja kauhistelee meidän paskaa elämää :headwall:
Mun ei tee enää mieli jutella parisuhdeasioista ollenkaan. Mä olen tyytyväinen mun elämääni puolisoni kanssa, hän on oikeasti hyvä isä ja kumppani, mun mielestä meillä menee hyvin. Ainoat ongelmat on väsymys mikä tulee tästä parin vuoden valvomisesta itkuisen vauvan kanssa, ja miehen epäsäännöllinen työ joka stressaa meitä molempia.
Mutta alkaa vituttaa, kun ystävä on tuollainen